[pulinaa taloista ja tauluista]
 |
| Kyösti Salovaara, 2024. Tapiolan uimahalli - pystyssä mutta käyttökiellossa heinäkuussa 2024. |
Tällä hetkellä keskitytään enemmän Helsingin silhuettiin kuin yleisön tarpeisiin. Keskitytään ulkoisiin puitteisiin enemmän kuin sisältöön.
- Arkkitehti Pedro Aibéo Helsingin Sanomissa, 2025.
Ainoastaan pieni osa arkkitehtuurista kuuluu taiteen piiriin: hauta ja monumentti. Kaikki muu, kaikki millä on käyttöä, on suljettu taiteen ulkopuolelle… Taiteilijalle riittää, kun hän miellyttää itseään, arkkitehdin täytyy miellyttää kaikkia.
- Arkkitehti Adolf Loos, 1930.
Tallustellessaan kaupungissa näkee pintoja ja muotoja, suoria viivoja ja perspektiiviin vaipuvia katu-uomia. Mitä pintojen takana on, jää enemmän tai vähemmän arvoitukseksi.
Talojen ja katujen näkeminen on samaa kuin katselisi tauluja taidemuseossa tai jonkun asunnon seinälle. On muotoa. Sisältö on arvattavissa mutta ei tiedettävissä.
Tavallisena tallustelijana uskallan lainailla vastuuttomasti muiden ajatuksia. Niiden viisaampien.
Niin kuin Jean-Paul Sartren, joka sanoi, että merkityksiä ”ei maalata eikä niitä sävelletä”. Muodot ja sävelet vetoavat tunteisiin, eivät järkeen. ”Maalari on mykkä”, Sartre kirjoitti 1940-luvulla. ”Hän esittää erään kurjan asumuksen, siinä kaikki: jokaisella on vapaa valta nähdä siinä mitä haluaa.”
Nähdessäni kadun vieressä talon pinnan, sen muodot, sen värit, voin kuvitella talon sisään mitä tahansa, millaista elämää tahansa. Tai, niin kuin Sarte sanoo: ”Mutta entä maalari, joku sanoo, jos hän tekee taloja? Aivan, täsmälleen, hän tekee niitä, toisin sanoen hän luo kankaalle mielikuvatalon eikä talon merkkiä. Ja näin ilmaantunut talo sisältää todellisten talojen koko monimerkityksisyyden.” (Sartre: Mitä kirjallisuus on? 1948. Suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. Otava 1967 ja 1976.)
Onko kaikki tallustelijan näkemä pelkkää symbolia ja epämääräistä metaforaa, jostakin minkä hän aavistaa mutta mistä hän ei lopulta tiedä juuri mitään?
Espanjassa on El País -lehden mukaan kiistelty siitä, mikä on parasta espanjalaista taidetta. Historioitsija Miguel Ángel Cajical väitti radio-ohjelmassaan, että Pablo Picasson maalaus Guernica on Espanjan tärkein maalaus. Elokuun kolmantena päivänä tunnettu espanjalainen kirjailija Arturo Pérez-Reverte vastasi väitteeseen sosiaalisessa mediassa sanomalla, että ”siinä missä Picasso maalasi meille Guernican, Goya maalasi meidän sielumme”.
Pérez-Reverten mielestä Picasso siis esitti vain oman näkemyksensä kun taas Goya on maalannut kankaalle koko espanjalaisen kulttuurin.
On kai itsestään selvää, ettei ”parasta” eikä edes ”tärkeintä” espanjalaista maalausta pystytä määrittelemään, koska kaikkien määrittelijöiden näkemykset ovat subjektiivisia. Sitä paitsi jokainen näkee muodot, viivat ja värit omasta kokemuspiiristään käsin.
Muodon ja sisällön pulmaa - jos sellainen on taidepuheen oleellinen kysymys - kelpaa lähestyä Alex Matsonin tavoin hieman mystisesti rinnastamalla maalauksen romaanien muotoon. ”Tauluakin”, Matson kirjoitti, ”voidaan katsella kahdella eri tavalla: voidaan katsella mitä se esittää, ja voidaan myös katsella sen muotoa, nähdä taulu tauluna. Tässä tapauksessa ei liene erimielisyyttä siitä, kumpi katselemistapa on oikea: taulun taidearvo on sen muodossa eikä siinä mitä se esittää. Mutta koska romaanikin on taideteos, niin senkin olemus liittyy lähemmin sen muotoon kuin siihen, mitä tuo muoto esittää. Ja vaistomaisesti tämän kyllä tajuaakin jokainen arvostelija, mutta ei kyllin selvästi.” (Matson: Romaanitaide. Tammi, 3.p 1969.)
Miten kirja luetaan vain kirjana eikä sellaisena, että se kertoo jotakin jostain? Sen kun tietäisi.
Kyösti Salovaara, 2025.
Tapiolan uimahalli purettuna
sunnuntaina 17.8.2025.
Valkoinen rakennelma on 2000-luvun peruskorjauksessa
syntynyt uudisosa.
Tallustan taiteesta todellisuuteen.
Arkkitehti Aarne Ervi (1910-1977) voitti Espoon kauppalassa sijaitsevan Tapiolan keskustasuunnitelman vuonna 1954. Keskustaan rakennettiin sittemmin suorakulmainen keskusallas, jonka toiselle reunalle kohosi 1965 Ervin suunnittelema uimahalli. Suurine keskusaltaalle avautuvine ikkunoineen siitä tuli pääkaupunkiseudun toiseksi vanhin uimahalli.
Keskusaltaan yhteen kulmaan rakennettiin kirkko, toiseen kulmaan konttoripilvenpiirtäjä, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsi tunnettu ravinto. Uimahallia vastapäätä sijaitsee hotelli, ja keskusaltaan yhteen kulmaan rakennettiin 1980-luvulla Arto Sipisen suunnittelema kulttuurikeskus.
En tiedä sisältyivätkö nämä rakennukset Ervin suunnitelmaan, mutta jos sisältyivät, niiden yhteisyydessä voi nähdä jonkinlaista vertauskuvallisuutta ja historiallisen perspektiivin viivoja.
Tapiolan uimahalli on viime päivinä saanut mediassa näkyvästi huomiota. Varsinkin Helsingin Sanomissa toimittajat ja poliitikot ovat kauhistelleet nähdessään, että Ervin suunnittelema rakennus on purettu kokonaan. Sehän piti peruskorjata eikä rakentaa alusta pitäen uudestaan, kauhistelijat sanovat.
Ervin uimahalli on (oli) hieno paikka uida ja viettää aikaansa. Mutta sen rakenteet eivät kestäneet aikaa. Se peruskorjattiin 2000-luvun alussa, mutta korjaus meni pieleen, joten hallin käyttö lopetettiin vuonna 2016, jonka jälkeen on käyty keskustelua mitä Ervin rakennukselle pitää tehdä: korjata uudestaan vain rakentaa tilalle aivan uusi uimahalli.
Nyt sitten eräänlaisella sanallisella tempulla Museovirasto saatiin hyväksymään hallin purkaminen ja ikään kuin peruskorjauksena sen rakentaminen kokonaan uudeksi rakennukseksi.
Miksi tässä olisi jotakin ”mätää”? Miten tämä loukkaa Aarne Ervin arkkitehtuurista perintöä? Vai loukkaako mitenkään?
Suomessa rakennuksiin suhtaudutaan mustavalkoisesti, ne joko ovat kauniita tai pelkkää modernia ”paskaa”. Täällä ei myöskään suvaita, että uudet talot rakennetaan vanhan ajan näköiseksi. Uuden pitää aina näyttää uudelta.
Suomalainen arkkitehtuurikeskustelu rakastaa muotoja ja pintoja, kaupunkien silhuetteja eikä sitä mitä talojen sisässä on.
Tehdäänpä ajatuskoe.
Talojen rakentamiseen ei aina löydy rahaa silloin kun sen rakentaminen pitäisi aloittaa.
Jospa 1960-luvulla olisi käynyt niin, että Espoon kauppalalla ei olisikaan ollut rahaa rakennuttaa Aarne Ervin suunnittelemaa uimahallia. Rakennuspiirustukset olisi taltioitu kaupungin arkistoon odottamaan aikoja parempia. (Muuten, Alvar Aallolle kävi juuri noin saksalaisessa Essenin kaupungissa. Hän voitti oopperatalon suunnittelun 1950-luvun lopulla. Ooppera, jota pidetään saksalaisen kielialueen parhaana, valmistui vasta 1980-luvun lopulla, Aallon jo kuoltua 10 vuotta aikaisemmin.)
Vuodet kuluivat, Espoosta tuli kaupunki, joka kasvoi huimaa vauhtia, lähiöitä ja etiöitä syntyi espoolaisiin metsiin ja pelloille ja lopulta jopa metro ylettyi meren rantaa myötäillen kaupungin läntisiin osiin.
Nyt kaupungilla oli vihdoin rahaa ryhtyä rakentamaan Tapiolaan uimahallia. Arkistosta kaivettiin Aarne Ervin suunnitelma, sen pohjalta tehtiin modernia tekniikkaa hyödyntävä rakennussuunnitelma ja uimahalli toteutettiin täsmälleen sen näköiseksi kuin Ervi oli suunnitellut.
Kysymys kuuluu, tai paremminkin tavallisen tallustelijan väite kuuluu: eikö tämä näin vuonna 2025 rakennettu uimahalli olisi aivan yhtä paljon Aarne Ervin uimahalli kuin oli se rakennus joka kohosi keskusaltaan reunaan vuonna 1965 ja joka mätäni paikalleen alle 60 vuodessa?
Ervin suunnittelema uimahalli mätäni Tapiolassa alle 60 vuodessa käyttökelvottomaksi.
Syksyllä 2023 ajelimme omalla autolla Provencessa Etelä-Ranskassa. Poikkesimme katsomaan erittäin suosittua turistikohdetta Pont du Gardin akveduktia Vers-Pont-du-Gardin kaupungin lähellä.
Roomalaiset rakensivat sillan ja sen ylimpään ”kerrokseen” vesiuoman ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Nîmesin kaupunki (Nemausus roomalaiseen aikaan) sai näin vettä suihkulähteisiinsä, kylpylöihinsä ja koteihinsa 50 km päästä.
Uskotaan että roomalaisten rakentama ”vesikanava” oli käytössä jopa 600 vuotta - kymmenen kertaa kauemmin kuin Tapiolan uimahalli. Roomalaiset osasivat todellakin rakentaa kestäviä rakennelmia, varsinkin siltoja.
Kun tallustelija katselee Pont du Gardin akveduktia ja ihmettelee sen massiivista ”kauneutta” ja ikuiselta tuntuvaa kestävyyttä, hän ei tietenkään voi tietää, kuinka paljon akveduktia on aikojen saatossa kunnostettu ja korjailtu. Kuinka monta vesisillan kivistä on todellakin roomalaisen rakentajan käsin leikkaama noin 2000 vuotta sitten?
Muodon vuoksi kannattanee sittenkin nähdä vaivaa.
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. 2000 vuoden ikäinen Pont du Gardin akvedukti syyskuussa 2023. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti