Onko todellisuuden kuva toinen todellisuus?

 [pysyykö suutari lestissään?]

Kyösti Salovaara, 2021.

Tietovarannon ei tarvitse vastata todellisuutta, jota se kuvaa, koska tietovaranto itsessään on tällainen todellisuus.

- Julkisen hallinnon tietojärjestelmien sääntelyn nykytila ja kehittämistarpeet, VM:n arviomuistio 9.7.2021.

Kirjailijan tehtävänä on kutsua kissaa kissaksi.

- Jean-Paul Sartre

Emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyisi ajatella epäloogisesti.

- Ludwig Wittgenstein

Emmekö siis voi vakuuttaa, että kaikki runoilijat Homeroksesta alkaen ovat hyveen ja muiden käsittelemiensä asiain kuvien jäljittelijöitä, mutta eivät tavoita totuutta; vaan niinkuin äsken sanoimme: ymmärtämättä itse mitään suutarinammatista laittaa maalari kuvan, joka sellaisten ihmisten mielestä, jotka eivät hekään tiedä mitään suutarinammatista, on suutari, he kun päättelevät vain värien ja muotojen nojalla?

- Platon

Kaikkihan me tiedämme…

    Kaikkihan me tiedämme mitä todellisuudella tarkoitetaan. Ainakin ylisummaan olemme siitä yksimielisiä; ja ainakin intuitiivisesti tiedämme mistä olemme yhtä mieltä.

    Todellisuus on konkreettinen juttu.

    Siihen kuuluu paljon ainetta, elävää ja kuollutta, kaikenlaisia entiteettejä ja niiden välisiä suhteita. Myös todellisuuden kuvaukset ovat osa todellisuutta. Kirjat ja kirjastot, tiede ja taide, maalaukset ja runot ja laulut, sanomalehdet ja internetin loputon tietovirta sisältyvät siihen mitä sanomme todellisuudeksi. Päähän pälkähtynyt ajatuskin lienee todellisuutta, semminkin kun ajatus referoi yleensä ellei aina pään ulkopuolista maailmaa. 

    Informaatioyhteiskunnassa tiedolla ja tiedon prosesseilla on keskeinen osa, kun todellisuutta muokataan, kun siinä eletään ja kuollaan.

    Mutta onko informaatiolla myös oma todellisuutensa, joka ei kuvaa lainkaan sitä mitä todellisuudella tarkoitetaan? Onko olemassa jokin toinen todellisuus tämän konkreettisen ja yhteisen todellisuutemme rinnalla?

    Jos toinen todellisuus on, niin miten sinne pääsee? Netin madonreiästäkö? Sieltäkö metaversumi löytyy?

Viime lauantaina ottamassani ”leppoisassa”  mutta vähän sekavassa valokuvassa on paljon yksityiskohtia. Mitä niistä voi päätellä?

    On laiva, pari pientä venettä, ”savupiippuja”, erilaisia rakennuksia. On kaunis silta ja toisaalla kauempana siltoja, joiden yli loputon liikenne vyöryi jopa lauantaina, mutta autoja kuvassa ei näy, vaikka niitä siellä on.

    Kuva vaatii selityksiä.

    Kuvassa on paljon informaatiota, mutta se ei ole yksikäsitteinen; se ei paljasta todellisuutta ulkoisten rakenteiden sisältä. ”Merkityksiä ei maalata eikä niitä sävelletä”, Jean-Paul Sartre kirjoitti v. 1948. ”Entä Guernican verilöyly?” Sartre kysyi. ”Tuo mestariteos, onko se muka voittanut yhtään sydäntä Espanjan asialle? Ja kuitenkin siinä on sanottu jotakin mitä ei voi koskaan ymmärtää ja jonka ilmaisemiseen tarvittaisiin loputtomasti sanoja.”

    Kuvat piirtävät todellisuutta, mutta eivät paljasta sen merkityksiä.

    Entä tietokoneohjelmat ja tietovarastot? Mitä ne kuvaavat? Onko tietovarantojen tiedoilla jokin merkitys, joka ei vaadi selitystä tietovarannon ulkopuolelta, konkreettisesta todellisuudesta?

Kauan sitten eräällä atk-alan suunnittelukurssilla vastasin ”tenttikysymykseen” tietojärjestelmien ”luovuudesta”, että ne eivät luo mitään uutta vaan pelkästään kuvaavat olemassaolevaa, sekä tietoja että niiden välisiä prosesseja.

    Saatoin yksinkertaistaa asiaa, mutta yritin sanoa, että hienoimmatkin ohjelmistot tekevät filosofisesti vain ”saman” asian minkä ihminen ja analogiset koneet tekevät, vaikka konkreettisessa maailmassa ihminen ei pärjääkään tietokoneen laskentatehoille eivätkä analogiset koneet pysty yhtä monimutkaisiin operaatioihin (käytännössä) kuin tietokoneet tai paremminkin niiden ohjelmistot.

    Maalauksen ja valokuvan esittämästä todellisuuden ”jäljennöksestä” tietokoneohjelma eroaa siinä, että se on täysin yksikäsitteinen ”kuva” jostakin todellisuuden osasta tai siihen sisältyvästä prosessista. Mutta yhtä tärkeää on huomata, että ohjelma ja tietovaranto eivät selity ilman todellisuutta, jota ne kuvaavat. Ohjelma ei ole oma kuvansa eikä digitaalisen tietovarannon tietoa voi ymmärtää vertaamatta sitä todellisuuteen. Jos jollakin ihmeen katseella pääsisit katsomaan tietokannan sisälle, et ymmärtäisi siitä mitään. Platon sanoi, että tavallinen ihminen tunnisti taidemaalarin maalauksessa suutarin suutariksi väreistä ja muodoista - sekin tietysti auttoi että ihmiset tunnistivat kengän kengäksi.

    Tietovarantoa eikä sitä käsittelevää ohjelmistoa ei voi ymmärtää ilman yksikäsitteisiä viittauksia todellisuuteen. 

    Tai ainakin luulin ettei voi ennen kuin sain eteeni valtionvarainministeriön arviomuistiossa esitetyn pysäyttävän virkkeen: ”Tietovarannon ei tarvitse vastata todellisuutta, jota se kuvaa, koska tietovaranto itsessään on tällainen todellisuus.”

Algoritmi on vähän kuin "talon piirustus".
Yo. algoritmissa taitaa kyllä olla pieni virhe rivillä 5; noudattamalla
algoritmia sellaisenaan syntyy kenties virheellinen ohjelma. Sitä paitsi
tuo algoritmi on liian epämääräinen käydäkseen
 sellaisenaan ohjelmointiohjeeksi.
Algoritmin "piirustuksesta" voi "rakennuksen" ohjelmoida monella eri
kielellä eikä se määrää millaisessa tietokoneessa sitä
pitää ajaa.
Kuva on Seymour Papertin kirjasta
Lapset, tietokoneet, ajattelemisen taito (Kirjayhtymä, 1985).

Ohjelma voi näyttää tällaiselta. 
Sitä voidaan "ajaa" erilaisissa tietokoneissa, vaikka
ohjelma suorittaakin aina saman algoritmin määrittelemän
tehtävän.

Mutta kuinka kauan tuota VM:n muistion lausetta on hiottu? 

    Onko se syntynyt sattumalta? Onko sen kirjoittanut virkamies/asiantuntija todella ajatellut mitä kirjoittaa? Jos on, hänessä on kosolti filosofin ”vikaa” ja hänellä on "toisen todellisuuden" runoilijan ote.

    Lainaamani lause on kuin helmi tai timantti melkein satasivuisen muistion sekalaisessa "sorakasassa".  Sen ymmärtää yhdellä lukemalla, vaikka lopulta siitä ei ymmärrä mitään.

     Hetken tuota virkettä ajateltuaan kysyy: miten tietovarastossa voi olla jotakin, joka ei kuvaa tietovaraston ulkopuolista todellisuutta lainkaan? Ja jos siellä on jotakin tuommoista, niin miten sitä voidaan käyttää viranomaistoiminnassa? Miten sen perusteella voidaan tehdä johtopäätöksiä, antaa oikeuksia, vaatia velvollisuuksia? Pitääkö oikeuksien antajankin toimia toisessa todellisuudessa, jolla ei ole vastinetta konkreettisessa, meidän tietämässä todellisuudessa?

    Jos kuitenkin haluaa palata ”karuun todellisuuteen” kannattaa lukea työryhmän laatiman muistion johtopäätöksiä, esim. näin:

    ”Työryhmän näkemyksen mukaan tietojärjestelmien kehittämistä, käyttöönottoa ja käyttöä koskevaa sääntelyä on tarkennettava, jotta hallinnon lainalaisuus, hyvä hallinto, oikeusturva, läpinäkyvyys ja julkisen vallan käytön vastuullisuus (virkavastuu) voidaan varmistaa käytettäessä tietojärjestelmiä joko kokonaan tai osittain automatisoiduissa toimintaprosesseissa, joissa käsitellään hallintoasioita tai jotka liittyvät muuten automatisoituun palvelujen tuottamiseen digitaalisissa palveluissa.”

Mietitään!

     Jos työryhmän kaavailemassa automaattisen tietojenkäsittelyn todellisuudessa on vaikkapa tietokanta, jossa on suutareiden ”virallisia” tietoja, niin voivatko siellä olevat tiedot olla sellaisia, että niille ei löydy vastaavaa entiteettiä todellisuudesta?

    Toisin sanoen, onko mahdollista, että tietovaraston suutarit valmistavat kenkiä vain tuon tietovarannon määrittelemässä toisessa todellisuudessa eivätkä lainkaan siinä todellisuudessa missä oikeat suutarit tekevät kenkiä? Entäpä digitaalinen osakekirja - eikö sillä ole muka vastinetta todellisuudessa vaikka "paperilla" olevaa todistusta eikä sopimusta olekaan enää olemassa? Joudunko asumaan toisessa todellisuudessa sen jälkeen kun asuntoni osakekirjat on konvertoitu digitaaliseksi?

    Koska VM:n muistiossa ilmaistu mahdollinen tietovarasto on oma todellisuutensa, jonka ei tarvitse vastata todellisuutta, jota se kuvaa, niin mitä se lopulta kuvaa, jos ei todellisuutta?

    Kysymys kuulostaa saivartelulta, mutta ei se ole saivartelua vaan konkreettinen kysymys.

    Myönnän että esitän sen tässä todellisuudessa enkä siinä toisessa, missä kenties suutaritkin tekevät toisenlaisia kenkiä.

Niinpä palaan mutkan kautta takaisin Jätkäsaaressa ottamaani valokuvaan.

    Platonin Valtiossa on hauska keskustelu maalaustaiteesta ja sen suhteesta todellisuuteen. ”Maalari, niinhän sanomme, saattaa maalata ohjaksia ja suitsia, eikö niin?” Platon johdattelee toisen keskustelijan haluamaansa ansaan. Niin juuri, toinen vastaa.

   Mutta mitä maalari oikeastaan tietää ohjaksista ja suitsista? Platon kysyy. "Ymmärtääköhän maalaaja, mimmoisia ohjasten ja suitsien tulee olla?" 

   Niitähän valmistavat suutarit ja sepät, eikö vaan. Mutta mitä suutari ja seppäkään oikeastaan tietää ohjaksista ja suitsista? ”Vai onko niin”, Platon jatkaa, ”ettei niiden valmistajakaan, seppä yhtä vähän kuin nahkatyöntekijä, sitä ymmärrä, vaan ainoastaan se, joka osaa niitä käyttää, siis hevosmies?”

    Jokaiseen asiaan kohdistuu näin ollen kolme taitoa, ”pointtia” sanoisi Platon nykykielellä: käyttävä, valmistava, jäljittelevä. Minkä Platonin taidon VM:n arviomuistion lause - tietovarannon ei tarvitse vastata todellisuutta, jota se kuvaa, koska tietovaranto itsessään on tällainen todellisuus - täyttää vai eikö täytä mitään? Jos ei täytä mitään, saattoiko Platon olla ihan torilla?

    Kuvassani oikealla on Crusellin silta ja sen takana Ruoholahden kerrostalot. Vasemmalla näkyy Lauttasaareen vievät sillat, epämääräisesti yhteen painuneina. Kuvan keskellä on Salmisaaren voimalaitoksen piippuja ja laivan keulan takana varavoimalaitoksen piiput.

    Kun zoomaan kuvaa, sen ironia vyöryy esille.

    Satamassa puretaan hiililaivaa, tämän oikean todellisuuden fossiilista energiakuormaa, jolla yhteiskunta yhä toimii. Hiililaivan keulan yli näkyy tietoturvayhtiön moderni pääkonttori. Se kuuluu toiseen todellisuuteen, missä kaikki ilmaistaan digitaalisesti, ei-katseella-ymmärrettävässä muodossa, ja mihin VM:n muistio viittaa. Siellä on tietoja, jotka kuvaavat todellisuutta, mutta eivät ole sitä, koska ovat oma todellisuutensa.

    Ironia on siinä ettei jälkimmäistä ole ilman edellistä tässä yhteisessä todellisuudessa. Kun piirtää informaation lisääntymisen ja energian kulutuksen kasvun käyrät samalle historian viivastolle, ne ovat kuin yksi yhteisesti nouseva käyrä. Tietoturvayhtiö F-Secure ja hiililaiva Eira ovat yhteiskunnallisen kolikon kruunu ja klaava.  

Kyösti Salovaara, 2021.