Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme variksia

[sivuhenkilöitä ja pää]

Kyösti Salovaara, 2018.

Päähenkilön nimi kirjoitetaan alkuun isoilla kirjaimilla. Sivuhenkilöt mainitaan pienemmällä.

    Päähenkilöitä ei ole ilman sivuhenkilöitä eikä päinvastoin.

    Voit ottaa itsestäsi valokuvan ja kuvitella, että olet päähenkilö, niin kuin oletkin mutta vain hyvin rajatussa tilassa. Kun käännät päätäsi, tajuat ettet ole yksin vaan monien joukossa.

    Jos kaikki maailman ihmiset komennetaan pihalle, juuri nyt, ja otetaan heistä avaruudesta käsin valokuva, on vaikea sanoa missä päähenkilöt luuraavat.

    John Irving kirjoitti oman elämänsä sankarista, mutta tekee mieli kysyä, voiko kukaan olla oman elämänsä sankari. Päähenkilöstä meistä jokainen käy – ainakin hetken.

Muistamme Michelangelo Antonionin filmin Blow-Up, missä valokuvaa suurentamalla, tiettyä kohtaa rajaamalla, löytyi mysteeri ja kenties sen ratkaisu.

    Monena aamuna parvekkeella aamiaista syödessä olen yrittänyt ottaa valokuvan tuulihaukasta, joka istuu eukalyptuslehdossa samalla oksalla, mutta se on niin kaukana ettei kameran objektiivi ylety sen tykö.

    Jostakin syystä yritän yhä uudestaan ja epäonnistun.

    Suurennan ja rajaan – ei auta.

    Siitä huolimatta kuvittelen, että saan kahlituksi tuulihaukan hetken.

    Pieni puro juoksee eukalyptuslehdon pohjalla ja sammakot kurnuttavat illan hämärtyessä.

    Luonto katselee päältä sivuhenkilöitään.

Sain joululahjaksi Esko Valtaojan kirjan Kohti ikuisuutta. Sitä on hyvä lukea nyt kun aurinko on korkealla eikä jalkoja palella.

    Sydäntä hyytää, mutta se on toinen juttu.

    Muutama päivä sitten söin Hunajapuron kylässä lounaan ja päälle kahvin. En käytä sokeria ja siksi sokeripussiin painettu viisaus iski päähän kuin leka: ”Väkivalta on sitä, että pelkäämme muiden ajatuksia ja luotamme liian vähän omiimme.”

    Esko Valtaoja sanoo saman asian hieman eri tavalla: ”Paras vihollinen on sellainen, jota ei lainkaan tunne, koska vain hänet voi muuttaa pelkästään tuhoamisen ansaitsevaksi epäihmiseksi.”

    Sokeripusseista ja kirjoista oppii kaikenlaista.

    Istun kirjoittamassa lauseita, joiden kulkua on vaikea aavistaa edeltä.

    Sanat eivät ole puolueettomia, mutta ne ovat.

Kyösti Salovaara, 2018.

Eräänä päivänä huomasin, että rantaan oli kasvanut uudenlaisia aurinkovarjoja.

    Päätin ottaa valokuvan.

    Silmäkulmasta näin, kuinka lähellä pelaavilta rantalentopalloilijoilta karkasi pallo ja yksi tytöistä kirmasi noutamaan sitä.

    Odotin kunnes hän palasi keskelle kuvaani.

    Otin kuvan ja ajattelin, että päähenkilö vaihtui lennosta.

    Lentopalloakin katsomalla oppii kaikenlaista.

    Jalkapalloa on jo katsottu melkein liikaa.

    Senkin tiedämme nyt ettei päätähteä saa koskettaa, koska kipukynnys on matala. Toisaalta näemme kuinka parhaita hyökkääjiä potkitaan ja revitään kuin viimeistä päivää.

    Onni yksillä, pallo kaikilla.

Jari Tervo kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin Donald Trumpista.

    Hän ei sanonut Trumpista mitään uutta vaan toisti liberaalin älykön sovinnaisia ajatuksia. Trumpista on vaikea sanoa mitään ollakseen todella fiksu.

    Tervo kirjoitti mm. näin: ”Donald Trump on diktaattoreitten kaveri, sarjapaskanpuhuja, narsisti, rasisti ja vähintään varttifasisti. Häntä ei äänestetty näistä piirteistään huolimatta, vaan juuri niitten vuoksi.”

    Pääsikö lause Tervolta lentoon?

    Muuttuiko humoristi tosikoksi?

    Tarkoittaako Tervo todellakin, että noin puolet Yhdyvaltain kansasta on vähintään ”varttifasisteja” ja jos tarkoittaa, mihin hänen tietonsa perustuu?

    Hieman aikaisemmin Helsingin Sanomat vertasi Yhdysvaltojen presidenttiä sikaan. Se kuulemma tapahtui pilailumielessä, ei tosissaan eikä totisesti.

    En tiedä kumman tulisi loukkaantua: sian vai Trumpin?

Espanjalainen lehti kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset valehtelevat vähemmän puhuessaan vieraalla kielellä.

    Tästä johtuu kysymään pitäisikö eduskunnassa ottaa jokin vieras kieli käyttöön. Ruotsia ei kuitenkaan hyväksytä, koska joku osaa sitä ja voi niin ollen valehdella sujuvasti.

    Ruotsalaisia emme ole emmekä venäläisiä. Moni puhuu savoa mutta sekin on toinen juttu.

    Uusimpien tutkimusten mukaan varikset ovat vieläkin fiksumpia kuin tiedettiin. Ne osaavat jopa suunnitella ja rakentaa työkaluja ja käyttää niitä.

    Olen ryhtynyt tuumailemaan, että olemmeko sittenkään luomakunnan kruunuja, vaan pelkästään sivuhenkilöitä. Voi nimittäin olla, että varikset tekevät meillä ihmiskokeita ja nauravat oksalla partaansa, jos sellainen niille kasvaa.

    Jos Helsingin Sanomien päätoimittajaa, pelkästään pilailumielessä, vertaa varikseen, miltä se tuntuu? Kumman arvo nousee?

    Ollakseni diplomaattinen, vastaan: Molempien!

Sanat ovat aina vertauksia.

    Varis nauraa. Tuulihaukka tarkkailee. Sika on tyytyväinen kunnes lihamestari toisin päättää.

    Ihminen ottaa itsestään valokuvan ja kuvittelee olevansa ainoa päähenkilö.

    Hän ei tiedä, että seinän takana valvoo naapuri, joka juuri otti itsestään valokuvan.

    Sitäkin voisi ryhtyä miettimään, miten kaikkiin valokuviin riittääkin valoa, mutta jätän toiseen kertaan. Kummallista kyllä on, että vaikka valoa ei saa kiinni millään tempulla, niin se pysyy valokuvassa vaikka kuinka pitkään.

    Eukalyptukset huojuvat leppoisassa tuulessa.

Kyösti Salovaara, 2018.