Mustapukuinen mies

[kentän laidalla]

Kyösti Salovaara, 10.11.2018.
Diego Simeone (toinen oikealta) antaa ohjeita kolmannen maalin jälkeen!

Nimet nimiä, ihmiset ihmisiä.

    Orwell. Welles. Hemingway. Dos Passos. Puskas. Cruyff. Messi. Zidane. Bale. Benzema. Griezmann. Ronaldo. Mourinho. Kroos. Alves. Courtois. Marcelo.

    Diego Simeone, Buenos Airesissa v. 1970 syntynyt, mustiin pukeutuva Atlético de Madridin valmentaja, entinen raivokas keskikenttäpelaaja, hyppii kentän laidalla kuin myrkkyhämäkin pistämänä. Ollakseen johdonmukainen Simeone kietoo kaulaansa myös mustan kravatin.

    Ulkomaalaisia Espanjassa, kulttuurihenkilöitä, jalkapalloilijoita, valmentajia.

    Puskas pakeni Unkarin totalitääristä komentoa 1950-luvulla päätyäkseen Francon ”diktatuuriin” pelaamaan Real Madridissa. Samaan aikaan monet espanjalaiset taiteilijat pakenivat Espanjasta muualle Eurooppaan.

    Tänään LaLiga vetää parhaita pelaajia ja valmentajia Espanjaan. Se on melkein yhtä kovatasoinen kuin Valioliiga Englannissa. Jotkut sanovat, että LaLiga on tällä hetkellä Valioliigaa kilpailullisempi, enemmän tasaväkisiä pelejä. Yllätyksien mahdollisuudet.

    Kentän reunalla kohisee. Samaan aikaan setelit kahisevat viheriöillä eri puolilla Eurooppaa. Kuihduttaako Brexit Englannin jalkapallovetovoiman? 
    Kenties – en ole ennustaja.

Lauantai-iltana täpötäysi metrojuna linjalla 7 kohti Wanda Metropolitanoa, Atléticon kotikenttää. Vastustaja Athletic tulee Baskimaalta Bilbaosta. Madridilaiset taistelevat kärkipaikasta, baskit tippumista vastaan.

    Junassa kohisee ja kihisee. Naurua, huutoa, vilkasta puhetta.

    Kaarteet heiluttavat seisojia, välipysäkit kiihottavat odotusta.

    Kun juna pysähtyy Wanda Metropolitanon asemalla, junanvaunussa kohahtaa kuin mahtava kuiskaus; jostakin kuuluu taputusta, aivan kuin aikoinaan Finnairin koneen laskeutuessa lomakohteeseen.

    Wanda Metropolitanon asemalla on neljä raidetta, joilla voidaan yhtä aikaa ”lastata” futiskatsojia pelin päätyttyä ja pystytään viemään 30 000 katsojaa tunnissa kotiin.

    Mutta tuntikin on pitkä aika odottaa kotiinpääsyä.

    Lauantai-ilta tummenee, pilvet liukuvat matalalla, sateen uhka.

    Stadionilla valojen hehku, odotuksen huuma. Olutta ja limsaa tarjolla, ei prosentteja.

Ensimmäisellä puoliajalla sitkeää vääntöä. Kotijoukkue vaikuttaa haluttomalta. Ehkä viikolla voitettu Mestareiden liigan peli tuntuu… jos ei jaloissa niin mielessä.

    Baskit yrittävät hyökätä monelta suunnalta. He vaikuttavat vikkeliltä, nopsajalkaisilta ja ahkerilta. Mielikuvitusta enemmän kuin kotijoukkueella.

    Atléticon tähdet juoksentelevat kentällä kuin huvikseen. Diego Costa soittaa suutaan ja saa varoituksen. Ei pääsee palloon kiinni lainkaan. Maailmanmestari Antoine Griezmann häärii laajalla alueella, mutta moittii enemmän kanssapelaajiaan kuin saa tarkkoja läpisyöttöjä perille.

    Bilbao tekee maalin. Kotijoukkueen torkut päättyvät.

    Keskinkertaista jalkapalloa, ei muuta. Kannattiko maksaa melkein eturiviin? No, stadionilla on hulppea meininki, laulu raikaa, liput liehuvat, rummut pärisevät – tämmöistä on istua 60 000 kanssaistujan seurassa. Kokemus vailla vertaa.

    Eikä kotikatsomo anna periksi. Vamos! Vamos!

Kyösti Salovaara, 10.11.2018.
Griezmann, numero 7, ei pelituulella lauantaina.

Simeone vaihtaa Costan pois puoliajalla. Vaihtoja seuraa.

Atlético tasoittaa. Katsomo villiintyy. Mutta se hiljennetään heti kohta: vierasjoukkue karkaa 2-1 johtoon. Simeone heiluu rajan pinnassa kuin heinämies.

    Simeone on tehnyt kaikki sallitut pelaajavaihdot. Yrittäessään estää Athleticin maalihyökkäyksen, uruguaylainen puolustaja Diego Godín loukkaantuu. Simeone komentaa hänet hyökkääjäksi, pienikin kiusa on kiusa.

    Sade alkaa, tihku putoaa viuhkana stadionin soikean katon reunoilta kuin jättiläisen kyyneleet.

    Nyt peli muuttuu eeppiseksi, draaman kaaria venytetään ja vieritetään. Simeone hyppii pitkässä mustassa päällystakissaan, kansa huutaa ja metelöi, rummut paukkuvat, laulu raikuu lentokentälle asti.

    Draamassa on monta sankaria, roistoja tarvitaan.

    Tuomari saa kansan vihan, pelaajat keräävät keltaisia kortteja.

    Kotijoukkue tasoittaa, peli näyttää ratkenneen.

    Simeone huutaa ohjeita pelaajilleen, tuomareille, katsomolle, taivaan herroile. Tuomari ryntää rajaviivalle ja nostaa keltaisen kortin Simeonelle.

    Mutta sitten rivistä nousee sankarien sankari: Godín puskee loukkaantumisestaan huolimatta voittomaalin lisäajalla. Ensi maali hylätään paitsiona. Sitten VAR-tuomarit kertovat, että maalin voi hyväksyä. Katsomo repeää. Pois vaihdettu Correa juoksee kentälle takki levällään. Tuomari antaa hänellekin varoituksen. Liput liehuvat, rummut pärisevät, Atléticon marssilaulu raikaa katsomon reunoja kiertäen kuin 10 boforin myrskytuuli.

    Tuomari jää baskipelaajien piirittämäksi, joku saa punaisen kortin. Kansa ulos, pelaajat sisälle. Voiton huuma, tappion katkera kalkki. Kotimatka Baskimaahan kyyneleitä niellen.

    Jälkeenpäin Simeone sanoo: ”Uskon että jalkapallolla on tyyleistä ja muodoista riippumatta tunteellinen puolensa.”

    Tunteellinen puolensa!

Kyösti Salovaara, 10.11.2018.
Kulmapotku.

Iloinen katsomo purkautuu ulos tihkusateeseen. Osa syöksyy metroasemalle ”tappelemaan” paikasta junanvaunuun. Osa lähtee kävelemään hiekkaisia, sateen sotkemia mutapolkuja, sillä stadionin ympäristö on vielä kesken, rakentamista odottavaa.

    Pää kyyryssä, hartiat korkealla, villapaita kastuu, tuoksuu eläimeltä - vai onko se eläimellisyyden alkutuoksu, jotakin tuolla stadionin sydämessä haistettua?

    Hulluilta päiviltä ostettuja nahkakenkiä säälittää. Mutta sääli on tänään heikkoutta!

    Eeppisessä tarinassa on sankarinsa, suuret ja pienet. Niin kuin Raúl García, Pamplonassa syntynyt Bilbaon baskipelaaja. Kun hänet vaihdetaan kentälle, kansa taputtaa, koska García on pelannut pitkään myös Atléticossa. Katsomon tunteita ei arvaa etukäteen. Katsomo on oikullinen eläin, joskus hellyttävän ymmärtävä, toisinaan raivostuttavan puolueellinen.

    Aikoja sitten Kotkassa haukuttiin huonoa tuomaria puusilmäksi. Wanda Metropolitanolla sekin ilmaisu saattaisi kuulostaa sivistyneeltä.

    Miksi Diego Simeone hyppii ja raivoaa, innostaa ja masentaa kentän laidalla? Onko hän kuin pähkähullu kapellimestari, jonka orkesteri soittaa mitä sattuu ja joka yrittää keppiä raivoisasti heiluttamalla saada joukkueensa kuriin ja noudattamaan valmentajan pelisuunnitelmaa?

    Katsoja ei voi tietää mitä Simeonen päässä kulkee. Tunteita taatusti mutta entä ajatus?

    Lauantaina Simeone teki oikeat vaihdot oikeaan aikaan. Hieman laiskasti pelanneen Griezmannin rinnalla muu keskikenttä otti pelin haltuunsa. Sankariksi noussut Godín kiitteli valmentajansa ideaa: kiusa se on pienikin kiusa. Varsinkin kun jalkansa loukannut puolustaja tekee voittomaalin pelin viimeisillä minuuteilla.

    Tihkusade lakkaa.

    Yöllä tähdet tuikkivat Madridin taivaalla.

Kyösti Salovaara, 10.11.2018.
Wanda Metropolitano maalin jälkeen.