torstai 8. marraskuuta 2018

Euroopan parvekkeella


[ihminen vikisee?]


Kyösti Salovaara, 2018.
Balcón de Europa.
Ihminen vie, luonto vikisee, mainostaa Helsingin Sanomat tulevaa seminaariaan.
    Ennen oli toisin.
    Silloin luonto vei ja ihminen vikisi, sen minkä osasi.
    Syyllä on seuraus. Seurauksilla on syynsä. Pitää valita. Mutta mistä valitaan? Kuka osaa valita? Ja tähdellisin kysymys: Minkä puolesta valitaan?
    Pentti Linkola esitti kysymykseen häpeilemättä oman ratkaisunsa sanomalla, että vain feodaalinen yhteiskunta säilyttää luonnon: ”Jokin vanha feodaalinen järjestelmä, harvojen etuoikeuksiin perustuva sääty-yhteiskunta olisi vieläkin maapallolla mahdollinen, toteutettu taloudellinen demokratia ei.”
    Aika moni keskustelija ja poliitikko tietää vaistomaisesti, että Linkola saattoi olla oikeassa, mutta jos poliitikko julistaa vaaliohjelmassaan paluun feodaaliseen yhteiskuntaan, kuinka moni äänestää häntä?
    Yhteinen itsepetos sopii julkiseen keskusteluun. Keisarilla ei ole vaatteita, mutta kukaan ei sano sitä ääneen, vaikka kaikki tietävät miltä keisari munasillaan näyttää.


Jostakin syystä kalliojyrkänteelle on annettu nimeksi Euroopan parveke – Balcón de Europa. Tosin kerrotaan, että nimen antoi kuningas Alfonso XII vieraillessaan Nerjassa 1885 edellisen vuoden maanjäristyksen tuhoja katsomassa.
    Tai ehkä tässä on sattuvaa logiikkaa. Ollaan Euroopan reunalla Nerjassa: edessä Välimeri ja näköpiirissä horisontin takana pelottava Afrikka ei kovinkaan etäällä. 
    Nykyistä Eurooppaa pelottaa.
    Kun seisoo Andalusiassa Euroopan parvekkeella, Eurooppa on selän takana kaikkineen. On talousuhkaa, on maahanmuuttajien uhkaa, on nationalismin uhkaa, on digitaalisen urkinnan uhkaa, on…
    Ja suurinta uhkaa näkee katsoessaan taivaalle. Tai eihän sitä näe, ja siksi se tuntuu uhkista pahimmalta: ilmasto muuttuu, ihminen kärventyy ja vikisee.
    Loogista tietysti on, että Euroopan parveke rakennetaan Euroopan talon – joku sanoo linnoituksen – ulkoseinään, sillä eihän parvekkeita ole tapana sijoittaa rakennuksen sisälle. Parvekkeelta on tarkoitus katsella ulos, ohi meneviä ja tuntemattomia. Parvekkeella on turvallista, saa olla omassa rauhassaan ja heitellä mielipiteitä ja jopa herjauksia.
    Euroopan parvekkeella tuulee ja syksyn aurinko painuu mailleen.


Kyösti Salovaara, 2018.

Muuan oppositiojohtaja ilmoitti, että lihan syöminen tulee lopettaa, muuten hukka perii.
    Saman puolueen hovinarri Arvo Salo – mainio kirjoittaja, sanan taitaja, hilpeä provokaattori – kirjoitti vaalilauseekseen 1960-luvun puolivälissä julistuksen: Tapa talonpoika päivässä!
    Tämä nykyinen johtaja täydentää julistusta, kenties tahtomattaan, tähän malliin: Tapa talonpoika päivässä, teurasta kaksi lypsylehmää viikossa! Syyllä nimittäin on seuraus. Kahdeksankymmentä prosenttia Suomessa tuotetusta naudanlihasta saadaan lypsylehmistä. Kun poliitikot tekevät valintoja, heidän pitäisi kertoa, mikä on seuraus. Lihansyönnin lopettaminen ”pelastaa” ilmaston vain jos myös maidon juonti ja juuston popsiminen lopetetaan.
    Alistuuko suomalainen syömään pizzansa ilman juustokuorrutusta?


Aikaisemmin luonto vei ja ihminen vikisi.
    Otan kuvia Sierra Nevadan rinteiltä, Granadan eteläpuolen las Alpujarrasissa. Lensin Suomesta, ajoin autolla ankaralta näyttävään miljööseen. Bensaa kului, päästöjä syntyi.
    Näillä main maurit sinnittelivät sata vuotta sen jälkeen, kun kristityt olivat saavuttaneet viimeisenkin voiton Granadassa 1492. Muslimiyhteisöt olivat tunnettuja kyvystä rakentaa kastelujärjestelmiä. He toivat maanviljelyn näille karuille rinteille ja synkkien rotkojen takamaille.
    Maan ja hengen viljelyä: kulttuuria.
    Poliitiikka on joskus, toivottavasti ei aina, osaoptimointia ja mikromanagerointia. Tarkoittaa että järki ei voita pitkän päälle.
    Kun muslimit, pakkokäännytetyt "moriskot" häädettiin Alpujarrasista ja korvattiin kristityillä, alueen talous romahti. Kristityt eivät viihtyneet karussa ympäristössä, vaikka arabien mielestä se oli "laidunten maa", kuten Alpujarras-nimi kertoi. Ja 1600-luvun vaihteessa kaikki espanjalaiset muslimit haluttiin karkottaa maasta. Parhaiten se onnistui Valencian seudulla. Siellä talous romahti, kun maata viljelleet moriskot karkotettiin ja keskiluokkainen kristikunta jäi ihmettelemään mistä ruoka tulee.  
    Tietysti maapalloa voi yrittää pelastaa palauttamalla sen feodaaliseen tilaan. Ratkaisut ovat aluksi helppoja: laitetaan lentämiselle kunnon vero, ei mitään 70 euron anemaksua vaan jotain 500 euroa per matka, korotetaan bensan hinta kolminkertaiseksi, laitetaan lihan syönnille ja maidon juonnille 300 % haittavero.
    Ei tarvitse odottaa pitkään ennen kuin rahvas vikisee ja luonto vie.


Syillä on seurauksensa.
    Jokin päivä sitten Ylen nettisivulla kerrottiin, kuinka Rovaniemen kaupungin silmäätekevät riemuitsivat. Uutisoitiin että Turkista avataan säännöllinen reittilento Rovaniemelle.
    Lapin matkailu kiittää!
    Samaan aikaan samasta maakunnastakin kotoisin olevat poliitikot vaativat, että lentäminen tulee lopettaa. Ollako vai ei? Siinäpä vasta ”moderni” kysymys.
    Jos laiskuuttaan halua selkeitä vastauksia, kannattaa kuunnella mitä Pentti Linkola sanoo: Pienet eliitit menettelee, rahvas ei.
    Kuvitteleeko joku, että eliitti lopettaa matkustamisen, kun se kielletään rahvaalta, tavalliselta kansalta? Onko joku tosissaan sitä mieltä, että pihvit ja lihapadat katoavat eliitin ruokapöydästä, kun lihansyönti ja kerman juonti asetetaan kortille?
    Joskus tuntuu, että myös moni fiksu keskustelija näin kuvittelee.
    Katsopa historian peiliin… hämmästyäksesi!


Kyösti Salovaara, 2018.

Rahvas, tavallinen kansa, me pulliaiset ja salovaarat, pääsi matkustamisen makuun vasta 1970-luvulla, kun lentomatkat halpenivat, palkat nousivat ja lomat pitenivät.
    Siihen asti vain eliitti matkusti. Siihen asti meidän tavallisten pulliaisten piti lukea ulkomaan ihmeistä eliitin kirjoituksista. Ei Olavi Paavolainen tai Mika Waltari lentänyt viikonlopuksi Pariisiin, Milanoon tai Istanbuliin kirjoittaakseen pika-artikkelin kokemuksistaan. Ei, he matkustivat hitaasti, harkiten ja antaumuksella viikkokaupalla, koska eliitillä on aikaa, varallisuutta ja oma rauhansa tehdä mitä haluaa. Kotiin palattiin sitten kun matkaan kyllästyi.
    Tähänkö me taannumme? Kohti harvojen etuoikeutettujen yhteiskuntaa?
    Kohta meidät kahlitaan kotikortteliin. Joskus ”hyväntahtoinen” viranomainen antaa poikkeusluvan matkustaa toiseen maakuntaan. Tarvitaan maan sisäinen passijärjestelmä. Ulkomaille pääsee vain valittujen joukko: heidät lähetetään kertomaan millaista rajojen takana on.
    Saattaa olla ettei maapallon pelastamiseen ole aitoa valinnan mahdollisuutta. Sen pahempi ihmisille. Tai ainakin demokratialle.
    Euroopan parvekkeelta on julistettu yli 200 vuotta ihmisen pelastusoppia: Vapaus! Veljeys! Tasa-arvo!
    Uuden ajan koittaessa monet ovat valmiita vetämään viivan moisten ylellisyyksien päälle.
    Kohta luonto vie ja ihminen vikisee – taas.

Kyösti Salovaara, 2018.
Las Alpujarras Sierra Nevadan rinteillä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että kirjoitit Linkolasta näin. Hän on teoreetikko ja todenpuhuja, teoriaa soveltakoot käytäntöön muut. Jos haluavat.
    Vääntöjä on edessä, se on varma, ja ihmiset kärsivät jo nyt uusista ahdistuksen muodoista ja syyllisyyksistä, kuten ilmastoahdistus ja väestönkasvuahdistus.

    Kuvistasi hehkuu toisen kotimaasi välimerellinen valo, vaikka on pilviäkin.

    Täällä on koko päivän hämärää. HS:n Lasten tiedekysymyksissä eräs lapsi kysyy, onko Suomi maailman pilvisin maa. Ei ole, esim. Gabon, Indonesia ja Islanti menevät edelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus heinä-elokuussa kyllä - tunnustan - on Aurinkorannikolla tullut mieleen toive: kunpa tulisi taivaalle lipuisi yksi pilvi, kunpa se sataisi!

      Äsken, puoli tuntia sitten seisottiin hetki madridilaisen, englanninkielistä kirjallisuutta myyvän kirjakaupan edessä. Paljon nuoria ihmisiä jonottamassa kauppaan. Olivatko hekin hakemassa Lee Childin juuri ilmestynyttä jännäriä? Ei, kävi ilmi että kirjakaupassa alkaisi kohta Harry Potter -tietokilpailu!

      Suomalainen ei koskaan osaisi kuvitella millaista Madridissa on illalla. Tuhansia ja tuhansia ihmisiä shoppailemassa, aikaa kuluttamassa, terasseilla istumassa vaikka ilman lämpötila jotain 12 astetta. Suomalainen vetäytyy tällaisella ilmalla sisään, täällä istutaan julkisessa tilassa. Suomalainen suhna ei kylmästä tykkää.

      Kevään vaaleissa toivosi melkein ettei ilmastomuutoksesta puhuttaisi sanaakaan. Se on liian tärkeä asia antaa poliitikoille pilattavaksi.

      Nähtävissä on kahdenlaista poliittista pintaliturgiaa. Toiset lupaavat kaiken ajattelematta mitä se tarkoittaa. Toiset pelottelevat ihmiset hengiltä, kertomatta mitä se tarkoittaa.

      Huomenna kohdataan - nykyhetki - Atletico Madridin stadionilla. Todellisuus kaikkineen!

      Poista