[impressioita
Euroopassa 2014]
Kyösti Salovaara 2014. Pelto jossain Verdunin takana. |
Muutama
jälki – hermosoluissa, valokennolla tai kirjan sivulla.
Todellisuutta monessa kerroksessa; faktaa ja siitä jalostettua henkeä, joka muuttuu fiktioksi, ollakseen taas faktaa koska muutakaan
ei ole.
Ihminen
ja luonto järjestäytyvät ja muodostavat organisoituja saarekkeita
hajaannuksen keskelle.
Järjestäytymisestä
jää jälkiä. Näkyviä tai pois menneitä ja pois menneitäkin
löytää kun kaivaa maata tai kuvittelee nykyisestä mitä oli
ennen.
Viikinkien
kaupunki Haithabu Schleswigin lähellä on nyt pelkkää rantapeltoa
ja laidunta, mutta kerran se oli Pohjois-Euroopan suurin kaupunki ja
vilkkain satama.
Maan sisältä löytyneet jäljet kertovat
kadonneesta kulttuurista, hopeisia ja kultaisia esineitä; esiin
kaivettu haudoista, joihin rikkaat asukkaat toimitettiin veneineen ja
ratsuineen, airoineen ja satuloineen jotta kuollut ihminen saattaisi
matkustaa toiseen maailmaan, ehkä parempaan, kenties huonompaan.
Elämä
jätti jäljen.
Turisti
näkee pinnan.
Valo kuvioi sille selityksen.
Kyösti Salovaara 2014. Tässä sijaitsi runsas tuhat vuotta sitten viikinkien suurkaupunki Haithabu. |
Kaupunkeja:
Tukholma, Kööpenhamina, Hannover, Koblenz, Bonn, Trier, Hameln,
Baden-Baden, Colmar, Strasbourg, Mulhouse, Reims, Verdun,
Charleville-Mézières, Bastogne, Lyypekki, Schwerin, Schleswig,
Flensburg ja lukemattomat pienet kylät ja kaupungit ohi mentyä.
Mistä
Eurooppa alkaa?
Vuoristoja
ja harjanteita: Hunsrück, Schwarzwald, Vogeesit ja Aisne-joen harju jolle saksalaiset pysäyttivät ranskalaisten ja englantilaisten vastahyökkäyksen
syksyllä 1914. Sata vuotta sitten: missä Eurooppa on?
Kolmannen
valtakunnan viitoittamia moottoriteitä, pieniä teitä laajojen
peltojen keskellä, horisontti pakenee etäisyyteen, laaksojen
reunoja rohkeasti kiipeävä harjujen reitti (Route des Crêtes) Vogeeseilla; ja siellähän
Ranskan ympäriajon sankarit kesällä polkivat hurjia mäkiä ylös
ja laskivat niitä huimasti alas, niin kuin autoa ajaessa tuhannen
metrin korkeudessa kaiteeton serpentiini syöksyy satojen metrien
syvyyteen.
Jokia,
jokilaivoja, viinitarhoja, luostareita – kultivoitua menneisyyttä
nyt.
Rein,
Mosel, Meuse, Ill, Weser, Trave, Aisne, Lauch ja niin monta pientä jokea ettei
muistin hermosolut pysty niitä tallettamaan.
Rein,
Rein, Rein.
Mihin
kaikki tavara menee - Euroopassa?
Jaakko Salovaara 2014. Joet yhtyvät: Mosel lipuu Reiniin. Saksan nurkka, Koblenz. |
Jaakko Salovaara 2014. Moselin viinirypäleitä. |
Jokia,
kanavia, puroja. Metsiä joiden läpi valo ei pääse. Peltoja joiden
ylitse ei kukaan jaksa kävellä.
Kyösti Salovaara 2014. Korea kuin Colmar. |
Kaupunkien
vanhoja keskustoja, jotka Saksassa ovatkin nuoria, sillä
liittoutuneet kurittivat kaupungit maan tasalle. Kunnon opetus! Ja
arkkitehdit jatkoivat siitä mihin pommit eivät pystyneet.
Turisti
etsii vanhaa, karttaa uutta. Jostakin syystä uusi ei kiehdo ihmisen
silmää; tätä on mahdoton selittää järjellä. Siksi uusi on
rakennettu siellä sun täällä ”vanhaksi”, entisen maailman
replikaksi, ikään kuin sotaa eikä syyllisyyttä olisi olemassa.
Mutta
mistä Eurooppa alkaa?
Se ei
ala Helsingistä eikä Tukholmasta. Suomi ja Ruotsi ovat rajamaata,
välimaata, takamaata. Ruotsissa menneisyyttä sensuroidaan "hyvässä tarkoituksessa", niin kuin tehtiin Neuvostoliitossa kun paraatikuvista retusoitiin epäsuosioon joutuneet päälliköt pois. Suomi ja Ruotsi kilpailevat holhoamisen epäilyttävästä ykkössijasta. Kööpenhaminassa on kuulevinaan ja
haistavinaan eurooppalaisen tuulen, mutta tuletko Eurooppaan vasta
Flensburgissa, jossa jättiläismäiset marketit myyvät
puoli-ilmaista olutta tanskalaisille ja ruotsalaisille?
Siinäkö
menee Euroopan raja? Siinä missä ruotsalaisena, suomalaisena ja
tanskalaisena saat ostaa oluet ilman panttimaksua, kunhan todistat henkilöllisyytesi, sen että et ole saksalainen.
Muualla
Euroopassa ei papereitasi kysytä!
Kolme
koppaa, 72 tölkkiä olutta, niiden panttimaksu olisi 18 euroa; ja sen
saat lahjaksi kunhan et ole eurooppalainen. Tuolla summalla ostatkin sitten oluesi! Lahjarahalla.
Euroopan
raja, kostea ja ilmaan piirretty, tuulen viemää.
Jaakko Salovaara 2014. Tie houkuttelee. |
Kyösti Salovaara 2014. Liike ja kauneus. Cite de L'Automobile, Mulhouse. |
Jaakko Salovaara 2014. Etuajo-oikeus vapauteen. Vapaudenpatsaan replika kuvanveistäjä Bartholdin syntymäkaupungissa Colmarissa. |
Kyösti Salovaara 2014. Vapaus vs. totalitarismi. Alexander Calderin veistoksen takana natsitaiteilija Herman Scheuernstuhlin veistos olympiavuodelta 1936. Sprengel-museo, Hannover. |
Tie vie,
tie tuo, tie on tie.
Astut
jäljille, jätät jälkiä vaikka luulet toista.
Kumi
asfalttia vasten, pyökkimetsien, plataanikujien, tammilehtojen ja
lehmusbulevardien kautta menet eteenpäin päästäksesi taaksepäin.
Alsacessa kaupungit ovat koreita, koristeellisia, kuin satuja mutta
autotiellä asfaltti näyttää samalta eikä jälkesi näy paljain
silmin.
Hamelnin
torilla astut rotan päälle. Legenda näykkii jalkapohjia.
Jaakko Salovaara 2014. Hamelnin rotta. |
Schwerinissä,
entisessä DDR:ssä sijaitsee satulinna, jota kamerat kuvaavat, klix,
klix, klix – sata kertaa, tuhat, miljoona. Vieressä on moderni,
pelkistetty, minimalistinen puisto muutaman yksinkertaisen
rakennelman kera. Hiljaisuus! Ei valokuvia! Ei turisteja!
Uusi ei
ole kiinnostavaa.
Kumma juttu.
Jaakko Salovaara 2014. Munkkien "viinitehdas". |
Wiesbadenista
luoteeseen, hiljaisten ja kiemuraisten teiden päässä, piilossa
kaikelta (paitsi turisteilta) on Eberbachin entinen
sisterssiläisluostari viinitarhoinen ja viinipuristamoineen, nykyään
hotelli ja viinikauppa, turistimesta. Mutta se mikä tuo turistit
paikalle on Sean Connery munkinkaavussa, sillä Umberto Econ Ruusun nimeen perustuvan filmin sisäkohtauksia
kuvattiin Eberbachissa.
Reimsissä
komeilee mahtava Notre-Damen katedraali. Samppanjakaupunki,
kuninkaiden kaupunki, kruunajaisten Notre-Dame. Marnen taisteluiden
kaaoksessa tykinammukset sytyttivät sen tuleen. Lyijykatto suli
kirkon lattialle. Ranskalaiset ajoivat saksalaiset Marne-joelta Aisnelle.
Sata vuotta sitten ja missä olit Eurooppa?
Rockefeller
maksoi katedraalin kunnostuksen.
Vanha
kiinnostaa, on kaunista – kuin ikuinen jälki. Valo
suodattuu puhtaaksi pyhyydeksi katedraalin ikkunoissa. Niitä
oli jossakin välissä myös Marc Chagall suunnittelemassa.
Kun
vanhasta jää jälki sen näkee uutena.
Jaakko Salovaara 2014. Chagallin ikkunoita Notre-Damessa. |
Kyösti Salovaara 2014. Muuan hautausmaa Verdunissa. |
Jokia,
puroja, rinteitä, metsiä, peltoja – kyliä ja kaupunkeja.
Ihminen
rakentaa ikuista purkamalla vanhaa.
Luonto
muuttaa maiseman, se pysyy silti ennallaan pitkän aikaa.
Lyypekin
liepeillä, itään mentäessä, entisen DDR:n alueella, lähellä
Wismaria autiolla hiekkarannalla, mistä vesi on paennut ja jäljellä
simpukoiden ja kuoriaisten raatoja, jossakin tuolla etäällä
pariskunta syleilee toisiaan, keskellä vedestä vapautunutta
hiekkasärkkää, kovaa kuin asfaltti.
Thomas
Mannin Buddenbrookeissa (1901) vietetään kesää
1800-luvun puolivälissä Lyypekin toisella puolen, Travemünden
hiekoilla ja siellä ranta on kuin tänään, kauan sitten Mannin
kuvaamana, aivan kuin mikään ei sittenkään muuttuisi, kuin jälkeä
ei tarvitsisi edes jättää koska se on muutenkin:
”He
kulkivat rantaa pitkin aivan veden rajassa, missä hiekka on niin
veden tihentämä, siloittama ja kovettama, että sillä voi vaivatta
kulkea. Siinä oli kuin ripotellen kylvettyinä pieniä, tavallisia,
valkoisia simpukoita ja toisia pitkulaisia, suurempia, välkkyviä ja
näiden välissä kellanvihreitä, märkää meriheinää pyöreine,
onttoine, hedelmineen, jotka napsahtavat, kun ne litistää kokoon;
ja sitten vielä liuskameduusoja, yksinkertaisia vedenvärisiä sekä
toisia punaisenkeltaisia, myrkyllisiä, jotka polttavat jalkaa, kun
se sattuu niihin uidessa...”
Kyösti Salovaara 2014. Kuin Buddenbrookeista. |
Kyösti Salovaara 2014. Modernin brutaalia Lyypekkiä nyt - Trave-kanava. |
Kyösti Salovaara 2014. Uusi puisto Schwerinin linnan vieressä. |
Kyösti Salovaara 2014. Valo tulkitsee tilan. Strasbourgin modernin taiteen museo. |
Kyösti Salovaara 2014. Kitschiä Schwerinissä. |
__________________________________________________________________________________
Helsingissä 1.10.2014
Onnittelut hienosta retkestä. Aina se matkailu avartaa ja kaikki Euroopassa on niin lähellä vaikka täällä reunalla asutaankin. Pitää vain päättää lähteä. Ehkä lähdenkin hyvän esimerkin kannustamana.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaNiinpä, ja kyllähän matkoillaolo aina kotiolot voittaa, hah hah.