Unohtaa

 [ei unohda, unohtaa, ei unohda...]

Amerikkalaiset sotilaat Omaha Beachilla Normandiassa 6.6.1944.

Kuvakaappaus Steven Spielbergin elokuvasta
Pelastakaa sotamies Ryan, 1998. Dreamworks Pictures.

Realistinen maihinnousukohtaus on kuin Robert Capan valokuvista rakennettu.

Marttyyrit eivät aliarvioi ruumista, he antavat ylentää sen ristille. Siinä he ovat samaa mieltä vastustajiensa kanssa.

- Kafka

On vain kolme kunnioitettavaa olentoa: pappi, soturi, runoilija. Tietää, tappaa ja luoda.

- Baudelaire

Mikään ei ole niin heikkoa ja horjuvaa kuin voimakkaan maine, jos sen katteena ei ole omia voimia.

- Tacitus

Suuret ajat synnyttävät suuria ihmisiä.

    Mutta ollakseen suuri, on kerättävä ympärilleen paljon pientä.

    Suuren varjossa on turvallista elää, ajatellaan joskus. Jos joskus ajatellaan.

    Mutta eihän se sovi demokratiaan. Että toinen on päätä toista pitempi.

    Parturiin kaikki.

    Niks-naks, unohdetaan historia. 

Kotimaassa ollaan kotimaisia. Pesunkestäviä suomalaisia.

    Tämä on suurien tapahtuminen ja suurien sankarien viikko muualla, historiassa. Mutta pienessä lätäkössä laineet ovat pieniä. Hyvä puoli on ettei niihin huku, uppoa enempää kuin nilkkoja myöten.

    Lätkäistään päivämääriä pöytään. Sitten se pyyhitään.

    Franz Kafka kuoli sata vuotta sitten 3.6.1924.

    Eipä ole suomalaisessa mediassa näkynyt juttuja Kafkasta. Kafkamaista siis.

    Rooma vapautettiin 80 vuotta sitten 4.6.1944. Italiassa oli sodittu Sisialiasta lähtien jo melkein vuosi ennen kuin liittoutuneet pääsivät Roomaan asti. Hitlerin Saksa pani hanttiin.

    Normandian maihinnousu käynnistyi 80 vuotta sitten 6.6.1944.

    Se ratkaisi osaltaan toisen maailmansodan. Mutta sotaa käytiin maihinnousun jälkeen vielä melkein kokonainen vuosi. Hitlerin Saksa pani hanttiin.

    Jos olisi käynyt toisin, oltaisiin ehkä toisenlaisia eikä näitä rivejä kirjoitettaisi tällä tavalla. Jos kirjoitettaisiin lainkaan.

    Siistiä!

Kyösti Salovaara, 2019.

Omaha Beach kauniina syyspäivänä 75 vuotta maihinnousun jälkeen.

Ihminen ei voi valita aikaansa. Jotain sellaista sanoi Sartre. Ja jatkoi: siksi ihmisen pitää valita itsensä omassa ajassaan.

    Aika haastavaa. Valita itsensä. Vaikka itsen valinta ja oma napa ovatkin luontaista puuhaa, primitiivistä. Mutta Sartre tarkoitti jotakin komeampaa.

    Kun liittoutuneiden 130 000 sotilasta nousivat Ranskaan kesäkuun kuudentena päivänä 1944, he valitsivat itsensä. Tai heidät valittiin. Monet uhrautuivat, kenties eivät edes tienneet miksi. Tilinpäätös tehtiin tulevaisuudelle. Kun toinen maailmansota loppui, koitti Euroopassa kohtuullisen pitkä rauhanaika, ainakin yksilön laskuopissa vaikka ei historian. Muuan Putin katsoi sitten, että rauhaa oli jo kylliksi. Mutta oliko toveri lukenut Tacitusta. Epäilen.

    Kukapa meistä Tacitusta lukisi. Aku Ankkaa monetkin.

    Antony Beevoria lukemalla pääsee hieman kiinni lukuihin, voittoihin ja tappioihin. Käsittäminen on toinen juttu. Sen ymmärtää, että sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. Toki hevoset on korvattu koneilla, jotka liikkuvat kaikissa ulottuvuuksissa. Ja ajassaan, tietysti.

Antony Beevorin teokset Normandia 1944 (Otava, 2009) ja Toinen maailmansota (Otava, 2012) kertovat kuinka suuressa ajassa syntyy pieniä ihmisiä suurten varjoon ja kuinka ristiriitaista sodan kulku on, sattumista ja väärinkäsityksistä jopa sankaritekoihin yltävää.

    Toinen maailmansota oli jo kaiketi totaalista sotaa, vaikka droonit ja kyber puuttuivatkin. Normandiaan liittoutuneet hyökkäsivät merta pitkin, pudottautumalla laskuvarjoilla avautuvan rintaman selustaan ja lentämällä purjekoneilla sillanpääasemiin. Kaikkialla räjähtelivät pommikoneiden tuli-iskut, jotka usein osuivat muualle kuin sinne minne aiottiin.

    Kesäkuukausina 1944 Atlantin valliaan puolustavan Saksan Whermacht kärsi 240 000 miehen tappiot, ja menetti 200 000 sotilasta sotavankeuteen. Brittien, kanadalaisten ja puolalaisten armeijaryhmä menetti n. 83 000 miestä, amerikkalaiset n. 125 000. Lisäksi liittoutuneiden ilmavoimat menettivät kaatuneina ja kadonneina n. 17 000 miestä.

    Mutta Ranskaa ja Eurooppaa vapauttavat sotajoukot aiheuttivat myös siviileille kärsimyksiä. Omaha-rantaa ja Caenia valloitettaessa pommikoneiden tähystäjät viivyttelivät varmistaakseen etteivät pommit osu omiin kärkijoukkoihin. ”Sen vuoksi suurin osa pommilasteista putosi ikivanhan normannikaupungin keskustaan”, Beevor sanoo. ”Saksalaisten menetykset olivat vähäisiä verrattuina ranskalaisten siviilien – Normandian taistelujen unohdettujen uhrien – tappioihin. Sotatoimi toi esiin hirvittävän paradoksin. Yrittäessään vähentää omia tappioitaan ylettömällä räjähteiden käytöllä läntisten demokratioiden komentajat todennäköisesti tappoivat enemmän siviilejä.”

    Winston Churchill  ”pyysi” sotapäälliköiltä ettei siviiliväestöä menehtyisi 10 000 enempää. Mutta ”lopulta D-päivän jälkeen noin 15 000 ranskalaista siviiliä sai surmansa ja 19 000 loukkaantui vaikeasti.”

Kyösti Salovaara, 2019.

La Fieren taistelun 6-9.6.1944 muistomerkki.

Sota on julmaa ja…

    Mutta globaalissa maailmassa meillä ei oikeastaan ole kotimaata, jonne piiloutua; jossa vetäytyä tuvan nurkkaan. 

    Paha maailma tunkee sisälle hirsien välistä ja ilmanottoventtiileistä.

    Ei ihminen voi valita aikaansa, sanoi Sartre.

    Mitä sitten tarkoittaa itsensä valitseminen ajassaan?

    Käpertymistä vai avautumista?

    Onko historia olemassa? Ihan oikeasti? Jos, niin pitääkö se muistaa? Jos historiaa ei halua muistaa, niin kenen tai minkä puolesta sotamiehet ja heidän perheensä ylennettiin ristille 80 vuotta sitten?

    

Kaiken voi kuvitella toiseksi.

    Jos haluaa. Jos uskaltaa. Jos kykenee.

    Entäpä jos saksalaiset olisivat tuhonneet hyökkääjät Rooman porteille ja Normandian hiekkarannoille?

    ”Normandian taistelu ei todellakaan sujunut suunnitelmien mukaisesti”, sanoo Antony Beevor summatessaan 6.6.1944 -päivän tapahtumia, ”mutta edes nojatuolikriitikot eivät voisi koskaan vähätellä sen lopputulosta, miten epätäydellinen se lieneekin. Pitää myös miettiä, mitä olisi voinut tapahtua, jos D-päivän poikkeuksellinen hanke olisi epäonnistunut: jos hyökkäyslaivasto olisi esimerkiksi pujehtinut kesäkuun puolivälin suureen myrskyyn. Siitä tulee mieleen mahdollisuus, että puna-armeija olisi saattanut päästä ei vain Reinille vaan myös Atlantin rannikolle saakka. Siinä tapauksessa Euroopan kartta ja historia olisivat muodostuneet sodan jälkeen todella erilaisiksi kuin nyt.”

    Erilaisiksi kuin nyt!

    Mistä me tiedämme, että nyt on myös huomenna?

Kyösti Salovaara, 2019.

Amerikkalaisten sotilaiden hautausmaa
Omaha Beachin tuntumassa Ranskan Normandiassa.