Tunnustus,tunnustuksia
Kirjasfäärin
Taika lähetti minulle tunnustuksen joulukuun alkupuolella. Uuden
vuoden kunniaksi otan sen vastaan nöyrästi kiittäen.
Meemi
tai ei, tunnustus lämmittää aloittelevaa bloggaajaa.
Ensimmäisen
blogipakinan julkaisin viitisen kuukautta sitten, elokuun 12. Se oli
kuitenkin vain käyttöliittymän harjoittelua, joten ensimmäinen
oikea torstaipakina ilmestyi 16.8.
Tarkoitus
oli silloin tällöin kirjoittaa lyhyehköjä pakinoita, mutta
jostain syystä näitä on tullut useammin kuin silloin tällöin ja
pidempinä kuin aiottua.
Pitäisi
pysyä mitassa.
Taika
lähetti tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä
tunnustuksen antajaa.
2. Jaa
tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita
näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.
4. Kerro
kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.
Kahdeksan
bloggaajan valinta on vaikea tehtävä, koska jokainen kirjabloggaaja
ansaitsee tunnustuksen. Kirjablogien maailma, johon olen tutustunut
kunnolla vasta näiden viiden kuukauden aikana, on hämmästyttävän
monipuolinen, avara ja uteliaisuutta herättävä.
Alkuvaiheessa
sain monelta bloggaajalta henkistä tukea ja neuvojakin, kuten
Jokkelta, Kirsiltä, Booksyltä, Taikalta (mitenköhän tuo pitäisi
taivuttaa?), Penjamilta, Veralta ja Sannabananalta. Koska nämä ja
monet muut suositut bloggajat ovat saaneet kenties moneenkin kertaan
tunnustuksia, kierrätän meemiä hieman sattumanvaraisesti (mutta harkiten).
Niin
että kahdeksan tunnustukseni saajaa olkoon tässä:
Putte
Wilhelmsson: Turmio ja perikato
Penjami
Lehto: Jäljen ääni
Derrickus:
Villa Derrickeria
Jokke:
Jokken kirjanurkka
Booksy:
Booking it some more
Anita
Konkka: Sanat
Ketjukolaaja:
Tahaton lueskelija
Sitten
omat tunnustukset:
1. Olen
lihansyöjä. Luulen että se kuuluu ihmiseläimen evoluutioon. Mutta
en väitä että se olisi terveellisin tapa elää.
2. Kun
syön kalaa ja viiniä on tarjolla, juon punaista. Oluttakin juon,
vaikka kohonneiden kihtiarvojen takia sitä pitäisi välttää.
3. Tällä
hetkellä suunnittelen kahta Espanjanmatkaa, toista Malagaan ja
toista Madridiin. Suunnittelu tarkoittaa halpojen lentojen kyttäämistä. ”Halpa” lento tarkoittaa alle 300 euroa meno/paluu
yhteensä. Suunnittelu ei tarkoita aikeen toteutumista.
4. Mielijuomani on espanjalainen brandy.
Taisin juoda ensimmäisen brandyni Mallorcalla keväällä 1985.
5. Ajan
kerran viikossa Helsingistä Kotkaan tapaamaan äitiäni, joka täytti
tapaninpäivänä 94 v.
6. Olen
runsaan vuoden ajanut automaattivaihteista (DSG eli kaksoiskytkin)
autoa.
7. Sain
juuri luetuksi Nelson DeMillen jännärin The Panther (2012) joka tapahtuu Jemenissa. Kun lehdet alkoivat kirjoittaa Jemenissä
siepatuista suomalaisista, minusta tuntui että tiedän DeMillen
ansiosta Jemenin olosuhteista enemmän kuin suomalaiset toimittajat
keskimäärin. Nyt luen, ties monettako kertaa, vanhaa Peter
Cheyneytä, vuonna 1953 suomennettua Kovaksikeitettyä naista
(Sinister Errand, 1945). Mitäköhän siitä sitten oppii?
8. Uuden
vuoden kunniaksi pitäisi aloittaa laihdutuskuuri. Niitä on monta
aloitettu. Joskus, kauan sitten jopa onnistuen. Mutta nyt saattaa
taas käydä niin, että lopputulos on laiha.
Lopuksi
bonustunnustus kaikille bloggaajille.
Koska
kaikkiin blogeihin ei voi lähettää viestiä, tulkoon tunnustus tähän
kaikkien luettavaksi lainauksena Jean-Paul Sartrelta, teoksesta Mitä
kirjallisuus on? (1948. Otava 1967 ja 1976. Suomennos Pirkko Peltonen
ja Helvi Nurminen).
”Meillä
ei ole mitään takeita kirjallisuuden kuolemattomuudesta...”
”Jos
me kirjailijat häviämme, sen pahempi meille. Mutta sen pahempi myös
yhteiskunnalle.”
”Mutta
kirjallisuutta eivät loppujen lopuksi kuitenkaan suojele
Kaitselmuksen muuttumattomat säännökset: kirjallisuus on sitä
mitä ihmiset siitä tekevät, itsensä valitessaan he valitsevat
kirjallisuuden. Jos kirjallisuus muuttuisi pelkäksi propagandaksi
tai pelkäksi viihteeksi, yhteiskunta vaipuisi jälleen hetkessä
elämisen liejuun, kalvosiipisten ja vatsajalkiaisten muistittomaan
elämään. Tietenkään tämä kaikki ei ole mitenkään tärkeää:
maailma voi varsin hyvin selviytyä ilman kirjallisuutta. Mutta ilman
ihmistä se voi selviytyä vielä helpommin.”
Eikä
ole kirjaa ilman lukijaa!
Aloitteleva bloggaaja Berliinissä syyskuussa 2012.
Kuva: Jaakko Salovaara.