Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahvas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahvas. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. marraskuuta 2022

Sivistyksen purkaminen

 [ääliöiden mediakumous]


Kyösti Salovaara, 2022.
Sivistyksen tallentaminen: kirjat.


Taidemuseoiskut ovat ääliöiden aktivismia. Ilmastoaktivistien iskuista taidemuseoissa on tullut Euroopassa suoranainen epidemia. Niiden takana näyttää olevan minimaalisesti analyysiä mutta maksimaalisesti julkisuudenhalua.

- Pääkirjoitus Helsingin Sanomissa 29.10.2022.


Niina Uusitalo ja Jenni Niemelä-Nyrhinen kirjoittavat, että ilmastonmuutoksen taustalla vaikuttavat perusolettamukset ovat ihmis- ja kulutuskeskeisyys. He ehdottavat, että visuaalisen journalismin pitäisi ravistella näitä vahingollisia olettamuksia ja löytää uusia näkökulmia, kuten toimijuuden siirtäminen pois ihmisiltä tai kulutushoukutuksen kyseenalaistaminen. Odotan sitä toiveikkaana.

-Kirjailija, taiteen tri ja valokuvataiteen yliopistonlehtori Hanna Weselius Suomen Kuvalehdessä 28.10.2022.


Mutta entä jos ihminen ei ole järjen ruumiillistuma, vaan apina, joka kuvittelee itsestään liikoja? Ihminen on erityinen samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin eläin. Meidän lajityypillinen ominaisuutemme on kulttuuri. Ihmisen tapa selviytyä on muokata ja kultivoida ympäristöään.

- Dokumentaristi, kirjailija Riikka Kaihovaara Helsingin Sanomissa 29.10.2022.


Mitä ihmettä me tarkkaan ottaen tekisimme kolmella Sibeliuksella ja viidellä Aleksis Kivellä? Eikö korkean tason kansallisen ja kansainvälisen yleiskulttuurin tarjonta ole – jos ollaan rehellisiä – määrällisesti riittävä tai enemmänkin? Ainakin minua enemmän kiusaa kuin ilahduttaa se, että on olemassa suurenmoisia sävelteoksia ja kirjallisuuden helmiä verrattomasti enemmän kuin mihin koskaan elämäni aikana ehdin tutustua saati syventyä.

- Pentti Linkola, 1971.




Etsiskelin jotakin unohtunutta vanhoista pakinoistani.

    Vähän yllätyin.

    Niissä oli leppoisampi ote kuin nykyään.

    Se oli alussa tarkoitus. Leppoistella torstaisin.

    Mutta on hymy hyytynyt. Jostakin syystä.

    Maailma ei paranna juoksuaan kuin sika kartanolla.

    Eikä marraskuussa varis naureskele.


No jos rehellisiä ollaan, niin kuin Linkola ehdotti oltavaksi, niin Hesarin pääkirjoituksen sanoin ihmettelen luontoaktivistien ääliömäisyyttä. Sen lisäksi ihmettelen vielä enemmän näiden taiteen tohtoreiden ja uusheränneiden kirjailijoiden konformistista yhteispuhetta ihmisen kieltämiseksi. 

    Ihmisen kieltäminen on muodissa.

    Jos olisin rohkeampi, otsikossa lukisi ”ääliöiden ja ekofasistien esiinmarssi”, mutta en ole. Sitä paitsi ”fasismi” on sanana menettänyt kaikki täsmälliset merkityksensä.

    Minua huvitti kun muuan nuori esikoiskirjailija tunnusti ”halveksivansa ironiaa” ja kertoi haluavansa olla ”moderni”. Ollakseni rehellinen, vähän ironinen, tuo ei huvittanut, koska ironia on ihmisen älykkyyttä, sitä että ihmisyksilö sittenkin poikkeaa apinasta ympäristöään tarkkaillessa.

    Jos rehellisiä ollaan, meillä on kaikki perustelut uskoa ihmiseen, toisin kuin Kaihovaara, Weselius ja Linkola propagoivat. 

Sivistys on
myös kuvia.


Tietenkin kulttuuri on osa ihmisen tekemää. Tietenkin kulttuuri on osa luonnon hyväksikäyttöä - sen tajuamiseen ei tarvitse olla taiteen tri eikä dokumentaristi.

    Mutta sekin pitäisi tajuta, että kaikki riippuu kaikesta, kaikki liittyy kaikkeen.

    Modernin eliitin - sen joka sotkee taideteoksia ja istuu Mannerheimintiellä liikenteen tukkona ja sen joka puolustaa modernin tuhoamista – harhainen unelma että kulttuuri säilyy vaikka kaupan kassat karkoitetaan ikuiselle lomalle erämaahan ja insinöörit teloitetaan aamun koittaessa, on vaarallistia puhetta. Joku voi ottaa sen tosissaan.

    Ollakseni vielä täsmällisempi, sanoakseni mitä tarkoitan, lainaan Pentti Linkolaa, joka oli myös oikeassa.

     Vain hyvin koulutettu ihminen pystyy raastamaan maapallon puhtaaksi luonnonvaroista, Linkola kirjoitti vuonna 1971. ”Maisterin ja insinöörin vaatima tuotevalikoima ja palvelusten, kuljetusten, energian määrä on aina monta kertaa suurempi kuin pienviljelijän.”

     Linkolan sysimusta johtopäätös: ”Lukeneistoa toisin sanoen mahtuu maapallolle hyvin paljon vähemmän kuin alkukantaista maalaisväestöä… Ainoa mikä on mahdottomuus on massojen hyvinvointi.”

    Onko Linkola ironian mestari vai mestari muuten vaan?


Joskus toivoisin, sellaisina valoisina hetkenvälähdyksinä, että tämä moderni eliitti, joka yksisilmäisesti paasaa hyvinvointiyhteiskunnan paheista ja hekumoi apinoiden ja lituskajalkaisten vallankaappauksesta, todellakin lukisi Pentti Linkolaa, eikä vain lukisi, vaan asettaisi itselleen tehtävän: Yritän ymmärtää mitä Linkola tarkoittaa!

    Yritän ymmärtää mitä luen!

    ”Ainoa mikä on mahdottomuus on massojen hyvinvointi.”

    Hyvin selkeästi sanottu: massojen hyvinvointi on tuhonnut maapallon.

    Linkolan ymmärtää vaikka ei osaisi lukea rivien välistä.

    Weselius kaipaa ihmisestä irtautumista, näkökulman muuttamista, kulttuurin ja hyvinvointiyhteiskunnan purkamista. Hän ei todellakaan, niin kuin ei kirjailija ja dokumentaristi Kaihovaarakaan, halua myöntää, että moinen tehtävä tarkoittaa suurien ihmisjoukkojen alentamista kalvosiipisten ja vatsajalkiaisten elämän tasolle.

    Kyllä, eliitille riittää aina korkeakulttuuria, sapuskaa ja elämän viihdykkeitä. On aina riittänyt, tulee aina riittämään.

    Ongelmana tässä on rahvas, joka on viimein päässyt makean elämän makuun ja jopa kulttuurielämää viettäväksi sosiaaliseksi olennoksi. Weseliuksen ja kaltaistensa mielestä ongelma ratkeaa palauttamalla rahvas alkukantaisen elämän liejuun.

    Nyt pistää nauruksi.

    Heheheheh!

    Ja kaiku vastaa: ..eheh, eheh, eheh! 

    

Kyösti Salovaara, 2022.
Sivistyksen purkaminen: Ensin poltetaan kirjoja ja sitten ihmisiä.


torstai 8. marraskuuta 2018

Euroopan parvekkeella


[ihminen vikisee?]


Kyösti Salovaara, 2018.
Balcón de Europa.
Ihminen vie, luonto vikisee, mainostaa Helsingin Sanomat tulevaa seminaariaan.
    Ennen oli toisin.
    Silloin luonto vei ja ihminen vikisi, sen minkä osasi.
    Syyllä on seuraus. Seurauksilla on syynsä. Pitää valita. Mutta mistä valitaan? Kuka osaa valita? Ja tähdellisin kysymys: Minkä puolesta valitaan?
    Pentti Linkola esitti kysymykseen häpeilemättä oman ratkaisunsa sanomalla, että vain feodaalinen yhteiskunta säilyttää luonnon: ”Jokin vanha feodaalinen järjestelmä, harvojen etuoikeuksiin perustuva sääty-yhteiskunta olisi vieläkin maapallolla mahdollinen, toteutettu taloudellinen demokratia ei.”
    Aika moni keskustelija ja poliitikko tietää vaistomaisesti, että Linkola saattoi olla oikeassa, mutta jos poliitikko julistaa vaaliohjelmassaan paluun feodaaliseen yhteiskuntaan, kuinka moni äänestää häntä?
    Yhteinen itsepetos sopii julkiseen keskusteluun. Keisarilla ei ole vaatteita, mutta kukaan ei sano sitä ääneen, vaikka kaikki tietävät miltä keisari munasillaan näyttää.


Jostakin syystä kalliojyrkänteelle on annettu nimeksi Euroopan parveke – Balcón de Europa. Tosin kerrotaan, että nimen antoi kuningas Alfonso XII vieraillessaan Nerjassa 1885 edellisen vuoden maanjäristyksen tuhoja katsomassa.
    Tai ehkä tässä on sattuvaa logiikkaa. Ollaan Euroopan reunalla Nerjassa: edessä Välimeri ja näköpiirissä horisontin takana pelottava Afrikka ei kovinkaan etäällä. 
    Nykyistä Eurooppaa pelottaa.
    Kun seisoo Andalusiassa Euroopan parvekkeella, Eurooppa on selän takana kaikkineen. On talousuhkaa, on maahanmuuttajien uhkaa, on nationalismin uhkaa, on digitaalisen urkinnan uhkaa, on…
    Ja suurinta uhkaa näkee katsoessaan taivaalle. Tai eihän sitä näe, ja siksi se tuntuu uhkista pahimmalta: ilmasto muuttuu, ihminen kärventyy ja vikisee.
    Loogista tietysti on, että Euroopan parveke rakennetaan Euroopan talon – joku sanoo linnoituksen – ulkoseinään, sillä eihän parvekkeita ole tapana sijoittaa rakennuksen sisälle. Parvekkeelta on tarkoitus katsella ulos, ohi meneviä ja tuntemattomia. Parvekkeella on turvallista, saa olla omassa rauhassaan ja heitellä mielipiteitä ja jopa herjauksia.
    Euroopan parvekkeella tuulee ja syksyn aurinko painuu mailleen.


Kyösti Salovaara, 2018.

Muuan oppositiojohtaja ilmoitti, että lihan syöminen tulee lopettaa, muuten hukka perii.
    Saman puolueen hovinarri Arvo Salo – mainio kirjoittaja, sanan taitaja, hilpeä provokaattori – kirjoitti vaalilauseekseen 1960-luvun puolivälissä julistuksen: Tapa talonpoika päivässä!
    Tämä nykyinen johtaja täydentää julistusta, kenties tahtomattaan, tähän malliin: Tapa talonpoika päivässä, teurasta kaksi lypsylehmää viikossa! Syyllä nimittäin on seuraus. Kahdeksankymmentä prosenttia Suomessa tuotetusta naudanlihasta saadaan lypsylehmistä. Kun poliitikot tekevät valintoja, heidän pitäisi kertoa, mikä on seuraus. Lihansyönnin lopettaminen ”pelastaa” ilmaston vain jos myös maidon juonti ja juuston popsiminen lopetetaan.
    Alistuuko suomalainen syömään pizzansa ilman juustokuorrutusta?


Aikaisemmin luonto vei ja ihminen vikisi.
    Otan kuvia Sierra Nevadan rinteiltä, Granadan eteläpuolen las Alpujarrasissa. Lensin Suomesta, ajoin autolla ankaralta näyttävään miljööseen. Bensaa kului, päästöjä syntyi.
    Näillä main maurit sinnittelivät sata vuotta sen jälkeen, kun kristityt olivat saavuttaneet viimeisenkin voiton Granadassa 1492. Muslimiyhteisöt olivat tunnettuja kyvystä rakentaa kastelujärjestelmiä. He toivat maanviljelyn näille karuille rinteille ja synkkien rotkojen takamaille.
    Maan ja hengen viljelyä: kulttuuria.
    Poliitiikka on joskus, toivottavasti ei aina, osaoptimointia ja mikromanagerointia. Tarkoittaa että järki ei voita pitkän päälle.
    Kun muslimit, pakkokäännytetyt "moriskot" häädettiin Alpujarrasista ja korvattiin kristityillä, alueen talous romahti. Kristityt eivät viihtyneet karussa ympäristössä, vaikka arabien mielestä se oli "laidunten maa", kuten Alpujarras-nimi kertoi. Ja 1600-luvun vaihteessa kaikki espanjalaiset muslimit haluttiin karkottaa maasta. Parhaiten se onnistui Valencian seudulla. Siellä talous romahti, kun maata viljelleet moriskot karkotettiin ja keskiluokkainen kristikunta jäi ihmettelemään mistä ruoka tulee.  
    Tietysti maapalloa voi yrittää pelastaa palauttamalla sen feodaaliseen tilaan. Ratkaisut ovat aluksi helppoja: laitetaan lentämiselle kunnon vero, ei mitään 70 euron anemaksua vaan jotain 500 euroa per matka, korotetaan bensan hinta kolminkertaiseksi, laitetaan lihan syönnille ja maidon juonnille 300 % haittavero.
    Ei tarvitse odottaa pitkään ennen kuin rahvas vikisee ja luonto vie.


Syillä on seurauksensa.
    Jokin päivä sitten Ylen nettisivulla kerrottiin, kuinka Rovaniemen kaupungin silmäätekevät riemuitsivat. Uutisoitiin että Turkista avataan säännöllinen reittilento Rovaniemelle.
    Lapin matkailu kiittää!
    Samaan aikaan samasta maakunnastakin kotoisin olevat poliitikot vaativat, että lentäminen tulee lopettaa. Ollako vai ei? Siinäpä vasta ”moderni” kysymys.
    Jos laiskuuttaan halua selkeitä vastauksia, kannattaa kuunnella mitä Pentti Linkola sanoo: Pienet eliitit menettelee, rahvas ei.
    Kuvitteleeko joku, että eliitti lopettaa matkustamisen, kun se kielletään rahvaalta, tavalliselta kansalta? Onko joku tosissaan sitä mieltä, että pihvit ja lihapadat katoavat eliitin ruokapöydästä, kun lihansyönti ja kerman juonti asetetaan kortille?
    Joskus tuntuu, että myös moni fiksu keskustelija näin kuvittelee.
    Katsopa historian peiliin… hämmästyäksesi!


Kyösti Salovaara, 2018.

Rahvas, tavallinen kansa, me pulliaiset ja salovaarat, pääsi matkustamisen makuun vasta 1970-luvulla, kun lentomatkat halpenivat, palkat nousivat ja lomat pitenivät.
    Siihen asti vain eliitti matkusti. Siihen asti meidän tavallisten pulliaisten piti lukea ulkomaan ihmeistä eliitin kirjoituksista. Ei Olavi Paavolainen tai Mika Waltari lentänyt viikonlopuksi Pariisiin, Milanoon tai Istanbuliin kirjoittaakseen pika-artikkelin kokemuksistaan. Ei, he matkustivat hitaasti, harkiten ja antaumuksella viikkokaupalla, koska eliitillä on aikaa, varallisuutta ja oma rauhansa tehdä mitä haluaa. Kotiin palattiin sitten kun matkaan kyllästyi.
    Tähänkö me taannumme? Kohti harvojen etuoikeutettujen yhteiskuntaa?
    Kohta meidät kahlitaan kotikortteliin. Joskus ”hyväntahtoinen” viranomainen antaa poikkeusluvan matkustaa toiseen maakuntaan. Tarvitaan maan sisäinen passijärjestelmä. Ulkomaille pääsee vain valittujen joukko: heidät lähetetään kertomaan millaista rajojen takana on.
    Saattaa olla ettei maapallon pelastamiseen ole aitoa valinnan mahdollisuutta. Sen pahempi ihmisille. Tai ainakin demokratialle.
    Euroopan parvekkeelta on julistettu yli 200 vuotta ihmisen pelastusoppia: Vapaus! Veljeys! Tasa-arvo!
    Uuden ajan koittaessa monet ovat valmiita vetämään viivan moisten ylellisyyksien päälle.
    Kohta luonto vie ja ihminen vikisee – taas.

Kyösti Salovaara, 2018.
Las Alpujarras Sierra Nevadan rinteillä.