torstai 15. tammikuuta 2015

Valo ja pimeys, BB


[vähän metafyysisiä ajatuksia]



                                                                          Jaakko Salovaara 2015.
Lux Helsinki:
Antti Sunialan Fire Circus Walkea Senaatintorilla.



Ensin ei ollut mitään.
     Sitten se ei-mitään, tiheä ja tiivis ja kuuma piste räjähti ja valo syntyi.
     Big Bang!
     Valo syntyy prosessista; pimeys on perustila, siis alkutila, päätepiste.
     Vaikka sanotaan, että valo on sähkömagneettista aaltoliikettä, sen kummallisuutta ei ymmärrä. Jos rakentaa ikkunattoman huoneen, siellä vallitsee pimeys. Näin ollen pimeys on oletus.
     Maailmassa on paljon valoa, mutta vielä enemmän pimeyttä. Voiko sitä kutsua pimeäksi valoksi?
     Katsotaanpa Pariisiin. Kolmesataa turistia näppää yhtä aikaa digikameralla kuvan Eiffeltornista. He käyttävät valoa hyväkseen, mutta väheneekö valon määrä kun sitä käytetään, imetään ahneesti digikameran kennolle? Pimeneekö Eiffeltornin katveessa kun kolmesataa turistia painaa kameran laukaisijaa?
     Koska Champ de Mars ei pimene, valon mystinen luonne paljastuu. Harmi että meidät opetettiin uskomaan, ettei ilmaisia lounaita ole.
     Ei olekaan.
     Ihmisen elämä ja kehitys synnyttää järjestyksen saarekkeita maailmankaikkeuden epäjärjestyksen mereen. Kun elämä järjestäytyy elämäksi, se luo lisää epäjärjestystä ympärilleen. Pyrrhoksen voitto? Kuinka monta sellaista ihminen sietää?
     Ilman järjestystä pimeys vallitsee.
     Valo on prosessi, pimeys lepotila.


Hyvä ja paha - valon ja pimeydyn analogia!
     Mutta jos nyt ollaan johdonmukaisia, ensin oli paha ja vasta sitten tuli hyvä. Hyvä on valon kaltainen prosessi, kerran liikkeelle saatettuna se napsii pieniä voittoja pahasta, joka on alkutila, oletus. Hyvä on pahan sisässä kuin nukke laatikossa.
     Miten tämä ajatus sopii paratiisiin ja syntiinlankeemukseen? Eikö ihminen karkotettu paratiisista tehtyään pahaa? Jos niin tapahtui, niin hyvä oli ennen pahaa, mutta se on ristiriidassa valon hetkellisyyden ja pimeyden vallan suhteen.
                        JSS 2015.
     On kuitenkin mahdollista, että paratiisi oli Luojan itsekritiikkiä. Paratiisia ei tarkoitettu elettäväksi vaan paettavaksi, niin kuin valo pakenee Big Bangia. Tietenkin paratiisissa olisi voitu elää hieman kauemmin, mutta kuka haluaa elää ilman tiedon ja elämän taitoa?
     Kafka kirjoitti, että on turha valittaa syntiinlankeemuksesta: ”Ei meitä karkoitettu paratiisista sen vuoksi, vaan elämän puun takia, ettemme söisi siitä.”
     Sitä paitsi, niin kuin Kafka sanoo, meidät luotiin elämään paratiisissa ja paratiisi määrättiin palvelemaan meitä. Sitten meitä koskevaa määräystä muutettiin, viilattiin aikaan sopivaksi, mutta myös paratiisin määräystä muutettiin, vaikka kukaan ei kertonut sitä meille.
     Epätietoisuus on raskaampi kantaa kuin synnit.
     Mutta sitä lohduttaa ajatus, että elämä on jo sellaisenaan hyvä teko, pois-ottoa pahalta.
     Tämä kuulostaa itsekkäältä.


Alussa fyysinen maailma, sen jälkeen henkinen maailma ja sitten vielä informaatio: sanat.
     Usein sanotaan että tämä tai tuo kirjoittaja loi sanataidetta.
     Mutta kun ollaan tarkkoja, niin eivätkö sanat ole olemassa, vaikka niitä ei käyttäisikään? Sanan käyttäminen ei kuluta sanoja, niin kuin eivät digikameran kuvat vähentäneet valoa Champ de Mars -puistikossa. Saman sanan – vaikkapa kissa – voi käyttää ei vain kymmenen kertaa vaan miljoona kertaa ja aina se on yhtä tukevasti ja yhtä kokonaisena sanojen avaruudessa. Yhtä tuoreena ja virkeänä, eikö vaan?
     Täsmällisyyden tähden: sanan käyttäjä kuluttaa energiaa ja lisää epäjärjestystä järjestellessään sanoja ja asettaessaan ne "johonkin".
     Tulee kuitenkin mieleen, että ovatko sanat, kaikki miljoonat ja miljoonat jonkinlainen alkutila, oletus ja kun kirjoittaa jotakin, vaikka tämmöistä, niin onko se itse asiassa sanojen pois-karsimista, käyttämättä jättämistä eikä niinkään niiden luomista, synnyttämistä?
     Elämme laatikossa, joka on pullollaan sanoja.
     Pakina syntyy jättämällä sanoja käyttämättä.
     Jos haluaa sanoilla kuvata kaiken, ihan kaiken kaiken eli koko totuuden (kaiken valon ja valon ympärillä olevan pimeän valon), ei saa jättää yhtään sanaa käyttämättä, jolloin niitä tulee aika paljon. Enemmän kuin ymmärrän.
     Kun esimerkiksi Hemingwayn kirjoitustyyliä verrataan jäävuoritekniikkaan, niin se tarkoittaa, että Hemingway osasi jättää turhan pois, jättää sanoja käyttämättä vaikka niitä oli tyrkyllä ei vain kymmen vaan miljoonia.
     Tietääkseni Hemingway ei rakennellut jäävuoria.
     On ironista, että mitä vähemmän käyttää sanoja, sitä enemmän ilmaisee.
     Se sotii valon ajatusta vastaan; sitä että mitä enemmän valoa, sitä vähemmän pimeyttä; mitä enemmän hyvää, sitä vähemmän pahaa.
     Tämän paradoksin ilmaisemiseksi en osaa jättää käyttämättä epäsopivia sanoja. Sanat eivät kuitenkaan ole vääriä eikä oikeita, hyviä eikä pahoja.


                                                                                         JSS 2015.

14 kommenttia:

  1. Kiitos Kyösti hienoista ajatuksista ja niiden kiteyttämisestä lyhytsanaisesti!

    HYVÄ ON PAHAN SISÄSSÄ KUIN NUKKE LAATIKOSSA. Tässä on kaikki tutut sanat osuvasti järjesteltynä. Tämä on myös toivoa antava ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentistasi Marjatta!

      Se innostaa poimimaan sanoja ja laittamaan niitä sopivaan järjestykseen. Onko järjestyksellä sitten väliä? Enpä oikein tiedä. Tai että voiko järjestyksen merkitystä mitenkään tutkia.

      Poista
  2. Minusta on viisainta olettaa että pimeä on lepotila. Myös ihmisille. Muuten kaamoksesta tulee sietämätön olotila, kun vuosi vuodelta talvet lämpenevät ja sitä myötä sataa ja on tuhrua, jonka läpi katuvalot eivät juuri pääse.

    Jos asuisi maalla, niin pimeys olisi paljon lopullisempaa ja kattavampaa kuin tämä puolivillainen ei-missään tilassa oleva kaamos. Se oli varmaan helpompaa. Saisi nukutuksi paremmin. Ennen kaikkea: olisi lupa nukkua.

    Pidän tuollaisesta valon ja pimeyden määrittelystä, semmoinen olisi hyvä. Toivon kuitenkin takaisin hyviä, kylmiä 1950-luvun talvia, jolloin saattoi hiihtää ja luistella ja aivan varmasti. Kävelyt liukkailla kaduilla eivät edes käy kävelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessahan tämä valon ja pimeän suhde on varsin problemaattinen, vaikkei siihen laskisikaan tätä puolivillaisen valosaasteen ympäristöä.

      Me tietysti yritämme puolustaa omaa ääripäisiin vaihtuvaa valon ja pimeyden ilmastoamme, mutta olen joskus miettinyt että ovatko esim. Välimeren maiden ihmiset terveempiä ja mielentilaltaan tyyynempiä siksi, että siellä läpi vuoden pimeä aika on pimeää, valoisa valoisaa. Ehkä kaikki ei johdukaan ravinnosta niin kuin usein ajatellaan. Neljä vuodenaikaa on juhlapuheissa ihanaa mutta tekeekö tuo lopulta ihmisen onnelliseksi? Jatkuva epätietoisuus siitä miltä ilma huomenna näyttää ja tuntuu.

      Jos ihminen perimmiltään kaipaa turvallisuutta, sitähän suomalainen ilmasto ei lupaa - vaikka äärimyrskyt puuttuvatkin.

      Poista
    2. Ripsa, eilen hankittiin piikkipohjakengät. Tänään niillä tehtiin ensimmäinen lenkki. Hyvin toimivat, ei tarvinnut jännittää jalkoja eikä tuijottaa maahan, mihin voisi astua. Hyvä kokemus. Nyt ei voi enää vedota liukkaantumiseen ja sitä myöten katumiseen. Nyt sekin veruke on poissa. Oli sää mikä tahansa, ulos vaan!

      Poista
    3. Se hyvä puoli tässä epämiellyttävässä ja epäterveellisessä ilmastossa on, että se ei houkuttele tänne niin paljon terroristeja suunnittelemaan tappo-operaatioitaan. Voi se siis olla Kyösti turvaksikin (tämä sanottuna vinon hymyn kera).

      Suomalainen ravinto on useissa tutkimuksissa todettu tosi hyväksi. Me syömme melkein koko ajan aterioita, jotka ovat amerikkalaisten mielestä tylsää terveysruokaa ja välimerelliseen ruokavalioon verrattuna monipuolisempia. Mutta meidän on pysyttävä sisätiloissa melkein koko vuosi. En yhtään ihmettele, että monet, varsinkin vanhat ja sairaat ihmiset muuttavat juuri Välimeren rannoille. Nuorempana suunnittelin itsekin tekeväni niin heti eläkkeelle jäätyä. Ehkä tulevaisuudessa vietän pitkiä lomia valoisissa paikoissa, leudossa ilmastossa, muutto ei enää houkuta.

      Olen monesti ajatellut, miltä ensimmäistä syksysään Suomessa viettävästä maahanmuuttajasta tuntuu, kun pimeys alkaa täyttää koko päivän marras-joulukuussa. Onko aurinko sammumassa? Olenko joutunut helvettiin?

      Poista
    4. Niinpä. Ja jotkut tulevat jopa vapaaehtoisesti! Monet tietty kalpsivat tiehensä heti kun pääsevät, mutta moni täällä viihtyykin. Kumma juttu. Ehkä rauhallinen ja toimiva yhteiskunta kuitenkin voittaa kurjat säät. Suomalaiset itse monesti luulevat ettei villiä luontoa ole kuin täällä (missä sitä ei oikein olekaan), joten saattaa olla yllätys jos "erehtyy" vaikkapa Espanjassa ajelemaan maaseudulle ja vuoristoihin. Tosin suomalainen jokamiehen oikeus käppäillä ja onkia missä mieli tekee, on aikamoista ylellisyyttä.

      Poista
  3. Kyösti, kiehtovaa ajattelua. Pimeydestä valoon. Valo on voimakkaampi pimeyttä. Se voi tehdä pimeyteen kolon. Pimeys ei voi tehdä valoon koloja, mitä nyt vaivaisia varjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valon kolo pimeydessä - miellyttävän hauska ajatus. Vähän samanlainen kuin että jossakin on valon reuna (se mihin asti valo on mennyt siitä kun se sytytettiin) mutta näkeekö sen? Onko se niin kuin vaikkapa laudan pää: tuohon tulee ja tuossa loppuu?

      Poista
    2. On se rajattu alue, riippuen valolähteen voimasta. Aurinko tekee suurimman ja avoimemman kolon (melkein puoli maapalloa), kännykän taskulamppu ehkä noin viisi metriä, kynttilä vielä vähemmän. Takkatulikin valaisee lähimpänä istuvan kokonaan. :) Sitä mukaa kun valonlähde siirtyy, pimeys valloittaa tilaa. Lapsena pelkäsin pimeyttä enemmän kuin mitään muuta. Se oli kammottavaa...

      Poista
  4. Kyösti, muistan Firenzessä joskus kävellessäni ajatelleeni puolestaan sitä, että miten tämmöisen uskomattoman kauneuden ja loputtoman länsimaiden historian päälläkävelevät ihmiset voivat pystyä niin kammottaviin väkivallan töihin kuin olivat esimerkiksi loppuselvittelyt fasistien ja partisaanien välillä.

    Esimerkiksi Pasolini ammuttiin kotiovelleen koska hän oli a) kimmunisti, b) homoseksuelli. Se tapahtui möhemmin kuin II maailmansodan loppuselvittelyissä. Välimeren maissa on riittänyt näitä höyrypäisiä nuoriamiehiä aina. Sieltä on lähtöisin kolme monoteistista uskontoa, jotka koettelevat kaikkia mahdollisia rationaalisen rajoja.

    En kestä tätä vaatimusta että ei saa vaatia ihmisiltä ajattelukykyä. Vaikka Suomen valtiomuodossa valitettavasti on valtiokirkko, niin kyllä täällä pitäisi saada olla ateistikin aivan rauhassa jos katsoo sen omaksi alueekseen. Satiiriakin pitäisi saada kyllä vapaasti harjoittaa. Lisäksi omaa sananvapauttaan. Äh. Tässä taisi tulla nyt liikaa vaatimuksia.

    Siis: Välimeren auringossa tapahtuu merkillisiä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja tätäkin tietysti voisi heijastuttaa valoon ja pimeyteen mutta se saattaisi olla pelkkää teeskentelyä. Katolisen kirkon ja totalitaarisen ajattelun välillä on tietty side, jota en tietenkään osaa täsmentää.

      Se että me uskonpuhdistuksen (ja siihen leimautuneen markkinatalouden) "lapset" olemme liberaaleja ja suvaitsevia on arvo sinänsä eikä mikään vähäpätöinen arvo.

      Joskus on helppo unohtaa että Kreikan, Portugalin ja Espanjan diktatuurien lopusta on kulunut vasta noin 40 vuotta, yhden sukupolven keski-iän mittainen aika. Ja kuinka paljon siinä ajassa onkaan tapahtunut esimerkiksi Espanjassa!

      Muistan kuinka vanhempani, jotka isäni sairastuttua viettivät talvia Palmassa Mallorcalla, kertoivat kuinka hotellin väki muutti suhtautumistaan turisteihin Francon kuoltua, entinen ystävällisyys hetkeksi katosi ja siivoojat melkein sylkivät turistien päälle.

      Poista
  5. Niin, tietysti taas uskonto. Hm. Kovasti sekulaaria porukkaa se vaikuttaa olevan Italiassa ainakin. Lukuunottamatta vanhoja naisia ja ehkä Napolista etelään. Mutta siellä on sitten myös camorra ja mafia, eli jokapäiväinen väkivalta, joka on edelleen kyllä olemassa.

    Vatikaanin historia on väkivallan ja vallan vaihtelua, hyvin maallisen tuntuista taistelua. Aina joskus tuli joku Assisista, Franciskus tai joku muu, mutta sitten kohta meno oli samanlaista kuin ennenkin.

    Totta, Francon ja Salazarin diktatuureista ei ole kauan. Eikä Kreikan sotilasjuntasta. Jostakin semmoisesta on peräisin se ajattelu uskonnosta oopiumina kansalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missä määrin uskonto on ollut syypää selkkauksiin, missä määrin seuraus niistä, olisi mielenkiintoinen aihe, jonka pohtimiseen ei pätevyyteni tältä istumalta riitä. Tuo oopiumi-vertaus lienee peräisin Marxilta ja/tai Engelsiltä, ehkä kauempaakin.

      Poista