Vapaus ja välttämättömyys

[hajanaisia mietteitä ja tuttujen ajatusten lämmittelyä]

Viime viikolla tulin tällä alustalla, vaihtaessani Jokken kanssa muutamia kommentteja, kirjoittaneeksi puolihuolimattomasti, että jos pitäisi yhdellä sanalla määritellä, mitä olemme hyvinvointiyhteiskunnalla saavuttaneet, niin sanoisin että se on yksilön vapaus.

     Elämän, ihmisen elämän ja yhteiskuntaelämän tarkoituksen pohtiminen saattaa olla turhanpäiväistä puuhaa.

     Maailma on niin kuin on, so what?

     Filosofit ja poliittiset ajattelijat ovat kuitenkin uhranneet valtavasti aikaa ja henkistä pyrkimystä nimenomaan ihmisen vapauden ja vapaan tahdon pohtimiseen ja monet heistä, useimmat kai ovat nähneet vapauden jonkinlaisena ihmisyyden korkeimpana olomuotona.

     Toisille riittää, että yhteiskunnassa on muutamia vapaita ja fiksuja yksilöitä. Jotkut taas vaativat, että kaikkien yksilöiden pitää olla yhtä vapaita suhteessa toisiinsa ja instituutioihin.

     Ranskan vallankumouksen sinkoama julistus ”Vapaus, veljeys, tasa-arvo” - Liberté, Égalite, Fraternité - esittää asian siinä valossa että yksilö on vapaa vain suhteessa yhteisöönsä.

Muistiini on piirtynyt

Muistiini on piirtynyt David Attenboroughin luontodokumentti Elävä maa 1980-luvun taitteesta.

     Yhdessä jaksossa kerrottiin saalistajista ja saaliista.

     Afrikan ruohoaavikolla leijonat pyydystävät antilooppeja yhdessä toimien, ryhmänä.

     Leijonaryhmä hiipii ruohikossa antilooppilauman ympärille ja piirittää saaliseläimet.

     Ne eivät heti hyökkää. Antiloopit näkevät saalistajansa. Ne ”tietävät” että laumassa pysyminen on turvallista.

     Pelästyneet antiloopit juoksevat tiiviinä laumana ympyrää toisistaan turvaa hakien, leijonat varttuvat heinikossa, odottavat ja lipovat kieltään, tietävät etteivät pärjää juoksussa antiloopeille.

     Jossakin vaiheessa nuorien antilooppien hermot pettävät.   Ne eivät usko lauman antamaan suojaan vaan ryntäävät lauman reunoille ja leijonien pelossa yrittävät paeta yksin.

     Leijonat hyökkäävät yksittäisten antilooppien kimppuun.

     Yksin pakenevan antiloopin vapaus osoittautuu harhaksi.

Karl Marx puhui

Karl Marx puhui vapaudesta ja välttämättömyydestä.

     Aineellinen todellisuus, luonto, yhteiskunnan instituutiot ja tuotantolaitokset, niissä vallitsevat olosuhteet ja riippuvuussuhteet ovat välttämättömiä ihmisen vapautumiselle. Vain niiden suhteen on mahdollista vapautua. Niitä hyödyksi käyttämällä.

     ”Vapauden valtakunta”, Marx kirjoitti Pääomassa, ”vapauden valtakunta alkaa todellisuudessa vasta siellä missä puutteen ja ulkonaisen tarkoituksenmukaisuuden sanelema työtoiminta lakkaa, se on siis luonnostaan varsinaisen aineellisen tuotannon piirin toisella puolen.”

     Marx huomautti, että alkuihminen taisteli luontoa vastaan tyydyttääkseen tarpeensa. Ihmisen kehittyessä luonnollisen välttämättömyyden valtakunta laajenee ihmisen tarpeiden laajetessa. Tarpeet ja tuotantovoimat kehittyvät yhtä jalkaa käyden.

     Todellinen vapauden valtakunta on ihmisvoimien kehityksen itsetarkoitus.

     Tämä kuulostaa vähän metafyysiseltä ja vähintäänkin korkealentoiselta.

     Mutta kauniilta. Melkein jumalalliselta.

Kyynikko tai realisti palaa

Kyynikko tai realisti palaa tietysti maan pinnalle ja sanoo, että kaiken elämän, myös ihmisen elämän ainoa tarkoitus on vain vahvistaa oman lajin jatkuvuus, oman suvun geenien leviäminen - "minun geenini ovat parhaat".

     Lisääntykää ja täyttäkää maa.

     Kaikki muu on selittelyä.

     Mutta ihminen onkin selittävä eläin. Siinä se on parempi kuin muut eläimet. Koirat, kissat tai antiloopit.

     Muut eläimet tekevät. Eivät perustele tekemisiään.

     Ihminen selittää – ja tekee jos huvittaa. Tehtyään jotakin ihminen keksii sille selityksen, puolustuksen, jalon päämäärän. Syyn teon taakse.

     Ihmisen luomat instituutiot ja tuotantolaitokset, yritykset ja putiikit pyrkivät nekin ensi sijassa jatkamaan omaa elämäänsä. Hyviä perusteluja keksitään aina kun on tarvis. Niistä ei ole pulaa.

Nuori antilooppi syöksyi

Nuori antilooppi syöksyi leijonan kitaan, koska se ei luottanut yhteisön voimaan ja turvaan.

     Tietoisuus yhteisyydestä vapauttaa yksilöllisyyteen.

     Vapaa tahto tahtoo vapaata tahtoa, sanoi Hegel. Mutta se edellyttää instituutioiden toimintaa, joka mahdollistaa vapauden tahtomisen.

     Ralf Dahrendorf pohti Euroopan uuden vallankumouksen kynnyksellä vuonna 1990 kirjassaan Huomisen Eurooppaan miten Itä-Eurooppa pystyisi vapautumaan Neuvostoliiton ikeen hervottua. Dahrendorf muistutti että ”vapaus ei synny noin vaan.”

     Vapaus ”täytyy luoda ja sitä täytyy puolustaa matkan varrella, joka käänteessä.”

     Vapautumisen yritys voi johtaa myös epäonnistumiseen.

     ”Demokratia on eräs hallitsemisen muotoa eikä mikään kansanomaisten tuntojen kylpylä”, Dahrendorf sanoi. Hän viittasi Yhdysvaltojen perustajiin, joiden piti keksiä instituutiot ennen kuin niitä oli olemassakaan.

     James Madison, yksi Yhdysvaltojen perustajista ja USA:n neljäs presidentti, kirjoitti esseekokoelmassa The Federalist, että erilaiset kansanäänestykset voivat saada tyrannivaltaan viittaavia seurauksia. Madison mielestä suuri koko on suojatoimi, sillä vähemmistöt ovat uhanalaisempia pienissä kuin suurissa yhteiskunnissa. Edustuksellisuus poistaa tyrannian vaaran.

     ”Vaikka kaikki auktoriteetti onkin peräisin yhteiskunnasta ja on siitä riippuvainen”, Madison sanoi, ”yhteiskunta itsessään pirstoutuu niin moneen osaan, etupiiriin ja kansalaisten luokkaan, että enemmistön intressiyhdistelmät eivät suurestikaan uhkaa yksilöiden tai vähemmistöjen oikeuksia.”

     Madison kirjoitti Yhdysvalloista ennen Yhdysvaltoja.

     Sopiiko edellä lainattu ajatus myös nykyhetken Eurooppaan? Onko yhteiskunnan suuri koko suojatoimi vähemmistöjen puolustamiseksi?

     Pitääkö Euroopasta tehdä aito federaatio?

Abraham Lincoln oli 

Abraham Lincoln oli Karl Marxin aikalainen.

     Steven Spielbergin hienossa ja älykkäässä filmissä Lincoln Yhdysvaltojen edustajainhuoneessa väitellään neekeriorjuuden lopettamisesta. Eletään tammikuuta 1865. Presidentti Lincoln viivyttää julmaa sisällissotaa, jotta saisi kongressissa läpi orjuuden lopettavan perustuslain lisäyksen. Etelän joukot ovat murtumassa, ratkaiseva osa edustajista epäröi: jos Etelä häviää sodan muutenkin, miksi puuttua orjuuteen?

     Väittelyssä pelätään, että orjuuden poistaminen johtaa väistämättä siihen, että neekerit saavat äänioikeuden. Ja siitä seuraa vielä pahempi asia: naisten äänioikeus.

     Väittelyä nyt katsova tulee kysyneeksi: kumpi on ensin, demokratia vai yksilön vapautuminen? A:sta seuraa B, B:stä C.    Vapautuiko nainen demokratian ansiosta vai johtiko naisen vapautuminen demokratian kehittymiseen?

     Ja lopulta: nainen taisi Amerikassa vapautua aidosti ennemmin kuin musta väestö. Säädetyistä laeista huolimatta.

Spielbergin elokuva kohdistaa 

Spielbergin elokuva kohdistaa mielenkiinnon Abraham Lincolniin, jota pidetään yhtenä suurimmista presidenteistä.

     Lincolnin neroutta poliitikkona ei kai kukaan kiistä. Filosofi vai käytännön mies?

     Kirjoittaessaan muutama päivä sitten The New York Timesissä John Burtin kirjasta Lincoln's Tragic Pragmatism professori Steven B. Smith huomautti, että Lincoln on historiassa harvinainen mutta ei ainutkertainen poliittinen hahmo.  Spielbergin elokuva on ehkä saanut monet pitämään Lincolnia machiavellimäisenä poliitikkona, joka kietoi vippaskonsteilla hyppysiinsä edustajainhuoneen enemmistön. Toiset taas pitävät Lincolnia modernin demokratian maallisena pyhimyksenä.

     Smithin mielestä kumpikaan ei ole totta.

     Paremminkin, Smith sanoo, Lincolnin ura todistaa, että politiikassa tarvitaan sekä periaatteita että kykyä kompromisseihin.

     Periaate ilman kompromissia on tyhjyyttä.

     Kompromissi ilman periaatteita on sokeutta.

Hajanaisista mietteistä ei kerry

Hajanaisista mietteistä ei kerry tänään loogista kokonaisuutta.

     On liian paljon asioita, liian vähän kokoavia johtopäätöksiä.

     On myös liian helppo liihotella ajatuksien korkeuksissa, mistä maisema näyttää harmonisen kauniilta tilkkutäkiltä.

     Mikä meidät oikeastaan vapautti?

     Demokratia vai teknologia?

     Voiko olla ensimmäistä ilman jälkimmäistä?

     Tai vapautta ilman molempia?

     Vapautuiko nainen saadessaan äänioikeuden vaiko saadessaan olohuoneeseen pölynimurin, kylpyhuoneeseen pyykinpesukoneen ja keittiöön astianpesukoneen?

     Ilman näitä koneita mies ei koskaan olisi alkanut siivota kotia, pestä astioita ja vaatteita. Kotikoneiden ansiosta jopa mies osaa hoitaa yhteistä kotia.

     Tämä kuulostaa absurdilta.

     Siksi viimeinen sana annetaan tällä kertaa Franz Kafkalle:

     ”Sinä voit pysytellä erossa maailman kärsimyksistä , siihen sinulle on annettu vapaa valta ja se vastaa sinun luontoasi, mutta kenties juuri tämä erossa pysytteleminen on ainoa kärsimys, minkä sinä voisit välttää.”

Lainattuja teoksia:

Ralf Dahrendorf: Huomisen Eurooppaan (Reflections on the Revolution in Europe). Suom. Anna Salo. Kirjayhtymä 1991.

Franz Kafka: Keisarin viesti (Useita alkuteoksia). Toim. Kai Laitinen. Suom. Aarno Peromies. 2.p Otava 1989.

Petri Koikkalainen & Paul-Erik Korvela (toim.): Klassiset poliittiset ajattelijat. Vastapaino 2012.

Karl Marx & Friedrich Engels: Kirjallisuudesta ja taiteesta. Suom. Robert Kolomainen. Edistys 1974.

                   Vapauden ja demokratian raja railona aukeaa? 

                   Gibraltarin salmen takana siintää Afrikka. 

                   Tarifa 2011 Kyösti Salovaara.