[ajatuksen fragmentteja
elokuulle]
|
Kyösti Salovaara, 2017. Kun Eiffel-torni valmistui, 300 pariisilaista taiteilijaa ja kirjailijaa vaati sen purkamista. "Vain sen näkee minkä tajuaa nähneensä." |
Ihminen
näkee oikeasti vain sen minkä tajuaa nähneensä.
-
Puolalainen
avant-garde
taidemaalari
ja opettaja
Władysław
Strzemiński
(1893-1952)
Andrzej
Wajdan ohjaamassa
elämäkertafilmissä
Jälkikuvia, 2016.
-
-
"Me
olemme myöhässä, pakovedenaika on ehtinyt alkaa", huomautti toimitusjohtaja yhtäkkiä. Kohotin pääni. Ulapan yllä oli
musta pilvijono, ja maailman kaukaisimpiin ääriin vievä
tyynivetinen väylä kulki synkkänä harmaan taivaan alla – se
näytti vievän suunnattoman pimeyden sydämeen.
-
-
Joseph Conrad: Pimeyden sydän, 1902. Suom. 1968.
Pakinan
otsikko kietaisee monta asiaa yhteen kietaisematta niitä yhteen.
Ristiriita on sanoissa. Sanat tulevat todellisuudesta. Aitoa
ranskanleipää syötiin Suomessa vielä 1960-luvulla. Valtiovalta otti sen sitten suojelukseensa. Suositun leivän hinta lisättiin elinkustannusindeksiin suurella painoarvolla. Siksi sen leipominen loppui. Leipurit kehittivät uusia leipiä, joiden hinta ei heilutellut kansantaloutta.
Limpun
ja ranskanleivän ajat ovat kadonneet historian hämärään.
Mutta
sanomattakin on selvää, etteivät sanat pysty kuvaamaan koko
todellisuutta.
”Joka
puhuu, ei tiedä; joka tietää, vaikenee”, kirjoitti kiinalainen
runoilija ja virkamies Po Chü-i kauan sitten 800-luvulla. ”Kuuleman
mukaan Laotse sanoi näin”, Po Chü-i jatkoi runoaan. ”Jos Laotse
oli niitä, jotka tietävät, / miksi hän itse kirjoitti kirjan:
viisituhatta sanaa?”
Po
Chü-i kirjoitti selväjärkisiä konkreettisia runoja. Pertti
Niemisen suomennoksessa ne paljastavat konkretian taakse kirjoitetun
viisauden, elämän fragmentaarisuuden tajuamisen.
No,
ollakseni pässinpää sanon, että Po Chü-i ei ollut ja
mietin, että oliko Laotse.
Päättelen
näin suomalaisista:
Kaikki
omahyväiset ihmiset ovat pässinpäitä.
Kaikki
suomalaiset ovat omahyväisiä.
Joten:
suomalaiset ovat pässinpätä.
Mutta
kenties emme eroa muista maista, niiden kansalaisista.
Kansallistunteen kääntöpuolelle on omahyväisyys,
nurkkakuntaisuus, oman navan kauneuden ihastelu ja näprääminen.
En
tiedä mikä järkyttäisi suomalaista omahyväisyyttä. Edes
koronavirus ei ole siihen pystynyt. Eikä se että olympialaisissa
Suomi oli rupusakkia, huonoin Pohjoismaa. Parhaamme yritettiin kyynel
silmässä. Tärkeintä ei ole voitto vaan osallistuminen.
Omahyväisyydessä
on se huono puoli ettei asioita kyetä näkemään boxin
ulkopuolelta. Raimo Ilaskivi lenteli aikoinaan helikopterilla Espoon
metsien päällä ja etsi asuntomaata rakennettavaksi. Mitä Espoon
metsien asuttaminen kuului Helsingin kaupunginjohtalle, on toinen juttu; kenties hän lensi pääministeri Harri Holkerin asioilla. Yhtä kaikki, Ilaskivi yritti ainakin poistua boxista ja katsoa
maailmaa uudella silmällä. Jos nyt Helsinki on "maailma".
Olen
kai sanonut pari kertaa, että mielestäni Helsingin Sanomien
kulttuuriosasto ei nykyään ole sen paperin arvoinen jolle se on
painettu. Tästä saa olla eri mieltä, varsinkin jos lukee kaiken
diginä. Digidägän arvoa en osaa laskea.
Mutta
Hesarin taloustoimitus ja ulkomaantoimitus ovat yhä laatukamaa.
Laadulla tarkoitan monipuolista otetta todellisuuteen. Sitä että
ainakin mielikuvituksessaan lentää boxista pois, vaikka sitten
Espoon metsien päälle.
Viime
lauantaina Hesarin taloustoimitus yritti selvittää, että ”onko
Suomi enää Pohjoismaa?”. Tätä myös valtionvarainministeriön
virkamiehet selvittelivät ja päätyivät epäilemään, että
kohta ei ole.
Tuomas
Niskakankaan kokoamassa selvityksessä (HS Visio, 21.8.2021.)
Helsingin Sanomien taloustoimitus päätyi johtopäätökseen, että
Suomen talous muistuttaa enemmän jotain muuta kuin Ruotsia.
Pitäisikö
ranskanleipää ryhtyä taas leipomaan?
|
Kyösti Salovaara, 2019. Karlshamn. Ruotsalainen kansankoti on kauniisti maalattu. |
Hesarin
taloustoimitus tarkasteli OECD:n kehittyneitä maita, suunnilleen
semmoisia kuin Suomi. Niitä oli mukana 37. Todellisuutta katsottiin
monesta suunnasta kansantalouden mittareilla.
Suomen
bruttokansantuote on Pohjoismaista pienin, lehdessä todettiin. Suomi
on koko joukosta vasta sijalla 14/37. Työttömyyden suhteen me
olemme sijalla 9 – Ruotsi sijalla kahdeksan. Suomi on paljon
velkaantuneempi kuin muut Pohjoismaat, mutta ei (vielä) ihan
Välimeren maiden luokkaa. Suomessa tehdään aika vähän töitä,
työtuntien määrässä olemme sijalla 27/37.
Suomalaisilla
on siis paljon vapaa aikaa. Auttaako se hahmottamaan maailmaa?
Vähentääkö se pässinpäiden lörpöttelyä?
Keski-Euroopassa
maksetaan paljon parempia palkkoja kuin Suomessa, mutta verottaa
suomalaiset toki osaavat toisiaan – verottajina suomalaiset ovat
sijalla 7/36. Suomessa tehdään siis vähän töitä, ja tuottavuus
on Pohjoismaista heikointa. Tuottavuudessa Suomi on sijalla 14/37.
Vauraudessa ollaan häntäpäässä, sijalla 23/37. Köyhää on ja
köyhäksi jäädään.
Suomen
sanotaan elävän viennistä. Ehkä eläisi paremmin jos vienti
todella olisi muiden kehittyneiden maiden luokkaa. Vaihtotaseen
positiivisuudessa Suomi on vasta sijalla 24/36.
Johtuneeko
siitä, että pässinpäät tuuppivat toisiaan omassa karsinassaan eivätkä
osaa tai uskalla katsoa aidan yli?
Mihin
Suomi sitten sijoittuu? Ollaanko me hyviä Pohjoismaita vai jotakin
epäilyttävämpää?
Hesarin
taloustoimitus laati tunnuslukujen perusteella listan sen mukaan mikä
maa on lähinnä Suomea, siis suomen kansantalouden todellisia lukuja
liki.
”Lopullinen
lista on monelta osalta odotetun kaltainen, mutta ykkönen on
yllätys”, Tuomas Niskakangas tiivisti lopputuleman. ”Suomen
kanssa samankaltaisin talous on Ranskalla!” Seuraavaksi lähimpinä
ovat Belgia ja Itävalta. Ruotsi on hyvän matkan päässä Suomesta.
Espanjakin on lähempänä Suomen kansantaloutta kuin Norja ja Saksa,
Tanskasta puhumattakaan joka on ihan eri maata.
Joten:
Suomi ei kai oikeastaan ole enää Pohjoismaa, ei ainakaan taloudenpidon ja varallisuuden munaskuita myöten.
Jos hyppää boxista ulos, näkee kaikenlaista. Ainakin jos avaa
silmänsä.
Kun
meidän omahyväiset poliitikkomme soimaavat Ranskaa ja Espanjaa
välimerellisestä kurittomuudesta, ketä he lopulta soimaavat?
Ihanko
itseään? Meitä suomalaisia pässinpäitä?
Hieman
vitsinä huomautan, että sunnuntaina minäkin hyppäsin boxista ulos
ja join saunan päälle vietnamilaista olutta. Ei siinä mitään,
mutta kun oluttölkin kylkeen oli painettu oluen nimeksi Heart of
Darkness ja panimon kotipaikaksi Saigon, alkoi vietnamilaisten musta
huumori naurattaa.
Saigoniahan
ei enää ole, se oli olemassa Vietnamin sodan aikoina. Heart of
Darkness viittaa tietysti Francis Ford Coppolan Vietnam-elokuvaan
Ilmestyskirja. Nyt. (1979), jonka käsikirjoitus puolestaan perustuu väljästi puolalais-englantilaisen Joseph Conradin hienoon pienoisromaaniin Pimeyden sydän.
Jännittäviä maailmankulttuurin lankoja oluttölkin pinnassa!
Niin
että mitä se Pimeyden sydämen merimies Marlow kertoikaan?
Tarinan
alussa hän pyytää kuulijoitaan miettimään muinaisia roomalaisia,
jotka tulivat (2000-vuotta sitten) valloittamaan Englantia ja
purjehtivat Thamesia ylävirtaan kohti tuntematonta.
”Ja tämäkin tienoo on ollut niitä maan pimentoja... ajatelkaa jotakuta hyväsukuista nuorta kansalaista, tooga
harteillaan – oli ehkä tullut heitetyksi noppaa vähän liian
usein ja niin hän jonkun prefektin tai veronkantajan tai vaikkapa
kauppamiehen kannoilla tuli tänne parantaakseen raha-asioitaan”,
Marlow kertoili Nellie-nimisellä joolilla kun purjeet oli laskettu
ja odoteltiin laskuvettä, jolloin päästäisiin Thamesia alaspäin
avaralle ulapalle. Marlowia oli myös kuuntelemassa yhtiön
toimitusjohtaja, huvipurren kapteeni, kesti-isäntä.
”Kuvitelkaa”,
Marlow jatkoi. ”Kuvitelkaa: astua suohon maihin noustessaan,
marssia metsien halki ja jossakin sisämaan leiripaikassa tuntea
ympärillään alkukantaisten olojen umpeutunut kehä – kaikki tuo
salaperäinen erämaan elämä, joka liikahtelee metsässä,
viidakoissa, villi-ihmisten sydämissä. Eikä ole olemassa
vihkimystä näihin mysteerioihin. Kaikki käsittämätön ja samalla
iljettävä – sen keskellä hänen on elettävä. Mutta sillä on
myös lumonsa, ja se alkaa vaikuttaa häneen. Kammontunteen lumo –
tiedättehän. Kuvitelkaa: yltyvä katumus, paon kaipuu, voimaton
inho, alistuminen, viha.” (Suom. Kristiina Kivivuori.)
Käännetäänpä
hieman katsetta, jonnekin tuonne itään, etelään, hieman enemmän kaakkoon,
kauas vuoristojen, peltojen, merien ja jokien taakse, kriiseihin siellä sun täällä, pelastustehtäviä jotka menevät mynkään kun pelastettavat eivät halua tulla pelastetuiksi, koska...
"Miten paljon olikaan suuruutta siinä kaikessa, mitä joen luodevirta oli kantanut kauas tuntemattomaan, salaperäiseen maailmaan!...Miesten unelmia, valtakuntien siemeniä, maailmanvaltojen alkuituja." (Pimeyden sydän.)
|
Kyösti Salovaara, 2019. Vasta Kööpenhaminassa tuntee olevansa Euroopassa, toisin kuin Helsingissä tai Tukholmassa. |
Omahyväisyys on hedelmätön piirre. Se sisältää katteetonta paremmuudentunnetta, jonka alla saattaa kuitenkin piillä epäily huonommuudesta.
VastaaPoistaMeillä on kaiken aikaa paljon avoimia vähäisen koulutuksen vaativia työpaikkoja, joihin ei löydy isosta työttömien joukosta tekijöitä. Perushoitajan työ esim. vaatii ennen kaikkea asennetta. "Sosiaaliturvalla loisivat ei mua huvita ja en lähde kotoa minnekään -tyypit" valikoivat tarkkaan, mitä viitsivät tehdä ja missä. Sitten ihmetellään, kun muualta rekrytoidut tekevät mielellään perushoitajan työtä ja ahertavat maatiloilla.
Torstain Hesarissa oli artikkeli siitä, miksi korkeasti koulutetut eivät tutkintonsa jälkeen pysty jäämään Suomeen. Työelämään siirtyminen on kankeaa ja palkka huonompi verrattuna Länsi-Eurooppaan. Lisäksi ulkomaalainen saattaa pettyä suomalaiseen kotiin keskittyvään elämäntyyliin.
Läheisyyden kulttuurissa elävien on vaikea tottua kulttuuriin, jossa arvostetaan etäisyyttä. Se tuntuu ennen kaikkea tylyydeltä - ja usein se onkin sitä. Joskus kyllä vain ujoutta.
Mutta jörössä ilmapiirissäkin elävät pässinpäät virkistyvät yleensä kun pääsevät lämpimämpään (myös konkreettisesti) ilmastoon. Miksi sitä rennompaa asennetta ei osata siirtää omiin ympyröihin?
Yleensä ne eteläisemmän Euroopan piirteet, joille pohjoismaalaiset ovat nauraneet EU:n sisällä, esim. korruptiotapaukset ja lepsuudet sosiaalihuollon alalla, ovat löytyneet hetimiten myös Suomesta.
Ehkäpä tämä suomalainen omahyväisyys onkin todella alemmuuskompleksia muiden, isompien kulttuurien reunamaalla. Mahtivaltioiden kansalaisten ei tarvitse esittää omahyväistä, kun muutenkin tietävät olevansa parempia, heh.
PoistaKyllä nyt Afganistaninkin evakuointiprojektia kiitetään niin imelin omakehuin, että melkein pahaa tekee. Suomipoika se vasta jotakin on. Nyt siellä kuoli 13 amerikkalaista sotilasta, joiden kohtalolle ehkä riittää Suomessa krotiilin kyyneleitä - ja kuitenkin myös suomalaisten menestys perustui amerikkalaiseen voimaan Kabulin lentokentällä.
Menisikö muuten tämmöinen matkatoimiston mainos läpi: "Lennä etelään - pässinpääkin rentoutuu!" Kuinka moni uskaltautuisi koneeseen jonka siivissä lukisi: "Vain pässinpäille?"
Juu, se oliskin hauska kokeilu. Pahkasika-henkinen.
PoistaMinusta tuntuu, että voisin mennä, koska tuo pätee niin paljon itseenikin. Muutun aina auringon valossa ja lämmössä paremmaksi ihmiseksi, avoimemmaksi, iloisemmaksi, rentoutuneemmaksi ja jopa kauniimmaksi. Vaikutus tuntuu jonkin aikaa ja säteilee ympärille, mutta haihtuu kyllä muutamassa viikossa. Se ei ole pelkän lomailun ansiota, koska en saanut samaa vaikutusta tammikuussa tehdyllä Berliinin matkalla. Ei siis viime, vaan joskus.
Niin, sitä vain tulin sanomaan, että luin juuri äskettäin mietteen joka sopii hyvin tuon sinun alkusitaattisi kaveriksi 'Ihminen näkee oikeasti vain sen minkä tajuaa nähneensä'.
Tämä on Hannu Mäkelän Lukemisen ilo -kirjasta: 'Minkä voi kuvitella, voi myös kokea.'
Tuosta Mäkelän mietteestä tulee tietenkin mieleen Wittgenstein, joka muotoili näin: "Ajatus sisältää siinä ajatellun asiantilan mahdollisuuden. Mikä on ajateltavissa, on myös mahdollista."
PoistaWittgensteinin edellistä seuraava väite hänen Tractatuksessaan onkin sitten vaikeampi ymmärtää: "Emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyi ajatella epäloogisesti."
Mitä konkreettisessa maailmassa on epälooginen ajattelu? Sillä ei kaiketi ole mitään tekemistä pelkästään tosiasioiden kanssa.
Tuo alussa lainattu puolalainen Strzemiński ei suostunut luopumaan absktraktisesta taiteestaan, ei suostunut vannomaan sosialistisen realismin nimeen joten sodan jälkeen Puolan kommunistinen systeemi "tappoi" hänet nälkään ja sairauteen. Kun sopeutumaton taiteilija menetti taiteilijaliiton jäsenkortin, hänelle ei enää myyty maaleja eikä muita taidetarvikkeita. Kun hän menetti työpaikkansa, hänelle ei annettu elintarvikekortteja, joilla olisi saanut kaupasta ruokaa.
Niin että lainaamani sitaatti ei ihan ole Mäkelän ajatuksen hengessä. Strzemińskille ei sallittu sitä mitä hän pystyi ja halusi kuvitella.
Kun kamera panoroi maisemaa, jokainen kuva tallettuu filmille tai digimuistiin. Kun ihminen katselee maisemaa ja kääntelee päätään, muistiin jää vain se minkä hän tajuaa, ei ohivilisevät kuvat sellaisenaan. Tässä saattaa olla sekä näkemiseen että ajattelemiseen liittyvää symboliikkaa.