En miä tiiä

 [mut ihmettelen kuitenkii]

Kyösti Salovaara, 2023.

Kirjallisuuden talossa ei lyhyesti sanottuna ole vain yksi ikkuna, vaan miljoona ikkunaa laajassa julkisivussa... ja jokaisen niistä on läpäissyt tai jokaisen niistä voi vielä läpäistä yksilöllisen näkemyksen tarve tai yksilöllisen tahdon paine...”

- Henry James

Et toivoa taitais sa enää muuta

kuin että makkarat kiertäisi viinipuuta!

- Goethe

En miä tiiä mut ku maailman rientoa seurailee nojatuolista käsin (korvin ja silmin myös) niin se vaikuttaa pähkähullulta tai muuten vaan farssimaiselta.

    Ehkä farssi istuu nojatuolissa.

    Muuan espanjalainen kolumnisti pakinoi pari päivää sitten identiteettien taistelusta. Hän vetäisi laajan kaaren 1960-luvulle. Kirjoittajan mielestä luokkataistelu korvattiin tuolloin identiteettitaistelulla.

    Nyt tuon kirjoittajan mukaan on päädytty kulttuurisotaan. 

    Viimeisen viikon aikana uutiset ovat kertoneet kolmen tunnetun kirjailijan aikaisemman tuotannon sensuroimisesta, säätämisestä vuoden 2023 henkiseen ilmapiiriin sopivaksi.

    Onko tämä identiteettisotaa vai kulttuurisotaa?

    En miä tiiä, mut kysyn kuitenkii.

Ensin tuli tieto Roald Dahlin lastenkirjojen sisällön säätämisestä. Niissä on jotain epäilyttävää. Uusissa painoksissa kieltä siistitään.

    Sensurointia vastaan nousi kulttuurikohu, jonka käynnisti Salman Rushdie.

    Kirjojen sensurointi jälkeenpäin ei kuulu sivistykseen. Ei etukäteenkään.

    Kohun jälkeen englantilainen kustantaja ilmoitti, että myös alkuperäiset tarinat julkaistaan, sellaisenaan.

    Dahlin suomalainen kustantaja pyöritteli sanoja kuin saippuanliukas poliitikko. 

    Helsingin Sanomat kertoi, että WSOY:n Tuula Halkolan ”mukaan kirjojen sisältö halutaan pitää sellaisena, ettei se ohjaisi tämän päivän lasten tulkintoja harhaan, opettaisi vääriä sanoja tai esittäisi arveluttavaksi koettuja sisältöjä.”

    ”Viime vuosina on tapahtunut hurjaa tiedostuksen kehitystä”, Halkola jatkoi Hesarissa.

    Hurjaa tiedostuksen kehitystä!

    Muistattehan Maon ”kulttuurivallankumouksen”: 17 000 000 teini-ikäistä nuorta temmattiin väkisin kaupunkikodeistaan maaseudulle oppimaan köyhän kansan elämää ilman sähköä ja juoksevaa vettä. Tiedostamisen nimissä.

    En miä kyl tiiä mitä pitäis tiedostaa.

Sitten kulttuurisodan juoksuhaudoista tuli lisää uutisia. 

    Länsirintama ei vaiennut.

    Kerrottiin että Disney aikoo sensuroida kaksi Don Rosan Roope Ankka –tarinaa. Molemmissa tarinoissa seikkailee musta Bombie Zombie, alkuaan vuonna 1949 luotu hahmo.

    Ei sopivaa, Disneyssä ajatellaan. Pitää karsia, sievistää, piilottaa menneisyys, poistaa ”väärät” kuvat. Kun aikaisemmin julkaistun tarinan jättää julkaisematta, maailma muuttuu paremmaksi juuri nyt, ei menneisyydessä. Aika outo ajatus.

    Onko tämä sotaa vai sissisotaa?

    Voimaantuneet tädit ja sedät valtameren molemmin puolin pelkäävät lasten puolesta. Että lukeva lapsi menee pilalle, jos tarinassa on ”vääriä” sanoja, kuvia. Olisiko parempi jos ei lukisi mitään? Tynnyrissä kasvaa tynnyrissä kasvatettuja.

    En miä tiiä mitä väärät sanat on, mutta uskon toki että niitä on. Neuvostoliitossa  hävitettiin aikanaan ”vääränlaisiksi” paljastuneet henkilöt julkisista valokuvista.

Gummerus, 2008, 2.painos. Suom. Risto Raitio.

Ian Flemingin Bond-romaanit julkaistiin
2000-luvun alussa Penguinin Modern Classics -sarjassa.
Korkeakirjallinen porukka ei tuota sulattanut.
Mutta ovatko nyt siistityt Bondit minkään sortin
klassikkoja? Paitsi typeryyden!

No, eihän taistelun kumu tuohon loppunut.

    Huhtikuussa tulee 70 vuotta ensimmäisen James Bond -jännärin Casino Royalen julkaisemisesta. Englantilainen kustantaja ottaa juhlavuonna Ian Flemingin romaaneista uusia painoksia.

    Ne säädetään vuoden 2023 puritaaniseen ilmapiiriin sopiviksi. Nyt ajatellaan aikuisten lukijoiden herkkää mieltä. Ei saa loukata identiteettejä.

    Helsingin Sanomissa Eleonoora Riihinen kuvasi neutraalisti mitä Bond-kirjoista sensuroidaan. Kenties Riihinen on samaa mieltä sensorien kanssa. Tai sitten hän dissaa koko Bond-sagan vanhentuneena machokirjallisuutena.

    Hyvä kuitenkin, että Riihinen otti esille kuinka vaarallisia ilmaisuja Bondeista löytyy siistittäväksi.

    Romaanissa Elä ja anna toisten kuolla (1954) James Bond kuvaili afrikkalaisia sanomalla että he ovat ”suhteellisen lainkuuliaisia tyyppejä ... paitsi silloin, kun he ovat juoneet liikaa”. Uudesta, sensuroidusta laitoksesta viittaus juomiseen on poistettu.

    Suomalaisetkin ovat, niin on monesti sanottu ja jopa kirjoitettu, suhteellisen lainkuuliaisia ja mukavia, paitsi silloin kun he juovat liikaa. (Huomaa että viimeinen lause ei kestä uusmoraalista tarkastelua.)

    Samassa teoksessa Bond käy stripparibaarissa. Fleming kirjoitti, että miesasiakkaat ”läähättivät” ja ”murahtelivat”. Ja James Bond ”tunsi käsiensä tarrautuvan pöytäliinaan. Hänen suunsa oli kuiva.”

    Riihisen mukaan ko. kohta on sensuroidussa laitoksessa muutettu tällaiseksi: ”Bond pystyi aistimaan huoneen sähköisen tunnelman.”

    En miä tiiä miks vanhat tarinat pitää muuttaa sellaiseksi, että tekoälykin pystyisi persoonallisempaan proosaan.

Kerrotaan, että Ian Fleming antoi kustantajalle oikeuden ”siistiä” kirjojaan, koska USA:n herkkähipiäisille markkinoille niitä piti siistiä.

    Muistaakseni myös Eric Ambler antoi amerikkalaisille vapauden muutella hänen poliittisia jännäreitään - ja taisi Ambler itsekin "korjailla" niitä Amerikan painoksiin. Niinpä hienon romaanin The Mask of Dimitrios (suom. Oikeuden pitkä käsi) pilatusta suomennoksesta ei tiedä onko sen pilannut kirjailija itse, suomentaja vai kukkahattuolettamat Yhdysvalloissa. Ehkä kaikki yhdessä.

    Muistamme hyvin kuinka Hollywoodissa vallitsi suudelmien ja poliittisen korrektiuden moraalikoodi, jonka noudattamista etukäteissensuuri vahti tiukasti. Silloin sensorit tulivat oikealta.

    Adrian Horton kirjoitti helmikuussa The Guardian -lehdessä (15.2) siitä kuinka Hollywood juuri nyt kiistää ihmisen perushalujen olemassaolon liukuessaan seksittömiin elokuviin. Horton mm. lainasi suosittua Netflix-näyttelijää Penn Bagleytä, joka on ilmoittanut ettei enää halua näytellä seksikohtauksissa, koska hänen vaimonsa pitää miestään niiden takia uskottomana.

    Modernissa kulttuurisodassa fiktio muuttuu faktaksi.

    Erään tutkimuksen mukaan Hollywoodin elokuvat eivät ole 1960-luvun jälkeen olleet kertaakaan niin seksittömiä kuin ne ovat 2010-luvulta eteenpäin.

    Hortonin mielestä tähän on kaksi selitystä.

    Toinen liittyy suoratoistopalvelujen edellyttämään suureen katsojamäärään: elokuvia tehdään nyt laajoille markkinoille Lähi-itään ja Kiinaan ja siellä on erilaiset moraalikoodit kuin lännessä. Niitä ei saa loukata. 

    Toinen selitys on paradoksi: kun MeToo-liike on saanut Hollywoodin työtavat paranemaan, siitä on seurannut ettei elokuvissa enää sovi näyttää seksiä. 

    Muistan kuinka feminismi 1960-70 luvuilla riemuitsi naisten sukupuolisuuden vapauttamisesta. Onko riemu identtiteettitaistelun tuloksena vaihtunut murheeksi? Tulevatko sensorit nyt vasemmalta? 

    En miä tiiä mutta pitääks kaikkea inhimillistä varoa?

Book Studio, 1995. Suom. Risto Raitio.

Karl Marx aloitti kirjansa Vallankaappaus Ranskassa 1851 – Louis Bonaparten 18. päivä Brumairekuutta (1852) näin: ”Hegel huomauttaa jossakin, että maailmanhistorian kaikki suuret tapahtumat ja henkilöt esiintyvät ikään kuin kahdesti. Hän on unohtanut lisätä: yhden kerran murhenäytelmässä, toisen kerran farssissa.”

    Jos länsimaisten yhteiskuntien kehitystä haluaa kuvata äärimmäisellä yksinkertaistuksella, niin voi ajatella, että ensimmäisessä vaiheessa vapautta tavoiteltiin luokkataistelulla, ihmisryhmien elämäntilanteen emansipaatiolla ja että toisessa vaiheessa emansipaatio kohdistui yksilöön ja yksilön vapauksiin.

    Luokkataisteluun liittyy paljon murhenäytelmiä, kansallisia ja kansainvälisiä.

    Mutta alkoiko hardboiled identiteettiemansipaatio todellakin 1970-luvulla?

    Siltä näyttää. Ja monta vuotta kaikenlainen vapautuminen laajensi ihmisyksilön kokemusta ja kokemuksien piiriä.

     Kun identiteettipolitiikka nyt johtaa vapautumisen negaatioon, niin kaipa sitä voi pitää Marxin kuvailemana farssina. Vapauden ihanne kuolettuu sekä vasemmalla että oikealla, sekä ylhäällä että alhaalla, sekä laidoilla että keskellä.

    Miksi?

    En miä tiiä mut ihmettelen kuitenkii.

Kyösti Salovaara, 2023.
Ronsu ei unohda -
en miäkään.