Kahden välissä

[oikotie]

Kyösti Salovaara, 2024.

Helsingin paraatipaikalta näkee kaupungin silhuetin, talot.

Mikä on aforismi, kysyit.

Lyhyin oikotie

kahden pitkän ajatuksen välillä,

vastasin paikoillani.

- Mika Waltari, 1965

Kävellessä ajatus juoksee.

    Istuessa kirjoitus edistyy. Entä ajatus?

Waltarin pienessä runossa sanotaan jotakin isoa. Oivallus.

    Saattaisiko tuon yleistää? Koskemaan kaikkea inhimillistä. Jopa ihan universaalia. Mutta toisaalta, jos oikoteistä puhutaan, elämä on alituista kiertopolkua itsensä ympäri.

    Monet yrittävät oikaista, mutta kulkevat kauemmaksi.

On katuja ja rantaraitteja. Käveltäväksi.

    Mutta ilman taloja ei olisi katuja eikä raitteja.

    Ihminen liioittelee kaikkea ollakseen enemmän. Paitsi suomalainen, joka ei koskaan tunnusta asian valoisaa puolta.

    Lämpökin on tukalaa, varoittaa ilmatieteen laitos. 

    Umpikylmän ja tuskalämmön väliin ei jää mitään, ei ainakaan suomalaiselle sopivaa olotilaa.

Vitsailu on vaikeampaa kuin synkistely.

    Miksi?

    Koska huumori asettaa minän koetukselle.

Usein lainaan itseäni viisaampia.

    Se ei ole vaikeaa.

Ranskalainen kirjailija Albert Camus on kyllä viisaista viisain. Tai ainakin hän osasi kirjoittaa kuin olisi.

     Toukokuussa 1937 Camus mietti, että ihmisen ei pidä paneutua itsensä miettimiseen. Se on pikkupiirteitä ”ruotivan psykologian erehdys”. Itseään erittelevät ihmiset.

    Camus totesi, että psykologia on toimintaa, ei oman olemuksen kaivamista. ”Ihmisen koko elämä näyttää mikä hän on. Itsensä täydellinen tunteminen on kuolemista.”

    Eräs oikotie sekin.

Jos Waltari oli oikeassa - ja miksei olisi ollut - tarvitaan kaksi suurempaa ajatusta ennen kuin pystyy kirjoittamaan aforismin.

    Harmi että yleensä vain yhden keksii.

    Siitä ei saa oikotietä.

Kun nyt kaikki ovat ”äärillä”, niin missä oikotie menee?

Kyösti Salovaara, 2024.

Helsinki perustettiin rannalle -
peruuttamattomasti?

Kävelin Tehtaankadulla sunnuntaina.

    Komeita vanhoja taloja.

    Niiden välissä, Egyptin lähetystön naapurissa, tököttää suorakulmion muotoinen harmaa betonilaatikko.

    Mitä arkkitehti ajatteli modernia laatikkoa suunnitellessaan? Tuskinpa ainakaan oikotietä maineeseen.

Maanantaina rantaraitilla Haukilahdesta Matinkylän suuntaan.

    Vasemmalla kädellä kimalteva meri, oikealla ökytalojen komeat lasifasadit.

    Yritän miettiä. Missä ökytalojen asukkaat nyt ovat? Ja että ovatko he talojensa kaltaisia.

    Venesatama on kuin Puerto Banus – leikisti.

Selostaja huudahtaa: Nyt Romania on niskan päällä?

    Miten tuollainen sallitaan?

    Nykyinen VAR-tarkastus löytää pienimmätkin virheet. Myös sen kun pallo hipaisee ihokarvoja.

    Eikö kukaan huomaa, että toinen joukkue istuu toisen niskan päällä? Sattuu pirusti. Onko sallittua? Sääntöjen mukaista?

Muuan formulaselostaja hihkui, että Köppelön kärry ”paranee kuin porsas juostessaan”.

    Jos se pitää yleisemmin kutinsa, terveyskeskukseen jonottavat tulisi panna juoksemaan talon ympäri kymmenen kertaa.

    Sitten mitataan tulos.

Tiesittekö, että Englannissa on 2 miljoonaa rekisteröityä jalkapalloilijaa?

    Ja että Sloveniassa heitä on 60 000?

    Peruskoulun laskuopilla arvioidaan, että Englannilla on 33,3333333 kertaa parempi futisjoukkue kuin Slovenialla.

    Miten on mahdollista, että pelasivat tasan?

Määrä ei aina muutu laaduksi. Ainakaan paremmaksi laaduksi.

    Tietysti desi on vähemmän kuin litra.

    Mutta kun 11 huippupelaajaa laitetaan samalle kentälle, saattaa syntyä yksitoista tarinaa, joilla on onneton loppu.

    Se johtuu kopeudesta. 

Nykyään hoetaan että pitäisi kuunnella mitä ”arvojohtajat” sanovat.

    Väitetään siis että se on oikotie tasa-arvoon - kunhan luopuu omista arvoistaan ja ottaa naapurin arvot omakseen.

    Voiko ihmisen elämän vinommin tajuta?

Lainaan itseäni viisaampia. (Se on helppoa!)

    Vanhempi valtiomies - eikä nuorempia olekaan - Jermu Laine kirjoitti Kanava-lehdessä, että ”arvoja ei todella voi keksiä, eikä niitä liioin voi johtaa tai johdattaa”.

    Laine totesi ettei ole arvojohtajia. ”Perimmäiset arvot ovat luonteeltaan yksilöitten henkilökohtaisia arvoja.”

    Arvojen metsikkö on tuuhea ja monimuotoinen. Oikotie voidaan rakentaa kaatamalla kaikki pluralismin ”puut”. (Sitä yritetään vasemmalla ja oikealla.)

Joskus tulee mieleen, että ihmiset eivät halua olla yksilöitä. Jonossa kaikki näyttävät harmailta. Kuin lampaat hämärässä.

 

Ennen sanottiin, että täydellisiä ihmisiä on vain hautausmaalla.

    Tieto vanhenee, sillä Helsingin Sanomien kulttuuriosasto on niitä pullollaan.

    Ainakin jos on uskominen kulttuuritoimittaja Eleonoora Riihistä, joka eilen keskiviikkona paheksui ihmisiä, jotka menivät samaan valokuvaan Mel Gibsonin kanssa. Gibsonilla on ollut vääriä mielipiteitä, joten hänen elokuvansakin ovat mitätöntä paskaa Riihisen mielestä.

    Mutta en minäkään menisi samaan kuvaan Eleonooran kanssa, koska puritaaninen moralismi on kauheaa, kulttuuria syövyttävää ja lopulta silkkaa pässinpäämäisyyttä. 

Muuan paradoksi: menitpä minne vaan, aina kuljet rannalla.

Edellinen on tosi laajassa kuvassa, mutta epätosi suppeassa.

Oikeastaan haluaisin numeroida ajatukseni Wittgensteinin tavoin, mutta ensin pitää löytää se ensimmäinen: 0.1.

0.1

???

Kyösti Salovaara, 2024.

Puerto Gäddvik?