Istuin kasvot menosuuntaan päin

Jumalten puhetta sivulla 123

Tiedän. Nyt poikkean säännöstä. Vielä ei ole torstai.

     Onko sattumaa sittenkään olemassa, mietin sunnuntaina kun takerruin Derrickuksen virittämään meemi-ansaan. Ympäröikö kohtalo meitä joka askeleella?

     Jumalten ideamaailma? Kopioituva ajattomuus?

     Samalla kun maailma muuttuu, kun ihmisten teot muuttuvat, rakennettu ympäristö muuttuu, kukat puhkeavat ja sitten lakastuvat, kun lunta sataa ja sitten se sulaa - samalla kun kaikki muuttuu on jotakin ikuista mikä ei muutu, ja sitähän tiedekin yrittää jäljittää, ihan Platonin hengessä.

     On totuuksia minusta riippumatta, ikuisia ja pysyviä vaikka en tietäisikään mitä ne ovat.

Derrickus siis viritti Meemi-tehtävän Villa Derrickeria -blogissaan sunnuntaina.

     Meemi-tehtävä kuuluu näin:

     1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä

         hyvänsä.

     2. Avaa kirja sivulta 123.

     3. Lue kuudes lause.

     4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera.

     

     Derrickus täsmensi tehtävää edelleen:

”Meemi, jonka täten ristin nimellä S123/L6-meemi, näyttää olleen varsin virkku suomen kielellä vuonna 2006 ja kohotelleen taas arasti päätään vuoden 2008 aikana. Käsittelyssäni se mutatoitui pikkuisen ja sai mukaan viidennen portaan Kirjoita lause myös tekstisi otsikoksi, mutta mutaatiosta ei tarvitse välittää, sillä emme halua olla monimutkaisia: amebaa on aina siistimpi käsitellä kuin monisoluista levää, kuten herra Darwin jo 1800-luvulla opetti. Ja tehtävänannon journalihan tarkoittaa mitä tahansa julkaisuareenaa, esimerkiksi juuri blogia.”

     En voinut vastustaa kiusausta. Tein työtä käskettyä. Sunnuntaiaamuna klo 11.25 lähetin Villa Derrickeriaan kommentin:

       "Istuin kasvot menosuuntaan päin."
        Arne Dahlin romaanista Jälkijäristys jota olen

        lukemassa sivulla 130.
        Hitto, ihan kuin sattumanvarainen lause kertoisi

        jotakin, siis enemmän!

     Kirjan hakeminen oli helppoa koska istuin nojatuolissa jonka vieressä lasipöydän alahyllyllä oli kirjapino jonka päällimmäisenä Arne Dahlin dekkari Jälkijäristys. Dahlin kirjan alla oli Antony Beevorin teos Toinen maailmansota, mutta Dahl tuli valituksi, sääntöjen mukaan.

     Nyt tuo lause – Istuin kasvot menosuuntaan päin – on  pakinani otsikkona.

     Tehtävä täytetty.

Mutta hetkinen.

     Meemi-tehtävä jäi askarruttamaan mieltä. Miten kuudes lause lasketaan? Mikä on sivun ensimmäinen lause? Se joka mahdollisesti jatkuu edelliseltä sivulta 122 vai se joka kokonaisuudessa alkaa sivun 123 ensimmäisenä lauseena?

     Sitäkin voisi miettiä mitä "lauseella" tarkoitetaan, mutta aika hyvältä tuntuu ajatus, että otetaan ensimmäinen virke, onpa siinä kuinka monta lausetta tahansa.

     Surffailin netissä etsiskelemässä sääntöön tarkennusta.   Meemiä oli kierrätetty kotimaassa ja muualla, vanhin pikaisesti löytämäni oli vuodelta 2005. Englantilaisissa kirjauksissa se esiintyi myös muodossa, että julkaistaan kolme lausetta kuudennesta lauseesta alkaen.

     Sunnnuntaina illalla laitoin tarkentavan kysymyksen Villa Derrickeriaan.

     Derrickus ehdotti, että lauseen ensimmäisestä verbistä riippuen otetaan edelliseltä sivulta jatkuva virke tai sitten ei. Hdcaniksen ohje kuitenkin kuulosti täsmällisemmältä ja helpommalta noudattaa:

        "Minä taas laskin lauseen (tai tässä tapauksessa

        virkkeen) alusta, eli se puolikas lause sivun alussa

        sivuutettiin tylysti. Toisaalta jos kuudes lause olisi 

        jatkunut seuraavalle sivulle niin se olisi kelvannut (ja

       jos sivulta ei olisi löytynyt kuutta lausetta niin olisin

       napannut seuraavan kirjan). "

  Katso tästä Hdcaniksen lause.    

     Uuden ohjeen mukaan tarkistin Arne Dahlin romaanin kuudennen virkkeen sivulta 123. Näin se nyt kuului: "Se luiseva nainen istahti minun viereeni."

     Hemmetti! Hyvästi filosofia!

     Jumalat taitavat nauraa minulle.

Siten jäin meemi-ansaan, ja mieleen tuli että mitä jos otan kirjahyllystäni kymmenen romaania ja kirjaan niistä tehtävän mukaisesti kuudennet lauseet.

     Syntyykö sillä tavalla viisasta jumalpuhetta? Aforismiproosaa?

     Jumalten valintaa ei kuitenkaan pidä itse mestaroida, ei pidä kalibroida kohtaloaan.

     Ei siis ole sopivaa etsiskellä kirjoista mukavia tai filosofisia lauseita. Totuus ei voi perustua minun valintaani. Siinä pitää olla sattuman hipaisu. Lopputulos on valmiina.

     Kun en keksinyt järkevää satunnaisgeneraattoria kirjojen valitsemiseen (olisin tietysti voinut valita vaikka keskimmäisen hyllyrivin joka kuudennen kirjan...), päätin vain valita hyllyä katselemalla kymmenen erilaista romaania.

     Mutta varmuuden vuoksi – etten tehtävän kuluessa lipsuisi opportunismiin – kirjoitin valituksi tulevat kirjojen nimet etukäteen lehtiöön. Vasta sitten ryhdyin lukemaan mitä jumalat sanovat sivulla 123.

     Kirjoitin lehtiööni kymmenen kirjailijan kymmenen romaania:

     Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset. John le Carré: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. Peter Cheyney: Kovaksikeitetty nainen. James Jones: Täältä ikuisuuteen.
F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä. Erica Jong: Tekisit jotain elämällesi. Jörn Donner: Jakob ja kylmä rauha. Piers Paul Read: Erään suvun tarina. Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8. Philip Roth: Miehen muotokuva.

     Sitten kirjojen tykö.

Ollakseni arvoituksellinen, kunnioittaakseni kohtaloa, antaakseni jumalille referoimattoman puheenvuoron, en kerro mistä kirjasta kukin virke tulee. Lauseet puhukoot puolestaan, totuuksia ja vivahteita joita on ehkä mahdoton ymmärtää, vaikka tietysti yritän tahollani.

     Sen verran sohaisen jumalten dialogia, että järjestän virkkeet oman mieleni mukaisesti. Mutta tämäkin järjestys saattaa olla ennalta päätettyä, vaikka en tiedä sitä. Kenties en voi vastustaa ”oikeaa” järjestystä.

     Jumalten dialogi sivulla 123, sen kuudennessa lauseessa menee näin:

     "Mutta sitä hän ei olisi ikinä tehnyt, jos olisi tiennyt, että Janine työskenteli meidän puolellamme, sillä hänen olisi pitänyt ymmärtää, että minä olisin helposti haistanut koiruuden."

     "Meidän on koetettava päättää joka päivä, mihin meillä on varaa."

     "Laivastolla on viisi tai kuusi."

     "Sitä te kaikki haluatte."

     "He tapasivat eräässä pubissa St. John's Woodissa, oli vielä toukokuuta, puoli kuudelta eräänä ankeana päivänä, ja puisto oli tyhjä."

     "Sitten odottamatta noustiin pöydästä – se hetki jolloin vieraat oli uskaliaasti kohotettu pelkän seurallisen yhdessäolon yläpuolelle, tunteen harvinaisempaan atmosfääriin, oli ohitse ennen kuin se ennätettiin epäkunnioitettavasti mainita, ennen kuin he olivat puoliksikaan tajunneet että se oli koittanut."

     "Ketter rupesi vihaamaan minua, Monica rupesi rakastamaan minua ja Lydia hyväksyi minut viimein pelastuskeinonaan."

     "Hän väitti että minua riivasivat eläimelliset halut, todelliselle isänmaanystävälle armottomat."

     "Virnistin hänelle."

     "Kahdeksan vuoden jälkeen meidän avioliitossamme oli täsmälleen yhtä paljon läheisyyttä kuin yhden yön jutussa."

Virnistin!

     Epäuskoisesti.

     Ja jumalat nauravat.

Ps.
Ihmisen selitys, 3.12.2012.
Kirjailijat sitaattien mukaisessa järjestyksessä: Cheyney, Donner, Read, Jones, le Carré, Fitzgerald, Roth, Tikkanen, Chandler, Jong.