Epäilen koska olen ihminen

 [Ymmärtääkö tekoäly ettei se ymmärrä?]

Kyösti Salovaara, 2020.
Thyssenmuseo, Madrid.

Merkitys ei tarkoita samaa kuin informaatio… Merkitys on prosessi, jota ei voi redusoida informaation biteiksi… Niinpä aivot työskentelevät informaation kanssa samassa mielessä kuin tietokone, mutta ne liittävät siihen merkityksen. Ja merkitys on historiallisesti ja kehityksestä muotoutunut prosessi, jonka yksilö ilmaisee vuorovaikutuksessa luonnon ja sosiaalisen ympäristönsä kanssa.

- Steven Rose: Molekyyleistä muistiksi, 1992.

Itse asiassa ihmisen koko havaintomaailma on näköjärjestelmän dominoima, mutta myös ajattelumme rakentuu suurelta osin jonkinlaisen sisäisen näkömaailman varaan: tulevaisuus ja menneisyys, arvostukset, matemaattiset pohdinnat, musiikki ja monet muut asiat, joilla ei itsestään ole mitään avaruudellisia ulottuvuuksia synnyttävät kuvia - mielikuvia - tässä sisäisessä maailmassa.

- Kai Kaila: Hermoston ja käyttäytymisen biologiaa, 1985.

Toistan, tietokoneessa on symbolirakenteita, ei merkityksiä.

- John Searle: Minds, Brains & Science, 1984.

Käyttäjät syyttävät Chat GPT:tä loukkaavaksi ja puolueelliseksi - nyt tekoälyä opetetaan kieltäytymään vihapuheesta.

- Otsikko Helsingin Sanomissa 17.2.2023.

Tekoäly alkaa näyttää kuplalta.

- Otsikko Helsingin Sanomissa 21.2.2023.

Kun puhutaan älystä, jokainen meistä tietää suunnilleen mistä puhutaan, vaikka sen tarkemmin älyä, ymmärtämistä ja tajuamista onkin melkoisen vaikea kuvata, saati sitten pistää erilaisia ”älykkyyksiä” tärkeysjärjestykseen.

    Ihminen on älykäs olento, sanomme. No, ovathan variksetkin aika älykkäitä.

    Mutta ovatko tietokoneet hienoine ohjelmistoineen älykkäitä? Siinäpä vasta kysymys. Osaavatko juuri nyt hypetetyt Microsoftin ja Googlen tekoälyohjelmistot vastata itse tuohon kysymykseen?

     Eivät osaa, mutta miksi eivät osaa? 

     Sitä tänään mietin.

Tekoäly (artificial intelligence, AI) on kiehtonut ihmisiä niin kauan kun tietokoneille on tehty ohjelmia, jotka teknologian kehittyessä ovat koko ajan tulleet monipuolisemmiksi ja tavallaan ”älykkäämmiksi”.

    Voisiko kone olla yhtä älykäs kuin ihminen? Tai jopa älykkäämpi?

    Tekoälystä ja sen tulevaisuudesta puhuttiin 1980-luvulla ikään kuin sen toteutuminen olisi ollut ihan kynnyksellä. Mekin jotka teimme todella monimutkaisia ohjelmistoja sen aikaisille ”suurtietokoneille” haaveilimme (tai jotkut pelle pelottomat haaveilivat) tietokoneista, jotka tekevät itse ohjelmistonsa kunhan me kerromme niille mitä haluamme.

     Nyt 40 vuotta myöhemmin haaveet ovat samanlaisia. Joidenkin mielestä tekoälytietokoneita (ohjelmia) on jo olemassa. Toisten mielestä ei ole eikä koskaan tule, koska tietokoneohjelmalla ei ole mieltä eikä minuutta. Ohjelmat ovat edelleenkin symbolien jonoja ja kasoja, joiden merkitystä ohjelma ei itse ymmärrä. Ja jos se ei ymmärrä itseään, miten se voisi ymmärtää muitakaan? Jos ei ymmärrä merkityksiä, ei pysty arvottamaan todellisuuden vivahteita.

Pakinan aloituskuvassa ihmiset seisoskelevat Madridin Thyssenmuseon aulassa ”komeita” maalauksia katsellen.

    Osaamme kuvitella, jopa samaistua katselijoiden kokemukseen, vaikka tiedämme että jokaisella Thyssenmuseon aulassa taulua katsovalla on aivan ikioma kokemuksensa sen suhteen mitä näkee ja millaisena näkemänsä kokee. Se johtuu tietenkin siitä, että jokaisella ihmisellä on ikioma tajuntansa, mielensä, psyykensä, tietoisuutensa, johon ihminen suhteuttaa näkemänsä. Kahdella ihmisellä ei ole samanlaista tajuntaa, tietoisuutta, psyykettä.

    Tehdään koe: viedään Thyssenmuseon aulaan hyvin kehittyneitä tekoälyrobotteja ja asetetaan ne seisomaan taulujen eteen, samalla tavalla kuin kuvassani näkyvät ihmiset seisovat.

     Mitä robotti ajattelee taulun edessä?

      Ei mitään ellei sille anneta määräystä ”ajatella” jotain, ”analysoida” jotain, tallentaa muistiinsa jotain. Koneen ”aivot” lyövät tyhjää jos niitä ei komenneta. Ne eivät ”halua” mitään, pelkää mitään, kaipaa mitään.

    Ihminen sitä vastoin ajattelee jotakin koko ajan, käskemättä ja pyytämättä, koska hänellä on tuo mitä sanotaan tietoisuudeksi. John Searle luetteli ihmisen tietoisuuden ja tavoitteellisuuden "osasia" kuuluisissa Reith-luennoissaan vuonna 1984. Näitä ovat mm. kieli, huumori, uskomukset, halut, toiveet, pelot, viha, rakkaus, himo, inho, häpeä, ylpeys, nautinto, huvittuneisuus, ärtymys jne. Tietokoneohjelmalta nuo tietoisuuden ja tavoitteellisuuden mielenkerrokset puuttuvat. 

    Taulua katsovan ihmisen aivoissa herää monenlaisia tietoisuuden ”tunteita”. Ihmisen tajunta ”haluaa” koko ajan jotakin, kaipaa jotakin, pelkää jotakin. Taulua ”katsova” tekoälyrobotti ei ymmärrä mistä puhun kun kirjoitan edellisen lauseen.

Tekoälypessimismiä vuodelta 1984.
Tämä painos 1989.

Kun pyydän hakukonetta hakemaan Karl Marxia saan 72 300 000 vastausta. Groucho Marx antaa 5 760 000 osumaa. 

    On ilmeistä, että en ehdi koskaan käydä kaikkia ”osumia” lävitse. Silti tiedän suunnilleen mitä nämä veijarit ovat tehneet ja millaisen yleiskäsityksen heidän keskinäisestä suhteesta pystyn kirjoittamaan. Voin myös saaduista osumista hyvällä onnella löytää mielenkiintoisia yhteyksiä.

    Osaako kehuttu tekoälyohjelma minua paremmin ”miettiä” miten Marxit edustavat jotakin samaa tai eivät edusta mitään yhteistä? Kumpi oli hauskempi kirjoittaja, Karl vai Groucho, kysyn tekoälylaitteelta. Mitä saan vastaukseksi? 

    Tosiasiassa tekoälykone ei ymmärrä mitä ”hauska” tarkoittaa, koska se ei ole koskaan hymyillyt eikä nauranut eikä itkenyt, toisin kuin minä. Se ei myöskään ole vihastunut, joten toiveet että tekoäly välttäisi ”vihapuhetta” leiskuvia osumia tietokannoistaan ei voi koskaan aidosti toteutua. Ei tietokone tiedä eikä ymmärrä mitä ”viha” merkitsee. Vielä vaikeampi sen on huomata jonkun tekstin ironisia tai ivallisia sanankäänteitä. Tekoälyohjelma "tietää" kaiken mutta ei ole kokenut mitään. 

Joulukuussa Vantaan ja Helsingin rajamaalla sijaitsevaan ostoskeskukseen avattiin napolilaistyyppisiä pizzoja tarjoava ravintola.

    Helsingin Sanomien ”kriitikko” kirjoitti pizzeriasta tammikuun lopulla innostuneesti ja myötäsukaisesti. ”Tämä on löytö”, Aleksi Kinnusen ravintola-arvostelussa hehkutettiin. ”Italialaisperheen laatupizzeria avautui Vantaan rajalle yllättävään paikkaan. Uuden italialaisen ravintolan perustaja on Napolin seudulta kotoisin oleva pizzataituri, jolla on kokemusta myös Helsingin laatupizzerioista.”

    Jos tekoälyohjelmalta, kuten Chat GPT:ltä, kysytään millaiselta ko. pizzerian napolilaistyypinen pizza maistuu,  ja että onko se hyvää, niin mihin Chat GPT perustaa vastauksensa?

    Ehkä se löytää Kinnusen artikkelin ja anastaa Kinnusen arvion ja toteaa että ”pizza on laadukas, muttei  … paras mahdollinen. Pohjan haaleaan makuun on vaikea saada otetta”. Kolmen pisteen kohdalla oli Kinnusen minämuotoinen lisäys; sitä ohjelma ei voi lainata, koska se ei tiedä mitä "minä" tarkoittaa. Tai sitten tekoälykone etsii somealustoilta ravintolassa käyneiden kokemuksia ja arvioita ja  ”päättelee” keskimääräisen käyrän nojalla millaisia pizzoja  ravintolassa paistetaan.

    Chat GPT:n ongelma on ilmeinen: se ei voi mennä syömään napolilaispizzaa Vantaalle, eikä se muutenkaan tiedä miltä napolilaisen pizzan kuuluisi maistua. Chat GPT ei pysty, eikä mikään tekoälyohjelmisto pysty, aidosti arvioimaan minkään asian hyvyyttä eikä huonoutta, koska siltä puuttuu minuus, oma tietoisuus ja tajunta. Sen laatima ”arviointi” tai ”kritiikki” perustuu parhaimmillaankin vain tilastolliseen keskiarvoon (tai äärimmäisyyksiin jos sen algoritmi on niin viritetty). Chat GPT puhuu aina toisten äänellä, ei koskaan omallaan. Chat GPT ei ole ”minä” vaan kaikki muut. Eikä "kaikkina" oleminen ole mitään 

     Minä muuten kävelin ystäväni kanssa eräänä iltapäivänä tuohon Vantaan ja Helsingin rajamailla sijaitsevaan pizzeriaan, jossa söin napolilaistyylisen pizzan. Se ei vastannut odotuksiani. Arvioni on 2/5, korkeintaan. Toisin kuin Chat GPT minä olen syksyn ja talven aikana syönyt "napolilaisia" pizzoja eri puolilla Europpaa, vaikka en Napolissa. Ystäväni arvio taisi olla vielä kriittisempi.

Tekoälyoptimismia vuodelta 1984.
Tämä painos 1987.

Koska tekoäly ei ymmärrä mitä se ymmärtää, se ei pysty arvottamaan erilaisia asioita, hyvää eikä pahaa, kaunista eikä rumaa. Paitsi tuossa tilastollisessa mielessä. Se ei myöskään epäile vaan uskoo kaiken.

    Jos tekoälykoneen algoritmi opetaan pois ”pahoista” ja ”vääristä” ja ”epämiellyttävistä” ja ”poikkeavista” vastauksista, sen pitää toimia ihmisten julkaisemien tietämyksien ja tuntemuksien gaussin käyrän perusteella. Vain gaussin käyrän keskellä olevia mielipiteitä saa esittää ja tuoda ilmi. Tekoäly välittää keskimääräisiä juoruja.

    Joten: vaikka aluksi kuulostaa hyvältä vaatia, että Chat GPT ja kaltaisensa opetaan pois ”jostakin”, niin lopulta se tarkoittaa informaation karsimista, eräänlaista sensuuria ja todellisuuden moninaisuuden supistamista joksikin, mikä ennalta arvioiden on keskimääräisesti hyväksyttävää.

     Jos sitten koululaiset ja opiskelijat johdatetaan käyttämään tekoälyä apunaan ja tuo ”äly” lähtökohtaisesti rajaa todellisuudesta pois ”eriävät” ja vastavirtaan kulkevat mielipiteet ja näkemykset, niin tokkopa moinen ”äly” suuremmin kehittää opiskelijoiden tietoisuuden avartumista.

     Niinpä virtuaalisilta tekoälykoneilta sopii odottaa informaatiota sellaisenaan, mutta ei lainkaan asioiden merkityksiin perustuvia johtopäätöksiä, koska ne eivät pysty aidosti päättelemään ja arvioimaan asioiden suhdetta toisiin asioihin. Merkitys syntyy vasta kun tietoinen, sisäinen "minä" koskettaa ulkoista maailmaa eikä tekoälyohjelmalla ole tietoista "minää". Symbolien takana on tyhjyys.

Erkki Ahonen julkaisi vuonna 1972 romaanin Tietokonelapsi.

    Tuossa romaanissa ihmiskunta luo älykkään tietokoneen. Se rakennetaan niin, että ihmislapsen aivot kytketään tietokonelaitteistoon, sen keskusyksiköksi ja muistiksi.

    Tietokonelapsi on kaiketi eräänlainen utopia paremmasta maailmasta. Tietokonelapsen aivoihin syötetään kaikki tieto mikä on saatavilla, mutta myös erilaisia tunnetiloja. Chat GTP:stä poiketen romaanin tietokonelapselle kehittyy myös tunteita.

    Lopulta tuon biomekaanisen hybriditietokoneen oletetaan pelastavan maailman, koska se tietää ihmisiä paremmin mikä on hyväksi ja mikä pahaksi. Tai kenties se tietää.

    Onko Ahosen romaani utopia vai dystopia?

    Kallistun pitämään sitä dystopiana. Ja toivon ettei mistään löydy tekoälyn tohtori Mengeleä, joka varastaa syntyneiden lapsien aivoja liittääkseen ne maailman hienoimpaan tekoälytietokoneeseen.

    

"Tekoälyoptimismia" vuodelta 1972.
Utopia vai dystopia?