[ja päätyi kielen vangiksi]
 |
| Kyösti Salovaara, 2024. |
… olisi väärin ottaa Kafka pelkkänä painajaisten tallettajana. ”Mielettömyyden objektiiviseen kuvaukseen” liittyy hänellä myös huumoria, joka tulee sitä selvemmin näkyville mitä enemmän häntä lukee.
- Kai Laitinen
Etelä-Tirolissa sijaitsevan Meranon kaupungin lävistää pirteästi virtaava Passer-joki (Passirio). Joen vartta seurailevalta promenadilta löytyy Franz Kafkalle (1883-1924) pystytetty muistomerkki, kunnianosoitus Prahassa syntyneelle kirjailijalle. Kafka vieraili Meranossa keväällä 1920 saamassa hoitoa tuberkuloosiin.
Kävelytien reunaan graniittisärmiön päälle sveitsiläinen kuvanveistäjä Urs Lüthi on asetellut androgyyniltä näyttävän ihmispään. Se ei muistuta Kafkaa.
Eikä Lüthin veistos (2015) olekaan Kafkan muotokuva vaan kuvanveistäjän omakuva. Silti se kertoo olevansa kunnianosoitus Kafkalle.
Lüthi kaiketi tarkoittaa, että Kafkan vaikutus kirjallisuuteen ja taiteeseen on niin voimakas, ettei Kafkan kuvaa tarvitse kopioida ollakseen kafkamainen. Me kaikki olemme kafkamaisia kokiessamme ainakin hetken maailman niin kuin Kafka koki: olemme ansassa, jonka rakensimme epähuomiossa itsellemme vaikka muuta tarkoitimme.
”Häkki lähti etsimään lintua”, Kafka kirjoitti. Ennemmin tai myöhemmin huomaamme olevamme häkissä.
Kafka on niin monimielinen ja niin monella tavalla kummallisen ironinen ja unenomaisten painajaisten humoristinen kirjailija, että hänestä ja hänen tavastaan kirjoittaa lienee mahdotonta tehdä elokuvaa. Miten kuva voisi kertoa kielestä, joka vangitsee kahdessa merkityksessä kirjailijan, joka haluaisi vapautua isänsä ja perheensä kahleista kirjoittaakseen epätoivosta, joka näyttää perimmiltään inhimilliseltä farssilta, missä byrokraattien määräykset ohjaavat kokijansa sitä kauemmaksi tavoitteestaan mitä lähemmäksi hän sitä pääsee.
Mahdotonta?
Mutta saksalais-itävaltalainen minisarja Kafka (2024) onnistui sittenkin mahdottomassa: kirjailijan elämän ja hänen teostensa mielen ja kielen yhteensovittamisessa, niin että 6-osaisesta tv-elokuvasta tajuaa kuinka kieli ja kirjoittaminen olivat Kafkalle kaikki, vaikka Kafka ei itse tuntunutkaan saavuttavan haluamaansa eli kielensä hallitsemista.
Loistava elämäkertaelokuva siis?
Minusta kyllä, mutta Helsingin Sanomien kriitikon Leena Virtasen mielestä Ylen esittämä Kafka on rimanalitus. ”Kun karusta elämästä tehdään hupsua, se on iso virhe”, otsikoi Helsingin Sanomat 28.1.2025 Virtasen tv-kritiikin. ”Saksalais-itävaltalainen draamasarja on enimmäkseen teennäinen yritys kertoa kirjailija Franz Kafkan elämäntarina.”
Virtanen perustelee näkemystään näin: ”Sarja on hassu, hupsu, mikä ei vastaa yhtään omaa mielikuvaani Kafkan elämästä tai varsinkaan kirjailijasta itsestään.” Virtasella on kuvitelma siitä millainen kirjailijan elämän täytyy olla tuottaakseen kirjailijan kirjoittaman tuotannon. Kafka-sarja ei sovi Virtasen ennakkoajatuksiin. Siksi elokuva on huono. Se ei ole samaa mieltä Kafkasta kuin kriitikkonsa. Kafkalla ei Virtasen mielestä voinut olla hauskaa elämässään.
”Yksi ongelma on jo siinä, että Kafkan lyhyehkössä elämässä ehti tapahtua aika vähän”, Virtanen jatkaa. ”Sitäkin enemmän möyrysi hänen päänsä sisällä, eikä sarja yllä sinne vaan seurailee jostakin vierestä, milloin kenenkin silmin.”
Sarja perustuu saksalaisen Reiner Stachin kolmiosaiseen Kafka-elämäkertaan (2002, 2008, 2014). Stach on ollut mukana kirjoittamassa tv-sarjaa. Mutta sekään ei kelpaa Virtaselle, koska hän on kuullut jostakin, että Stachin elämäkertaa on kritisoitu. Ilmeisesti Virtanen ei kuitenkaan ole sitä lukenut. Kuulopuheitakin sopii käyttää mielikuvien tueksi.
Arvostelijalla on tietysti oikeus olla mitä mieltä tahansa. Hänen tulkintansa kokemastaan on yhtä oikea kuin kenen tahansa. Mutta pitääkö kriitikkoa uskoa sanasta sanaan totena?
Ei tietenkään. Leena Virtanen pettyi ja jopa suuttui Kafka-sarjalle, koska siinä ihminen Kafka ei olekaan niin kafkamainen kuin mitä kirjailija Kafka kertoi ihmisen elämän olevan. Sarjassa Kafka-ihmisellä on liian hauskaa, hän oppii seksitavoille isänsä kehottamana ilotaloissa ja hänellä, työtapaturmavakuutuslaitoksen toimihenkilöllä, on jatkuvasti seuranaan prahalaisia intellektuelleja, joka innostavat Kafkaa kirjoittamaan yhä laadukkaammin ja ”kafkamaisemmin”. Hän on ihailujen kohde, ei väärinymmärretty uhri.
Kafka-elokuvan suurin ansio lienee siinä, että se todistaa miten vaikea on tietää mikä kirjailijan fiktiossa on faktaa ja mikä faktassa on fiktiota. Kirjat ja kirjoitukset syntyvät kirjailijan elämästä, mutta kirjailijan elämä tulee täydeksi vasta hänen kirjoituksistaan, jotka kuvaavat jotakin mitä elämässä ei ollut ennen kokemuksia, kirjoittamistakaan.
Joitakin vakiintuneita käsityksiä Kafka-sarja kumoaa tai ainakin täydentää.
Vaikka Kafkasta ei elämänsä aikana tullut suurten lukijakuntien kirjailijaa, hän ei suinkaan kärsinyt aikalaistensa ylenkatseesta ja vähättelystä. Päinvastoin Kafkalla on valtavan innokkaita ihailijoita, jotka myös kertoivat innostuksestaan Kafkalle. Kafkan työpaikalla kollegat juoksupojasta johtajaan kehuivat Kafkaa ei vain hänen työpanoksestaan vaan myös hänen taidostaan kirjoittaa. Yksi johtaja antoi Kafkalle runojaan luettavakseen, toinen johtaja pyysi Kafkaa arvioimaan hänen Goethe-tutkimuksensa. Kun Kafka sanoi ettei tiedä Goethesta mitään, johtaja sanoi että kun pystyy kirjoittamaan niin hienosti kuin Kafka kirjoitti, hän osaa kirjoittaa Goethestäkin kaiken tarvittavan.
Rainer Maria Rilke kehui Kafkan kirjoituksia. Tv-sarjassa he tapaavat toisensa. Berliinissä asunut itävaltalaiskirjailija Robert Musil kutsui Kafkan Berliiniin. Musil oli kirjallisen aikakauslehden Die neue Rundschaun toimittaja. Hän oli valmis julkaisemaan Kafkaa, kunhan Kafka muuttaisi Berliiniin. Kafka tapasi Musilin ja lupasi muuttaa Berliiniin. Kun Kafka sitten oli valmis jättämään Prahan, Musil oli lähdössä rintamalle, eikä Kafkasta tullut berliiniläiskirjailijaa. Ensimmäinen maailmansota ”päätti” Kafkan puolesta ryhtyäkö ammattikirjailijaksi.
Myöhemmin myös Kafka pyrki rintamalle, mutta vakuutuslaitoksen johtajat estivät sen, koska Kafka oli laitoksen kyvykkäin työntekijä selvittämään vaikeimmat tapaukset.
 |
| Kyösti Salovaara, 2024. Merano. |
Toisin kuin Virtanen, minä suorastaan riemastuin huomatessani, että tv-sarjassa käytetetään monessa kohtaa Kafkan mietelmiä sellaisenaan - joko kohtausten väliotsikkoina tai sitten dialogissa Kafkan sanomana. Näitä mietelmiähän on suomennettu Kai Laitisen toimittamaan teokseen Keisarin viesti (Otava, 1969).
Huomasin viime viikolla ”leikekirjaani” selatessa, että otin Kafkan humoristisen mietelmän ”häkki lähti etsimään lintua” Ylioppilaslehteen kirjoittamani kolumnin motoksi vuonna 1975. En ole päässyt enkä pääse Kafkasta irti.
Kafka oli oikeustieteen tohtori. Lait ja määräykset olivat hänen leipälajiaan. David Schalkon ohjaama Kafka-minisarja paljastaa, kuinka humoristisesti Kafka suhtautui sekä lakien että fiktiivisten kirjoitusten esittämään maailmaan. Kirjoitettu laki ei ole koskaan aivan yksikäsitteinen vaan aina myös jossain määrin fiktiivinen eikä kirjoitettu fiktio ole koskaan pelkästään fiktiota vaan aina myös jonkin verran totta. Siksi Kafkaa ”naurattaa” sekä lakien tulkinta että fiktion kirjoittaminen. Kielellä on laissa ja fiktiossa vähintään kaksi tasoa: se mitä sana sanoo ja se mitä lause tarkoittaa. Hyvä lakimies ja hyvä kirjailija ovat sukua toisilleen. Heille rivien välit merkitsevät enemmän kuin sanojen pinta.
Kai Laitinen muistuttaa, että Kafka halusi irrottautua perheestään ja voimakkaan isänsä vaikutusvallasta voidakseen omistautua kirjoittamiselle. Samaan aikaan Kafka toivoi avioliiton vakautta voidakseen keskittyä kirjoittamiseen, mutta ymmärsi sitten että myös avioliitosta tulisi ”häkki”, joka estäisi kirjoittamiseen keskittymisen.
”Kafka tajusi kirjoittamisen, taiteen, elämänsä päätehtäväksi, ainoaksi mahdolliseksi olemassaolonsa muodoksi”, Kai Laitinen sanoi Keisarin viestin jälkisanoissa v 1969.
Nyt, saksalainen tv-elokuva kertoo saman asian hienosti eikä kaihda elämänpiirin koomisia puolia. Tv-elokuva näyttää myös sen mahdottomuuden mistä Laitinenkin kirjoitti: Kafka kävi kirjoittamisen puolesta taistelua milloin isää, milloin virkaansa, milloin juutalaisuuttaan, milloin avioliiton houkutuksia vastaan ja milloin Prahaa, milloin sairauttaan, milloin tuskaneuroosejaan vastaan.
Niin hienosti kuin Kafka pääsikin ”kielensä herraksi”, hän alkoi vähitellen epäillä myös taiteen merkitystä.
Tajusiko Kafka että kielikin oli häkki joka tavoitti ja vangitsi hänet, vapaan ihmisen tai ihmisen joka luuli että vapaa ihminen olisi mahdollinen?
Kafka ei kuitenkaan kironnut taidetta, Laitinen sanoo, toisin kuin vaikkapa Tolstoi, huomatessaan että taide alkaa paljastua pimeiden mahtien palvelemiseksi. ”Kafka valitsi toisen tien: hän hyväksyi tietoisesti syntipukin osan ja kesti sen huumorin avulla”, Laitinen sanoo. ”Lopputuotannossaan hän yhä enemmän ironisoi kohtaloaan – kyseessä on myös strateginen veto taistelussa yltyvää sairautta vastaan - tähdentää taiteellisen luomisen ja taiteilijan rooliin sisältyviä parodisia piirteitä.”
Huumori, ironia, sarkasmit - hassu elämä toivottomuuden sisälläkin oli kafkamaista Kafkaa, selväjärkisen miehen hupsuttelua sanojen ja merkityksien maailmassa. Kafka sanoi usein suoraan sen, mitä muut pelkäsivät sanoa tai ajatella.
Ehkä olemme kaikki väärässä lukiessamme Kafkaa, tai sitten aivan oikeassa kukin tavallaan ja tahoillaan.
Sveitsiläinen Urs Lüthi laittoi omakuvansa Kafka-patsaaksi, tehdäkseen kirjailijalle kunnianosoituksen.
Maanantaina Välimerellä, Andalusian rannalla satoi tolkuttomasti koko päivän, vasta lounaan jälkeen pilvet alkoivat rakoilla. Olisiko sateisen päivän kuva Aurinkorannikon palmuista sopivan kafkamainen omakuvakseni ja kunnianosoitukseksi Kafkalle? Tai kuva Afrikan pelottavasta mutta kiehtovasta rannikosta Euroopan reunalta nähtynä?
Ei aina tiedä pyrkiäkö etäälle ollakseen lähellä.
Epäilemättä seuraavat Kafkan mietteet ovat naurattaneet minua matkan varrella yrittäessäni (turhaan) väistellä omaa häkkiäni:
”Tietystä pisteestä lähtien ei enää ole paluuta. Tämä piste on saavutettavissa.”
”Mikä onni on käsittää, että maa jolla seisot, ei voi olla niitä kahta jalkaa laajempi, jotka peittävät sen.”
”Kuinka voi iloita maailmasta, paitsi jos pakenee sen luo?”
”Kaksi elämänalun tehtävää: Supista piiriäsi yhä ahtaammaksi ja käy yhä uudelleen tarkastamassa, ettet vain piileskele jossakin piirisi ulkopuolella.”
”Häkki lähti etsimään lintua.”
”Oikea tie kulkee nuoran ylitse, joka ei ole jännitetty korkealle, vaan hivenen verran maanpinnan yläpuolelle. Se näyttää määrätyn pikemminkin aiheuttamaan kompastelua kuin kuljettavaksi.”
Kyösti Salovaara, 2024.
