[torilla
tavataan?]
Kyösti Salovaara, 2020. Terassien tori? |
Sadan
vuoden kuluttua, vuonna 1917, joku istuu kahvilassa Suurtorilla ja
ajattelee arkkitehtia, minua.
-
Engel
päiväkirjassaan 22.12.1817 Jukka Viikilän romaanissa Akvarelleja
Engelin kaupungista
Tori.
Kauppapaikkaa merkitsevä tori
on lainaa ruotsin sanasta torg.
Tämä puolestaan juontuu muinaisvenäläisestä sanasta tŭrgŭ
…
Suomen kirjakielessä tori
on
mainittu ensi kertaa herra Martin maanlain suomennoksessa vuoden 1570
tienoilla.
-Kaisa
Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja
Sunnuntaina
kuulen punavarpusen Vantaanjoen rantapolulla. Maanantaina kevään
ensimmäiset tervapääskyt sinitaivaalla.
Kesän
merkit.
Istutan
20 punaista kukkaa kahteenkymmeneen ruukkuun puutarhassa ja
kuistilla.
Kirkaan
punaista on kolme sävyä. Ruukut ovat eri kokoisia ja muotoisia.
Symmetria on ajatuksessa, ei muodoissa.
Pidän
punaisesta.
Entä
punaiset liput?
Ensi
viikolla, jos kaikki käy hyvin, ravintolat availevat ovia. Elämä
palautuu toreille ja turuille.
Niin
ajatellaan, niin toivotaan.
Terasseilla
saa istua vapaammin kuin sisällä. Turvavälejä mitataan.
Kyynärpäätuntumaa tulee välttää. Ei pidä huudella pöydästä
toiseen. Ja illalla kiltisti kotiin eikä puistoon.
Talous
palailee urilleen. Niin toivotaan. Ihmiset tulevat kaupungille,
näkyville poluilta, puskista ja kuusien varjoista.
Helsinki
osallistuu talouden elvyttämiseen sallimalla uusia
terassiravintoloita ja entisten laajennuksia. Jopa Senaatintorille
suunnitellaan terasseja Aleksanteri toisen patsaan vierelle.
Nyt
Carl Ludvig Engel kirjoittaa päiväkirjaansa:
vihdoinkin ne istuvat minun torillani ryypyllä ja ajattelevat arkkitehtia.
Kyösti Salovaara, 2019 ja 2018. Historiallisten torien nykyaikaa: Plaza de la Corredera Córdobassa ja Plaza Mayor Salamancassa (alakuva). |
Senaatintori
on suomalainen Plaza Mayor, suuri aukio, keskusaukio, pääpaikka.
Johan Albrecht Ehrenström ja Engel rakensivat uuden torin vanhan paikalle.
Helsinki oli tuulinen ja kylmä paikka.
”Ne
jotka asuvat lämpimän meren, kuten Välimeren rannalla, hakevat
mereltä lyyrisiä hetkiä”, Engel kirjoittaa päiväkirjaansa
Jukka Viikilän kauniissa romaanissa Akvarelleja Engelin
kaupungista (Gummerus, 2016). ”Helsingin rannoilta haetaan
karaistusta.”
Kun
Engel palaa matkoilta marraskuiseen Helsinkiin, hän huokaisee:
”Torilla ei ollut ristin sielua.”
Jossain
muualla kaupungit ovat toisenlaisia, ruuhkaisia: ”Sitähän
kaupungit ovat: ihmisenä olemisen kuvia, ruuhkaisia, likaisia ja
täynnä piilopaikkoja. Mutta täällä on avaraa ja kirkasta,
oikeastaan aika kammottavaa. Miksi tehdä tällaisia monumentteja
näin tyhjään kaupunkiin. Aivan kuin ihmiset haluttaisiin pitää
erillään toisista. Kamalaa.”
Aivan
kuin ihmiset haluttaisiin pitää erillään toisistaan!
Siihen
tarvitaan avaria toreja ja leveitä bulevardeja, sellaisia joita
paroni Haussmann rakensi Pariisiin. Tarkoitus oli eristää
kapinalliset toisistaan, mutta samalla näyttää kadulla kulkijalle
kuinka kauniita rakennuksia leveän kadun reunoilla oli.
”Todellinen
kauneus on aina etäällä ja sen ympärillä on avara tori”, Engel
miettii huhtikuussa 1823.
Kenelle
tori rakennetaan? Vallalle vai vallattomille?
”Suurtorin
piirsin hiljaiseksi toriksi”, Engel tunnustaa. ”Siellä ei pidetä
markkinoita. Äänettömyyden rikkovat ani harvat seremoniat ja
armeijan näyttäytymiset, sen jälkeen lammen pinta taas sulkeutuu
niin kuin taruolennon silmä.”
Kevääseen
2020 asti Senaatintorilla digikameroiden suljinten pseudoäänet ja vieraskielinen
puhe kaikuivat kivipinnoista. Uudenlaisen armeijan äksiisi. Bussit odottivat turistilaumoja. Kalalokki
kakki Aleksanterin harteille.
Sitten
hiljeni.
Kohta
siellä kumahtalevat olutlasit ja viinipullon korkin avaus.
Senaatintori
on ympäröity vallan merkeillä. Yhdellä sivulla kirkko edustaa
henkistä valtaa, toki nyhetkeen maallistuneena. Toisella sivulla
valtioneuvosto käyttää ehdotonta valtaa. Kolmannella sivulla
yliopisto täydentää vallan henkistä perustusta ja esittää vallan puolesta sen perustelut.
Ja
aikaisemmin neljännellä sivulla, korttelin nurkassa, Helsingin
poliisilaitos varmisti pampulla ja pyssyllä vallan toteuttajien
tahdon.
Jos
Aleksanteri treenaisi muutaman tunnin kiven heittämistä, hän
saattaisi lingota kiven presidentin porstuaan ja Helsingin
kaupunginjohtajan pöydälle. Valta keskittyy. Keskelle jää tyhjä
tori. Sieltä käsin valtakin näyttää kauniilta.
”No
bailout”, sanoo presidentti Sauli Niinistö
poimiessaan Aleksanterin heittämän kiven porstuan matolta.
Presidentti
Niinistö on toistanut tuota jo viikon ajan. No bailout! Suomeksi se
tarkoittaa: Naapuria ei pelasteta. Samaa hoki Timo Soini
poliitikonuransa hehkeimpinä hetkinä.
Euroopan
talous on yhteinen, muistuttaa puolestaan Josep Borrell - EU:n
ulkoasioiden korkea edustaja - ja toteaa, että ”kaikki
eurooppalaiset selviävät kriisistä yhdessä tai sitten ei kukaan
selviä”.
Kohta
mennään yhdessä torille – pelastamaan Suomen kansantaloutta.
Kyösti Salovaara, 2020. Kaksi toria Malmilla: Ylä-Malmin tori (yläkuva) ja Tilketori. Helppo siivota, halpa ylläpitää. |
Tori
on kauppapaikka, elämän paikka, kohtaamisten paikka, leppoisan joutenolon ja komeiden
rakennusten paikka.
Vai
onko Suomessa?
Kotitorini
Ylä-Malmilla muistuttaa arkkitehtuuriltaan italialaista piazzaa. Niin
olen joskus ajatellut ääneen. Torin sivulla rakennusten
”pylväsholveissa” on muutamien ravintoloiden terasseja. Joskus
niihin paistaa aurinko, useimmiten ei.
Torilla
on joskus torikauppiaita, useimmiten ei. Sinne on myös rakennettu
veistos, johon kuuluu vesiallas. Joskus altaassa on vettä,
useimmiten ei. Kaupunki ei saa sitä korjatuksi. Puuttuu halu tai
kyky.
Viime
kesänä yksi ravintoloista sai luvan pienelle lisäterassille. Se
toi elonpilkettä hiljaiselle torille.
Torien taustoja selvitellessä huomasin, että paikallinen kotiseutuyhdistys
vastusti keväällä 2019 terassin laajentamista. Malmi-seuran
perustelut kuulostavat kaiulta raittiusliikkeen menneisyydestä. Malmi-seura väitti että on epäeurooppalaista sallia torin reunassa
ravintolatoimintaa; että terassi sulkee julkisen tilan käytön pois
lapsilta ja nuorilta ja … kaikilta muiltakin ja että terassin ohi
kävellessä lapsiperheet saavat huonoja vaikutteita ja että…
Eurooppalaisella
torilla on järjestään ravintoloita ja terasseja. Niissä istutaan ja
katsellaan elämänmenoa, juodaan kahvia, teetä tai kaakaota,
nautitaan olutta, kilistetään viinilasilla ja otetaan päälle
konjakki tai viski, joskus pastis pitkässä lasissa. Ollaan, ei syrjitä ketään. Eurooppalaisella torilla lapset ja vanhukset ja kaikki siltä väliltä
käyttävät yhteistä tilaa ja näkevät koko ajan toisensa, ovat
toistensa kanssa kosketuksessa, näköetäisyydellä. Siellä
julkinen tila on muutakin kuin karu kivipelto. "Koko Suomi on yksi ainoa kallionjärkäle", Engel totesi 1820 tuskastuttuaan yksitoikkoiseen maahan ja sen asukkaisiin.
Eteläisessä
Euroopassa lapsia ei suljeta pois vanhempiensa normaalielämästä,
toisin kuin Suomessa. Ja jopa ikiarvokkaiden, 1600-luvulta peräisin olevien komeiden
torien reunoilla ravintoloiden terassit houkuttelevat asiakkaita
aurinkoon, jos ollaan talvessa ja varjoon, jos kesäauringon paahde
käy sietämättömäksi.
Kun
katselee uusia toreja tai aukioita Suomessa, niistä tajuaa yhden
keskeisen suunnitteluperiaatteen.
Torin ei ole tarkoitus houkutella ihmisiä luokseen. Ei, torin
tarkoitus on eristää ja loitontaa. Tyhjä tila nujertaa ihmisen.
Suomalaisella
torilla ei kasva puita, koska niistä putoaa lehtiä, jotka pitäisi
siivota pois. Tori katetaan kivetyksellä, joka on helppo puhdistaa lakaisukoneella kaksi kertaa vuodessa, kerran keväällä ja toisen kerran syksyllä.
Muuten sille ei tarvitse tehdä mitään, joten sen ylläpito tulee halvaksi. Sitä ei tarvitse hoitaa. Ihmisistä on sitä
vähemmän haittaa, mitä tyhjempänä tori pysyy.
On siis kosolti tyhjiä toreja. Terasseille riittäisi paikkoja. Mutta entä suomalainen ilmasto? Tukeeko se Suomen kansantalouden pelastamista?
Saa
nähdä miten Senaatintorin käy.
Tähän
asti sinne on kokoonnuttu osoittamaan mieltä jonkin asian puolesta tai jotakin vastaan. Usein punaisten lippujen liehuessa, vaikka
punaisilla lipuilla on oma tori Hakaniemessä. Mutta vallalle
pitää osoittaa mieltä siellä missä valta on.
Tämä
on kyllä pulmallista, sillä kuka tietää missä valta nykyään luuraa?
Yhtä
kaikki, torilla tavataan… kenties.
Suomen
puolesta, ehkä.
Kyösti Salovaara, 2020. Nämäkin torit kaipaavat terassien elämää: Erottajan aukio Svenska Teaternin vieressä ja Narinkkatori Kampissa (alakuva). |
Kiintoisa ajatustenkulku lyhyestä sanasta tori.
VastaaPoistaTuo eurooppalainen tapa useiden sukupolvien kokoontumispaikkana ja tilana on suorastaan kadehdittava iloisine puheensorinoineen ja hälinöineen sekä kontaktinottoineen. Sen atmosfäärin jakaa mieluusti, ja aina joskus on tullut maailmalla vastaan kädenojennus pöydästä malliin istumaan, kaikki mukaan. Muutoinkin perhekeskeisyys ja -yhteys, joskin myös ikävine sivuilmiöineen, ovat vahvoja.
Samaa kotoisuutta tai läsnäoloa on mahdotonta löytää ja kokea esim. kylläkin juhlavan kauniilla Senaatintorilla.
Viimeinen kappaleesi on suoranainen lukuherkku nostaen vinon hymyn huulille ja ilmaan laajemman kysymysryppään kuin mihin viruksemme viheliäiset aerosolipartikkelit parhaimmillaan/pahimmillaankaan yltävät. Missä muodossa ja kenen käsissä valta tuosta pilvestä kansallisesti ja globaalisti esiin putkahtaa, torillako tavataan ja jos niin, missä merkeissä, mutta Suomen puolesta mieluusti painokas: kyllä...
Hah, joo, pitäisi varmaankin enemmän vastata kuin kysyä, mutta jos kysymyksiä on yksi niin siihen saattaa olla viisi vastausta, jotka itse asiassa ovatkin uusia kysymyksiä.
PoistaSitten tässä on sekin pieni pulma, ettei osaa tarkalleen määritellä tai edes havaita, missä ikioma valtani loppuu eli alistuu suurempien valtojen huomaan. Sitä paitsi valtaa on itsensä suhteen (Suomessa kaiketi aika paljon) ja toisiin nähden. Toisiin nähden näennäisesti vähän, mutta jos kaikilla on yhtä vähän, niin onko se lopulta paljon? Onko merkittävin vallan käyttäminen sitä (yksilön näkökulmasta) että päättää jotain mitä ostaa tai jättää ostamatta, päättää minne menee tai on menemättä, päättää katsooko jonkun elokuvan tai jättää katsomatta, lukee kirjan tai ei lue - osallistuu kaikkeen mistä puhutaan tai ei lainkaan.
Tai jos siis päätän ostaa espanjalaisen auton, tuen suoraan espanjalaisia (poliitikoilta lupaa kysymättä) eikä minun tarvitse miettiä presidentinkin lausumia perusteluja siitä, miksi ei saisi tukea ketään muuta kuin suomalaisia.
No, aika vaikeita kysymyksiä pienessä ihmispäässä pyöriteltäviksi.
Aurinko silti paistaa, helluntainakin.