Tammenterhoja

[Maailma tässä, me maailmassa]

                                                                                                    Kyösti Salovaara 2015.

Tarkemmin ajatellen jatkan siitä mihin viime viikolla pääsin.

     Silloinhan peruutin nykyhetkestä 1950-luvulle, Key Westin highwaylta kotkalaiseen ulkohuussiin.

     Hieman kliseemäinen toteamus kuului: maailma on muuttunut, rikastunut aineessa ja hengessä.

     Nyt jatkan peruuttamista 1920-luvulle ja koukkaan sieltä takaisin nykyhetkeen.

     Maailma on siis muuttunut, ehkä.

Suomi on paikka.

     Paikan päällä sitä ei huomaa eikä tajua.

     Kun menee kauemmaksi, näkee lähemmäksi.

     ”Joskus kun olen matkustanut kyllin kauaksi kykenen kenties kirjoittamaan suomalaisen romaanin”, Mika Waltari kirjoitti vuonna 1929.

     Samana vuonna, 21 vuotiaana, hän totesi eräässä runossaan nähneensä jo liian monta kaupunkia, niin monta että ne tuntuivat melkein samanlaisilta, nähneensä liian paljon ihmisiä, niin paljon että kaikki olivat lopulta melkein samanlaisia.

     Mutta matkustaminen, oven avaaminen, rajan ylittäminen oli aluksi huumaava kokemus nuorelle kirjailijalle. ”Matkustaminen on nykyajan sairaus”, Waltari sanoi 1929. ”Kaikki mielikuvat ja aistimukset tulvivat hyökynä ylitseni. Ja kipeän sentimentaalisen ihanana ja elävänä muistan ensimmäisen ulkomaanmatkani hurman. Ensimmäisen aamun mannermaalla. Vaaleanvihreän ja punaisen aamun Lyypekissä, - sikaarinmaun ja neilikantuoksun.”

     Matkustaminen on pahe, Waltari huokasi. Ihanin ja vaarallisin.

     Se avasi maailman kuin nainen sylinsä viattomalle nuorukaiselle.

     Esimerkiksi näin, runossa Aivojen filmi vuodelta 1928:

…

kaikki jäi taaksemme

kun valkea laiva vei meitä vieraita rantoja kohti

…

Stettin – Berlin – Nordischer Hof – Friedrichstrasse

päivä autojonojen metallihyrskeessä -

autobussin katolla.

…

Pikajuna, - keinuva, tutiseva, höyryä puuskuttava,

Hannover ja Köln,

passi- ja tullitarkastus,

Ranskan rajalla hakevat tupakkaa,

mahdollisesti myös kokaiinia.

Ja Pariisi,

taksien kovakuoriaisjono ja baarien rivi,

valkoista, keltaista ja vihreää

ensi vaikutelma.

…

Ja Dôme,

kaiken alku, loppu ja keskus,

täsmälleen maapallon keskipisteen päällä,

-rahapulaa – a café crèmeä – tupakansätkiä -,

Kupoolin sinipunainen, liekehtivä suunnikas,

Montparnasse,

garçon, - un demi!

…

Matkustaa, - joka yö eri vuoteessa, -

se on elämä!

….

seitsemän sekuntia ijankaikkisuudessa;

lentää! Säteillä ja sammua.

Eteenpäin! Takaisin tänne!

     Se on helpompaa kuin peruuttaminen.

     Hyppy nykyhetkeen – maaliskuulle 2015.

     Suomi on paikka, paikan päällä Suomi.
     Waltarin piti ylittää fyysisiä rajoja ollakseen muualla. Tänään niin ei tarvitse tehdä, koska maailma on yhteinen hengessä ja aineessa. Ja tänään rajojen ylittäminen on mahdollista kenelle tahansa, muillekin kun rikkaille ja taiteilijoille.
     Viime sunnuntaina, arkinen esimerkki.

     Ensin katsoin suoraa lähetystä Liverpoolista, teräväpiirtoa ja pallon liikettä vihreällä kentällä.

     Mutta englantilainen futis osoittautui (jälleen) jokseenkin yksitoikkoiseksi, joten vaihdoin kanavaa: Milano - San Remo, ammattipyöräilyn keväinen klassikko, vesisateessa ja Italian Rivieran pilkottavassa auringonpaisteessa.

     Saunan jälkeen myöhäinen lounas: iberian porsaan kypsäksi paahdettuja ribsejä amerikkalaisen kastikkeen kera (maistuiko metsä tammenterhoilla kasvatetussa porsaanlihassa ja kastikkeessa kenties hikkorin tuoksu?), espanjalaista punaviiniä, uusia perunoita Israelista, kirsikkatomaatteja Espanjasta, leipää ja vihreää salaattia Suomesta.

     Jälkiruoaksi eteläafrikkalaisia viinirypäleitä, italialaista espressoa ja espanjalaista brandyä.

     Sitten telkkarista amerikkalainen lännenelokuva ja englantilainen trilleri ja illan lopuksi sängyssä englantilaisen, Vogeeseilla asuneen Nicolas Freelingin romaani, joka kertoo elsassilaisesta Strasbourgista ranskalaisen päähenkilön silmin.

     Pientä ironiaa: kun englantilainen, Irlannissa kasvanut Freeling lopetti amsterdamilaisesta van der Valkista kertovien dekkareiden kirjoittamisen muutettuaan Strasbourgin lähelle Grandfontaineen, lukijat hermostuivat ja mm. Skandinaviassa (Ruotsissa ja Tanskassa) lopetettiin Freelingin julkaiseminen.

Ruokapöydässä ja nojatuolissa maailma, arkipäiväisesti, huokeaan hintaan.

     Maailma on meissä. Me olemme maailmassa.

     Päätä ei voi enää laittaa pensaaseen paetakseen maailmaa.

     Eikä tarvitse matkustaa ulkomaille nauttiakseen ulkomaista.

     Maailma muuttui.

     Epäilemättä niin kävi.

Mika Waltari -lainaukset:

Mika Waltari: Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978. Toim. Ritva Haavikko. WSOY 1979.

Mika Waltari: Matkakertomuksia. Toim. Rudy de Casseres ja Raimo Salomaa. WSOY 1988.