Julma luonto

[elä ja anna toisten kuolla]

Kyösti Salovaara, 2025.

Ihmisen ja taivaan sopusointu?

 Varikset väittävät, että yksikin varis pystyisi tuhoamaan taivaan. Tästä ei ole epäilystäkään, mutta se ei todista mitään taivasta vastaan, sillä taivashan merkitsee: variksien mahdottomuutta.

- Franz Kafka

Iltapäivän auringossa andalusialainen kirkkoaukio henkii sopusointua.

    Maallinen ja taivaallinen asettuvat vierekkäin, lomittain.

    Kahvilan pöydissä juttua riittää kirkon suojassa. Appelsiinit kypsyvät kehitystä ja elämänkaarta värittäen. Lamppupylväissä violettiin sävytetyt viirit kertovat pääsiäisen kärsimyksistä ja sovituksesta, semana santa, pyhä viikko on meneillään. 

    Mieleen juolahtaa ajatus, ei kenties kovinkaan tuore, että tarvittiinko uskontoja aikanaan määrittämään sopimuksia hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, koska ihmisyhteisöillä ei ollut turvanaan muodollisesti vahvoja rakenteita poliiseineen ja tuomareineen.

    Tänään, 2000-luvulla, valtio ”luo” kansalaisilleen kaikkia koskevat säännöt, elämän kehyksen. Ja tänään kansainväliset yhteisöt kirjoittavat valtioiden yli menevät sopimukset oikeasta ja väärästä.

    Juhlapuheissa kaikki on hyvin, mallillaan.

Muutama päivä sitten istuin nojatuolissani aamun uutisia läppäriltä lukien. Niinhän aina teen kun olen kotona.

    Yhtäkkiä ääreisnäkö havahdutti: katsoin ikkunasta pihalle.

    Naapuritalon suuressa tuijassa oksat heiluivat holtittomasti.

    Varis tempoili siipiään päästäkseen puun sisälle.

    Arvasin kyllä miksi.

    Hetkeä myöhemmin oksat heiluivat taas.

    Varis ponkaisi puun sisältä ulos. Sen nokassa sepelkyyhkyn muna loisti aamuauringon säteissä kuin voittopokaali.

    Sepelkyyhkyt pesivät tuijan hyvässä suojassa. Varikset ovat kuitenkin niitä älykkäämpiä.

Varikset tiedetään älykkäiksi linnuiksi.

    Viime vuonna todistin samanlaisen munavarkauden samassa puussa.

    Silloin hyökkääviä variksia oli kaksi. Toinen varis syöksyi ensin tuijan syövereihin ja lensi karkuun pyrkivän sepelkyyhkyn perässä, kuin varmistaakseen että kyyhkynen pysyy loitolla. Sillä välin toinen varis tunkeutui puun oksien välistä kyyhkysen pesälle ja hetkeä myöhemmin lensi pois sepelkyyhkyn munaa nokassaan kantaen.

    Röyhkeydessään varisten toiminta näytti järjestäytyneeltä rikokselta, mutta luonnossa moisia lakeja ei ole. Saat syödä mitä tahansa ja kenet tahansa. Elä ja anna toisten kuolla, niinhän luonto toimii, niinhän evoluution prosessi käy.

    Kun ihmiset hehkuttavat luonnon ihanuutta, he sulkevat usein silmänsä luonnon lähtökohtaiselta ”julmuudelta” ja ”moraalittomuudelta”. Luonnossa ei ole hyviä eläimiä ja pahoja eläimiä, ei oikeassa olevia kasveja eikä väärässäkään. Moraali ja oikeudenmukaisuus ilmentävät ihmisyhteisön arvoja, eivät variksien eikä sepelkyyhkyjen. 

Kouluajoilta muistan, että esimerkiksi telkkä munii pesäänsä uusia munia, jos aikaisemmin munitut poistetaan sieltä. Ihmiset ovat tuollaistakin harrastaneet. Telkkien ”kanalaa” siis.

    Olisi mielenkiintoista tietää käyttääkö kotinurkkien varis sepelkyyhkyjä ”kanalanaan”. Muniiko kyyhkynen uuden munan varastetun tilalle. Ainakin se palasi pesäänsä munavarkauden jälkeen. Kenties varikset jäivät kylläisenä tarkkailemaan kehitystä ja suunnittelemaan seuraavan hyökkäyksen parasta hetkeä.

    Ryöstelevää varista voisi toki moittia, mutta parempi lienee huomata kuinka älykkäästi se käyttäytyy. Ei variksilla eikä uhriksi joutuneella sepelkyyhkyllä ole turvanaan yhteistä sopimusta. Ei ole varisten eikä kyyhkyjen valtiota eikä EU:ta eikä YK:ta joissa keskinäisen yhteisymmärryksen säännöt kirjoitettaisiin.

   Arvoitukseksi jää, mitä Franz Kafka tarkoitti varisten taivaalla, sen mahdottomuudella. Miksi varikset muka tuhoaisivat taivaan?

   Eräs selitys saattaisi liittyä ajatukseen, että moraalittomia eläimiä ei sovi päästää sotkemaan ihmisten ja jumalan välistä sopimusmaailmaa; sitä missä moraali on yhteistä ja missä tiedetään mitä kymmenen käskyä tarkoittavat.

    Mutta Kafka on turhaan huolissaan siitä, että varikset haluaisivat tuoda ihmisten kiusaksi uudenlaisen moraalin, sellaisen missä kyyhkynmunan varastaminen on OOKOO. Sillä varis varastaa munan luonnon "moraalittomassa"  ”sääntöviidakossa” eikä ihmisten keskenään, toki jumalan avulla määrittelemässä sivilisaatiossa.

    Kaiken tämän jälkeen herää kuitenkin epämiellyttävä kysymys: koska myös ihminen on osa luontoa, miksi varikset tulisi karkottaa ihmisen sääntömaailmasta? Huijaako ihminen itseään kuvittelemalla, että hänen laatimansa, jumalan selän suojassa toki, moraalimaailma on todella tieteellisesti pätevä ja universaalisti absoluuttisen oikea ja pitävä?

    Eihän asia minua kuulu, mutta kysynpä vaan.

Kyösti Salovaara, 2025.

"Rikospaikka" vai variksien "kanala"?

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua, olkaamme variksia

[sivuhenkilöitä ja pää]

Kyösti Salovaara, 2018.

Päähenkilön nimi kirjoitetaan alkuun isoilla kirjaimilla. Sivuhenkilöt mainitaan pienemmällä.

    Päähenkilöitä ei ole ilman sivuhenkilöitä eikä päinvastoin.

    Voit ottaa itsestäsi valokuvan ja kuvitella, että olet päähenkilö, niin kuin oletkin mutta vain hyvin rajatussa tilassa. Kun käännät päätäsi, tajuat ettet ole yksin vaan monien joukossa.

    Jos kaikki maailman ihmiset komennetaan pihalle, juuri nyt, ja otetaan heistä avaruudesta käsin valokuva, on vaikea sanoa missä päähenkilöt luuraavat.

    John Irving kirjoitti oman elämänsä sankarista, mutta tekee mieli kysyä, voiko kukaan olla oman elämänsä sankari. Päähenkilöstä meistä jokainen käy – ainakin hetken.

Muistamme Michelangelo Antonionin filmin Blow-Up, missä valokuvaa suurentamalla, tiettyä kohtaa rajaamalla, löytyi mysteeri ja kenties sen ratkaisu.

    Monena aamuna parvekkeella aamiaista syödessä olen yrittänyt ottaa valokuvan tuulihaukasta, joka istuu eukalyptuslehdossa samalla oksalla, mutta se on niin kaukana ettei kameran objektiivi ylety sen tykö.

    Jostakin syystä yritän yhä uudestaan ja epäonnistun.

    Suurennan ja rajaan – ei auta.

    Siitä huolimatta kuvittelen, että saan kahlituksi tuulihaukan hetken.

    Pieni puro juoksee eukalyptuslehdon pohjalla ja sammakot kurnuttavat illan hämärtyessä.

    Luonto katselee päältä sivuhenkilöitään.

Sain joululahjaksi Esko Valtaojan kirjan Kohti ikuisuutta. Sitä on hyvä lukea nyt kun aurinko on korkealla eikä jalkoja palella.

    Sydäntä hyytää, mutta se on toinen juttu.

    Muutama päivä sitten söin Hunajapuron kylässä lounaan ja päälle kahvin. En käytä sokeria ja siksi sokeripussiin painettu viisaus iski päähän kuin leka: ”Väkivalta on sitä, että pelkäämme muiden ajatuksia ja luotamme liian vähän omiimme.”

    Esko Valtaoja sanoo saman asian hieman eri tavalla: ”Paras vihollinen on sellainen, jota ei lainkaan tunne, koska vain hänet voi muuttaa pelkästään tuhoamisen ansaitsevaksi epäihmiseksi.”

    Sokeripusseista ja kirjoista oppii kaikenlaista.

    Istun kirjoittamassa lauseita, joiden kulkua on vaikea aavistaa edeltä.

    Sanat eivät ole puolueettomia, mutta ne ovat.

Kyösti Salovaara, 2018.

Eräänä päivänä huomasin, että rantaan oli kasvanut uudenlaisia aurinkovarjoja.

    Päätin ottaa valokuvan.

    Silmäkulmasta näin, kuinka lähellä pelaavilta rantalentopalloilijoilta karkasi pallo ja yksi tytöistä kirmasi noutamaan sitä.

    Odotin kunnes hän palasi keskelle kuvaani.

    Otin kuvan ja ajattelin, että päähenkilö vaihtui lennosta.

    Lentopalloakin katsomalla oppii kaikenlaista.

    Jalkapalloa on jo katsottu melkein liikaa.

    Senkin tiedämme nyt ettei päätähteä saa koskettaa, koska kipukynnys on matala. Toisaalta näemme kuinka parhaita hyökkääjiä potkitaan ja revitään kuin viimeistä päivää.

    Onni yksillä, pallo kaikilla.

Jari Tervo kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin Donald Trumpista.

    Hän ei sanonut Trumpista mitään uutta vaan toisti liberaalin älykön sovinnaisia ajatuksia. Trumpista on vaikea sanoa mitään ollakseen todella fiksu.

    Tervo kirjoitti mm. näin: ”Donald Trump on diktaattoreitten kaveri, sarjapaskanpuhuja, narsisti, rasisti ja vähintään varttifasisti. Häntä ei äänestetty näistä piirteistään huolimatta, vaan juuri niitten vuoksi.”

    Pääsikö lause Tervolta lentoon?

    Muuttuiko humoristi tosikoksi?

    Tarkoittaako Tervo todellakin, että noin puolet Yhdyvaltain kansasta on vähintään ”varttifasisteja” ja jos tarkoittaa, mihin hänen tietonsa perustuu?

    Hieman aikaisemmin Helsingin Sanomat vertasi Yhdysvaltojen presidenttiä sikaan. Se kuulemma tapahtui pilailumielessä, ei tosissaan eikä totisesti.

    En tiedä kumman tulisi loukkaantua: sian vai Trumpin?

Espanjalainen lehti kertoi tutkimuksesta, jonka mukaan ihmiset valehtelevat vähemmän puhuessaan vieraalla kielellä.

    Tästä johtuu kysymään pitäisikö eduskunnassa ottaa jokin vieras kieli käyttöön. Ruotsia ei kuitenkaan hyväksytä, koska joku osaa sitä ja voi niin ollen valehdella sujuvasti.

    Ruotsalaisia emme ole emmekä venäläisiä. Moni puhuu savoa mutta sekin on toinen juttu.

    Uusimpien tutkimusten mukaan varikset ovat vieläkin fiksumpia kuin tiedettiin. Ne osaavat jopa suunnitella ja rakentaa työkaluja ja käyttää niitä.

    Olen ryhtynyt tuumailemaan, että olemmeko sittenkään luomakunnan kruunuja, vaan pelkästään sivuhenkilöitä. Voi nimittäin olla, että varikset tekevät meillä ihmiskokeita ja nauravat oksalla partaansa, jos sellainen niille kasvaa.

    Jos Helsingin Sanomien päätoimittajaa, pelkästään pilailumielessä, vertaa varikseen, miltä se tuntuu? Kumman arvo nousee?

    Ollakseni diplomaattinen, vastaan: Molempien!

Sanat ovat aina vertauksia.

    Varis nauraa. Tuulihaukka tarkkailee. Sika on tyytyväinen kunnes lihamestari toisin päättää.

    Ihminen ottaa itsestään valokuvan ja kuvittelee olevansa ainoa päähenkilö.

    Hän ei tiedä, että seinän takana valvoo naapuri, joka juuri otti itsestään valokuvan.

    Sitäkin voisi ryhtyä miettimään, miten kaikkiin valokuviin riittääkin valoa, mutta jätän toiseen kertaan. Kummallista kyllä on, että vaikka valoa ei saa kiinni millään tempulla, niin se pysyy valokuvassa vaikka kuinka pitkään.

    Eukalyptukset huojuvat leppoisassa tuulessa.

Kyösti Salovaara, 2018.