Impressioita ja ihmiskauppaa

[matkalla Ithakasta Troijaan ja takaisin]

Kyösti Salovaara, 2026.

Lämmöllä ja valolla on taianomainen kyky lievittää ihmisen stressiä… Ei ihme, että pohjoisessa ihmisten ilmeet olivat talvisin yhtä pingottuneita kuin heidän käytöksensäkin.

- Taavi Soininvaara: Musta legenda. Otava, 2025.

Kirjoittaisinko niin kuin Jack?

    Osaisinko kirjoittaa niin kuin Jack ”matkalla”?

    Kannattaisiko kirjoittaa niin kuin Jack automaattisesti, spontaanisti, tajunnan virtaan molskahtaen?

Matkalla minäkin olen niin kuin Jack.

    Me kaikki olemme matkalla Ithakasta Troijaan. Ei siinä ongelmaa. Mutta se paluu takaisin Ithakaan. Siinäpä vasta pulma. Muuan amerikkalainen kirjailija sanoi, että ihminen ei oikeastaan koskaan voi palata kotiin. Lähdettyä ”paikkaa” ei ole olemassa muualla kuin muistikuvissa. Muistikuvien technicolor-värit haalistuvat. Ithakan ranta näyttää oudolta, melkein vieraalta.

    Jokainen löytää Troijasta oman kerroksensa. Toiset Helenansa, eräät palaavat Penelopen luo kuvitellen ettei mikään muuttunut.

    Hassua, ihminen sanoo eikä naura eikä edes hymyile.

Taivas ja maa.

    Sininen vesi.

    Auringon polttamat pellot kumpuilevat valossa kuin taideteokset.

    Tajunnan virtaa, uutisvirtaa, politiikan puuroa Välimeren kaikilla rannoilla.

    Maalarit maalaavat taloa valkoisilla pensseleillä. Seinät hohtavat kirkkaina kunnes jonakin päivänä calima-tuuli tuo Afrikasta punaista hiekkaa, joka takertuu seiniin ja värjää autojen katot.

    Mutta sitten talot maalataan valkoisiksi.

Sivusilmin Espanjan telkkarin pääuutisia seuratessa huomaa, että joka ilta käsitellään kolmea pääaihetta: Ceuta, Ceuta, Ceuta.

    Ceuta vie uutisista valtaosan. Lopun aikaa kerrotaan lomien loppumisesta, ”operaatio kotiinpaluusta”.

    Espanjalaiset lomalaiset palaavat Atlantin ja Välimeren rannikoilta sisämaahan, missä lämpöä piisaa. Liikettä ytimeen kaikilla niemimaan sivuilla.

    Mutta myös jalkapallo saa uutisissa tilaa. Messi loistaa otsikoissa. Ja Julian Álvarezin kitkerä saippuaooppera jatkuu. Argentiinalaisella huippuhyökkääjällä on pitkä sopimus Atlético Madridin kanssa. Álvarezia ei myydä koskaan Barcelonalle, seuran johto vakuuttaa.

    Mutta miten pelaaja tähän suhtautuu? Hän kertoi 22. kesäkuuta Yhdysvalloissa haluavansa Barcelonaan, koska hän aikoo toteuttaa unelmansa.

    Unelmalta puuttuu siivet: Atléticon kannattaja buuaavat Álvarezin syksyn ensimmäisessä La Liga pelissä pukukoppiin.

     Harmi että Álvarez ei tuntenut suomalaista sanapartta: Kellä haave on, se haaveen kätkeköön!

Kyösti Salovaara, 2026.

Grazalema.

Ihmiskauppa rehottaa Euroopassa.

Se on laillista toimintaa, hyväksytty tapa kerätä rahaa, siirtää rahaa taskusta toiseen. Ihmiskauppaa seurataan mediassa kuin parasta jännäriä. Kenen kantti kestää maksaa jostakin jalkapallopelaajasta 120 miljoonaa euroa?

    Tiistaina puolelta öin sulkeutui eurooppalaisten jalkapallosarjojen siirtomarkkinoiden aikaikkuna.

    Viiden maan – Englannin, Italian, Saksan, Espanjan ja Ranskan – liigoissa maksettiin pelaajien siirtokorvauksia noin 7 miljardia euroa. Tästä Englannin Valioliigan osuus oli noin 4 miljardia!

    Pitäisikö julkisen alijäämänsä kanssa kamppailevan Suomen ottaa mallia Valioliigan menettelytavoista ja menestyksistä? Mutta Valioliigan rahavirrat perustuvat aika lailla televisio-oikeuksien myyntiin koko maailmalle. Koko maailma tuskin haluaa seurata telkkarista Suomen kamppailua alijäämänsä kurittamiseksi. Tuskin edes Albania.

Grazalema on 2000 asukkaan kunta Andalusiassa, Cádizin provinssissa, noin 140 kilometrin päässä Cádizista ja 120 km päässä Málagasta. Viehättävät talot ja rinne kapeine katuineen sijaitsevat 800 metrin korkeudessa merenpinnasta.

    Syyskuisen auringon paahtaessa keltaisia viljapeltoja – joilta vilja on tietysti korjattu aikoja sitten – ohittaessa ja tien kierrellessä korkkitammilehtoja, on vaikea kuvitella, että Grazalemassa sataa vuosittain noin 2000 mm. Helsingissä vuotuinen sademäärä on n. 700 milliä.

    Kuluvan vuoden helmikuussa Grazalemassa sanoi yhdessä päivässä 600 mm!

    Tuolloin koko vuori tulvi. Talojen seiniin piti puhkaista reikiä jotta vesi pääsi valumaan alaspäin eikä täyttänyt asuntoja ja ravintoloita kattoa myöten.

    Nyt, syyskuun ensimmäisenä päivänä, Grazalemassa vallitsi leppoisa tunnelma. Turisteja riitti ravintoloihin ja terasseille. Grazalema näytti kokoaan suuremmalta urbaanilta paikalta.

    Tekikö englantilainen laatulehti The Guardian kardinaalivirheen kirjoittaessaan 1.9 eräästä Grazaleman ravintolasta innostavan jutun? Lehden mukaan kodikkaassa ravintolassa tarjoillaan monenlaisia riistaruokia ilmentäen seudun ruoka- ja metsästyskulttuuria.

    Kyllä, Jack, olen samaa mieltä kuin Guardian. Olen riistaa tuossa ravintolassa syönyt.

    Mutta kun englantilainen suurlehti kirjoittaa valkoisen pikkukaupungin viehättävästä ravintolasta superlatiiveja viljellen, mahtuuko satunnainen kulkija enää koskaan tuohon ravintolaan?

    Epäilen että ei mahdu, ellei hyvissä ajoin varaa pöytää. Mutta se vie improvisaatioilta ja impressioilta tilan. Kaiken suunnitteleminen etukäteen ei ole kivaa. Mitä Troijaan suunnitellusta reissustakin seurasi?

    Kymmenen vuoden harharetki.

Maa ja taivas, vedet.

    Ruskeanpunaisen mullan monet sävyt, turkoosin järvenpinnan kimallus.

    Ihmisen alituinen matka jonnekin jostakin.

    Miten sen kirjoittaisi, Jack?

Kyösti Salovaara, 2026.

Embalse del Conde de Guadalhorse.