torstai 2. helmikuuta 2023

Sananvapaudesta

 [krokotiilin kyyneleet]



Kyösti Salovaara, 2012.



Ei ole välttämätöntä, että sinä lähdet ulos talosta. Jää pöytäsi ääreen ja kuuntele. Älä kuuntele edes, odota vain. Älä odota edes, ole aivan hiljaa ja yksin. Maailma tulee ja tarjoutuu sinulle paljastamista varten, se ei voi olla sitä tekemättä, hurmioituneena se vääntelehtii sinun edessäsi.

- Kafka: Mietelmiä synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä. 



Taivastelen.

    Voiko sananvapaus olla suhdanteista kiinni?

    Onko toisille sana vapaampaa kuin toisille?

    Sekö vain merkitsee kuka puhuu ja ken vaikenee?

    Taivastelen eräänlaista tekopyhyyttä. Kun Tukholmassa poltetaan koraani, suomalaiset ja ruotsalaiset toimittajat, tutkijat ja yliopistoväki toteaa laimeasti: No, sellaistahan tämä pohjoismainen mielipiteen ja sanan vapaus on, koraaninkin saa polttaa.

     Kirjan saa siis polttaa. Se ei näköjään supista sananvapautta vaan pikemminkin laajentaa sitä.

    Samaan aikaan oikeus tuomitsee valtiosalaisuuksia paljastaneet Helsingin Sanomien toimittajat. Helsingin Sanomat tärisee moraalisesta kiukusta. Eihän näin saa sananvapautta kahlita. Krokotiilin kyyneleitä lasitalon ikkunoissa.  

     Ja Julkisen sanan neuvosto antaa jyväskyläläisen sanomalehden päätoimittajalle huomautuksen, koska tämä moitti kolumnissaan julkkisnaisten vähäpukeisia somekuvia ”seksuaaliseksi häirinnäksi”. Suomessa turhia julkkiksia ei saa sanoa turhiksi julkkiksiksi, jos nämä sattuvat olemaan naisia. Jos sanoo, siitä saa julkisen huomautuksen.



Toukokuussa 1933 kansallissosialistinen opiskelijajärjestö poltti kirjoja eri puolilla Saksaa. Roviot paloivat monta päivää. Berliinissä poltettiin yli 20 000 teosta. 

    Kirjat olivat vaaraksi uudelle saksalaiselle hallinnolle. Kirjojen polttaminen oli  mielenosoitus isänmaan puolesta. ”Puhdasta mieltä” pidettiin tärkeämpänä kuin sananvapautta.

    Roviolle päätyneet kirjat edustivat monipuolisesti saksalaista ja länsimaista kulttuuria.

    Kolmannen valtakunnan henkiset viholliset olivat monilukuisia, tässä esimerkki kielletyistä kirjailijoista:

    Vicki Baum, Albert Einstein, Friedrich Engels, Lion Feuchtwanger, Sigmund Freud, Jaroslav Hašek, Heinrich Heine, Hermann Hesse, Franz Kafka, Georg Lukács, Rosa Luxemburg, Klaus Mann, Karl Marx, Robert Musil, Joseph Roth, Anna Seghers, Frank Wedekind, Arnold Zweig, Henri Barbusse, André Gide, Victor Hugo, Romain Rolland, John Dos Passos, Theodore Dreiser, F. Scott Fitzgerald, Ernest Hemingway, Helen Keller, Jack London, Upton Sinclair,  Joseph Conrad, Aldous Huxley, D. H. Lawrence, H. G. Wells,  James Joyce, Oscar Wilde, Isaac Babel, Fjodor Dostojevski, Ilja Ehrenburg, Maxim Gorki, Vladimir Lenin, Vladimir Majakovski, Vladimir Nabokov, Lev Tolstoi ja Lev Trotski.

    Suurin kirjarovio paloi Berliinin Opernplatzilla, nykyisellä Bebelplatzilla.

    Israelilaisen Micha Ullmanin taideteos Kirjasto tai Tyhjä kirjasto (1995) Bebelplatzilla muistuttaa natsien kirjarovioista. Maan alle rakennetussa ”kirjastossa” ei ole yhtään kirjaa, vain tyhjiä kirjahyllyjä. Maan päällä, nupukiveyksessä, on laatta missä Heinrich Heine (1797-1856) sanoo, että kirjojen polttaminen on vain alkunäytös. Ensin poltetaan kirjoja ja sitten ihmisiä.



Kyösti Salovaara, 2023.
Näkymä suomalaisen hengen ja ajallisuuden "aukiolle".
Aukiota reunustavat kulttuurin, sananvapauden ja demokratian symbolit:
 Oodi-kirjasto, Helsingin Sanomat, Kiasma,
Eduskunta, Musiikkitalo, Kansallismuseo, Finlandia-talo ja Ooppera.



Jokainen meistä, niin luulen, pitää natsien kirjarovioita sananvapauden loukkaamisena.

    Mutta jos niin on, miksi koraanin polttaminen Tukholmassa  ainoastaan "todistaa" kuinka laaja sananvapaus vallitsee Ruotsissa ja länsimaissa ylisummaan? Miksi koraanin polttaminen ei loukkaa sananvapautta? Vai olivatko natsien kirjaroviotkin pelkästään mielenosoitus? 

   Ironian tähän tapahtumaan tuo lainaus Heineltä. Ensin poltetaan kirjoja ja sitten ihmisiä. Lainaus nimittäin on Heinen tragediasta Almansor (1823). Näytelmä ”tapahtuu” Granadassa vuonna 1492, niihin aikoihin kun kristityt löivät yli 700 vuotta vallinneen muslimihallinnon viimeisen linnoituksen Andalusiassa.

    Näytelmässä marokkolainen musliminainen pakotetaan kääntymään kristinuskoon. Granadalaisella torilla poltetaan koraani. ”Tämä on alkunäytös”, toinen muslimi sanoo. ”Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.”

    Muslimien hallitessa (melkein) koko Espanjaa, muslimit, kristityt ja juutalaiset elivät enemmän tai vähemmän sovussa keskenään. Kun Granada antautui 1492, määrättiin juutalaiset joko kääntymään kristinuskoon tai poistumaan maasta. Muutamaa  tai itse asiassa noin sata vuotta myöhemmin samanlainen määräys kohdistettiin muslimiväestölle.



Helsingin Sanomat esitteli puolustusvoimien Viestikoekeskuksen toimintaa joulukuussa 2017. Nyt viiden vuoden päästä kaksi toimittajaa tuomittiin kirjoittamastaan artikkelista lieviin rangaistuksiin.

    Lehden vt. päätoimittaja Antero Mukka sanoi tuomion julistamisen jälkeen, että ”pelkkä prosessi itsessään on kaventanut sananvapautta Suomessa, ja maltillisuudesta huolimatta tuomio ei pelasta tilannetta. Jo uhka vankeustuomiosta ja oikeusprosessiin liittyvä pitkäaikainen julkinen paine nostaa toimittajien ja toimitusten kynnystä tarttua yhteiskunnallisesti merkittäviin aiheisiin. Tämä heikentää kansalaisten mahdollisuuksia muodostaa oma käsityksensä siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.” 

    On tärkeää tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

    Mutta jos Hesarin toimitus olisi valmistellut juttua viime vuoden helmikuussa, niin olisiko se todellakin julkaistu maaliskuussa, sen jälkeen kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan? Olisiko edelleen ollut tärkeää sananvapauden kannalta julkaista tietoja, jotka saattavat Venäjän aggression valossa vahingoittaa Suomen turvallisuutta?  

    Sananvapaus näyttää elävän ajassa ja paikassa.

    Kirjan polttaminen Tukholmassa ohitetaan olankohautuksella, koska sananvapaus antaa kaikenlaisille mielipiteille universaalin tuen. Mutta toisaalta: eikö jokainen kirjan polttaminen loukkaa sanomisen vapautta?

     Helsingin Sanomat kertoo ettei aio poistaa nettisivuiltaan tuomion saanutta artikkelia. Hyvä niin, mutta miksi sama ”porukka” hyväksyy sen, että koraani poltetaan, yritetään hävittää totaalisesti? Ja miksi sama ”porukka” on valmis poistamaan vanhoista kirjoista sanoja, tai tuhoamaan jopa kokonaisia kirjoja, jos ne eivät sovi nykyjournalistien ”arvomaailmaan”?  

    Onko sananvapaus sittenkin vain kulttuurista suhdannepolitiikkaa?

    Vai onko kirjojen polttaminen nykyään vaaratonta, koska painettu kirja näyttää muutenkin katoavan kulttuurisfääristämme? Jäljelle jää tyhjiä kirjahyllyjä aivan kuten Micha Ullmanin ”tyhjässä kirjastossa” Bebelplatzin nupukiveyksen alla.



Kyösti Salovaara, 2023.
Onko Oodi kohtapuolin anakronismi - tyhjien hyllyjen "kirjasto"?
           

    

10 kommenttia:

  1. No, just näinhän se on. Hyvä, napakka kiteytys, Kyösti!
    Kirjojen polttamiseen liittyy aina ylimielisyys, oikeassa oleminen ja häpäisy. Kun poltetaan Koraani, kerrotaan, että emme suvaitse teitä - vaikka elämmekin moniarvoisessa yhteiskunnassa ja olemme avaria, maailman sivistyneimpiä ja demokraattsimpia ihmisiä, mitä te ette ole.

    Se "juhannustyttökeissi" oli oikein kuvaava tosikkomaisuudessaan. Eikö se ollutkin niin, että joku muu kuin nämä naiset itse kanteli tästä kolumnista JSN:lle, jossa heti nähtiin kolumni moitittavana. Naiset itse olivat hyvillään lisähuomiosta ja "häiritsivät" lisää. Eränlaista julkista flirttiä ja myös ansaintakeino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjata!

      Joo, maailma tai paremminkin ihmiset on ja ovat toisinaan kummallisia. Niin kummallisia ettei sitä oikeastaan ymmärrä.

      Tosikkomaisuus on hyvä "sana" kuvaamaan suomalaista ilmapiiriä 2020-luvulla.

      Poista
  2. Kiintoisia ravistelua & pohdintoja!
    Sananvapaus on yksi tai sen tulisi olla perustavanlaatuinen oikeus demokraattisessa yhteiskunnassa. Taivastelusi osuvat kohdilleen ja tekopyhyys on ala-arvoinen ominaisuus.

    Tuo kolmannen valtakunnan rovioitavien teosten listaus on kutkuttava, sisältyyhän valtaosa niistä omiinkin luettuihin teoksiin ja suosikkikirjailijoihin. O tempora, o mores...

    Tosikkomaisuus kyllä ja lisäksi yhden-asian ihmisyys kuvastavat ajan henkeä, josta on näillä kokemuslisillä hyvin vaikea saada tolkkua ja jossa tuntuu vallitsevan - ainakin mitä tulevaisuuden hahmottamiseen tulee - näköalaton ja kunnianhimoton asenne malliin carpe diem...

    Mutta yksi on pysyvää: kirjahyllyt eivät minulla tyhjene ja rintamasuunta on loppuun asti eteenpäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka!

      Vieläkö tulee kansanliike kirjahyllyjen puolesta? Pahoin pelkää että ei.

      Tuo yhden-asian ihmisyys meitä "boomereita" hämmästyttää, jopa pelottaa - minua ainakin. Miksi ihmiset jotka ovat hyvin koulutettuja ja joilla on tietoa (ainakin tiedon lähteitä on-line) paljon enemmän kuin meillä boomereilla, ovat niin tosikkoja ja ahdasmieliä?

      Vai onko tämäkin optinen harha? Omasta historiastani tunnistan ne muutamat vuodet 1960-70 jolloin minäkin olin yhden-asian "nuori". Vai olinko sittenkään?

      Väitän vaan en tiedä, että tämä nykyinen ahdasmielisyys on ihan uusia ilmiö ja paljon militantimpi (dogmaattisempi) kuin meidän 60-luvun boomerinuoruuden haihattelut.

      Poista
  3. Hyvä kysymys tuo ihmetyttävä yhden asian trendi, vaan mikä lie vastaus kysymykseen miksi näin on... Ei ainakaan johdu tiedonsaannin hankaluudesta, mutta entäpä haluttomuudesta sitä monipuolisesti hankkia ja mukavuuteen pyrkimisestä, ei tarvitse aivojaan vaivata? Vai onko tiedon tulva ylitsevuotava ja vaatii tietty vaivannäköä sen seulomiseksi ja ajatusmalleiksi muokkaamiseksi? Siitä päästäänkin jatkoon: miksi tänä päivänä asiantila on näin?

    Jep, kyllähän sitä tuli aikanaan Vanhalla istuttua ja maailmaa paranneltua, mutta kyllä siinä elämänvaiheessa oli roppakaupalla muutakin sisältöä, pyrkimyksiä ja tavoitteita vaikka tietosanakirjojen ja eri maalaisten paperisten sanomalehtien varassa tiedonjyviä ajatusmalliemme ja periaatteidemme pohjaksi etsimme ja löysimmekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tietoa on saatavilla, ja kouluissa ja yliopistoissa ja jopa elämässä oppii suhteellisuudentajua ja olemassaolon moninaisuutta. Jos siis haluaa oppia. Ja niin kuin epäilet, ehkä aivojen "rasittaminen" ei ole tarpeellista, jos pääsee helpommalla.

      Mutta silti...?

      Vanhalla tuli kyllä istuttua, valkoviini- tai vermuttilasi pöydällä. Jotenkin olen muistavinani että keskustelut olivat aika villin moninaisia. Ehkei se ollut aina kovin aikuista. Olin niin "lapsellinen" että ostin mustan samettiblaserin kun Vanhan vakiorunoilija ja taiteilija Leo Lindsten kulki semmoinen yllään vermuttilasi kädessä. Huh: nostalgiaa!

      Poista
    2. Minä taas halusin näyttää samalta kuin Ali MacGraw Love Sory -elokuvan Jenniferinä, pitkä takki ja superpitkä raitakaulahuivi.

      Onko tietoa nykyään liikaa, kaikentasoista, liian paljon ärsykkeitä ihmisen aivoille käsitettäväksi ja lisäksi suuri vapaus ja itsemääräämisoikeus? Siksikö rakennetaan lujaseinäisiä kuplia ja ollaan vihaisia kaikille jotka kyseenalaistavat kuplan mielipiteitä?

      Olen törmännyt useiden amerikkalaisten menestyneiden näyttelijöiden ilmoituksiin, ettei enää näyttelisi entisiä roolejaan, koska ei ole moraalisesti oikein esittää sellaista henkilöä, jollainen ei itse ole. Jopa Tom Hanks on sanonut, että ei enää voisi näytellä Forrest Gumpia. Huh! Ja Eddie Redmayne, joka teki huikean hyvän roolin transnaisena Tanskalaisessa tytössä on sanonut, että ei enää koe, että hänen valintansa rooliin oli sopiva.
      Pitääkö tällainen tunnustus tehdä, että saa "taidemafialta" luvan jatkaa töitä vai tuntevatko he oikeasti näin? Voiko näyttelijä rehellisesti sanoa, että hänen työnsä ydin, eläytyminen ja esittäminen, on väärin?
      Ja mitä tämä säikkyminen merkitsee taiteelle? Ainakin sitä, että se kapeutuu.

      Poista
    3. Tuo säikkyminen vie taiteelta pois sen kyvyn yllättää ja esittää monenlaisia ihmisiä ja kokemuksia. Itse asiassa se ottaa myös sananvapaudelta pois juuri sen missä sananvapautta tarvitaan.

      Konformismi tappaa taiteen ja journalismin. Se on sääli.

      Poista
  4. Tämä on tullut havaittua, kun puheeksi tulee sananvapaus (tai jotkut muutkin vapaudet) niin harvassa ovat oikeasti johdonmukaiset henkilöt ja valtasuhteillahan näitä yhä vedetään, kenellä on oikeus määritellä mikä kuuluu oikeuksien piiriin ja mikä ei.

    Itse erisukupolvisena kasvoin nuoruuteni 90-luvulla, joka näin jälkeenpäin katsottuna oli varmaan enemmän epäpoliittisen provokaation ja huonon maun vuosikymmenenä...ja ihan hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö 90-luvulla ollut mitään itsesensuurin kierrettä?

      Ehkä ei sitten ollut, koska oli vapauduttu YYA-ajan itsesensuurista, oltiin liittymässä EU:n joka toi konkreettisia ja henkisiä vapauksia (ainakin hetkeksi) ja sitten vielä Nokian vanavedessä alkoi taloudellinen vauraus todella nousta. Oli liikkumavaraa kunhan päästiin 90-luvun alun lamasta pois. Kansainvälisesti talouden vaputuminen ja globalisaatio auttoivat nekin henkistä vapatumista melkein kaikkialla länsimaissa.

      Mutta silti kummastelen miksi "vapautuneet" yksilöt niin hanakasti nyt asettelevat - ja epäjohdonmukaisesti, aivan - dogmaattisia rajoja toisille ihmisille, jotka ajattelevat eri tavalla. Tässä uusien ahtaiden rajojen asettelussa myös historia halutaan muuttaa nykyhetken mielipiteitä noudattavaksi, ja sekin on kummallista.

      Poista