Ruostepyrstö ja muita

[kliseitä ja latteuksia]

                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2012.
"Minäkö laumaeläin?"

Jotenkin tuntuu, että kesällä saa rehdisti vältellä syvällisyyttä ja rypeä latteuksissa. Kliseitten lammikko on matala mutta avara.

    Niinpä hyppään lammikkoon polvia myöten ja sanon: Yksilö syntyy joukosta; joukko syntyy yksilöistä.

    Paljon on opittua, paljon päähän perittynä pantua.

    Ihminen on omimmillaan joukossa. Se edellyttää erinomaista sopeutumiskykyä. Laumassa meitä rakastetaan. Tai niin kuvittelemme. Ollaksemme yksilöitä tiedämme, että vahvin puolemme on aikojen yli ollut yhteistoimintakyky, ryhmähenkisyys ja ryhmien hankkeet.

    Joukkuepelin voima tuli esille Ranskassa. Ne joukkueet pärjäsivät, jotka osasivat sopeutua vastustajan peliin joukkueena. Katsojan kannalta tuollainen (puolustava) joukkuepeli on usein ikävystyttävää. Katsoja näkee pallon mutta ei joukkuetta. Palloa tuijottamalla ei ymmärrä mitä kentällä tapahtuu.

Viime lauantaina englantilainen Chris Froome yllätti täydellisesti Ranskan ympäriajon kilpailevat joukkueet ja kilpailijansa Pyreneitten rinteillä.

    Team Skyn kapteeni Froome tunnetaan sinnikkäänä ylämäkiajajana ja huonona laskijana. Kun nyt noustiin yhtenä joukkona Col de Peyresourdelle, kaikki odottivat Froomen tai Richie Porten (BMC) tai Nairo Quintanan (Movistar) irtiottoa, mutta sitä ei tapahtunut.

    Kun alamäki alkoi, Froome viiletti mäkeen uhkarohkeasti kuin ei olisi muistanut mainettaan, ja ryntäsi lähes 90 km tuntivauhdilla serpentiinejä alas etapin voittoon.

    Hetkellisesti näytti että yksilö nujertaa joukon, joukkueen.

    Mutta Skyn joukkue osaa hyydyttää kilpailijat; se on niin vahva että polkee hirmuisesti silloin kun muutkin joukkueet polkevat, mutta ajaa matelemalla jos kilpailijatkin matelevat. Sky tietää kuinka kapteenia suojellaan.

    Vahva pystyy sopeutumaan. Jos Froome saa etumatkaa, Skyn joukkue pitää huolen lopusta. Se maksimoi voiton mahdollisuuden melkein kyynisen laskelmoidusti.

    Sopeutuvan ja sopeuttavan Skyn dominoimaa kilpailua on pitkäveteistä katsoa. ”Yrittäkää edes!” katsoja huudahtaa muille joukkueille: ”Polkekaa, hemmetti! Tehkää jotakin yksilöllistä. Yllättäkää! Uskaltakaa! Ottakaa nyt edes vähän riskejä!”

Ryhmähenkisyys, sopeutuminen, joukkueen voima!

    Ruostepyrstö lentää Raumalle ja 600 lintubongaria ja Matti Vanhanen ryntäävät katsomaan tätä Suomessa tuikiharvinaista sieppoa. Muut siepot, kuten kirjo, harmaa ja viski ovat tutumpia ja kotipiiriin pesiytyneitä.

    Maahanmuuttovirasto ei huolestu yhdestä ruostepyrstöstä.

    Joka päivä toteamme, kuinka ”villiin” luontoon kuuluvat eläimet, nisäkkäät ja siivin liikkuvat, kotiutuvat urbaaniin kulttuurimaisemaan. Ne ovat paremmassa turvassa sivilisaation povitaskussa kuin luonnossa, missä toinen eläin saalistaa toista. Ihminen ei saalista kaupungissa kettuja eikä haukkoja; ihmiselle riittää kliseet ja latteudet.

    Onko villieläin kaupungissakin ”villi”?

    Evoluutio on kummallista. Se menee päähän.

”Haaksirikoista huolimatta kaikki matruusit ovat merimiehiä.”

    Tällainen lause jäi telkkariruudusta mieleen soimaan, ehkä ei aivan tarkalleen noilla sanoilla mutta jotakin sinne päin.

    Kuulostaa syvälliseltä toteamukselta, eikö vaan?

    Vai onko se pelkkä latteus, itsestäänselvyys, klisee ihmisestä?

    Ihminen saa erehtyä ja pysyy silti ihmisenä. Matruusin taidot kasvavat jos hän selviytyy haaksirikosta.

    Antropologi muistuttaa, että kultuurien erot eivät todista muuta kuin me kaikki kuulumme ihmislajiin. Erilaisista haaksirikoista selviytyy matruuseja. Erilaisista paikoista ja tavoista syntyy ihminen.

    Joskus väitetään, että yksilöllisyys on yhteistyön vastakohta.

    Jalkapallokisat todistivat, että näin ei ole. Modernissa jalkapallossa yksilö kuuluu joukkueelle. Ehkä nykyfutis tuntuu siitä syystä toisinaan ikävystyttävältä. Me pidämme yksilöitä kauniimpana kuin joukkuetta, koska yksilön ymmärtää mutta joukkuetta ei.

    Systeemin tutkija muistuttaa, että yksilönvapaus on kollektiivisen yhteistyön tulos. Saattaa kuulostaa saivartelulta jos uhkarohkeasti väittää, että vasta kollektiivi mahdollistaa yksilön niin kuin me hänet ”määrittelemme”.

    Yksin viidakossa vaeltava alkuihminen ei ole yksilö vaikka kulkeekin metsässä yksin.

Miksi tuntuu, että eurooppalainen yhteisyys on kriisissä?

    Onko saavutettu liian paljon vain liian vähän?

    Muistuttaako moderni Eurooppa Habsburgien imperiumia, jossa historioitsijan mielestä tunnettiin vain kaksi vauhtia: hidas ja täydellinen seisahdus? Vai onko se globaali pelikenttä, jonka tilan ja liikkeen vain asiantuntija ymmärtää?

    Pentti Linkola pelkäsi, että ryhmätyö tuhoaa maapallon luonnon ja luonnollisuuden.

    Friedric Nietzsce taisi pelätä, että ryhmähenkisyys pilaa ihmisen yksilöllisyyden.

    Francis Fukuyma kysyi Nietzschen hätkähdyttämänä, että pitääkö ”meidän pelätä, että meistä tulee sekä onnellisia että tyytyväisiä tilanteeseemme, niin ettemme ole enää ihmisiä, vaan lajiin Homo sapiens kuuluvia eläimiä?”

    Vai onko vaarana että tulemme onnellisiksi jollakin tasolla mutta pysymme silti tyytymättöminä itseemme toisella tasolla: ”... ja olemme näin ollen edelleenkin valmiita kiskomaan maailman takaisin historiaan, jossa sodilla, epäoikeudenmukaisuudella ja vallankumouksella on sijansa.”

    Fukuyaman kysymys saattoi kuulostaa vuonna 1992 oudolta, olihan kylmä sota loppunut, Berliinin muuri kaatunut ja Saksat yhdistyneet ja Neuvostoliitto oli enää mennyt unelma uskollisimpien kommunistien kallossa.

    Mutta tänään, kesällä 2016, Fukuyaman kysymys ponnahtaa mustasta laatikosta haastavasti kuin vieteriukko.

                                                                                                   Jaakko Salovaara, 2012.
Sivilisaation vangitsema näkee unta savannin
 lempeässä tuulessa keinuvasta heinikosta.

_____________________________________________________________

Yrjö Ahmavaara: Yhteiskuntakybernetiikka. Weilin+Göös, 1976.

Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen. (The End of History and the Last Man, 1992.) Suom. Heikki Eskelinen. WSOY, 1992.

Ian Kershaw: To Hell and Back: Europe 1914-1949. Penguin, 2016.

Richard E. Leakey ja Roger Lewin: Ihmisen synty. (Origins, 1977.) Suom. Virve Kajaste ja Antero Manninen. Kirjayhtymä, 1978.

le Tour de France 2016, Ranskan ympäriajo päättyy Pariisiin 24.7.2016. Sitä voi seurata Eurosportin päivittäisistä lähetyksistä.

Zoo Berlin, kuvien eläimet.