Plaza Mayor, Helsinki

[torilla tavataan?]

Kyösti Salovaara, 2020.
Terassien tori?

Sadan vuoden kuluttua, vuonna 1917, joku istuu kahvilassa Suurtorilla ja ajattelee arkkitehtia, minua.

    - Engel päiväkirjassaan 22.12.1817 Jukka Viikilän romaanissa Akvarelleja Engelin kaupungista

Tori. Kauppapaikkaa merkitsevä tori on lainaa ruotsin sanasta torg. Tämä puolestaan juontuu muinaisvenäläisestä sanasta tŭrgŭ … Suomen kirjakielessä tori on mainittu ensi kertaa herra Martin maanlain suomennoksessa vuoden 1570 tienoilla.

    -Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja

Sunnuntaina kuulen punavarpusen Vantaanjoen rantapolulla. Maanantaina kevään ensimmäiset tervapääskyt sinitaivaalla.

    Kesän merkit.

    Istutan 20 punaista kukkaa kahteenkymmeneen ruukkuun puutarhassa ja kuistilla.

    Kirkaan punaista on kolme sävyä. Ruukut ovat eri kokoisia ja muotoisia. Symmetria on ajatuksessa, ei muodoissa.

    Pidän punaisesta.

    Entä punaiset liput?

Ensi viikolla, jos kaikki käy hyvin, ravintolat availevat ovia. Elämä palautuu toreille ja turuille.

    Niin ajatellaan, niin toivotaan.

    Terasseilla saa istua vapaammin kuin sisällä. Turvavälejä mitataan. Kyynärpäätuntumaa tulee välttää. Ei pidä huudella pöydästä toiseen. Ja illalla kiltisti kotiin eikä puistoon.

    Talous palailee urilleen. Niin toivotaan. Ihmiset tulevat kaupungille, näkyville poluilta, puskista ja kuusien varjoista.

    Helsinki osallistuu talouden elvyttämiseen sallimalla uusia terassiravintoloita ja entisten laajennuksia. Jopa Senaatintorille suunnitellaan terasseja Aleksanteri toisen patsaan vierelle.

    Nyt Carl Ludvig Engel kirjoittaa päiväkirjaansa: vihdoinkin ne istuvat minun torillani ryypyllä ja ajattelevat arkkitehtia.

Kyösti Salovaara, 2019 ja 2018.
Historiallisten torien nykyaikaa:
Plaza de la Corredera Córdobassa
 ja Plaza Mayor Salamancassa (alakuva).

Senaatintori on suomalainen Plaza Mayor, suuri aukio, keskusaukio, pääpaikka.

    Johan Albrecht Ehrenström ja Engel rakensivat uuden torin vanhan paikalle. Helsinki oli tuulinen ja kylmä paikka.

    ”Ne jotka asuvat lämpimän meren, kuten Välimeren rannalla, hakevat mereltä lyyrisiä hetkiä”, Engel kirjoittaa päiväkirjaansa Jukka Viikilän kauniissa romaanissa Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus, 2016). ”Helsingin rannoilta haetaan karaistusta.”

    Kun Engel palaa matkoilta marraskuiseen Helsinkiin, hän huokaisee: ”Torilla ei ollut ristin sielua.”

    Jossain muualla kaupungit ovat toisenlaisia, ruuhkaisia: ”Sitähän kaupungit ovat: ihmisenä olemisen kuvia, ruuhkaisia, likaisia ja täynnä piilopaikkoja. Mutta täällä on avaraa ja kirkasta, oikeastaan aika kammottavaa. Miksi tehdä tällaisia monumentteja näin tyhjään kaupunkiin. Aivan kuin ihmiset haluttaisiin pitää erillään toisista. Kamalaa.”

    Aivan kuin ihmiset haluttaisiin pitää erillään toisistaan!

    Siihen tarvitaan avaria toreja ja leveitä bulevardeja, sellaisia joita paroni Haussmann rakensi Pariisiin. Tarkoitus oli eristää kapinalliset toisistaan, mutta samalla näyttää kadulla kulkijalle kuinka kauniita rakennuksia leveän kadun reunoilla oli.

    ”Todellinen kauneus on aina etäällä ja sen ympärillä on avara tori”, Engel miettii huhtikuussa 1823. 

Kenelle tori rakennetaan? Vallalle vai vallattomille?

    ”Suurtorin piirsin hiljaiseksi toriksi”, Engel tunnustaa. ”Siellä ei pidetä markkinoita. Äänettömyyden rikkovat ani harvat seremoniat ja armeijan näyttäytymiset, sen jälkeen lammen pinta taas sulkeutuu niin kuin taruolennon silmä.”

    Kevääseen 2020 asti Senaatintorilla digikameroiden suljinten pseudoäänet ja vieraskielinen puhe kaikuivat kivipinnoista. Uudenlaisen armeijan äksiisi. Bussit odottivat turistilaumoja. Kalalokki kakki Aleksanterin harteille.

    Sitten hiljeni.

    Kohta siellä kumahtalevat olutlasit ja viinipullon korkin avaus.

    Senaatintori on ympäröity vallan merkeillä. Yhdellä sivulla kirkko edustaa henkistä valtaa, toki nyhetkeen maallistuneena. Toisella sivulla valtioneuvosto käyttää ehdotonta valtaa. Kolmannella sivulla yliopisto täydentää vallan henkistä perustusta ja esittää vallan puolesta sen perustelut.

    Ja aikaisemmin neljännellä sivulla, korttelin nurkassa, Helsingin poliisilaitos varmisti pampulla ja pyssyllä vallan toteuttajien tahdon.

    Jos Aleksanteri treenaisi muutaman tunnin kiven heittämistä, hän saattaisi lingota kiven presidentin porstuaan ja Helsingin kaupunginjohtajan pöydälle. Valta keskittyy. Keskelle jää tyhjä tori. Sieltä käsin valtakin näyttää kauniilta.

    ”No bailout”, sanoo presidentti Sauli Niinistö poimiessaan Aleksanterin heittämän kiven porstuan matolta.

    Presidentti Niinistö on toistanut tuota jo viikon ajan. No bailout! Suomeksi se tarkoittaa: Naapuria ei pelasteta. Samaa hoki Timo Soini poliitikonuransa hehkeimpinä hetkinä.

    Euroopan talous on yhteinen, muistuttaa puolestaan Josep Borrell - EU:n ulkoasioiden korkea edustaja - ja toteaa, että ”kaikki eurooppalaiset selviävät kriisistä yhdessä tai sitten ei kukaan selviä”.

    Kohta mennään yhdessä torille – pelastamaan Suomen kansantaloutta.

Kyösti Salovaara, 2020.
Kaksi toria Malmilla:
Ylä-Malmin tori  (yläkuva) ja Tilketori.
Helppo siivota, halpa ylläpitää.

Tori on kauppapaikka, elämän paikka, kohtaamisten paikka, leppoisan joutenolon ja komeiden rakennusten paikka.

    Vai onko Suomessa?

    Kotitorini Ylä-Malmilla muistuttaa arkkitehtuuriltaan italialaista piazzaa. Niin olen joskus ajatellut ääneen. Torin sivulla rakennusten ”pylväsholveissa” on muutamien ravintoloiden terasseja. Joskus niihin paistaa aurinko, useimmiten ei.

    Torilla on joskus torikauppiaita, useimmiten ei. Sinne on myös rakennettu veistos, johon kuuluu vesiallas. Joskus altaassa on vettä, useimmiten ei. Kaupunki ei saa sitä korjatuksi. Puuttuu halu tai kyky.

    Viime kesänä yksi ravintoloista sai luvan pienelle lisäterassille. Se toi elonpilkettä hiljaiselle torille.

    Torien taustoja selvitellessä huomasin, että paikallinen kotiseutuyhdistys vastusti keväällä 2019 terassin laajentamista. Malmi-seuran perustelut kuulostavat kaiulta raittiusliikkeen menneisyydestä. Malmi-seura väitti että on epäeurooppalaista sallia torin reunassa ravintolatoimintaa; että terassi sulkee julkisen tilan käytön pois lapsilta ja nuorilta ja … kaikilta muiltakin ja että terassin ohi kävellessä lapsiperheet saavat huonoja vaikutteita ja että…

    Eurooppalaisella torilla on järjestään ravintoloita ja terasseja. Niissä istutaan ja katsellaan elämänmenoa, juodaan kahvia, teetä tai kaakaota, nautitaan olutta, kilistetään viinilasilla ja otetaan päälle konjakki tai viski, joskus pastis pitkässä lasissa. Ollaan, ei syrjitä ketään. Eurooppalaisella torilla lapset ja vanhukset ja kaikki siltä väliltä käyttävät yhteistä tilaa ja näkevät koko ajan toisensa, ovat toistensa kanssa kosketuksessa, näköetäisyydellä. Siellä julkinen tila on muutakin kuin karu kivipelto. "Koko Suomi on yksi ainoa kallionjärkäle", Engel totesi 1820 tuskastuttuaan yksitoikkoiseen maahan ja sen asukkaisiin.

    Eteläisessä Euroopassa lapsia ei suljeta pois vanhempiensa normaalielämästä, toisin kuin Suomessa. Ja jopa ikiarvokkaiden, 1600-luvulta peräisin olevien komeiden torien reunoilla ravintoloiden terassit houkuttelevat asiakkaita aurinkoon, jos ollaan talvessa ja varjoon, jos kesäauringon paahde käy sietämättömäksi.

Kun katselee uusia toreja tai aukioita Suomessa, niistä tajuaa yhden keskeisen suunnitteluperiaatteen.

    Torin ei ole tarkoitus houkutella ihmisiä luokseen. Ei, torin tarkoitus on eristää ja loitontaa. Tyhjä tila nujertaa ihmisen.

    Suomalaisella torilla ei kasva puita, koska niistä putoaa lehtiä, jotka pitäisi siivota pois. Tori katetaan kivetyksellä, joka on helppo puhdistaa lakaisukoneella kaksi kertaa vuodessa, kerran keväällä ja toisen kerran syksyllä. Muuten sille ei tarvitse tehdä mitään, joten sen ylläpito tulee halvaksi. Sitä ei tarvitse hoitaa. Ihmisistä on sitä vähemmän haittaa, mitä tyhjempänä tori pysyy.

    On siis kosolti tyhjiä toreja. Terasseille riittäisi paikkoja. Mutta entä suomalainen ilmasto? Tukeeko se Suomen kansantalouden pelastamista?

    Saa nähdä miten Senaatintorin käy.

    Tähän asti sinne on kokoonnuttu osoittamaan mieltä jonkin asian puolesta tai jotakin vastaan. Usein punaisten lippujen liehuessa, vaikka punaisilla lipuilla on oma tori Hakaniemessä. Mutta vallalle pitää osoittaa mieltä siellä missä valta on.

    Tämä on kyllä pulmallista, sillä kuka tietää missä valta nykyään luuraa?

    Yhtä kaikki, torilla tavataan… kenties.

    Suomen puolesta, ehkä.

Kyösti Salovaara, 2020.
Nämäkin torit kaipaavat terassien elämää:
Erottajan aukio Svenska Teaternin vieressä ja
Narinkkatori Kampissa (alakuva).