Kutojamummoja, vihta ja linnunpönttö

Pieniä kulttuuritekoja

Kun ulkona sataa räntää ja on marraskuu, kun menee ulos ja kengät kastuvat, kun ajaa maaseudulle ja näkee kynnöspeltojen mustat vaot, kun punatulkku istuu vaitonaisena pensasaidassa – kun palaa sisälle kasteltuaan kengät, ajettuaan kynnöspeltojen ohi ja nähtyään yksinäisen punatulkun, alkaa miettiä pieniä ajatuksia ihmisen arkipäivästä.

     Sellaisena päivänä ei halua kuunnella tekopirteitä iskelmiä eikä katsoa amerikkalaista saippuasarjaa – ei kyllä muinakaan päivinä – eikä lukea realistista suomalaista nykyromaania. Maisemassa on riittävästi maagista realismia.

     Sellaisena päivänä kuuntelee mieluummin kevyttä klassista musiikkia Rondolta, sytyttää kuistille pari kynttilää ja lämmittää glögiä jos on sellainen päivä, että glögiä sopii juoda.

     Sellaisena päivänä lukee Pekka Parkkisen kirjoittaman runon:

                   huvikseni käyn joskus

                            asemalla

                      katsomassa junia

(Pekka Parkkinen: Tuulia heiluttava puu. W+G, 1973.)

Runo, auto, pelto, kyntäminen, glögi, iskelmä, kengät, kynttilä, Rondo, juna, asema – merkkejä kulttuurista.

     Joku, ellei ihan T.S. Eliot, sanoi että kulttuuri on tapoja.

     Tässä mielessä sivistys ja sivilisaatio ovat kulttuurin synonyymejä. Ihmisen tapojen galleriaa. Mutta myös rakennukset ja rakennusten väliset tiet ja kadut ovat osa ihmisen tapoja. Joskus kulttuurilla tarkoitetaan vain taidetta ja taideteoksia, mutta mitä muuta ne ovat kuin kuvauksia ihmisten tavoista, tavasta elää rakennetussa ympäristössä?

     Toki luonnossakin saa elää, mutta ilman ihmistä luonto on kulttuurin ulkopuolella, epäkulttuuria.

     Koivu ei ole kulttuuria, mutta kylän läpi vievän raitin varteen istutettu koivukuja on kulttuuria. Talitiainen ei ole kultuuria, mutta talitiaiselle rakennettu linnunpönttö on.

     Talitiaisilla on omia tapojaan, mutta niitä ei sanota kulttuuriksi. Talitiainen ei mene, niin kuin Pekka Parkkinen menee, huvikseen katselemaan junia. Talitiainen hommailee kaikenlaista mutta tuskin mitään huvikseen, sillä huvitteluun sillä ei ole aikaa.

     Ihminen taas tekee huvikseen enemmän kuin hyödykseen.

Viime lauantaina huomasin, että Prisman pakastealtaassa oli saunavihtoja. Sauna kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, mutta aika harvoin löytää kaupasta vihtoja. Nyt löytyi. Kummallista että olen enemmän idässä kuin lännessä oppinut puhumaan vihdasta enkä vastasta.

     Luultavasti monet suomalaiset ovat lopettaneet vihdan käytön. Löylyssä siitä irtoaa lehtiä ja sauna pitää siivota. Kukapa huvikseen siivoaisi saunaansa, suomalainen ajattelee.   Ennen, silloin kun käytiin yleisessä saunassa, jokaisella oli mukanaan vihta. Jäljet siivosi joku muu.

     Ostamani vihta maksoi noin viisi euroa. Se oli tehty Virossa.

     Vihdan hinnalla tuskin kukaan tekee bisnestä. Ei myyjä eikä vihdan sitoja. Semminkin kun sisäsiistit suomalaiset karttavat koivunlehtiä. Pizzoille tarvitaan myymälässä paljon isompi allas kuin saunavihdoille.

     Siitä päättelen, että vihdan valmistaminen Virossa ja kauppaaminen Suomessa on pieni kulttuuriteko.

     Samalla reissulla ostin espressokahvin papuja. Pussin kyljessä luki ”Angry Birds – explosive espresso”.

     Oliko sekin kulttuuriteko?

     Ei, ei sentään.

Pihapiirini tuntumassa kasvaa pihlajia.

     Kun muutin yhdeksän vuotta sitten tähän paikkaan, kiinnitin rautakaupasta ostetun linnunpöntön lähimpään pihlajaan. Kahdeksana kesänä siinä on asustellut talitinttejä ja sinitiaisia, kerran kirjosieppo.

     Nyt tuo pönttö oli hajoamassa. Sen takaseinä irtosi. Tuulet ja sade tunkivat pönttöön. Kutsumattomia vieraita.

     Netistä löytyi yllättäen verstas, joka valmistaa linnunpönttöjä. Ajoin eräänä päivänä Mankkaalle Espooseen ja ostin Kallenpaja-puuverstaasta kaksi linnunpönttöä.

     Ensi kesänä tinteillä on valinnanvaraa, ehkä kirjosieppokin ehtii niukille pönttömarkkinoille. Pöntöt ripustettuani tuli mieleen, että Kallen puuverstas linnunpönttöineen on pieni kulttuuriteko.

Kaksi viikkoa sitten kirjoitin Ylä-Malmin torin kuivuneesta suihkulähteestä. Harmittelin ettei kolmen A:n yhteiskunnassa ole varaa tai tahtoa hoitaa ympäristön esteettistä kauneutta.  Ruma tulee halvemmaksi. 

     Seuraavalla viikolla Helsingissä kohistiin kutojamummoista, jotka myyvät tuotteitaan Ylä-Malmilta Ala-Malmille vievässä ylikulkutunnelissa. Kaupungin virkamiehet halusivat häätää kutojamummot pois ihmisten silmistä.

     Malmin ylikulkutunneli on maailman tylyin arkkitehtoninen rakennelma. Siellä ei vietä aikaansa huvikseen edes juoppo joutoväki. Kutojamummot toivat tylyyn tilaan häivähdyksen inhimillistä lämpöä.

     Pekka Sauri päätti sitten, että mummot saavat jatkaa lapasien ja sukkien julkista kutomista Malmilla. Se oli pieni kulttuuriteko.

     Se mikä tapauksesta jää vaivaamaan päätä, on että miksi Suomessa kieltäminen on helpompaa kuin salliminen. Mummot oli helppo kieltää. Suihkulähteen kunnostaminen, myönteisen tekeminen on miltei mahdotonta.

     Kieltämisen salliminen ja sallimisen kieltäminen ovat suomalainen tapa. Meikäläistä kulttuuria.

              Kutojamummojen ylikäytävä, Malmi. Kyösti Salovaara 2012.