[eläinkunta,
kasvikunta, kivikunta]
|
Jaakko Salovaara, 2021. Kivitunturin Pirunkuru. Savukoski. |
-
-
Miksi
muistamme menneisyyden mutta emme tulevaisuutta? Luonnonlait eivät
tee eroa menneisyyden ja tulevaisuuden välillä.
-
Stephen
Hawking: Ajan lyhyt historia, 1988.
-
Ainakin
minua enemmän kiusaa kuin ilahduttaa se, että on olemassa
suurenmoisia sävelteoksia ja kirjallisuuden helmiä enemmän kuin
mihin koskaan elämäni aikana ehdin tutustua saati syventyä.
-
Pentti Linkola:
Toisinajattelijan päiväkirjasta, 1979.
-
-
-
Vertauskuvia
ei tarvitse etsiä. Ne työntyvät esille.
Maailma
on monimutkainen apparaatti: kiveä, kasvia, eläintä. 1950-luvulla radion suositussa tietoleikissä yritettiin vihjeiden avulla päätellä
mistä ”asiasta” oli kysymys; vihjeenä annettiin kuuluiko se
kivikuntaan, kasvikuntaan vai eläinkuntaan. Ihmiskunnasta ei kaiketi
puhuttu mitään.
Ehkä
ajateltiin, että ihmiskunta kävelee kivien, kasvien ja eläinten
yläpuolella - niin kuin käveleekin. Mutta mihin maapalloa kiertävät
tuulet kuuluivat?
Edellä
sanottu on myrkkyä ympäristöjournalisteille ja -poliitikoille.
Ollakseni
tänään hieman kyyninen sanon niin.
Amerikkalainen
kirjailija F. Scott Fitzgerald sanoi jotenkin niin, että ensiluokan
älyn tunnistaa siitä, että se pystyy käsittelemään kahta
vastakkaista asiaa yhtä aikaa ja säilyttämään silti
toimintakykynsä. Tuon sanoessaan, kirjoittaessaan, Fitzgerald oli
kokenut hermoromahduksen. Hän ei pystynyt käsittelemään kahta
vastakkaista asiaa elämässään.
Pirullisesti
laajennan Fitzgeraldin huomion politiikkaan ja journalismiin.
Olen
pirullisella tuulella. Pari päivää sitten seisoin Pirunkurun
ylittävällä riippusillalla Kivitunturissa. Päälläni oli
Espanjasta ostettu ruudullinen takkipusero, jonka värit sopivat huonosti Lapin
maiseman harmoniaan.
Kun
seisoo sillan keskellä, tajuaa mistä puhutaan kun puhutaan
vastakohdista. Voit kipittää sillan toisen päähän ja samaistua
siellä olevaan. Voit myös palata toiseen päähän ja toivoa ettei
sieltä koskaan tarvitse lähteä minnekään, ei edes sillan yli.
Mutta
jos haluaa rakentaa henkisen sillan, pitäisi pysytellä sillan
puolivälissä ja kipaista tämän tästä sillan molemmissa päissä
tsekkaamassa miltä näyttää. Sillan rakentaminen on vasta puolet
tehtävästä.
Helsingin
Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi lanseerasi lokakuun ensimmäisenä
päivänä lehden digiversion uuden ympäristöjournalistisen osion. Hyvää
mielikuvitusta käyttäen sen nimeksi annettiin HS Ympäristö.
Perustellessaan
HS Ympäristön
journalistista tarvetta Niemi lateli kaikki ilmassa leijuvat kliseet
ja propagandasloganit. Päätoimittaja vetosi suomalaisten ”hyvään
luontosuhteeseen”. ”Pandemian
aikana monien suomalaisten suhde lähiympäristöönsä ja luontoon
syveni merkittävästi”,
Niemi kirjoitti.
Suomalaisten
luontosuhde on myyttinen myytti; samanlainen kuin suomalaisten
onnellisuus. Sillä voi tarkoittaa mitä tahansa. Niin kuin sitä,
että Nuuksion ”erämaapoluilla” urbaanit helsinkiläiset
vaeltavat tappituntumalla ja keskustelevat äänekkäästi arkipäivän
asioistaan. Suhteet siis syvenivät.
Hyvä
propagandisti osaa valita sanansa. Sellaiset ovat parhaita, jotka eivät
tarkoita mitään, vaikka tuntuvat sanovan kaiken.
|
Kyösti Salovaara, 2021. Luosto. Naavaparta kertonee että luonnonsuojelu on onnistunut: happosateiden jälkeen ilma on taas puhdasta. |
Aitoa
luontosuhdetta ei pidä etsiä Nuuksiosta eikä Lapin tuntureiden
samoilureiteiltä vaan Helsingin Sanomien lasisen pääkonttorin
toimistopöydiltä,
Helenin hiilikasoista ja sitten huipennuksena Musiikkitalon
sinfoniakonsertista, missä Töölön, Kruununhaan ja Eiran
tiedostava eliitti kokoontuu urbaanin ylihyvän sulosointujen
äärelle.
Tämäkin
kuulostaa kyyniseltä. Sitä se on, vähän.
Tarkoitan
ihmisten kykyä unohtaa mitä sillan toisessa päässä on.
Kyvyttömyyttä katsella koko kuviota, maisemaa kaikkineen. ”Asia”
kuuluu ihmiskuntaan, joka on rakennettu kivikunnan, kasvikunnan
ja eläinkunnan päälle
ja sisälle niin etteivät rajat näy eikä sillan toisesta päästä
ole tietoakaan.
Vai
pitäisikö aitoa luontosuhdetta kuvailla numeroilla?
Siellä
Musiikkitalon ympärillä asuu n. 3000 helsinkiläistä
neliökilometrillä. Neliökilometri tarkoittaa neliön muotoista
maapalasta, jonka sivut ovat yhden kilomertin mittaiset.
Tässä
ympärilläni, tässä missä tätä pakinaa kirjoitan, on kolme
suomalaista kuntaa: Savukoski, Pelkosenniemi ja Salla.
Näissä
kunnissa asuu n. 5000 ihmistä 14 249 neliökilometrin suuruisella
alueella. Jokaisella täällä asuvalla on kaksi neliökilometriä
”omaa” henkistä tonttia. Jos tämä kolmen kunnan alue olisi neliön
muotoinen, neliön sivun pituus olisi 119 kilometriä.
Vastaavasti
Uudellamaalla
asuu 1 700 000 asukasta noin 9000 neliökilometrin aluella.
Luontosuhteita
on kaikenlaisia. En tiedä miltä aito luontosuhde näyttää
Sanomatalon lasi-ikkunasta Kiasman ja Oodin puristuksessa. Kaamealta,
voin kuvitella.
Kuvittelen
hetken, kyynisen pirullisesti.
Helsingin
Sanomat rakentaa ympäristöjournalismia uhkailemalla,
maanittelemalla, pelottelemalla, kenties kohta kiristämällä. Se
sanoo toimivansa tiedon levittäjänä.
No,
ehkä toispuoleinenkin
tieto on tietoa.
”Uhkien
silottelu olisi lukijoiden aliarviointia”, sanoo
HS
Ympäristön luontokirjeenvaihtaja
Petja Pelli.
”Voi kuitenkin kirjoittaa uhkien lisäksi myös siitä, miltä
luonnon kannalta kestävä tulevaisuus ja arki voisivat näyttää.
Iso osa ratkaisuista on jo olemassa, eikä maailman pelastaminen
tarkoita paluuta perunakuoppaan.”
Pelottelu
ja uhkailu ei ilmeisesti ole lukijoiden aliarviointia - ei varsinkaan
niiden lukijoiden, joilla on ”hyvä luontosuhde”. Ettei muka perunakuoppaan tarvitse palata, vaikka HS Ympäristön kaikki jutut
kiroavat
modernin teknologisen yhteiskunnan kadotukseen ja kaipaavat mennyttä maailmaa.
Hesarin
ympäristötoimittajat ovat sattumalta unohtaneet luonnossa tapahtuvan
evoluution, jatkuvan muutoksen. ”Kadotettua
luontoa ei niin vain saa takaisin, vaikka kuinka tulisi
katumapäälle”, julistaa HS Ympäristön tuottaja Piia Elonen.
Hän ilmeisesti kuvittelee, että luonto on aina ollut samanalainen; kuin vaikkapa vuonna 1951 tai
1851 tai 1451 tai...
Kaius
Niemeä vapaasti "tulkiten": HS Ympäristö rakentaa sillan ei mistään mihinkään.
|
Kyösti Salovaara, 2021. Lokan tekojärvi. Sodankylä. |
|
Kyösti Salovaara, 2018. Embalse de la Serena, La Siberia. Badajoz.
Lokan tekojärvi Sodankylässä on Euroopan unionin suurin tekoallas, Serenan tekojärvi Espanjan Siberiassa on puolestaan Euroopan kolmanneksi suurin tekoallas (Wikipedia).
Ihminen koskee luontoon, järjestelee sitä "omaksi parhaakseen". |
Samana
päivänä, lokakuun ensimmäisenä Petja Pelli julkaisi laajan
artikkelin muuttolinnuista ja siitä kuin linnuston lajimäärä
supistuu.
Juttua lukiessa tuli mieleen, että puhuvatko
intomieliset ornitologit tahallaan vääristellen vai uskovatko he
todella puheisiinsa.
Tietysti
monet linnut ovat kadonneet ja
kannat
harventuneet
maatalousympäristön muuttuessa. Tarkoittavatko Pelli ja
ornitologit, että Suomessa pitäisi palata 1950-luvun maatalouteen, siihen aikaan kun haarapääskyillä vielä
oli
ränsistyvien latojen räystäiden alla paikka pesilleen,
ja varpusilla ja muilla pihapiirin linnuilla riitti syötävää
kärryjä vetävien hevosten paskakasoilla ja laitumella
käyskentelevien nautojen sontakasoilla?
Kuinka
paljon ihmisen ylipäätään pitää ryhtyä mestaroimaan luonnon
evoluutiota? Ihmisten ruokkimia merikotkia on jo niin paljon, että ne
syövät toisiaan ja jopa haahkoja.
Luonnon
mestarointi muistuttaa Jumalan työlistaa. Narsistinen ihminen
kuvittelee itsensä
tuon listan laatijaksi.
Olen
pirullisella päällä. Vähän kyyninen.
”Suomessa
lintukatoa aiheuttavat etenkin metsien hakkuut, maatalouden
tehostuminen ja aiempina vuosikymmeninä tehdyt soiden ojitukset”,
Petja
Pelli totesi lokakuun ensimmäisenä päivänä HS Ympäristössä.
”Siis ihmisen aiheuttama elinympäristöjen muutos ja
pirstaloituminen. Se
on myös maailmalla kuudennen sukupuuttoaallon suurin syy. Muita
syitä ovat ilmastonmuutos, vieraslajit ja ympäristömyrkyt.
Suomessa vanhojen metsien lintulajit taantuvat, kun metsiä kaadetaan
sellukattiloiden tarpeisiin.”
Metsiä
kaadetaan sellukattiloiden tarpeisiin!
Missäköhän
Pelli kirjoittaisi ja asuisi, jos Suomessa ei olisi kaadettu metsiä
sellukattiloiden
ja raamisahojen terien tarpeisiin? Ei ainakaan lasisessa
Sanomatalossa.
”Hyvä
luontosuhde” ei näin ollen hyväksy hyvää elintasoa,
hyvinvointivaltiota. Mutta jos sellukattiloita
ei saa ruokkia, saako suomalainen kerätä puolukoita metsästä?
Osoittaako sellainen luonnon antimien” ”varastaminen” hyvää
luontosuhdetta? Jos osoittaa, miksi sellukattilan keittäjällä on
”huono luontosuhde”? Riippuuko
hyvä ja paha siitä kuinka paljon varastaa?
Seisoskelen
Pirunkurun
heiluvalla sillalla espanjalainen ruutupaita päälläni. En sovi
maisemaan, hymyilen kyynisesti.
Luonnon
monimuotoisuudesta puhutaan paljon.
Kenties
aiheellisesti.
Pentti
Linkola sanoi ettei kulttuurin monimuotoisuudella ole mitään
merkitystä, koska hän ei ehdi lukea kaikkia kirjoja eikä kuunnella
kaikki sävelteoksia.
HS
Ympäristön ”sillanrakentajilla” taitaa olla samanlainen ajatus.
Mitä monista kirjoista kun ei niitä kuitenkaan ehdi lukea. Kulttuurin monimuotoisuus ei ole tärkeää vaikka luonnon monimuotoisuus on - miten loogista tällainen ajattelu on?
Mutta
miksi luonnon monimuotoisiuus sitten on niin tärkeää? Hyvää
selitystä en ole kuullut. Tunteeko joku miljoonat kasvit, ötökät,
kivikunnan isot ja pienet juonteet? Jos luonnon monimuotoisuus vahvistaa kasvi- ja eläinkuntaa eikö kulttuurin ja sivilisaation monimuotoisuus samalla tavalla vahvista ihmiskuntaa?
Tappituntumassa
Nuuksion poluilla kulkeville pitäisi tehdä luontokoe. Vain ne
hyväksytään ”hyvän luontosuhteen klubin jäseniksi” jotka
tunnistavat vähintään 70 kasvia, 25 lintulajia ja 18 kalaa. Puun
halaamisella ei klubiin pääse. Eikä
luontopoluilla mölyämisellä.
Pirunkurun
riippusillalla seisoo pirullisia miettivä mies espanjalainen
ruututakki päällään. Hän ei sovi maisemaan. Edessä on vielä
vaikea polku. Sen pituudesta ei ole
tietoa.
Auringon
säteet puhkaisevat pilvitaivaan.
Kaukana
tunturien viivat pehmenevät ja loittonevat.
Kohta
alkaa sataa. Puut pudottavat lehtensä.
Ruututakki,
vesipullo, pieni kamera - suuri maisema.
|
Jaakko Salovaara, 2021. "Kyyninen" pakinoitsija Pirunkurun päällä espanjalaisessa ruututakissa |
|
Kyösti Salovaara, 2021. Adios, tunturit! |
No, kyllähän tuo ruututakki sopii maisemaan vallan hyvin, kuten myös pohjoisen viileyteen, jos siinä on sellainen tikattu lämmin sisus, mitä noissa ruutupaitatakeissa usein on.
VastaaPoistaVaatteista puheen ollen, tilasin Voguen Scandinavia-numeron, kun sitä niin mainostettiin ja olen kiinnostunut vaatesuunnittelusta. Ajattelin, että nyt saan koonnan siitä, mitä kaikkea pohjoismaisessa muodissa tällä hetkellä tapahtuu. Hieman epäilytti, kun kannessa on Greta Thunberg ehkä viisi numeroa liian isossa poplarissa silittämässä hevosta. Lehti on jäänyt lukematta, koska minusta tuntuu, että jo usean jutun otsikossa ja kuvissa käytetään luontoa jotenkin falskisti koristeena. Tämän täsmällisemmin en osaa lehden sisältöä analysoida, koska en ole kiinnostunut siitä selailua pitemmälle. Ehkä yritän vielä.
Pitääkö kaikessa olla nyt sama teema? Pitääkö kaikkea myydä luontoteemalla? Eikö se saa ihmisiä kyllästymään ja vesitä koko luonnonsuojeluprojektia?
Ja sitten tuo iänikuinen, että kaikki on tehty ennen väärin, myös kaikki se, millä hyvinvointi on saatu aikaan ja että ainoa keino asioiden korjaamiseksi on mennä taaksepäin.
Tottakai luontotuhoja korjataan uudella teknologialla vanhasta hyvää poimien ja katsomalla eteenpäin.
Siltavertauksesi on hyvä.
"Kyynisesti, hieman", hmm... mitähän olisi "kyynisesti, paljon"?
Joo, vuori taikkipaidassa on. Joskus Madridissa joulukuun alussa kiinnitti huomiota, kuinka monet pitivät tuommoisia ja erilaisia paksuja "villatakkeja" päällään - eli vuorelliset semmoiset riittivät pitkällle Madridin alkutalvessa.
PoistaOlkoon siis: Kyynisesti, paljon!
Minusta on kummallista, että fiksut toimittajat (kai he ovat fiksuja kun ovat päässeet töihin erilaisiin laatulehtiin ja kanaville) eivät huomaa kuinka tylsää on, kun lähes kaikki tulkitaan muodissa olevan suuren teeman kautta - vaikka tuo teema olisi kuinka arvokas ja kannatettava tahansa. Vai eivätkö he olekaan niin fiksuja ja omatahtoisia? Perässähiihtäjällä on aina helpompaa kuin ladun aukaisijalla.
Sitä paitsi latuja pitäisi aukaista enemmän kuin yksi, koska yhdellä ladulla hiihtäjät kaluavat ladun pilalle.