Sivilisaatioiden ryskettä

[vai asfalttipölyä kaupunkiraitilla?]

Kyösti Salovaara, 2026.

Kreikkalaiset voidaan ymmärtää puhumatta heidän taloudellisista olosuhteistaan. Roomalaiset ymmärretään vain niistä puhumalla.

- Oswald Spengler: Länsimaiden perikato, 1918, 1922. Lyhennetyn laitoksen suomennos Yrjö Massa. Neljäs painos, Kirjayhtymä 1996. 

”Jo historiallisten tosiseikkojen vuoksi keskivertoamerikkalaiselle on tunnusmerkillistä, että hän on luonteeltaan utelias, kasvatuksensa ansiosta neuvokas ja koulutuksensa ansiosta empiirinen”, sanoi Stowe. ”Toisin sanoen: jenkit ovat sählääviä kusipäitä, jotka tunkevat nenänsä joka paikkaan.” 

- Len Deighton: Siima, 1989. Suomennos Erkki Jukarainen. WSOY, 1991. 

Suuri on suurta. Pieni on pientä.

    Arkipäivä eletään siinä välissä.

    Mutta näinä aikoina pieni läikkyy suureen ja suuri pieneen. Maailmankylä on globaali ja paikallinen.

    Paitsi että yhtä maailmankylää ei liene olekaan, vaan on eri puolille keskittyviä sivilisaatioita.

Jos pitäisin päiväkirjaa, viime viikonlopun toimissani kuvastuisi hyvin paikallisen ja globaalin vuorovaikutus. Juhlavasti saattaisi lisätä, että arkielämän päiväkirjassa ilmenee myös vertikaalisesti nykyhetken suhde lähimenneisyyteen.

    Perjantaina ajettiin Kotkaan auringon paistaessa moottoritielle. Koillis-Helsingistä matka Kotkansaarelle kestää vajaan puolitoista tuntia.

    Kello näytti neljää kun mentiin syömään tuttuun ravintolaan, jonka ruokalistalla esitellään Välimeren ruokakulttuureja Turkista Marokkoon, Kreikasta Espanjaan. Sapuskan jälkeen kevyttä kävelyä keskustassa ja Sapokan rantojen kautta Arto Tolsa areenalle.

    Kevään ensimmäinen peli ulkona aurinkokatsomossa. Tai oikeastaan toinen, koska tammikuussa katsoimme Madridissa Atlético Madridin ja Real Mallorcan välisen Espanjan liigan matsin.

    Mutta nyt näimme KTP:n kauden ensimmäisen ykkösliigapelin Mikkelin MP:tä vastaan.

    Peli oli yritteliästä, mutta hieman haparoivan jännittynyttä. Niin kuin nykyään Suomessa usein on, koska sekä Veikkausliigan että Ykkösliigan pelaajaringit vaihtuvat suuresti vuodesta toiseen. Ehkä uudet pelaajat jännittivät myös kotkalaista jalkapallokatsomoa. Paikalla oli 1700 katsojaa. Auringon laskiessa tunnelma lämpeni. KTP:n uudistunut joukkue pelasi virkeästi, vaikka selkeää taktiikkaa oli vaikea havaita katsomon alariveiltä. No, KTP voitti mikkeliläiset numeroin 1-0.

Entäpä lauantaina? Aamusella katsoin tietysti Ykkösaamun, jossa pätevä ja terävä Seija Vaaherkumpu haastatteli hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtajaa Jukka Savolaista. Savolainen ”pelotteli” sivilisaatioiden yhteentörmäyksellä.

    Iltapäiväkävely Tapiolan urheilupuistoon: siellä uutta jalkapallostadionia rakennetaan hyvää vauhtia. Tai mistäpä sitä tietää millä vauhdilla stadion nousee. Illemmalla katselin pari jaksoa BBC:n Komisario Lynley -sarjasta 2000-luvun alkuvuosilta. Sarja perustui amerikkalaisen Elizabeth Georgen romaaneihin. Myöhemmin illalla seurasin toisella silmällä futismatsia Sevillasta: mestareiden liigan puolivälierään valmistautuva Atlético Madrid hävisi b-kokoonpanolla Sevillalle.

    Ennen kuin nukahdin, aloittelin Len Deightonin romaania Siima, joka on tiedustelumies Bernard Samsonin eurooppalaista tarinaa kertovan yhdeksänosaisen romaanisarjan (1983-1996) viides teos.

Sunnuntaista pääosan ”varasti” Pariisi-Roubaix maantiepyöräilyn klassikko, monumentti eli päivän mittainen kilpailu ”pohjoisessa helvetissä” missä ajetaan kymmeniä kilometrejä peltojen välisillä mukalakivipoluilla kuin välillä jään päällä liukuen.

    Pyöräkilpailun lomassa saunominen, italialaista olutta saunajuomana. Sitten söimme lounaan, jossa paistettujen ahvenfileiden rinnalla tomaattia Espanjasta, paprikaa Hollannista, perunoita Egyptistä ja lasi punaviiniä Australiasta. Illemmalla katselin jonkin verran futismatsia Mallorcalta ja yhden jakson vanhasta Hercule Poirot -sarjasta. Yötä vasten jatkoin Siiman lukemista ja tarkkailin toisella korvalla yön uutisia Unkarista.

    Eurooppa hengähti helpottuneena. Minäkin.

JS. 2026.

KTP vs MP 10.4.2026.

Maailma läikkyy suomalaiseen arkeen, mutta elämä kulkee tavallaan eikä globaali myllerrys suoraan muuta sen rientoa. Sen panee tietysti merkille, että kun muualla - Espanjassa, Saksassa, Ruotsissa jne. - valtiovalta helpottaa kansalaisten kustannuksia bensapumpulla, Suomessa hoetaan kaikilta vallan portailta, ettei kansalaisten elämää kannata eikä tarvitse helpottaa. Ei ole varaa eikä vihreän siirtymän takia siihen ole muutenkaan perusteita.

    Asian tilaa suurentelematta totean: monessa länsimaisessa demokratiassa kansalaisen näkökulma on keskeinen näkökulma poliittisiin päätöksiin, kun taas Suomessa yhteiskunnan etu voittaa kansalaisen halut ja toiveet. Ja sekin merkille pantakoon: suomalainen ihminen alistuu aina kun ylhäältä päin pyydetään alistumaan.

Kansainvälisessä politiikassa pelataan lyhyttä peliä järein kortein, aseet puhuvat, pommit putoavat, myrkylliset lennokit lentävät rajojen yli.

    Mutta hieman hätkähdin kun Jukka Savolainen väitti Ykkösaamussa, että pitkässä pelissä maailmalla käydään sivilisaatioiden välistä ”sotaa”, joka saattaa muuttua todella kovaksi sodaksi tulevina vuosina.

    Hieman Oswald Spenglerin tavoin Savolainen ennusti, että lännen sivilisaatio on helisemässä idän ja etelän sivilisaatioiden paineessa, vaikka, kuten Savolainen sanoi, lännen vahvuus ja menestyksen avain on edelleen demokratia, oikeusvaltio ja yksityisomaisuuden suoja. Tästä huolimatta legalismiin nojaava länsi, varsinkin Eurooppa, saattaa marginalisoitua autoritaaristen sivilisaatioiden jyrätessä uusina valta- ja voimakeskuksina.

    Kaikki vanhat ja aikanaan voimakkaat sivilisaatiot ovat kukin tahoillaan romahtaneet, miksei siis eurooppalaista alkuperää oleva sivilisaatiokin romahtaisi hetken koittaessa?

Sivilisaatioiden romahtamisesta tulee tietysti mieleen tuo Oswald Spenglerin teos Länsimaiden perikato, vaikka teosta ei olisikaan lukenut, niin kuin minäkään en ole täysin alusta loppuun lukenut, mutta kirjan pessimistinen otsikko on väreillyt ihmisten tietoisuudessa jo sadan vuoden ajan.

    Sivilisaatio lienee yleensä kulttuurin synonyymi. Spengler kuitenkin puhuu kulttuurista, joka ikääntyessään muuttuu sivilisaatioksi, joka sitten puolestaan, kuten kaikki orgaaninen elämä, vanhenee ja kuolee pois.

    Kulttuuri ja sivilisaatio ovat Spenglerin maailmanselityksissä vastakohtia. Hän puhuu maailmankaupungista. ”Maailmankaupunki merkitsee kosmopolitismin asettamista ’kotimaan’ tilalle”, Spengler kirjoittaa teoksensa johdannossa. ”Se on syvällinen sana, josta tulee mielekäs heti barbaarin kehityttyä kulttuuri-ihmiseksi, mutta se katoaa jälleen sivilisaation kohottaessa vaalilauseekseen ajatuksen ubi bene, ibi patria [missä hyvä, siellä isänmaa]. Maailmankaupunkiin ei kuulu kansa, vaan massa.”

    Tuntuu, että Spengler ennustaa länsimaiden perikatoa siksi, että kosmopoliittisuus (nykyään kai sanoisimme että globaalisuus) ei ymmärrä perinteitä, että se, sivilisaatio, taistelee kaikkea kulttuuria vastaan. Että massojen maailma nurjertaa paikallisen kulttuurin.

    ”Maailmankatsomuksen, politiikan, taiteen, tietämisen ja tuntemisen kaikki suuret ristiriidat nähdään tämän yhden vastakohdan merkeissä”, Spengler kirjoitti yli sata vuotta sitten. ”Mitä on huomispäivän sivilisaatiopolitiikka eilispäivän kulttuuripolitiikan vastakohtana? Antiikissa se on retoriikkaa ja länsimaissa journalismia, vieläpä sivilisaation valtaa edustavan abstraktion, rahan, palveluksessa.”

Jos olevaisten maailmojen taistelua käydään sivilisaatioiden kesken, niin mihin ne pyrkivät?

    Onko etusijalla valta toisten sivilisaatioiden ylitse vai itselle kerätty vauraus, jolla toiset sivilisaatiot alistetaan hyötykäyttöön? Vai molemmat?

    Ja jos tulevaisuus perustuu sivilisaatioiden valtapeliin, niin miten arkipäivän Suomessa tai ylisummaan ikääntyvässä Euroopassa tuohon pitkään peliin tulisi suhtautua?

    Olkaansa kohauttelemalla vai…

Muuten olen sitä mieltä, että eurooppalaiset kansallisvaltiot kannattaisi ”hävittää” ja luoda niiden tilalle yhteinen Euroopan liittovaltio.

Kyösti Salovaara, 2026.