[mut ihmettelen kuitenkii]
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. |
Kirjallisuuden talossa ei lyhyesti sanottuna ole vain yksi ikkuna, vaan miljoona ikkunaa laajassa julkisivussa... ja jokaisen niistä on läpäissyt tai jokaisen niistä voi vielä läpäistä yksilöllisen näkemyksen tarve tai yksilöllisen tahdon paine...”
- Henry James
Et toivoa taitais sa enää muuta
kuin että makkarat kiertäisi viinipuuta!
- Goethe
En miä tiiä mut ku maailman rientoa seurailee nojatuolista käsin (korvin ja silmin myös) niin se vaikuttaa pähkähullulta tai muuten vaan farssimaiselta.
Ehkä farssi istuu nojatuolissa.
Muuan espanjalainen kolumnisti pakinoi pari päivää sitten identiteettien taistelusta. Hän vetäisi laajan kaaren 1960-luvulle. Kirjoittajan mielestä luokkataistelu korvattiin tuolloin identiteettitaistelulla.
Nyt tuon kirjoittajan mukaan on päädytty kulttuurisotaan.
Viimeisen viikon aikana uutiset ovat kertoneet kolmen tunnetun kirjailijan aikaisemman tuotannon sensuroimisesta, säätämisestä vuoden 2023 henkiseen ilmapiiriin sopivaksi.
Onko tämä identiteettisotaa vai kulttuurisotaa?
En miä tiiä, mut kysyn kuitenkii.
Ensin tuli tieto Roald Dahlin lastenkirjojen sisällön säätämisestä. Niissä on jotain epäilyttävää. Uusissa painoksissa kieltä siistitään.
Sensurointia vastaan nousi kulttuurikohu, jonka käynnisti Salman Rushdie.
Kirjojen sensurointi jälkeenpäin ei kuulu sivistykseen. Ei etukäteenkään.
Kohun jälkeen englantilainen kustantaja ilmoitti, että myös alkuperäiset tarinat julkaistaan, sellaisenaan.
Dahlin suomalainen kustantaja pyöritteli sanoja kuin saippuanliukas poliitikko.
Helsingin Sanomat kertoi, että WSOY:n Tuula Halkolan ”mukaan kirjojen sisältö halutaan pitää sellaisena, ettei se ohjaisi tämän päivän lasten tulkintoja harhaan, opettaisi vääriä sanoja tai esittäisi arveluttavaksi koettuja sisältöjä.”
”Viime vuosina on tapahtunut hurjaa tiedostuksen kehitystä”, Halkola jatkoi Hesarissa.
Hurjaa tiedostuksen kehitystä!
Muistattehan Maon ”kulttuurivallankumouksen”: 17 000 000 teini-ikäistä nuorta temmattiin väkisin kaupunkikodeistaan maaseudulle oppimaan köyhän kansan elämää ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Tiedostamisen nimissä.
En miä kyl tiiä mitä pitäis tiedostaa.
Sitten kulttuurisodan juoksuhaudoista tuli lisää uutisia.
Länsirintama ei vaiennut.
Kerrottiin että Disney aikoo sensuroida kaksi Don Rosan Roope Ankka –tarinaa. Molemmissa tarinoissa seikkailee musta Bombie Zombie, alkuaan vuonna 1949 luotu hahmo.
Ei sopivaa, Disneyssä ajatellaan. Pitää karsia, sievistää, piilottaa menneisyys, poistaa ”väärät” kuvat. Kun aikaisemmin julkaistun tarinan jättää julkaisematta, maailma muuttuu paremmaksi juuri nyt, ei menneisyydessä. Aika outo ajatus.
Onko tämä sotaa vai sissisotaa?
Voimaantuneet tädit ja sedät valtameren molemmin puolin pelkäävät lasten puolesta. Että lukeva lapsi menee pilalle, jos tarinassa on ”vääriä” sanoja, kuvia. Olisiko parempi jos ei lukisi mitään? Tynnyrissä kasvaa tynnyrissä kasvatettuja.
En miä tiiä mitä väärät sanat on, mutta uskon toki että niitä on. Neuvostoliitossa hävitettiin aikanaan ”vääränlaisiksi” paljastuneet henkilöt julkisista valokuvista.
 |
| Gummerus, 2008, 2.painos. Suom. Risto Raitio. Ian Flemingin Bond-romaanit julkaistiin 2000-luvun alussa Penguinin Modern Classics -sarjassa. Korkeakirjallinen porukka ei tuota sulattanut. Mutta ovatko nyt siistityt Bondit minkään sortin klassikkoja? Paitsi typeryyden! |
No, eihän taistelun kumu tuohon loppunut.
Huhtikuussa tulee 70 vuotta ensimmäisen James Bond -jännärin Casino Royalen julkaisemisesta. Englantilainen kustantaja ottaa juhlavuonna Ian Flemingin romaaneista uusia painoksia.
Ne säädetään vuoden 2023 puritaaniseen ilmapiiriin sopiviksi. Nyt ajatellaan aikuisten lukijoiden herkkää mieltä. Ei saa loukata identiteettejä.
Helsingin Sanomissa Eleonoora Riihinen kuvasi neutraalisti mitä Bond-kirjoista sensuroidaan. Kenties Riihinen on samaa mieltä sensorien kanssa. Tai sitten hän dissaa koko Bond-sagan vanhentuneena machokirjallisuutena.
Hyvä kuitenkin, että Riihinen otti esille kuinka vaarallisia ilmaisuja Bondeista löytyy siistittäväksi.
Romaanissa Elä ja anna toisten kuolla (1954) James Bond kuvaili afrikkalaisia sanomalla että he ovat ”suhteellisen lainkuuliaisia tyyppejä ... paitsi silloin, kun he ovat juoneet liikaa”. Uudesta, sensuroidusta laitoksesta viittaus juomiseen on poistettu.
Suomalaisetkin ovat, niin on monesti sanottu ja jopa kirjoitettu, suhteellisen lainkuuliaisia ja mukavia, paitsi silloin kun he juovat liikaa. (Huomaa että viimeinen lause ei kestä uusmoraalista tarkastelua.)
Samassa teoksessa Bond käy stripparibaarissa. Fleming kirjoitti, että miesasiakkaat ”läähättivät” ja ”murahtelivat”. Ja James Bond ”tunsi käsiensä tarrautuvan pöytäliinaan. Hänen suunsa oli kuiva.”
Riihisen mukaan ko. kohta on sensuroidussa laitoksessa muutettu tällaiseksi: ”Bond pystyi aistimaan huoneen sähköisen tunnelman.”
En miä tiiä miks vanhat tarinat pitää muuttaa sellaiseksi, että tekoälykin pystyisi persoonallisempaan proosaan.
Kerrotaan, että Ian Fleming antoi kustantajalle oikeuden ”siistiä” kirjojaan, koska USA:n herkkähipiäisille markkinoille niitä piti siistiä.
Muistaakseni myös Eric Ambler antoi amerikkalaisille vapauden muutella hänen poliittisia jännäreitään - ja taisi Ambler itsekin "korjailla" niitä Amerikan painoksiin. Niinpä hienon romaanin The Mask of Dimitrios (suom. Oikeuden pitkä käsi) pilatusta suomennoksesta ei tiedä onko sen pilannut kirjailija itse, suomentaja vai kukkahattuolettamat Yhdysvalloissa. Ehkä kaikki yhdessä.
Muistamme hyvin kuinka Hollywoodissa vallitsi suudelmien ja poliittisen korrektiuden moraalikoodi, jonka noudattamista etukäteissensuuri vahti tiukasti. Silloin sensorit tulivat oikealta.
Adrian Horton kirjoitti helmikuussa The Guardian -lehdessä (15.2) siitä kuinka Hollywood juuri nyt kiistää ihmisen perushalujen olemassaolon liukuessaan seksittömiin elokuviin. Horton mm. lainasi suosittua Netflix-näyttelijää Penn Bagleytä, joka on ilmoittanut ettei enää halua näytellä seksikohtauksissa, koska hänen vaimonsa pitää miestään niiden takia uskottomana.
Modernissa kulttuurisodassa fiktio muuttuu faktaksi.
Erään tutkimuksen mukaan Hollywoodin elokuvat eivät ole 1960-luvun jälkeen olleet kertaakaan niin seksittömiä kuin ne ovat 2010-luvulta eteenpäin.
Hortonin mielestä tähän on kaksi selitystä.
Toinen liittyy suoratoistopalvelujen edellyttämään suureen katsojamäärään: elokuvia tehdään nyt laajoille markkinoille Lähi-itään ja Kiinaan ja siellä on erilaiset moraalikoodit kuin lännessä. Niitä ei saa loukata.
Toinen selitys on paradoksi: kun MeToo-liike on saanut Hollywoodin työtavat paranemaan, siitä on seurannut ettei elokuvissa enää sovi näyttää seksiä.
Muistan kuinka feminismi 1960-70 luvuilla riemuitsi naisten sukupuolisuuden vapauttamisesta. Onko riemu identtiteettitaistelun tuloksena vaihtunut murheeksi? Tulevatko sensorit nyt vasemmalta?
En miä tiiä mutta pitääks kaikkea inhimillistä varoa?
 |
| Book Studio, 1995. Suom. Risto Raitio. |
Karl Marx aloitti kirjansa Vallankaappaus Ranskassa 1851 – Louis Bonaparten 18. päivä Brumairekuutta (1852) näin: ”Hegel huomauttaa jossakin, että maailmanhistorian kaikki suuret tapahtumat ja henkilöt esiintyvät ikään kuin kahdesti. Hän on unohtanut lisätä: yhden kerran murhenäytelmässä, toisen kerran farssissa.”
Jos länsimaisten yhteiskuntien kehitystä haluaa kuvata äärimmäisellä yksinkertaistuksella, niin voi ajatella, että ensimmäisessä vaiheessa vapautta tavoiteltiin luokkataistelulla, ihmisryhmien elämäntilanteen emansipaatiolla ja että toisessa vaiheessa emansipaatio kohdistui yksilöön ja yksilön vapauksiin.
Luokkataisteluun liittyy paljon murhenäytelmiä, kansallisia ja kansainvälisiä.
Mutta alkoiko hardboiled identiteettiemansipaatio todellakin 1970-luvulla?
Siltä näyttää. Ja monta vuotta kaikenlainen vapautuminen laajensi ihmisyksilön kokemusta ja kokemuksien piiriä.
Kun identiteettipolitiikka nyt johtaa vapautumisen negaatioon, niin kaipa sitä voi pitää Marxin kuvailemana farssina. Vapauden ihanne kuolettuu sekä vasemmalla että oikealla, sekä ylhäällä että alhaalla, sekä laidoilla että keskellä.
Miksi?
En miä tiiä mut ihmettelen kuitenkii.
 |
| Kyösti Salovaara, 2023. Ronsu ei unohda - en miäkään. |
Oiva avaus relevantein kysymyksin:) En tiiä minäkään, enkä ymmärä pähkähullulta vaikuttavaa maailmanmenoa, mutta tuntuu, että kirjallisuuden taloon olisi jäämässä se surullinen yksi ikkuna.. Kunpa edes se!
VastaaPoistaKirjat, kuten moni muukin asia ovat aikakautensa tuotteita siitä kertoen ja sitä kuvaten, mikä on yksi niiden vahvuuksista, rikkauksista ja anneista.
En näe mitään järkeä "päivittää" niitä poistaen, silotellen tai yrittäen vetää tämän päivän kulttuuriin rajoituksineen. Kenellä ja millä on kompetenssia sen kulloisenkin vääränlaisuuden määrittämiseen? Tuoksahtaa sensuurinpoikaselta, ilmaisuvapauden rajoittamiselta. Kuristavalta ja kutistavalta. Hurjasta tiedotuksen kehityksestä sopii olla myös toista mieltä!
Silmät ymmyrkäisinä ja farssina nojatuolissa: en mie tiiä, mutta ihmettelemästä en lakkaa:)
Kiitos!
PoistaKirjat nimenomaan ovat aikakautensa henkisiä tuotteita - aikakauden joka useimmiten on mennyt ja jota ei ole olemassa kuin noissa "kirjoissa" (taiteessa ylipäänsä) ja kuvitelmissamme. Jos menneen ajan henkinen tuote, fiktiivinen kirja, muutetaan nykyhetken arvoja ja tunteita vastaavaksi tehdään älyllinen "rikos" - josta ei tietenkään joudu vastuuseen eikä päädy vankilaan.
Kun kirjoilla nyt menee muutenkin huonosti (ainakin Suomessa), niin pessimisti voisi ajatella että so what, ketä kiinnostaa mitä tyhmät sensorit tekevät.
Mutta, kuten eilen El Paísissa kolumnisti Juan Gabriel Vasquez kirjoitti, esillä oleva sensurointi ei ole vähäpätöinen vaikka nyt sensuroidaan viihdettä ja lastenkirjoja, vaan erittäin merkittävä asia. koska se osoittaa että kustantajat ja sensorit eivät ymmärrä fiktion ja faktan eroa. (Ehkä tässä samanlaisessa ei-ymmärtämisen kehässä on fiktion ja autofiktion sekasotku mutta se on toinen juttu).
Tuo kolumnisti puuttuu samaan Bondin lauseen, jota minäkin lainasin. Hän kirjoittaa, että jos joku tunnettu henkilö, ministeri tai poliitikko jne sanoisi että afrikkalaiset ovat mukavia, paitsi kännissä, niin silloin sitä voisi kritisoida. Mutta Flemingin kirjassa toinen fiktiivinen henkiö puhuu toiselle fiktiiviselle henkilölle, hemmetti. Kirjoissa romaanihenkilöt puhuvat usein sellaisia ajatuksia joista emme pidä, mutta juuri siksi kirjallisuus avartaa (eikä supista) käsityksiämme maailmasta, ihmisistä ja myös elämän nurjalta puolelta eikä vain kadun aurinkoiselta reunalta.
Terävä kirjoitus, Kyösti!
VastaaPoistaTyhmää toimintaa, josta saamme yhä uusia esimerkkejä. Miten pitkälle mahdetaan mennä? Miten on Raamatun kertomusten laita, varsinkin Vanhan testamentin puolella, jossa patriarkaatti elää vahvana? Ja onhan Korkea veisukin aivan liian intohimoinen runoelma, heteroseksuaalisin painotuksin.
Nyt pitää olla sukupuoletonta menoa. Katsoin euroviisukarsintaohjelman alkua ja mietin, miksi kappaleissa ja lavashowssa ei ole enää mitään eroottista. Seksikkäänä pidetään kaikkea yliampuvaa ja pelleilevää.
Jotain rivosti esiintyvää laulajatyttö Erika Vikmania kuvataan "kuumaksi", mutta Claudia Cardinale kävelemässä täysissä pukeissa oli paljon eroottisempi.
Pelko on ehkä näissä sensuroinneissa avainsana. Pelätään että "ne jotka määräävät" loukkaantuvat, jos tehdään niin tai näin. Mitään vanhaa elokuvaa ei voi tehdä uudestaan sellaisenaan (siksikö muuten Aku Louhimiehen erinoamsiesti tehtyä perinteistä Tuntematontakin vähäteltiin), vaan korjaillen tai jostain omituisesta näkökulmasta, ja teatterissa vanhoista näytelmistä tehdään jotain farssia, johon sekoitetaan nykyaikaa. Olen nähnyt kaksi sellaista, jotka eivät naurattaneet ketään yleisössä.
Luin jokin aika sitten tilastotietoa itseluottamuksen kasvusta nuorilla. Kun 50-luvulla alle 20% (olikohan 17%) ajatteli olevansa "very special", niin nyt luku on 80%. Vahva itseluottamus on hyvä asia, sitähän me olemme pyrkineet lapsille kasvattamaan, mutta jos se johtaa siihen, että vain minä yksin ja minunlaiseni juuri tässä hetkessä olemme tärkeitä, niin kyllä kasvatusihanteita pitää muuttaa ja korostaa sitä, että harva meistä on erityinen, vaikka arvokkaita olemme kaikki. Joskus minun opettaja-aikani alussa kasvatustavoitteissa oli nro 1 toisten huomioiminen, olikohan peräti nimellä solidaarisuus.
PoistaJoo, kiitos Marjatta!
PoistaJuuri niin kuin sanoit: ei uskalleta olla omansa kaltainen ja pelätään leimatuksia tulemista. Ei edes uskalleta näytellä fiktiivisiä elokuvarooleja jos niistä joku voi loukkaantua ja ottaa nokkiinsa. Kohta elokuvien murhamiehet todellakin ovat oikeasti sellaisia - paitsi ettei tietenkään sellaisia voi elukuvaan pistää.
Tuo sukupuolettomuuden ihanne on aika kummallinen. Jos yksi ihminen on sitä mieltä, niin on, mutta jos siitä tulee kokonaisten "edistyksellisten" porukoiden idea niin...
Niin kuin Takkutukalle kommentoin ehkä maailma ei kaadu jos romaaneja siistitetään tai kirjoitetaan etukäteissensuurin hengessä ja väärässä olemisen pelossa. Mutta jos tässä on pinnan alla käynnissä totaalinen pelon ja väistämisen kulttuurimuutos, sitten voi alkaa todellakin pelätä mihin yhteiskunta on menossa, muualla ja meillä.
Liittyykö tuohon itsensä korottamiseen sekin että vähän jokainen "nuori" tuntuu olevan burn out ja väsynyt arkipäiväiseen työntekoon?
Näissä on kyllä absurdi meininki päällä...kannattaa jatkossa panostaa divareihin ja jättää väliin uudet kirjat, uusintapainokset mukaanlukien (ja Raamatun kieltämisen puoltajia kyllä on jo ihan runsas määrä jo nyt...)
VastaaPoistaKiinnostaisi tietää mitä vaikkapa Dahl olisi itse ajatellut perikuntansa puuhastelusta, voisinpa melkein arvata...
Ja kiinnostava käänne on myös se, että toinen noista Rosan hyllytetyistä tarinoista on tietysti myös osa isompaa Roopen elämä ja teot -kokonaisuutta, ja ihan olennainen osa sitä...eli siitäkin kokonaisuudesta, suosiosta ja Eisner-palkinnoista ja muusta vastaavasta huolimatta, jää vain kirveellä karsittu torso jäljelle.
Absurdia - sinä sen sanoit!
PoistaMitä se sitten on kun absurdi muuttuu todeksi, todellisuudeksi? Onko tämä tragediaa vai farssia? Kun tuossa Roope Ankan tarinassa sensuroidaan keskeinen osa suurempaa tarinaa, niin kuin muistutat, niin eihän se suurempi tarinakaan ole entisensä.
Hesarissa oli pääkirjoitussivulla toiimituspäällikkö Jussi Pullisen aivan kummallinen selitys tälle absurdille sopalle. Pulliisen mielestä kysymys on vain siitä, että tehdäkseen rahaa kustantajat muuttavat vanhoja tarinoita nykyhetken edistyksellisten lukijoiden tahdon mukaisesti. Pullisen mukaan nämä edistykselliset ihmiset nimenomaan haluavat sensuroituja sisältöjä ja selkärangaton kustantaja rahahimossaan myötäilee heitä.
Samalla kun tuossa tietysti voi olla totta toinen puoli (pelkääväthän poliitikotkin kaikesta loukkaantuvia kansalaisia), niin Pullisen kolumni sopii hienosti Hesarin tapaan vähätellä ns. viihdekirjallisuutta ja lastenkirjallisuutta. Niille saa tehdä mitä tahansa, vaikka silpoa ja sensuroida ja siistiä koska eihän jännäreillä (esim.) Hesarin kulttuuriosaston mielestä ole mitään kirjallista arvoa eikä ne jännärit koskaan kerro mitään arvokasta tai oleellista maailmastamme.
Ehkä ei, tai sitten kyllä. Nyt minä ryhdyn kirjoittamaan huomista pakinaa eräästä jännäristä, joka kertoo hemmetisti Unkarista 1950-luvulla ja on arvokas jopa historian ymmärtämisen kannalta.
Uudelleen suomentamisissa paitsi hävitetään historiaa, niin usein myös yksinkertaistetaan kaunis tyyli jonkinlaiseksi selkosuomeksi.
PoistaVertailin kerran kahta Henriette von Schirachin muistelmien suomennosta. Der Preis der Herrlichkeit, Erlebte Zeitgeschichte ilmestyi 1956 ja sen ensimmäinen suomennos Ihanuuden hinta 1962, suomentaja Elli Ristimäki. Uusi suomennos on Maija Isolan ja vuodelta 2017, nimeltään Herraskansaa, Elämäni natsieliitin siäpiirissä.
Termit oli tietenkin "siistitty", esim. rotusekoitus oli nyt kansojen sekoitus, ja ilman vahvaa, vihaa sylkevää sanastoa se mitä tapahtui ei minusta käynyt edes ymmärrettäväksi.
Yhtä pahana pidin myös sitä, että tekstistä oli paikoin karsittu kaikki kauneus ja tyyli, kuten vanha futuuri "oli tapahtuva".
Ajatellaanko, että nykyihmiselle riittää preesens?
Gregorius, Raamatun (jopa historiallisena teoksena) kieltäjiä on, mutta entä onko pyrkimystä sensuroida ja karsia "epäsopivuuksia", kirjoittaa uusmoralismin vaatimusten mukainen kirja? Lienee vaikea tehtävä...
Minulla ei ole mitään kompetenssia puhua Raamatun käännöksistä, mutta kun tuo uusin suomennos tuli, niin jotkut kriittiset muistaakseni ottivat esille sen, että jos alkutekstille on löytynyt neutraalimpi (oikea) suomalainen ilmaisu, niin sitä on käytetty.
PoistaKylläpä oli hyvää kyselemistä ja ihmettelyä. Allekirjoitan jokaisen kohdan! Tai ainakin melkein:) Miten ihmeessä olemme tulleet tähän? Vielä 1980-luvulla Juice rustaili lauluja, joita voi hyvällä syyllä sanoa aika roiseiksi, en ole kuitenkaan kuullut, onko laulut siistitty tai jopa kielletty. Kaiken huippu oli se, kun kuulin huhuja, ettei hiusväripaketissa enää voi lukea vaalentavaa, ettei vain joku tummapintainen vain tykkää huonoa:) Raamatusta muistan parhaiten jouluevankeliumin ja se jos mikä on näinkin lyhyessä ajassa suometettu mielestäni ihan pilalle:)
VastaaPoistaKiitos. Niinpä, sanopa se Irja miten tähän on päädytty. Henkinen ilmapiiri on niin sakeana "hyvää tarkoitusta" ettei sekaan mahdu enää arkipäivän avaramielisyyttä. Kurjinta on se, että ei tiedä onko tiukkapipoisia vain pieni joukko vaikuttajia sekä mediassa että somemaailmassa vai onko uusi puritaanisuus jotenkin "kansastakin" lähtevää.
Poista