Voikukkakaupunki

 [dystopian hahmottelua]

Kyösti Salovaara, 2021.

Elävillä organismeilla on oltava kaksi ristiriitaista ominaisuutta, jotta ne toimisivat tehokkaasti eli reagoisivat ympäristöönsä soveliaalla tavalla. Niiden on säilytettävä vakautensa eli spesifisyytensä kasvaessaan ja aikuistuessaan eli vastustettava ympäristön päivittäisiä satunnaisia paineita koko elinikänsä. Ja niiden on oltava plastisia eli kyettevä sopeutumaan ja muuttamaan spesifisyyttään jatkuvien kokemusten seurauksena.

- Steven Rose: Molekyylistä muistiksi. 1992.

Me kaikki olemme varmoja, että jokainen tulisi onnelliseksi unelmiemme kauniissa, täydellisessä yhteiskunnassa. Ja epäilemättä maan päälle laskeutuisi taivas jos me kaikki voisimme rakastaa toisiamme. Mutta, kuten olen sanonut aikaisemmin, yritys tehdä taivas maan päälle saa  poikkeuksetta aikaan helvetin. Se johtaa suvaitsemattomuuteen. Se johtaa uskonnollisiin sotiin ja sielujen pelastamiseen inkvisiitiolla. Ja se perustuu, luulen, moraalisten velvollisuuksiemme täydelliseen väärinymmärtämiseen. Meidän velvollisuutemme on auttaa apua tarvitsevia; meitä ei kuitenkaan ole velvoitettu tekemään muita onnelliseksi, koska heidän onnellisuutensa ei riipu meistä, ja koska moinen yritys liian usein merkitsee tunkeutumista niiden ihmisten yksityiselämään joiden suhteen meillä on tuollaisia rakastettavia aikeita.

- K. R. Popper: The Open Society and its Enemies. 1945.

Helsingin kaupungin oli tarkoitus avata Malmin entisen lentokentän aluetta alkukesän aikana, samalla kun kaupunki valmistautuu alueen rakentamiseen. Alueen avaaminen kaupunkilaisten virkistyskäyttöön kuitenkin viivästyy mahdollisten turvallisuusriskien selvittämisen ajaksi. Entisellä lentokentällä ja sen lähialueilla on tehty havaintoja lentotoiminnasta, joka on tapahtunut ilman maanomistajan eli Helsingin kaupungin lupaa tai ennakkotietoa. Tästä johtuen kaupunki selvittää ratkaisuvaihtoehtoja alueen käytön turvallisuuden varmistamiseksi. Tämä pyritään tekemään siten, että avaaminen viivästyisi mahdollisimman vähän.

- Helsingin kaupunki: Malmin suunnittelun uutiskirje 14.6.2021.

Tällä kertaa hahmottelen tarinaa, jota en aio kirjoittaa.

    Tehkää siis hyvin. Ottakaa sanoistani vaarin ja kirjoittakaa dystopia Suomesta, jossa ei saa muuttaa mitään. Käytän työnimeä Voikukkakaupunki. Tuleva kirjoittaja saa tietysti antaa teokselleen - sehän voi olla myös elokuva tai tv-sarja - mieleisensä nimen.

    Kirjoitan siis ideasta. Sitä saa lainata vapaasti. Sen voi ”varastaa” hyvillä mielin, katumatta. Eikä lähdettä tarvitse kertoa, vaikka sen kertominen tietysti kuuluu hyviin tapoihin.

    Hyvät ideat eivät maksa mitään.

    Huonot tulevat joskus kalliiksi.

    Luulen kuitenkin että tämä on hyvä. Ainakin jos mestari tarttuu siihen. Ehkei huonoja aiheita lopulta olekaan, on vain huonoja ajattelijoita.

Dystopia on kauhukuva tulevaisuuden yhteiskunnasta. Utopia on sen näennäinen vastakohta: ihanneyhteiskunta.

    Popperin ja monen liberaalin ajattelijan mielestä myös utopia on väistämättä dystopia, koska utopian pitää olla täydellinen, ennalta määrätty. Utopiassa ei voi olla vaihtoehtoja, sillä jos olisi, se ei enää olisikaan utopia. Utopia on totalitaarinen "helvetti".

    Nykyisenkaltainen liberaali (sosiaalinen) markkinatalous sekavine pyrkimyksineen ja sattumanvaraisine välivaiheineen on sekä utopian että dystopian negaatio, koska se on ikään kuin elävä organismi. Hieman liioitellen sanon, että se on kuin Steven Rosen kuvailema aivo-organismi: suurelta osan muuttumaton, spesifi, ja tärkeältä osalta alati muuttuva eli plastinen. Tässä muuttuva vaikuttaa myös muuttumattomaan, vaikka pysyvä onkin jatkuvin tila.

    Hyvin usein, melkein aina, fiktion dystopia väittää että kauhujen yhteiskunta syntyy ihmiskunnan, yhteiskuntien ja ihmisten hamutessa muutosta ja pyrkiessä johonkin parempaan, vaikka ei tiedettäisi tarkalleen mitä se parempi on. Ollaan jatkuvassa liikkeessä; tärkeää ei ole päämäärä vaan liike.

    Fiktion dystopia on yleensä muutoksen kauhukuva. Utopia puolestaan on harhakuva sellaisesta yhteiskunnasta, joka ei enää muutu mihinkään suuntaan.

Kyösti Salovaara, 2021.
Pikaraitiotien rakentaminen - Kiellettyä!

Edellisen virkkeen kirjoitettuani, en oikeastaan tiedä onko Voikukkakaupunki dystopia vai utopia. Ehkä niillä ei olekaan mitään eroa.

    Voikukkakaupunki alkaa tilanteessa, missä perustuslaki kieltää Suomessa kaikki fyysiseen ympäristöön kohdistuvat muutokset. Ei saa rakentaa yhtään uutta taloa, ei yhtään uutta maantietä, rautatietä, lentokenttää, mökkiä tai perunamaata. Yhteiskunta on seisautettu vuoden 2030 spesifisyyteen. Monesta utopia/dystopiafiktiosta poiketen tässä tarinassa eletään lähitulevaisuutta, koska se on mahdollinen, uskottava vaikka ei kovin todennäköinen.

    Miten Voikukkakaupunkiin on päädytty saa jäädä luonnostelun asteelle. Voikukkakaupunki on siis sekä kaupungin nimi että suunnitellun teoksen nimi.

   Oleellista on, että yhteiskunnassa on tehty yllättävä, pehmeä vallankumous. Erilaiset paikallisyhdistykset, kaikenkarvaiset NIMBY-porukat jotka vastustavat kaupunkien ja kylänraittien muuttamista, täydennysrakentamista ja kaupungin kasvamista, ovat yllättäen saavuttaneet ehdottoman ja merkittävän suuren enemmistön parlamentissa. Ehkä ne saivat ratkaisevassa äänestyksessä vahvaa tukea kulutusyhteiskunnan vastustajilta, uudelta ”linkolalaiselta” puolueelta, joka halusi kääntää historian pyörää 200 vuotta taaksepäin.

    Teknisesti vallankumous onnistui nettiäänestyksillä, koska perinteisen vaalien äänestysprosenttien laskiessa piti tehdä jotakin, ja se ”jotakin” tarkoitti lippuäänestyksistä luopumista ja siirtymistä täydellisesti nettiäänestyksiin.

    Tässä tarinassa menneisyyttä ei kuitenkaan tarvitse kuvata eikä perustella. Se oli ja meni. Nykyisyys, muutoksen kieltävä perustuslaki saatiin läpi eduskunnassa riittävällä enemmistöllä ja sen mukaisesti Voikkukkakaupungissa eletään.

Kun katsoo Ylellä uusintana esitettävää Foylen sota tv-sarjaa huomaa - nyt kun pystyy keskittymään henkilösuhdedraaman takana kerrottuihin aiheisiin - kuinka älykkäästi käsikirjoittaja käy yksityiskohta kerrallaan läpi konkreettisia, ”arkipäiväisiä” aiheita. Toinen maailmansota on tietysti dramaattinen, poikkeuksellinen kehys, mutta itse aiheet voisivat olla miltä aikakaudelta, mistä yhteiskunnasta tahansa. Niissä korostuu elokuvan päähenkilön, inhimillisen poliisimiehen silmin nähtynä ihmisten taipumus suvaitsemattomuuteen, toisenlaisuuden vierastamiseen, henkilökohtaiseen ahneuteen. Niinpä Foylen sota on täynnä moraalisia kysymyksiä ketään moralisoimatta.

    Voikukkakaupungin kirjoittajan tulee (tai hän voi) ottaa tästä kerrontatavasta mallia teokselleen.

    Visio on laaja: Miten arkipäivä Voikukkakaupungissa sujuu, kun mitään ei saa muuttaa, kun yhtäkään huonetta ei saa rakentaa lisää; kun teitä ei voi rakentaa vaikka tukkipuita menisi maailmalle kaupaksi yllin kyllin; kun koulurakennukset pitää jättää tyhjilleen kun lapset ovat syntyneet jossain muualla; kun vanhempien asunnot täyttyvät jossain päin lapsista ja lapsien lapsista uudisrakentamisen loputtua; kun terveyskeskuksen liepeillä ihmiset asuvat teltoissaan odottaessaan pääsyä lääkärien pakeille (uusia terveysasemiahan ei saa rakentaa); kun suuret sairaalat ovat täysin tyhjiä, lääkärit ja hoitajat pelaavat pasianssia, koska potilaat ovat jossakin toisessa ”voikukkakaupungissa” eivätkä lääkärit ja hoitajat voi muuttaa potilaidensa luokse sillä eihän siellä ole tyhjiä asuntoja eikä uusia saa rakentaa?

    Tällaisessa viitekehyksessä Voikukakaupungin tarinan päähenkilö ja päähenkilöt tarkkailevat ihmisten elämää. Tässäkin päähenkilö voi olla poliisimies, sillä ihmiset eivät pysty elämään muuttumattomaksi julistetussa Voikukkakaupungissa rikkomatta lakeja, olematta ahneita, suvaitsemattomattomia, petollisia, jopa julmia toisiaan kohtaan arkipäivässä selviytyäkseen.

    Voikukkakaupunki on täynnä ihmisten tarinoita hyvässä ja pahassa. Voikukkakaupungin reunamailla, synkissä metsissä mustanpörssin kauppiaat rakentelevat metsien kätköön piilomajoja ihmisille ja poliisit yrittävät löytää niitä, aivan kuten tsaarin sotilaat yrittivät löytää suomalaisten piilopirttejä Isonvihan aikaan. Toisaalla Venäjältä Suomeen muuttanut Oleg Niputin haluaa siirtää omistamansa nakkikioskin Malmilta Oulunkylään missä ihmisiä liikkuu enemmän kuin Malmilla. Kaupunki hylkää siirtoanomuksen. Kiista päätyy lopulta juridisten mutkien kautta perustuslakivaliokuntaan, joka epää Niputinin aikeen vetoamalla perustuslain pykälään 22. Niputin ryhtyy nälkälakkoon nakkikioskinsa portailla.

    Vertauskuvallisesti Voikukkakaupungin tarina kertoo siitä, mitä tapahtuu kun linnulta leikataan siivet ja se pakotetaan tipsuttelemaan ruohikossa etanoiden ja rottien seassa.

Kyösti Salovaara, 2021.
Moottoriajoneuvoväylien rakentaminen - Verboten!

Tämän pidemmälle en anna ohjeita enkä vihjeitä.

    Tiedän, tai ainakin luulen, että Voikukkakaupungin kirjoittamisesta tulee valtava urakka, mutta jos se onnistuu, siihen voi kirjoittaa vaikkapa kymmenen osaa satoine ihmiskohtaloineen.

    Mielikuvitusta tietysti tarvitaan.

    Uskon että se löytyy!

    Tulevaisuus on tässä, näissä sanoissa.

    Voikukkakaupungin ensimmäisessä virkeessä, tai ensimmäisessä kuvassa,  sanat/kamera avautuvat laajaan voikukkaketoon ja koiranputkea kasvavaan kaupunkipuistoon noustakseen sitten korkealle kaupungin päälle kuvaan, mistä värit ovat kadonneet ja elämän äänet kaikonneet.

Kyösti Salovaara, 2021.
Täydennysrakentaminen - Prohibido!