Laiva purjehtii horisonttiin

[pikkuisia ajatuksia suuren meren rannalla]

Kyösti Salovaara, 2025.

”Ei se niin mene Matthieu. Tämä oli sellainen ajatus, joka uppoaa kuin kivi järven pohjamutiin. Tiedän, että siellä se on, mutta en osaa pukea sitä sanoiksi. Tiedän vain, että ajatus tuli, kun lausuin sanan ’harteilleen’, siinä kaikki. Huomaat, ettei tässä ole järkeä. Ajatus ei ehkä ole laisinkaan tärkeä. Jokin mitätön pikkuseikka vain”, hän sanoi lopuksi...

- Fred Vargas: Varjojen tallaajat, 2023. Suom. Marja Luoma. Gummerus, 2025.

Istun rantabaarissa.

    Katselen turkoosina kimaltavaa merta. Muutamia purjeveneitä. Tuulta piisaa.

    Veneet parveilevat, kuin lokit, kenties tuulen mukaan kurssiaan kohdentaen.

    Vähitellen yksi purjevene erkanee parvesta. Se suuntaa matkansa kohti horisonttia, ei suoraan vaan tehokkainta kurssia etsien.

    Vene jättää jälkeensä kiemurtelevan vanan. Minä en sitä näe, mutta peräsimessä istuva näkee ja kuulee.

    Istun ja ajattelen. Jotakin. Pientä.

    Sitten meri on tyhjä. Purjevene on kadonnut horisonttiin.

    Jos uskoisin mitä sanotaan, tietäisin että purjevene katoaa vain minun silmistäni maapallon kaarevalla pinnalla, mutta onko tässä toinenkin ulottuvuus, mietin. Purjevene matkaa sinne, mistä emme tiedä mitään, mutta josta voimme toivoa parasta.

    Kaikki ei ole sitä mikä näkyy.

Muutamaa päivää myöhemmin jysähtää.

    Maanantaina kävelemme vuoren rinteellä olevan ”kylän” pääkatua. Astumme tuttuun ravintolaan, jossa espanjalaiset ”perinnesapuskat” kuuluvat jokapäiväiseen menuun. Entisen kauppahallin sisällä sijaitsevassa ravintolassa istuu väkeä syömässä. Tilaa näyttää olevan.

    Tutunnäköinen tarjoilija lähestyy. Onko pöytää kahdelle?

    Ei ole. Olemme kiinni.

    Kiinni! Miksiköhän. Ehkä yksityistilaisuus.

    Kävelemme katua eteenpäin. Terasseilla istuu ihmisiä. Liikennevalot eivät pala. Kadun ylittää helposti. Ihmeellistä, että autojen ruuhkaa riittää tähän aikaan.

    Sopivan näköinen ravintola. Isäntä kutsuu syömään. Sitten hän sanoo, että vain hampurilaisia ja salaattia tarjolla. Käteisellä, ei kortilla. 

    Sähkökatko!

    Sehän selittää miksi mikään ei toimi. Katsotaan kännykästä. Ei kenttää. Nettiä ei ole.

    Istumme pöytään. Hampurilaiset, 200 gramman naudanpihvillä. Lasi viiniä, se ei tarvitse sähköä. Läheisessä kiertoliittymässä poliisit ohjaavat liikennettä.

    Totaalinen seisahdus.

Sähkökatko alkoi koko Iberian niemimaalla noin 12.30 maanantaina huhtikuun 28. päivä. Katkon sattuessa Espanjan sähköstä 58 % saatiin aurinkovoimasta ja 11 % tuulivoimasta. Kansallinen sähköfirma Red Eléctrica oli kaksi kuukautta aikaisemmin varoittanut, että ylenmääräinen aurinko- ja tuulivoiman käyttö voi aiheuttaa vakavan ongelman sähköverkolle.

    Nykymaailmassa on helppo kuvitella mitä sähköjen katkeaminen tarkoittaa. Sähkö ”pyörittää” yhteiskuntaa laidasta laitaan, koneesta toiseen, apparaatista kolmanteen.

    Kuitenkin yllätyt.

    Kotikämpille on n. 10 km matka. Juna seisovat Mielin kylän asemalla. Kävellään rantaan. Mennään bussilla. Bussia ei kuulu. Ruuhkassa kenties. Tai lipunmyynti takkuaa kun netti ei toimi. Tilataanpa taksi. Ei onnistu, koska puhelimet eivät toimi eikä netti. Seisoskellaan rantakadun varrella. Aurinko paistaa. Takseja menee ja tulee asiakkaita kuljettaen. Heilutetaan kättä. Kuluu aikamoinen tovi ennen kuin vapaa taksi ajaa kadun reunaan.

    Taksikuski etsii ajaessaan radiosta kanavaa, joka soittaisi musiikkia. Ei löydä. Radio mykistyy. Myös radioasemat ovat vaiti, romahtaneet.

    Kämpillä huomataan ettei vettä tule. Ja veskissä voi käydä vain jos kaataa vettä kanisterista pyttyyn. Onneksi siihen on varavettä.

    Viisitoista (15!) tuntia ilman sähköä!

    Käsiä ei pestä. Nettiä ei selata. Muutaman hetken mobiili toimii ja selviää, että hallitus komentaa ihmiset paikalleen. Älkää liikkuko. El Paísin ja Hesarin kaltaiset kotisivut ovat liian massiivisia ehtiäkseen avautua muutamassa sekunnissa, jolloin netti on hetken pystyssä.

    Sähköt palaavat joskus aamuyöstä. Pakastimessa karitsanpotkat sulavat hyvää tahtia. Pakkosyönti odottaa. No, maukasta kai tulee.

Kun on lämmintä, vettä ostettuna ja jotakin sapuskaa, niin ei hätää. Mikäs tässä, hieman jopa naurattaa. Kuitenkin vähän tylsää kynttilöiden hämärässä.

    Mutta tämä totaalinen sähköverkon romahdus paljastaa infran sellaisen heikkouden, jota Suomessakaan ei ole ehkä huomioitu, vaikka Suomea pidetään huoltovarmuuden ja turvallisuuden mallimaana. Resilienssin kerrotaan toimivan, varasuunnitelmien pätevän, ei hätää huomisesta.

    Se että sähköllä toimivat ”apparaatit” eivät toimi, on yksi juttu. Selkeästi määriteltävissä oleva ongelma jos ongelma syntyy. Sopivin toimin kierrettävissä, hoidettavissa.

    Mutta totaalinen tiedonvälityksen romahtaminen 15 tunniksi - mitä se tarkoittaa? Miten se muka kierretään? Edes Suomessa?

    Luulen että hätätilassa on varauduttu - Suomessakin - välittämään tietoa, ohjeita ja määräyksiä kansalaisten mobiililaitteille ja niin ikään tietoa radion ja television välityksellä. On varauduttu vastaanottamaan kansalaisten avunpyyntöjä mobiiliverkon läpi.

    Mutta kun mobiiliverkko netteineen ja radioasemat tykönään ovat alhaalla 15 tuntia, miten mikään tieto voi tavoittaa kansalaiset, miten viranomaiset? Tiedon autiomaa pelästyttää. Tiedottomuus kauhistuttaa.

    Nyt Espanjassa oli kyse, niin kai se tällä hetkellä näyttää, teknisestä ongelmasta. Kukaan ei kaiketi hyökännyt tuhoamaan sähköverkkoa, kukaan ei kai räjäyttänyt modernia pommia jossakin lähellä kaataakseen verkot.

    Mutta mitä jos tämän 15 tunnin aikana olisi tapahtunut jokin toinen totaalinen onnettomuus, katastrofi kemiantehtaalla tai jopa aggressiivinen hyökkäys maahan? Miten kukaan meistä olisi tiennyt siitä mitään? Ei kukaan koko Iberian niemimaalla.

    En maalaa pirua seinälle. 

    Ehkä se siellä jo naureskelee.

    Mutta väitän, maallikkona, meren rannalla oluttuopin yli horisonttiin katsellen, että Suomessakaan ei oikeasti ole olemassa mitään varasuunnitelmaa sille, että totaalinen sähköverkkojen romahtaminen seisauttaa tietoliikenteen, mobiililiikenteen sekä myös radio- ja tv-asemien toiminnan.

    Eikä postikaan hätätilakirjeitä jakele.

Meri kimaltaa turkoosina.

    Una pinta, por favor!

    Taideteoksen tuuliviirit pyörivät villisti rantatuulessa.

    Tuuli ei koskaan lakkaa.

    Tai hetkinen, kyllä tyyntäkin saadaan. Viirit pysähtyvät. Pilvi menee auringon eteen. Purjevene yrittää turhaan tavoittaa horisonttia.

    Inertiaa ei ole, jatkuvuus ei jatku,

    Ihminen huolestuu. Ahdistuu. Pelästyy.

    Ja toukokuu alkaa. 

    Sähköisesti.

Kyösti Salovaara, 2025.