Älä koskaan lakkaa uskomasta

 [Nunca dejes de creer]

Kyösti Salovaara, 2021.
Atlético de Madridin fanilippiksessä lukee: 
Nunca dejes de creer.
Kuva on otettu muutama minuutti sen jälkeen kun Atlético
oli varmistanut La Ligan mestaruuden 22.5.2021.

Saksalainen filosofi Peter Sloterdijk suurteoksessaan Sphären on argumentoinut, että ihmiskuntaa voi ymmärtää piiriensä kautta. Käyttäen kolmea mielikuvaa – kupla, pallo, vaahto – hän kehittää laajan selityksen tavoista, joilla ihmiskunta käyttää tilaa ja vuorovaikutusta. Me jaamme suuren pallon, mutta elämme samalla kuplissa. Nämä kuplat eivät tosin ole irrallisia ja ovat usein moninaisissa yhteyksissä toistensa kanssa muodostaen suuren vaahdon, joka on yhteiskuntamme.

- Alf Rehn teoksessa Järistyksiä Euroopan unionissa. Toimittanut Jyrki Karvinen.

Tietenkään jalkapallo ei ole samaa kuin Bach tai Buddhismi. Mutta usein se koetetaan vahvemmin kuin uskonto ja yhtä lailla osana yhteisön perinteiden kudelmaa.

-Franklin Foer teoksessaan How Soccer Explains the World.

Mielenkiintoista on, että on kyse kokoomuksesta, demareista, vihreistä, perussuomalaisista tai vasemmistosta, niin jokaisella on sama perusajatus hyvinvointiyhteiskunnan pohjan varmistamisesta... Kaikilla tuntuu olevan kuitenkin sama strategia: tämän jonkun, mitä meillä nyt on vuosikymmeniä ollut, täytyy jatkua. Suomessa nauretaan Yhdysvaltain ja Iso-Britannian kaksipuoluejärjestelmille. Vielä lystikkäämpi on meidän yhden asian ympärille kyhätty monipuoluejärjestelmämme.

-Emil Elo kolumnissaan HS Visiossa

Euroopan unionia on taklattu takaapäin, mutta hetken nilkutettuaan se on jatkanut kulkuaan kuin ammatikseen pelaava jalkapalloilija, päättäväisen tehokkaasti.

-Lasse Lehtinen teoksessa Järistyksiä Euroopan unionissa.

Sataa. Vettä sataa.

    Kirjosieppo suojautuu lehvistöön. Liverrys yskähtelee.

    Maailma menee menojaan. Draamaa piisaa. Jalkapalloviikko. Pyöräilyviikko. Politiikkaviikko.

    Ikävystyttävää toistoa. Kukaan ei tunnu oppivan mitään. Selittävät pokkana: onpa Suomi hyvä maa. Impivaara.

    Katsotaan eteen. Ajatellaan taakse.

    Taas on torstai.

Kun muutama vuosi sitten astelin Trafalgarin niemellä elokuisen tuulen tuivertaessa Atlantilta, en arvannut minkä päällä kävelin. Sen toki tiesin, että tuossa edessä Nelson löi Napoleonin ranskalais-espanjalaisen laivaston lokakuussa 1805, mutta siitä voitosta eivät kuohuvat aallot kertoneet mitään. Niemen lukuisissa hippibaareissa sen sijaan kuuli pitkätukkaisten surfaajien englantia kaikilla murteilla, joten kenties Nelsonin voitto näkyy yhä ja kuuluu.

    Nyt menneisyys kuitenkin tunkee maaperästä kuin kaunis koru.

    El País -lehden mukaan Trafalgarin niemeltä, pienestä Los Caños de Mecan rantakylästä Trafalgarin majakan tuntumassa, on löydetty yllättäviä muinaisjäännöksiä. Arkeologit ovat paljastaneet hyvin säilyneen, rantakallioon kaiverretun hautakammion pronssiajalta. He löysivät myös roomalaisen ylimyksen n. 2100 vuotta sitten rakennuttaman huvilan rauniot aivan meren tuntumasta. Suurista ikkunoista roomalainen herra katseli Gibraltarin salmelle, kenties Afrikan haamua säikkyen. Hän oli rakennuttanut vesirajaan kala-altaan, eräänlaisen kalankasvattamon tai sumpun. Sata vuotta myöhemmin roomalaiset rakensivat samalle rannalle kylpylän, jota käytettiin 300 vuotta.

    Hautakammiossa kuuden naisen ja yhden lapsen hyvin säilyneistä luista tutkijat pystyvät selvittämään millaista väkeä Trafalgarin niemen seutuvilla asui 3800 vuotta sitten. Roomalaisen huvilan ja kylpylän jäljellä olevien rakenteiden väreistä pystytään päättelemään 2000 vuoden takaisen aikakauden ja kulttuurin esteettistä makua.

   Mitä Helsingistä on jäljellä kahdentuhannen vuoden päästä? Onko mitään? Löytääkö arkeologi vuonna 4021 kauan sitten kadonneiden uimahallien, jääkiekkokaukaloiden, futisnurmikoiden, älypuhelimien, kivisen parlamentin ja betonitalojen raunioita, rautakiskojen ja metallista valmistettujen kulkuvälineiden ruostuneita jäännöksiä? Vai löytääkö hän mitään mistä pystyisi päättelemään jotakin oleellista suomalaisesta todellisuudesta 2020-luvulta?

    Entä EU:n ”jäännökset”?

    Euroopan yhteisöä alettiin synnyttää vasta 71 vuotta sitten, toukokuussa 1950. Vaikuttaako EU eurooppalaisten ja suomalaisten elämään edes 300 vuotta, jonka mittaisen aikakauden roomalaiset valloittajat kylpivät Atlantin rannalla nykyisen Los Caños de Mecan rantakylän tienoilla?

Kyösti Salovaara, 2021.
Yhden konstin parlamentti?

Jalkapallo - ei Bachia mutta kenties Bob Dylania? Vai onko 80-vuotias Dylan turhan monotonista? Siis sittenkin Beatlesia ja Peter Alexanderia? Tai ehkä kuitenkin Paco de Luciaa? Vai aikojen ja tyylien synteesinä ja symbolina Santa Esmeraldan flamencotyylinen discosovitus Animals-kappaleesta Don’t Let Me Be Misunderstood?

    Sanat eivät riitä kertomaan.

    Uruguyalainen kirjailija Eduardo Galeano luonnehti jalkapalloa valon ja varjon peliksi. ”Elämme pakollisen yhdenmukaisuuden aikoja niin jalkapallossa kuin kaikessa muussakin”, Galeano kirjoitti vuonna 1995. ”Maailma ei ole koskaan jakanut mahdollisuuksia yhtä epätasa-arvoisesti ja määrännyt tapoja yhtä yhdenvertaisesti: tässä vuosisadanlopun maailmassa se, joka ei kuole nälkään, kuolee ikävystymiseen.”

    Maalien tekeminen on valon peliä. Sinnikäs puolustaminen ilman yritystä hyökätä on varjon peliä. Tyylit ja taktiikat yhdistelevät näitä molempia, välillä kuljetaan valossa, toisinaan varjossa. Pallonhallintapeli, tyyli jossa palloa pidetään omalla joukkueella minuuttikaupalla samalla kun maalinyrityksiä väistetään ja viivytellään, on lopulta kaikkein ikävystyttävin pelitapa.

    Viime lauantaina, hieman ennen kello 21:00 Suomen aikaa, Atlético de Madrid varmisti Espanjan La Ligan mestaruuden voittamalla Real Valladolidin yhdellä maalilla tämän kotikentällä. Kysymys oli minuuteista. Samaan aikaan toisaalla pelatussa ottelussa Real Madrid meni viime minuuteilla yhden maalin johtoon Villarealia vastaan. Jos Atlético olisi menettänyt viime hetkillä johtonsa, Real Madridista olisi tullut La Ligan mestari, jälleen kerran.

    Draaman huipennus, kliimaksi, pitkän talven pari viimeistä ratkaisevaa minuuttia. C Moren mainio, innostunut ja innostava selostaja Tuomas Virkkunen melkein pyörtyi selostuskopissaan. Mutta ei jäänyt sanattomaksi.

    Pelin päätyttyä Barcelonasta viime kesänä ”potkut” saanut uruguyalaishyökkääjä Luis Suárez itki Valladolidin Estadio Nuevo José Zorrillan nurmikolla. Hän oli tehnyt juuri Atléticon voittomaalin! Ja talven aikana Suárez ampui Atléticolle 23 maalia.

Atlético Madrid tarkoittaa kärsimystä!

    Mutta ”älä koskaan lakkaa uskomasta” seuran motto julistaa. Älä lakkaa uskomasta voittoon, vaikka olet häviöllä 0-1 ja pelisi on täyttä sontaa, juokset kentällä vailla järkeä, syöttösi menevät minne menevät ja mustapukuinen valmentajasi Diego Simeone hyppii kentän laidalla kuin vieteriukko hiuksiaan raastaen. ”Mun vikahan se oli”, Simeone sanoo pelin jälkeen, ”en osannut tehdä oikeita vaihtoja, panin kentälle vääriä äijiä väärän aikaan”… jne. Tai jos ei sano, niin ajattelee itsekseen.

    Kärsimystähän se on. Varsinkin pelaajille, joiden pitää ravata kentällä Simeonen pelikirjassa kuin kuormajuhdat, toki paljon kovempaa vauhtia. Välillä atletien peli on pelkkää varjoa, pikimustaa, mutta pelaajat eivät ole b-luokkaa vaan taitureita, jotka "alistuvat" Simeonen kurinalaiseen pelityyliin - voittaakseen pelin.

    Toisinaan Atlético pelaa kuin enkeli, Oblakin haamutorjuntoja, Carrascon haastavia juoksuja, Trippierin keskityksiä, Llorenten puukonteräviä läpisyöttöjä, Suárezin laukauksia verkon perille - Ángel Correan kärkkäri ratkaisupelissä.

    Mutta kun peli jo näyttää enkelien peliltä, Simeonen joukkue asettuu puolustamaan kuin rastasparvi joka hyökkää kaikkien tunkeilijoiden kimppuun. Silloin katsoja ja kannattaja kärsii - ei kai ne taas häviä puolustamisellaan? Mikseivät hemmetti hyökkää kun osaavat hyökätä?

    Mutta nyt 34-vuotias Suárez itkee José Zorrillan nurmikolla onnellisena. Hollantilainen Koeman ei löytänyt hyökkääjälle Barcelonassa käyttöä. Simeone löysi Madridissa. ”Älä koskaan lakkaa uskomasta”, Atletin kannattajat huutavat ja laulavat.

Palataan kylmään todellisuuteen.

    ”Suomessa nauretaan Yhdysvaltain ja Iso-Britannian kaksipuoluejärjestelmille”, piruili Emil Elo kolumnissaan. ”Vielä lystikkäämpi on meidän yhden asian ympärille kyhätty monipuoluejärjestelmämme.”

    Onko suomalaisessa politiikassa jäljellä vain Galeanon kuvailema, vertauskuvallinen ikävystymiseen kuoleminen? Eikö ole muuta haastetta kuin taistella sen puolesta, mikä on jo saavutettu? Eikö nuo taistelut käyty jo 1900-luvun jälkipuoliskolla? Vai onko politiikka pelkästään uusi päivä murmelina, peli joka alkaa toistuakseen?

    Olemmeko EU:ssa vai näyttelemmekö että olemme?

    Minkä puolesta EU ”taistelee”? Vai taisteleeko minkään? Onko sekin vain uudestaan toistettu jakso juhlapuheita? Vai eikö suomalainen osaa kuunnella mitä sanotaan? Ymmärtämisestä puhumattakaan? Kun Välimeren rannalla ollaan keskellä pandemian tuhoja ja hallitsemattoman maanpakolaisuuden hyökyjä, suomalainen katsoo lompakkoonsa ja laskee nettomarkkoja ja kiroilee kun ei saanut enempää kuin maksoi. Euro kädessä, markka mielessä - ah kunpa voisi taas devalvoida ja paskat välittää maailmasta.

    Vakavasti kysyen: onko EU:lla samanlainen ongelma kuin Suomella? Onko sillä oikeastaan minkäänlaista positiivista haavetta paremmasta Euroopasta? Siitä valon puolen pelistä? Vai vaeltaako sekin varjoissa vanhaa puolustaen?

    Kysymysmerkkejä piisaa. Ne eivät maksa.

    ”EU on liian haluton vastaamaan Venäjän ja Kiinan vaikutusvallan nousuun, ja unioni tekee virhearvioita pelätessään kärjistävänsä vastakkainasetteluja”, Helsingin Sanomat kirjoitti keskiviikkona pääkirjoituksessaan Valko-Venäjän toimittaman lentokonekaappauksen jälkeen. ”Se tie on vain heikentänyt unionia. Jos EU ei olisi nyt pystynyt päättämään vastatoimista, unioni ei olisi enää relevantti turvallisuuspolitiikan toimija. EU ei pysty paikkaamaan vanhoja virheitään, mutta vielä ei ole liian myöhäistä ymmärtää, että unionin on muututtava talousliitosta myös rakenteiltaan ja systeemisesti turvallisuusunioniksi. Muuten EU menettää merkityksensä.”

    "Toiveajattelun aika on ohi", Hesari kuittaa.

Sataa. Vettä sataa.

    Futisviikko. Giron viikko. Politiikan viikko.

    Draamaa piisaa.

    Roomalaiset kylpivät Trafalgarin niemellä 2000 vuotta sitten. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman julkaisi 9.5.1950 asiakirjan, jossa ehdotti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista. Diego Simeone on valmentanut Atléticoa 10 vuotta. Sanna Marinin johtama hallitus piti keväällä kaksivuotiskekkereitään katseilta piilossa. Vuosi sitten, maaliskuun 7. päivänä 2020 olin katsomassa Madridissa Atléticon matsia Sevillaa vastaan. Sen jälkeen katsojat eivät ole päässeet La Liga -pelien katsomoihin.

    Kun liput nostetaan salkoon, ne näkyvät.

    Jostakin syystä suomalaisissa lipputangoissa ei liehu EU:n lippuja. Ovatko suomalaiset ujoja vai tekopyhiä? Häpeääkö Suomi Eurooppaa, kuulumistaan EU:hun?

    Miksi emme laula: Älä koskaan lakkaa uskomasta!

Kyösti Salovaara, 2016.
Espanjassa ravintolatkaan eivät häpeä EU:ta.
EU:n lippu Andalusian ja Espanjan lipun
välissä
viestii vertauskuvallisesti paikallisen suhdetta
eurooppalaiseen kokonaisuuteen.