torstai 21. toukokuuta 2015

Kupla


[kierrellen kaarrellen absurdiin]


                                                                           Kyösti Salovaara 2015.
Missä on elämän kovalevy?
Kuplassako?


Ei tästä osaa uutta sanoa.
    Kenties pitäisi vaieta, olla hiljaa, jättää sana kirjoittamatta. Tyytyä toteamaan, että jokaisella meistä on ikioma kupla, jonka sisällä elämä on juuri sellaista kuin se sattuu olemaan.
    Kukaan ei ole viaton, ennakkoluuloja piisaa, terra incognita alkaa joskus kaukana kuplan reunasta, toisinaan ihan lähellä eikä se ole fyysisen kartan alue, vaikka sitäkin.
    Filosofit, niin kuin vaikkapa Hegel, ovat ajatelleet että ihminen, yksilö syntyy olemaan vain suhteessa muihin ihmisiin, vain silloin kun muut tunnustavat hänen olemassaolonsa. Täysin irrallista ihmistä ei ole, tai jos olisi, silloin tuollaisen ihmisen kuplaan ei kukaan näkisi eikä tuollainen ihminen näkisi kuplastaan muualle.
    Niinpä, niinpä niin.
    Ihminen etsii hyväksymistä, tunnustusta. Hän ei voi koskaan olla ihan varma miten yhteisö hänet arvioi, mihin asettaa, mitä toivoo ja mitä uskoo, joten kupla syntyy tästä, hänen päänsä päälle eikä hän eikä kukaan muu tiedä kuinka paljon lumetta kuplassa on. Kupla toimii luulon ja spekulaation barometrina.
    Mutta muistettakoon: kysymys ei aina ole yliarvostamisesta. Voi myös käydä päinvastoin. Jos ihmisyksilön pään päällä ei olekaan tyhjää vaan vajausta, jolloin hänen arvonsa on yhteisön silmissä pienempi kuin mitä sen kuuluisi olla, puhutaanko silloinkin kuplasta? Voiko alipaineisen kuplan ilmaista matemaattisesti? Onko sille oma sanansa? Millainen on antikupla? 


Kaikki alkaa saippuasta ja vedestä.
    ”Anthony ja minä puhaltelemme niin usein kuplia”, kirjoittaa F. Scott Fitzgerald teoksessa Kaunis ja kadotukseen tuomittu. ”Tänäänkin puhalsimme niin kauniita kuplia, ja kun ne poksahtivat rikki, niin puhalsimme yhä uusia ja uusia – kuplia, jotka olivat yhtä isoja ja kauniita, kunnes kaikki vesi ja saippua loppui.”
    Kuplan kuuluu olla kevyt ja kaunis, seinämässään kimaltaa kaikkeuden värikirjo. Se liitää kuin unelma ja sitten poksahtaa rikki.
    Ei ihme että saippuakupla on metafora niin moneen. Yhteen aikaan teknologiaosakkeita yliarvioitiin, jonotettiin, kilpailtiin hinnat ylös kunnes kupla puhkesi. Unelmat eivät liidä loputtomiin. Puhutaan myös asuntokuplasta, hintakuplasta, sellainen on Helsingissä, ja pelätään että sekin kupla puhkeaa, mutta vaikka se puhkeaa, betoniseinät ja tiilikatot jäävät ennalleen. Kupla on rahaksi realisoitunut kuvitelma.
    Mutta Fitzgerald – hänpä kirjoitti rikkaiden kuplasta, jossa timantit olivat Ritziä suurempia ja seuraavan päivän krapula tappavan julmaa.
    Julmempaa kuin Punavuoressa missä eliitti siemailee punaviiniä ja tuontioluita ja miettii, että mistä seuraavaksi puhuisi. Kannattaako tunnustaa rajoittuneisuutensa vai ylpeillä sillä?


Sanat kirjoitetaan niin kuin kirjoitetaan, korva kuulee mitä sanotaan niin kuin kuulee ja siksi kuplasta tuli heti mieleeni Samuel Taylor Coleridgen runo Kublai-kaani:

”Ja Kublai-kaani antoi rakentaa
palatsin uljaan Xanaduun,
miss' Alph, tuo pyhä virta, samoaa
kautt' onkaloitten mereen, jok' ei saa valoa päivän eikä kuun.”

    Loistava palatsi, tuhon partaalla, huvilinna jonka tumma varjo karkeloi aallokossa, niin kuin Coleridge oopiumiunessaan kuvitteli. Runo jäi kesken koska Coleridge heräsi eikä muistanut miten uni päättyi. Kublai ei kenties ollut kupla mutta Xanadu oli, tai ainakin se oli lehtikeisari Kanen elämän kupla Orson Wellesin filmissä.
    Ja melkein vakava kysymys: viittasiko Welles sensaatiolehdistön luomaan kuplaan? Vai siihen ettei kuplan luoja pääse koskaan pakoon omaa syyllisyyttään?


No, tietysti kupla tarkoittaa autoa.
    Sehän sanasta ensin tulee mieleen, Volkswagen Typ 1, Adolf Hitlerin alkuunpanemana eikä lainkaan kupla maanteillä, moottoriteillä, sivuteillä; Beetle, Bug, Käfer, Pichirilo, Coccinelle, Pulga, Vocho, Pörnikas, Fusca jne. ja Suomessa Kupla.
    Mienkiintoista on, että vain pohjoismaissa autoa sanottiin ”kuplaksi”, muualla sen lempinimi viittasi kuoriaiseen.
    Miksi me näemme kuplan toisella tavalla kuin naapurit?
    Vai sekö juuri on tyhmä kysymys?
    1960-luvulla kuplavolkkareita piti Suomessa jonottaa, kauppa oli lisensoitua. Itäautoja sai jonottamatta. Eikä ison YYA-kuplan sisällä saanut metelöidä. Kun kuiskaat mahdollisimman kovaa, sinut ehkä kuullaan. Äänivalleja moneen lähtöön.
Kaikki kuplat poksahtavat lopulta.
    Elämästä saattaa jäädä monia jälkiä, saippuakuplasta tuskin havaittava märkä pläntti.


Ja sitten minä puhkuin ja puhkuin ja lopulta....
    Onko se resignaatiota kun tajuaa ettei ole enää kiinnostunut kaikesta mitä kuplaan yritetään lähettää? Vai iän tuomaa viisautta?
    Sattumalta luin Tekniikan Maailmasta uudenlaisesta läpäisytutkasta, joka ”näkee” betoniseinänkin taakse. (Eihän sattumia ole, muuten.) Kun tuollainen tutka lähettää mikroaaltoja seinän läpi ja kun aaltojen impulssi palaa havaitsemastaan objektista takaisin tutkan antenneihin, alkuperäisestä signaalista on jäljellä vain 0,0025 %. Mitä noin vähästä informaatiosta pystyy saamaan irti? Jos pystyy riittävästi, mihin enempää edes tarvitaan?
    Kuplan seinämä ei ole betonia, mutta vähitellen käy niin, että signaali ohenee, kalpenee ja lopulta puhutaan prosentin osista. Läpinäkyvä himmenee, muuttuu hiljakseen tarkoituksenmukaiseksi muuriksi, sillä kuplan sisällä on jo niin paljon mahdollisesta. Lapsi ja vanhus – kuplan muodon ääripisteet ja molemmissa kupla on melkein täydellinen ja perille pääsemätön, pelkkää itseä.
    Tai hemmetti – suoraan sanoen enhän minä jaksa katsoa jääkiekkoa enkä telkkarin kotimaisia viihdeohjelmia vaikka ehkä pitäisi. Juuri käydyistä jääkiekon MM-kisoista katsoin kaksi erän puolikasta, siis kahdesta eri pelistä ja se riitti. Tylsä peli, vailla virkeän ajatuksen viehätystä. Mutta koska lähetykset keräsivät Suomessa yli miljoonan katsojajoukot, niin ongelma lienee ikiomassa kuplassani, ei heidän.
    Se vähän lohdutti ettei laatulehti The Guardian sanallakaan kirjoittanut viime maanantaina Kanadan voitosta. Joten saattaisiko jääkiekko olla suomalainen kupla?
    Jos kansa on kuin yksilö, niin pitääkö myös sen hakea tunnustusta muualta, muiden kansojen silmissä? Jos pitää, kuinka pitkälle jääkiekolla ja pesäpallolla pääsee ennen kuin kupla poksahtaa?
    Kuulenko äänessäni ärtymyksen?
    Huomaan, että radiota kuunnellessa yhä useimmin vaihdan kanavaa; yhdentekevä höpötys musiikin lomassa riipoo. Ylellä on silti runsaasti hyviä puheohjelmia. Kuuntelen. Mutta Ylen aikaisen keskenään kikattavia naistoimittajia en kestä: mistä he puhuvat je kenelle? Toisilleenko? Muutama viikko sitten Jari Sarasvuo kertoi palaavansa radioon. Hän ryhtyy tekemään puheohjelmaa, jossa ei ole käsikirjoitusta. Sellaista ohjelmaa kuulemma tarvitaan.
    Ei tarvita!
    Kuplassani on reikiä mutta yhä vähemmän.
    Lähestytään kriittistä reunaa: vain 0,0025 prosenttia lähetetystä signaalista palaa takaisin. Revi siitä sitten essee ”Minä ja maailma”.
    Minä ja maailma – höyhenenkevyt kupla kevättuulessa. Kaunista katsella, ei saa koskea – särkyy helposti.

Eivätkä tervapääskyt ole vieläkään täällä.
________________________________________________________

Lähteitä:
F. Scott Fitzgerald: Kaunis ja kadotukseen tuomittu.(The Beautiful and Damned, 1922. Suom. Antero Hälvä. 2.p, Otava 1975.)
Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen. (The End of History and the Last Man, 1992. Suom. Heikki Eskelinen. WSOY 1992.)
Yrjö Jylhä (suom.): "Hallitse, Britannia!" - Englantilaista runoutta. WSOY 1929.
Tekniikan Maailma 10/2015.

15 kommenttia:

  1. Sinun kuplasi on kaunis ja se liikkuu millä alueella tahansa nähden aina jotain, jota ei näe, jos sinä et näyttäisi Hegelit ja kaikki maailman muut kuplat jotka säilyttävät muotonsa ja joita arvostetaan vaikka he olisivat jo niin sanotusti kuolleita vaikka ei tiedetä alkaako elämä silloin kuplia uudestaan ehkä kuitenkin eri muodossa. Mistä me sen tiedämme. Tiedämme sen mitä näemme. Jotkut tietävät senkin mitä me emme näe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisu!

      Jotkut tietävät senkin mitä me emme näe - ihan Platonin ydinajatus, luulen.

      Poista
  2. Sarasvuollahan oli jo kerran tällainen ohjelma, jossa hän puhui tunnin. Minulla jäi silloin kuuntelematta. Muistaakseni nämä yksinpuhelut olivat suosittuja.
    TV:n puolella Sarasvuon ohjelma lopetettiin kesken kauden, koska katsojat häipyivät. Tätä katsoin pari osaa. Sarasvuo oli ottanut tyylikseen jotenkin päälleliimatusta haastateltavan tuijottamisen ja pitkät tauot, mikä kyllä tuntui omituiselta. Mikä lie Sarasvuon kupla? Hän korostaa ainakin kovasti ylivertaista älykkyyttään. Minun kuplani sanoo, että tuon asian pitäisi olla muiden määriteltävissä.

    Minustakin toimittajaparit, jotka puhuvat musiikin välissä ikäänkuin rennosti, ajattelematta kuulijoita, ovat todella pitkästyttäviä. Ketä kiinnostaa, mitä toimittaja söi aamulla tai minkä tempun hänen koiransa teki. Eiköhän tässä luonnollisuus-trendissä ole menty jo niin pitkälle, että voisi palata vähän harkitumpaan.
    Tästä tulee mieleeni, miten Marlon Brando toi elokuviin luonnollisen mutisevan puheen ja vähäeleisyyden, mitä alkuun oudoksuttiin. Hänkin meni joskus vähän yli, mutta auttoi siiinä, että kaikki paatoksellinen ja teatraalinen esitystapa alkoi jäädä vähitellen historiaan.

    Hegel ja kumppanit ovat esittäneet, että ihminen syntyy vain suhteessa toisiin. Kyllä varmaan näin on. Vuorovaikutuksesta syntyy sitten nimeämistä, mikä on toisaalta siunaus ja toisaalta kirous eli karkotus paratiisista. Pieni lapsi on kaikkivoipa - olisiko kuplaton - kunnes hän alkaa ottaa vastaan mielipiteitä itsestään.

    "Kuplassani on reikiä, mutta yhä vähemmän." Mielenkiintoinen ja uteliaisutta herättävä ajatus.
    Kyösti, jatkathan kupla-teemaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Radiossa "höpöttäminen" toimittajaparein on kai Yleen kopioitu kaupallisista radioista ja sinne taas ulkomailta. Kun syksyllä ajeltiin Ruotsin läpi, auton radiossa kuului kuinka ruotsalaiset toimittajaparit juttelivat keskenään, ikään kuin kuuntelijoita ei olisi olemassakaan. Johtui tietysti siitä etten ymmärtänyt mitä puhuivat. Mutta silloin sain ahaa-elämyksen: enhän oikeastaan ymmärrä näitä suomalaisiakaan höpöttäjiä, koska he eivät enää tee ohjelmaan kuuntelijalle vaan itselleen ja toimitajakaverilleen, joka istuu samassa studiossa. Tämä on myös helppoa journalismia, koska ei tarvitse tietää mistään mitään eikä syventyä mihinkään.

      Mutta, koska tämmöistäkin ohjelmavirtaa kuunnelleen, ehkä laajastikin, niin tämäkin saattaa olla oman kuplani sokaisema mielipide. Ehkä joillekin, monillekin, riittää että ääni kuuluu vaikkei sanoilla olekaan sisältöä.

      Mutta itse kyllä kuuntelen musiikkia kuin sanoja vailla mieltä.

      Tässä kuplassa, hah!

      Poista
    2. Pitää korjata pois jäänyt sana:

      "Mutta itse kyllä kuuntelen mieluummin musiikkia kuin sanoja vailla mieltä."

      Poista
  3. Kupla-ajatuksesta ja signaalien välittymisestähän tulee mieleen että jos kuplan seinät itsessään ovat heijastavat niin sehän tarkoittaa että huomattava osa lähetetystä signaalista vain heijastuu seinistä takaisin ilman läpäisyä ja näin ollen voimistaa signaalia kuplan sisällä. Tällöin paitsi että lähetetty signaali ei välity kunnolla ulos, sen vaikutus näyttää ylikorostuneelta kuplan sisällä.
    Samoin kun signaali on läpäissyt seinämän ja tavoittaa jonkin kohteen, signaalin takaisinsironta suuntautuu kaikkialle, joten kuplassa oleva lähettäjä ei voi havaita geometrisesti kuin pienen osan reaktiosta. Ja taas kerran osa tuosta reaktiosta heijastuu taas kuplan seinämästä, tällä kertaa ulkopuolelta, näin tavoittamatta lähettäjää (ja vastaavasti vastaanottaja havaitsee heijastusta ja näkee reaktion merkittävämpänä kuin se onkaan). 0.0025 prosenttia kuulostaa ihan mahdolliselta lukemalta...

    Tämänhan voisi kirjoittaa matemaattiseksi malliksi, kommunikaatio säteilyn muotona :)

    Tuo ajatus että ihminen syntyy olemaan vain suhteessa muihin ihmisiin toisaalta myös monimutkaistaa kupla-analogioita koska poikkeuksia lukuunottamatta yksilö ei muodosta omaa kuplaansa vaan liikkuu useassa, jotka ovat usein osittain päällekkäisiä (ja joskus taas eivät, jolloin yksilö saattaa päästä seuraamaan keskusteluja näkökulmista jotka eivät kommunikoi lainkaan keskenään...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kaavailtu, hdcanis! Hahhaa, kunpa olisin päässyt noin pitkälle omassani.

      Mutta vakavammin ajateltuna, tuo että ihminen on monessa kuplassa (erilaisten asioiden, aiheiden, kokemusten, aatteiden ja ties minkä suhteen) on erittäin totta ja se pitäisi aina muistaa, kun jostakusta, vaikkapa poliittisesta toimijasta tehdään yksinkertaistettua profiilia.

      Ja sama pitäisi meidän itse kunkin muistaa, kun yritämme tajuta mitä mieltä siitä tahi tästä asiasta ollaan - että siis melkein aina "minä" on aika ristiriitainen olento.

      Poista
    2. Poliittisesta toimijasta tulee mieleen nämä kohut, kuten nyt Toimi Kankaanniemen harkitsemattomuudesta noussut. Miten monessa kuplassa lienee Toimikin toiminut? Yhdessä kuplassa hän noudatti varmaan jotain vanhaa flirttailevaa maskuliinisuutta ja ajatteli, että naiset loukkaantuvat, jos hän ei edes yritä vietellä. ;) Tämä kalskahti sitten pahasti niiden muiden kuplien kanssa. Jossain muussa yhteisössä Toimin ei tarvitsisi hävetä. Ja nyt hänestä tehdään ehkä joissain piireissä/kuplissa yhden piirteen sarjakuvamaista hahmoa.

      Minun pitää aina konkretisoida ...

      Poista
    3. No, konretisointi on aina hyvä asia. Kankaaniemen tapaus vain todistaa sen että ihmisessä on monta minää, tai nyt kun tämä kuplina ilmaistaan, monta kuplaa eikä mikään "isominä" pysty kaikkia "pienempiä miniä" hallitsemaan - pikemminkin kokonaisuus on osien summa kuin hierarkinen rakenne ja kun ihmisen sielun palaset pyrkivät elämään välillä omaa elämäänsä, tapahtuu kaikenlaista mitä ihminen ei oikeastaan toivokaan. - Kuplan sielutiedettä tämä!

      Poista
  4. Kupla antaa myös illuusion ja turavllisuuden tilanteen, että kaikki voi kestää ja itse on suojattu. Lisäksi on hyvä sulkea välillä itsensä informaatiotulvalta. Vaikka muuten kupla-ajatus ja eristäytyminen on huonoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joskus tuntuu että informaatiotulvaa vastaan pitäisi todella olla paksumpiakin seiniä kuin (saippua)kuplalla on. Tosin, niin kuin hcanis mietti, kuplan pinnasta saattaa turha heijastua takaisin ja taivaalle. Jännittävää on että "kuplaa" käytetään nyt eristäymisen symbolina kun se aikaisemin tarkoitti katteetonta arvonnousua.

      Vai onko noilla molemmilla puolilla sittenkin jotakin yhteistä? Voi olla.

      Poista
  5. Minäkin olen kypsytellyt mielessäni vähän samaa kuin Jokke, että on terveellistä ja järkevää yrittää olla omassa kuplassaan. Ei se tietenkään onnistu, koska on tuota heijastumista, mitä Hdcanis pohtii ihanan tieteellisesti. Ja kun on pakko elää tässä maailmassa, nin ei auta kuin tehdä kaiken aikaa valintoja ja kompromisseja.

    Katsoin kerran tiedeohjelmaa, jossa puhuttiin muotoresonanssista, joka yksinkertaistaen tarkoittaa sitä, että kun joku on tehnyt jotain, niin se on seuraaville jo helpompaa, vaikka ei olisi edes tietoinen niistä aiemmista tekijöistä. Kun sanomalehden ristisana annettiin jollekin ryhmälle tehtäväksi etukäteen, niin aamulla lehden käteensä saaneet ratkaisivat sen huomattavasti nopeammin kuin edellisen, vaikeustasoltaan samanalaisen, jota ei ollut tehty etukäteen. Ohjelman tiedemiesten mielestä muotoresonanssin vaikutuksesta vanhat lorut opitaan tuosta vain, koska niitä on höpötetty ehkä paristaa vuotta. Tämä pätee myös eläimiin. Euroopan korttaraiset oppivat nokkimaan uudenlaisen maitopurkin auki heti kun USA:n sukulaiset olivat sen vaivalla oppineet. Onko tämä kuplan heijastumaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kiehtovalta mutta vähän uskomattomalta - muotoresonanssi, hah. Globaalia telepatiaa toisin sanoen.

      Kottaraisista tiedän sen, että kun niiden määrä on esim. Suomessa vähentynyt mutta USA:ssa lisääntynyt, niin se johtuu "jaloista": siitä että Suomessa heinikot kasvavat pitkäksi (pakettipellot yms) kun taas Amerikassa hoidetaan (leikataan) nurmikoita ja kottaraiselle on niin lyhyet jalat ettei se pärjää pitkässä heinikossa. Ts. urbaani ympäristö sopii sille paremmin kuin villi luonto.

      Poista
    2. En minäkään oikein osaa ottaa tätä muotoresonanansia todesta. Mehän olisimme sen perusteella kohta aivan liian viisaita ja yhä nopeampia oppijoita.

      Poista
    3. Olisihan se ihanaa jos oppiakseen jotakin, ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin loikoilla riippumatossa ja odottaa globaalin telepatian väreitä.

      Jotenkin tuntuu että tällainen on todella opiskelijajärjestöjen mielessä kun vastustetaan kaikkea, kaikkea mikä voisi vaatia opiskelijalta enemmän. Kyllä riittää että osaa näpytellä Googlea, tunnutaan ajateltavan.

      Pänttäys on vanhaa hapatusta.

      Ehkä - kuitenkin, nyt jälkeenpäin, olen tyytyväinen, että koulussa piti päntätä ja oppia sellaistakin mikä ei silloin lapsena kiinnostanut pätkääkään.

      Poista