torstai 3. marraskuuta 2016

Kirjailijan vastuu

[?]


                                                                                                    Kyösti Salovaara, 2014.
Trave-joen rantaa Lyypekissä.

Marras – kuoleman merkkejä, isoja asioita ja ihan pieniä.
    Ensin tulivat rastaat, sitten tilhet jotka hilisevät kuin peltiastia. Sytytetään kynttilöitä menneille eikä tulevista tietoa.
    Niityllä peltilehmät lämmittelevät vihreän letkun päässä.
    Messukeskuksessa 80 000 ihmistä kävi kuuntelemassa, kuinka kirjailijat kehuivat itseään. Itsensä ylentäminen on sallittua, mutta miksi pitää maksaa päästäkseen kuulemaan omakehua? Jari Tervo haukkuikin kaikki paitsi Jari Tervon. Itsesuojeluvaisto toimii.
    Onko kirjailijalla muuta vastuuta kuin kehua omia teoksiaan?
    Siinäkin tehtävää piisaa.


Tämä on ikivanha kysymys. Mahdoton vastata.
    Tietenkään kirjailijalta ei saa vaatia muuta kuin lakien ja kenties hyvin tapojen noudattamista. Muu on sensuuria.
    Käsitys ”hyvistä tavoista” muuttuu ajan kuluessa. Kun Hannu Salama pilkkasi Jumalaa, sitä pidettiin (monet tai jotkut pitivät) sekä hyvien tapojen että lakien vastaisena kirjoitteluna. Salama sai tuomion. Virkavalta repi Juhannustansseista sivuja irti.
    Muutama vuosi sitten Jari Tervo viskasi Uutisvuodossa Raamatun olkansa yli studion nurkkaan. Siitä ei seurannut paheksumista eikä tuomiota.
    Ajat ovat muuttuneet, käsitykset.
    Jos Tervo olisi viskannut olkansa ylitse Koraanin, siitä olisi noussut meteli.


Kun Jari Järvelä julkaisi (sittemmin palkitun) esikoisdekkarinsa Tyttö ja pommi (2014) kysyin Ruumiin kulttuuriin kirjoittamassani arvostelussa, että ”pitääkö kirjailijaa lukea niin kuin hän kirjoittaa?”
    Monet tuntuivat ajattelevan, että ei pidä; että ei ole väliä kenen puolelle ja ketä vastaan kirjailija fiktiossaan asettuu. Fiktio on sepitettä, haloo! Se ei ole kannanotto vaan estetiikkaa.
    Romaanin päähenkilönä on VR:n junanvaunuja töhrivä graffitityttö Metro.
    Ruumiin kulttuurin arvostelussa en päästänyt Järvelää piiloutumaan sepitteen taakse vaan kirjoitin:
    Järvelän myötätunto Metroa kohtaan on vääntynyttä. Metro kiusaa yhden perheen hengiltä eikä kirjailijalta juuri riitä myötätuntoa kiusatuille. Ehkä siksi että he edustavat ”normaalimaailmaa”, mutta pitää kysyä, että missä ”maailmassa” kirjailija itse elää? Tavallinen kansalainen joutuu maksamaan veroja, joilla töhrijöiden pilaamaa ympäristöä puhdistetaan, mutta onko olemassa joku ”taiteen” pyhä ja harmaa alue, jossa saa ja voi liikkua tavallisesta maailmasta ja sen velvollisuuksista välittämättä? Vai onko rajan toiselle puolelle asettuminen vain kirjallistaiteellinen temppu?
    Järvelä jatkoi romaanisarjaansa graffititytöstä kahdella teoksella Tyttö ja rotta ja Tyttö ja seinä.
    Niitä en ole lukenut. Miksi olisin?


Hauskasti melkein samana päivänä julkaistiin Helsingin Sanomissa artikkeli Palaavatkö töhryajat (27.10.2016) ja Ruumiin kulttuurissa (3/2016) Järvelän haastattattelu otsikolla Jari Järvelä hakee ideat läheltä ja kaukaa.

    Helsingin Sanomien artikkelissa kerrottiin, että pelkästään VR:n puhdistuskulut ovat edelleen 500 000 euroa vuodessa eikä VR ole ainoa joka joutuu puhdistamaan graffiteja. Esimerkiksi Helsingin kaupunki maksaa töhryjen putsaamisesta n 400 000 euroa vuosittain.
    ”Joka ainoa maalaus on lipun hinnassa”, sanoi VR:n turvapäällikkö Pekka Ahola.
    Jos Järvelä luki Hesarin artikkelin, tunsikö hän piston sydämessään? Kuuluiko mistään omantunnon hentoa kolkutusta?
    Luultavasti ei, sillä Järvelä pitää Heikki Ollikaisen laatimassa artikkelissa graffitityttöä edelleen sankarina: ” Ei graffitien tekijästä voi tehdä kymmenen kirjan sarjaa, koska siinä päähenkilön kapinallisuus haalistuisi olemattomaksi.”
    Yhteistä ympäristöä vandalisoiva tyttö on ”kapinallinen”.
    Järvelän kannanotto on mielenkiintoinen. Yhtä mielenkiintoista on, ettei haastattelija kysy lainkaan mitä tuo kapinallisuus on, että mihin ja keneen se kohdistuu.
    Ei ole muodissa haastaa kirjailijoita sanoista, niiden merkityksestä.
    Jos Järvelän graffitityttö on todellakin kapinallinen, niin eikö kapina kohdistukin VR:ään ja sitä mukaa joukkoliikennettä vastaan? Jos näin on, mitä ”järkeä” moisessa kapinallisuudessa on?
    Jos kapinallisuus kohdistuu ylisummaan vallitsevaa yhteiskuntaa ja sen kansalaisia kohtaan, ei järkeä taida olla sen enempää, sillä tavalliset kansalaisethan tuon kapinan hinnan maksavat. Vai pitäisikö kaikkien ottaa spraypurkki käteen?
    Sotketaan maailma yhteisen kapinan nimissä!
    Siivoton ympäristö tuntuu turvattomalta, se on mielentila. Tämä on tutkittu juttu. Taide voi, saa ja kenties sen pitääkin olla kapinallista, mutta miljöön pilaaminen ei ole kapinaa vaan vandalismia, eräänlaista individualistista terroria. Tarkoitus on pelotella ja uhata.
    Vai olisiko asianmukaista, että Järvelän romaanin jokaisesta myydystä kappaleesta jokin osuus tilitettäisiin VR:lle, puhdistuskulujen peittämiseen?
    Tällaista kysymystä ei pidä esittää ääneen eikä julkisesti. Taiteen sisältö on arvostelun yläpuolella. Vain estetiikkaa saa moittia, ei lauseeseen kirjoitettua merkitystä.


Oikeastaan, tarkemmin ajateltuna Jari Järvelän suhtautuminen graffitityttöön ja tämän tekoihin ei ole ongelma. Hän esittää väitteen ja jää odottamaan. Todellisuus rakentuu väitteistä ja todistuksista. Niiden välissä arvot, moraali.
    Mutta ongelma on, ettei juuri kukaan ole haastanut Järvelän väitettä. Sitä että miljöön pilaaminen on kapinallinen teko ja sitä mukaa kannustettava teko.
    Fiktiossa saa nykyään sanoa melkein mitä tahansa eikä se liikuta ketään, ellei suututa Jari Tervoa.
    Nykyään monimuotoisuudella tarkoitetaan sitä, että ollaan yhtä mieltä siitä kuka on väärässä ja kuka on oikeassa. Aikaisemmin olttiin eri mieltä ja esitettiin se eikä vedottu yhteiseen hyvään, samanmielisyyteen, paitsi silloin kun puhuttiin YYA-asioista. Nykyisen älymystön kuplassa vallitseva konformismi hämmästyttää.
    Yhteinen hyvä on mainio tavoite, mutta sen varjolla ei pitäisi kiistää oikeutta olla eri mieltä.


Niityllä kuhisee.
    Aamusella peltilehmät päästetään vapaaksi.
    Tilhet hilisevät pihlajassa.
    Marras painaa parrelleen.
    Muistelen sinistä taivasta.


                                                                                                  Kyösti Salovaara, 2016.

30 kommenttia:

  1. Kyösti, palaan tähän sinun houkuttelevan näköiseen kirjoitukseesi myöhemmin, nyt en ennätä.
    Mutta ihan kuin aurinko olisi noussut taivaalla, tuli hyvä mieli, kun kuulin, että GUGGENHEIM SAATTAA SITTENKIN TULLA HELSINKIIN: Se olisi hyvä asia. Toivon että se tulee. Helsinki muuttuisi tasaisesta talliaisesta KULTTUURIKAUPUNGIKSI, jolla olisi vetovoimaa. Se olisi hyvä askel - ei ehkä koko ihmiskunnalle vaan - Suomelle. Suomessa olisi jotain, jota kannattaisi tulla muualtakin katsomaan. Ihanaa, että on ihmisiä, jotka arvostavat kulttuuria ja ovat valmiita osallistumaan sen rahoitukseen. Minäkin antaisin siihen roponi jos järjestettäisiin kansalaiskeräys. Kulttuuri on arvokas asia, jota ei voi määritellä rahassa. Mutta kaikkeen hyväänkin tarvitaan rahaa. Niin se vaan on.

    VastaaPoista
  2. Aika lailla olen samaa mieltä, Liisu.

    Tässä aamusella olen ihmetellyt kun museon päävastustajiksi ilmoittautuu nuoret vasemmistopoliitikot ja Yle, joka melkein valehtelee julistaessaan että Helsinki maksaa "valtaosan" museon kustannuksista. Hyvä että maksaa vähän yli puolet.

    Ylen ja vasemmiston mielenliikkeitä tämän suhteen kantsii ehkä miettiä ensi viikon pakinassa.

    VastaaPoista
  3. Velkaisen kaupungin ja maan kansalaisen vastuu:

    blogit.iltalehti.fi/teemu-lehtinen/2016/11/03/guggenheim/

    Olen vastikään ollut kokemassa kuinka hankalaa on helsinkiläisessä toimintaympäristössä saada kahden vajaa 90-vuotiaan asioita etenemään kun näkymä tuntuu joka suunnassa tööttäävän ei-oota.

    Eikö meille riittäisi, että olemme yhden taiteen lajin suurvalta? Tiedän, että pilaan nyt jonkun innostuksen tässä kohtaa, olen siltä osin pahoillani. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hh, et sinä mitään pilaa, puhut totta. Samoja ongelmia olen kokenut. "Ei meillä ole lääkäreitä", sanoi kyllästyneen tuntuinen ääni luukun takaa, kun yritin saada lääkärin soittoaikaa selvittääkseni tilannetta erään tuttuni kohdalla. Yksi tuttava on jonossa, hänellä epäillään kasvainta, mutta jono vatsantähystykseen on loputon.

      Sitäpaitsi kulttuuria ei voi mitata rahassa. Mutta rahalla sitä joka tapauksessa mitataan, niin kuin nykyisin terveyttäkin. Jopa pankkiasiat on parhaiten sillä, jolla on paljon rahaa pankissa. Jos sitä on vähän, on huono asiakas, jota ei mitenkään suosita. Ei anneta edes asuntovelkaa jos on vasta valmistunut muusikko, jolla ei ole säännöllisiä kuukausituloja. Epäkohtia on. Ja tulee aina olemaan. Elämme rahan vallassa. Mutta mielestäni vapaaehtoiset yksityiset ihmiset jotka haluavat luopua paljostaan kulttuurin hyväksi, ovat hyväntekijöitä tavallaan.

      Kulttuuri koskee kaikkia. Siitä saa lohdutusta vaikeuksiinsa. Esim. Lahdessa on Sibeliustalo, jonka rakentamisesta riideltiin. Yhden äänen erolla kuulemma se saatiin rakennetuksi. Ja nyt se on kuulemma tärkein rakennus Lahdessa. Tarpeeksi iso suurillekin tapahtumille. Se on korvaamaton, sanotaan. Se on täynnä tapahtumia ja mikä parasta, myös muualta siellä käy bussilastittain ihmisiä kokouksissa ja konserteissa. Se on haukkunut hintansa takaisin. Kukaan ei enää sitä rakennusta vastusta, lahtelaiset sanovat.

      Poista
    2. No, ei kai iloa voi pilata, ainakaan meiltä "vanhoilta" joiden päivät joka tapauksessa on luetut, G:n kanssa tai ilman.

      Tuo Teemu Lehtinen syyllistyy itse älyttömään yksinkertaistamiseen, vaikka muita siitä soimaa.

      Ei kai mikään kulttuurilaitos missään ole businessmielessä kannattavaa? Meillä siihen käytetään "julkista" rahaa, USA:ssa hyväntekijöiden rahaa. Perässähiihtäjän palstalla tänään kerroin Malagan museohankkeista, sinnehän tuli Pompidoukeskuksen ja Eremitaasin franchice-museot. Ei kai sielläkään kunta odota saavansa sijoitusta takaisin suoraan mutta pärjää paremmin kilpailussa turisteista (joiden osuus Espanjan bkt:stä on noin 10 %, Andalusiassa varmaankin paljon enemmän).

      Jos julkinen ei osallistu kulttuuriin, niin sitten esim. oopperaliput maksavat 200 euroa per nuppi ja sen jälkeen siellä ei rahvasta näy (näkyykö nyt, en tiedä).

      Jos valtio ei olisi osallistunut Turun telakan järjestelyihin, siellä nyt telakat romutettaisiin eikä tuhannet ja taas tuhannet tekisi hyvällä palkalla töitä ties kuinka pitkään.

      Tietysti julkisen vallan osuuden voisi määritellä uusiksi, se tekisi jopa hyvää. Päätettäisiin että julkisella rahalla korvataan vain homekoulujen kunnostus ja meille vanhoille laitospaikat. Veroja voisi alentaa ja jäljelle jäisi vain "kannattava" kulttuuri.

      Miksi esimerkiksi keskustakirjastoon "kannattaa" sijoittaa 100 miljoonaa euroa? Kirjoihin joita ei edes ole? Tätä kysymystä ei kuitenkaan kukaan täysijärkinen esitä - paitsi minä mutta järkeäni saakin epäillä.

      Poista
  4. Joo mä palasin ja luin tuon kirjoituksesi. Esität siinä eri tunnelmiesi lomassa erittäin hyviä kysymyksiä. Ja teit ajankohtaisia huomioita. Esim. miksi raamatun voi heittää olkansa yli nurkkaan, mutta koraania ei voi? Minkä valhemaailman ja käsittämättömän arvomaailman se sisältääkään! Valheellisuuden. Ihmisten tyhmyyden ja pelon sekaisen kunnioituksen heittäessä häränpyllyä. Mitä kannattaa kunnioittaa?

    Ja kirjallisuus sitten. Mitkä ovet kirjoituksen rajat? Miten paljon voi kirjailija kehua itseään ja nostaa kissanhäntäänsä? Miten pitkälle kirjailija saa kaunistaa tekstiään suloisilla lauseilla ja kaunokirjoittamalla? Voiko kirjailija puhua totta (tai oman totuutensa)? jne.

    Noita ylläolevia kysymyksiä olen pohtinut Knausgårdin seurassa viime aikoina. Hän on lohduttanut minua tilanteissa, joissa kumpikin olemme saaneet kokea lamaannuttavaa masennusta ja itseinhoa. Itkulla ei niistä selviä. Knausgård sai sukulaiseltaan sellaista pöllytystä että se pani matalaksi hänet itsensä ja oli tuhota hänet kirjailijana. Minä sain vihapuhelun, josta vasta nyt n. kuukauden kuluttua alan vähän selvitä ilman möykkyä mahassa. (Ruoka ei vielä maita.) Pahinta, että emme kumpikaan katso ansainneemme kyseisiä hyökkäyksiä. Olemme toimineet puhtaalla mielellä. No, kaikkea sattuu. Se on maailman menoa .

    Mutta kumpi on parempi: puhua tai kirjoittaa totta, vai puhua ja kirjoittaa kaunisteltua totuutta? Olen totuuden puolella. Mutta opettelen olemaan puhumatta ja puuttumatta asioiden alkulähteisiin, joka on, niin minulle on sanottu, provosoimista. Knausgård selviää, hän kuulema elää ja kirjoittaakin vielä. Ehkä minäkin selviän, toivon niin. Mutta onnellisuuden pilvi ei enää ole aikoihin asettunut pääni yläpuolelle. Elämä on suorittamista. Ei siitä nauttimista.

    Kirjamessuilla olen ollut vain kerran, ja se sekoitti pääni. En ole enää yrittänyt työntyä tähän kaupalliseen meininkiin, jossa tosiaan kilpaillaan huomiosta. Sitä äänten sekasotkua ja ihmispaljoutta en enää kestä.

    Sitten vielä tuohon Guggenheim tapaukseen. Olet oikeassa, minuakin hämmästyttää suuresti, että esim. monet taiteilijat meidänkin tuttavapiirissä kiroavat Guggenheimin. Pelkäävät kai, että se vie huomion heistä itsestään pois. Vaikka itse asiassa se saattaa siinä sivussa auttaa heitä ja heidän töitään. Moni, joka menee tutkimaan Guggenheimia, katselee varmaan muuallakin suomalaisten tekemää taidetta.

    Jaa jaa ja niin niin. Ihmisten loppumaton touhu ja pohjaton usko kaikkeen mikä heille itselleen sopii ja on hyödyksi, kattaa maan ja ilmapiirin. Eilen haastateltiin TV:ssä kolmea tunnettua henkilöä, jotka olivat joutuneet luopumaan haaveistaan ja menettäneet paljon. Heitä yhdisti rehellisyys ja viisaus. Nöyrinä he tunnustivat vaikeutensa ja kertoivat lähes selvinneensä vaikeuksista aloittamalla elämän uudella, vaatimattomammalla tasolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tietysti enemmän kuin naiivia sanoa, että totta kannattaa puhua ja totuutta etsiä silläkin uhalla että...

      Ihmisten vihaa on vaikea käsittää. Miksi vihata? Miksi ei oman mielipiteen ilmaiseminen riitä?

      Itse nuorempana kirjoitin tarkoituksella "provokaatioita", koska se tuntui virkistävän keskustelua. Keskustelun rytmi oli tietysti hidas, koska ei ollut nettiä ja lehteen toista mieltä olevat, ne vihaisetkin, lähettivät vastalauseensa postin kautta.

      Kerran nuoret kirjailijat lähettivät kyllä (tämä nyt on vähän muistin varassa) Demarin päätoimittajalle kirjeen, jossa vaativat että Salovaaran suu pitää tukkia. Eivät tukkineet. Hannu Kankaanpää, yksi kirjelmän allekirjoittajista, sanoi kerran Urhon pubin lähellä taksipysäkille minulle, että tekisi mieli vetää turpaan (minua) mutta Hannu oli (toivottavasti on vieläkin) niin lempä luonne että tuo oli pelkkää kirjallista puhetta, siis fiktiota.

      Poista
  5. Niin, kyllä ihmiset ovat oikeastaan aika ihania. Suurin osa, ainakin. Minä vaan aina säikähdän kun minua sanoilla ruoskitaan. PItää puolustautua, minulle sanotaan. Mutta miten täysin lamaantuneena voi puolustautua, kun ei saa edes suunvuoroa. Oisit sulkenut puhelimen, toinen neuvoi. Senkin tekemisesssä olen vähän säikky. Kerran yks runoilija, joka oli lipittänyt ilmeisesti koko päivän viiniä, soitti ja puhui kaksi tuntia. Kun en saanut oikein selvää sanoista, ehdotin lopettamista. Silloin hän karjaisi: "Perkele! Sinähän et tätä lopeta. Tämä on minun puhelu!" Olin hiljaa. Tein omia töitäni ja aina välillä kuuntelin, vieläkö hän siellä puhui.

    VastaaPoista
  6. Niin, se mitä tahdoin sanoa on, että me olemme ottaneet kymmenen viime vuoden aikana rutosti velkaa, muka elvytykseen. Poliitikkojen pelosta ja kansalaisten ahneudesta siinä tosiasiassa on kyse. Julkishallinnon kohdalla summa pyörii kahtena kolmasosana vuotuisesta bruttokansantuotteesta eli n.130 miljardia €. Se on hirvittävä summa hoidettavaksi jos maailmantalous joutuu pysähdystilaan. Taiteita ja muita "circushuveja" meillä on riittämiin omasta takaa, samoin rakennuksia niille ranta täynnä Sokokselta Stadionille. Eikä sillä matkalla ole kuin yksi kaunis rakennus, Finlandiatalo ja siinäkin on tunnettu vika, sen näkee vain Linnunlaululta. Bachin sanoin "Ich Habe Genug!"

    Taloudessa olemme Kreikan tiellä, siksi olisi siis tyytyä ajatukseen, että pieni on kaunista. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Se todellinen probleemahan on siinä, että ihmiset odottavat, haluavat ja ovat myös saaneet yhä enemmän "julkisista rahoista" eivätkä huomaa, että suhteellisen hyvinvoivat ihmiset ja perheet siirtävät samaa rahaa taskusta toiseen ja kutsuvat sitä sitten hyvinvointivaltioksi (=minulle enemmän kun muutkin saavat!).

      Paraneeko vanhusten asema jos tuki kulttuurille lopetetaan? Tai jos lopetetaan puolustusvoimat kun on ihan rauhallista, ainakin näyttää kun katson ulos tuonne Malmin maisemaan?

      Sosiaalimenot vievät kaikista budjeteista valtaosan. Työttömyyden takia (ja ehkä sen ettei kaikki huvita etsiä työpaikkaa muualta kuin kotiseudultaan) tarvitaan yhä enemmän lainaa.

      Kun joku sanoo että hyvinvointivaltio on purettu, niin hän puhuu pelkkää soopaa - senhän näkee kun katsoo kuntien ja valtion menosuuksia.

      Äskettäin joku ehdotti että perintövero korotettaisiin 100 %:iin, siis että kaikki palautuisi valtiolle.

      Yhtä mielekäs ehdotus olisi, että veroprosentti pudotettaisiin nollaan, siis että kukaan ei maksaisi mitään.

      Sitten alettaisiin tyhjältä pöydältä kasaamaan uutta hvyinvointiyhteiskuntaa, vähitellen ja tarkasti miettien että mitä tukea kukakin tarvii ja mitä ei. Saattaisi käydä niin että rahat riittävät kaikkeen oleelliseen eikä lainaa tarvita lainkaan.

      Poista
  7. Kirjailijalla on vastuu. Hän voi sanansa taiten laitellen muokata ihmisten ajattelua paljonkin.
    Kaikki diktatuurit ovat halunneet omia taiteilijansa ja hävittää toisinajattelijat.
    Onko meillä, joiden korkeimpia arvoja on vapaus, mennyt nyt vähän yli sen vapauden nimissä, niin ettei mitään uskalleta paheksua?
    Muistatteko, kun Helsingissä pari opiskelijaa, nuoria naisia, halusi tutkia, miltä tuntuu ulostaa housuihinsa bussissa ja miten toiset matkustajat suhtautuvat. Hienoa tutkimusta.

    Olen muuttanut mieleni Järvelän graffitidekkareiden suhteen eli ajattelen nyt samoin kuin sinä Kyösti.Järvelä olisi voinut valita ryhmän toisin tai ottaa erilaisen näkökulman kuvaamiinsa tyyppeihin.

    VastaaPoista
  8. (noin asian vierestä totean että Guggenheimilla ei ole kulttuurin kanssa mitään tekemistä, se on joidenkin poliitikkojen itsetehostusprojekti ja täysin absurdi tahtoa julkista rahoitusta siihen kun samaan aikaan muita museoita suljetaan kovalla vauhdilla...tai korjaan, sillä on kulttuurin kanssa kyllä tekemistä, yritys hävittää sekin vähä kulttuuri mitä Helsingissä vielä on jäljellä...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, enpä tiedä, kyllä se museo aika kulttuurilta tuntui, enkä oikein osaa G:tä roistonakaan pitää.

      Jos ajattelen Madridia. Kun kävin siellä eka kertaa, muutaman päivän visiitti, oli tarkoitus käydä Pradossa, mutta kun en jaksa jonottaa kahta tuntia, menin modernin taiteen museoon, jossa mm, se Picasson Guernica.

      Seuraavalla reissulla jono Pradoon oli yhtä pitkä, joten menin Thyssen-museon hienoon impressionistinäyttelyyn (Pissarro.).

      Tänä syksynä helle Madridissa oli jotain 36 ja Pradon edessä n. 300 metrin jono joten menin pankkisäätiön todella hienoon impressionisti- ja modernin taiteen näyttelyyn.

      Tarkoitan että tuskin meistä kukaan matkustaa Albaniaan katsomaan paikallisten taiteilijoiden (olivatpa kuinka hyviä tahansa) näyttelyä, mutta jos siellä on joku "merkkitalo" kansainväliselle taiteelle, sitten ehkä.

      Ts.jos tämä kirottu G. houkuttelisi Helsinkiin todella ulkomaisia turisteja, siitä hyötyisi Ateneum, Kiasma ja Emma Tapiolassa - se on ihan varma koska niinhän kulttuurimatkailijat käyttäytyvät, valitettavasti. Etsivät jälkiä.

      Silvia Modigin idea panostaa pelkästään kotimaiseen taiteeseen, ei houkuttele ketään ulkomailla, sehän on selvää. Mutta onhan tuollakin ajatuksella pointtinsa, miksi kenenkään pitäisikään tulla Helsinkiin. Mitä täällä muka on, harmaata ja ikävystyttävää. Muutama kaljakuppila ja tyhjiä bulevardeja ja hemmetin kallista. Huonoa ruokaa ja varsin hinnakasta.

      Parempi pysytellä muualla tai matkustaa vaikkapa Kuusamoon.

      Ja meidän ja varsinkin nuorempien pitää toivoa että Suomi saa vientitulonsa muista lähteistä. Tai muuten hukka perii.

      Mitäköhän tuo "vähä" kulttuuri on jota G. uhkaa? (En väitä etteikö sellaista voisi olla mutta...) Onko tästä joku tutkimus, että muualla isot museot ovat vieneet paikallisilta taiteilijoilta leivän? Vai olisko käynyt ihan toisin?

      Bilbaossa esim. tänä syksynä oli iso Andy Warhollin näyttely - veisikö se suomalaisilta, jos täällä olisi, leivän suusta?

      Poista
    2. Selvennän vielä.

      En tiedä onko matkustaminen ulkomaille (ja ulkomailta tänne) hyvä vai paha asia.

      Jotenkin omasta kokemuksesta ja varsinkin aikaisempien kulttuurimatkailijoiden kokemuksesta olen sitä mieltä, että se on hyvä juttu, parempi kuin syventyä pelkästään oman korttelinsa asioihin (missä ei sinänsä oel mitää pahaa, päinvastoin).

      Tässä mielessä kannatan kaikkea mikä tuo matkailijoita Helsinkiin ja Suomeen koska se virkistää tätä taloutta ja henkistä ilmapiiriä.

      Romaanissani 2112 (tätä nyt on jo vähän noloa mainostaa) kuvaan todellisuutta, jossa vihreän totalitarismin nimissä matkustaminen ja kirjojen lukeminen on kiellettyä, koska ne kuluttavat energiaa ja aiheuttavat ihmisissä kapinamieltä. Siinä todellisuudessa kukaan ei todellakaan matkusta katsomaan mitä "kulttuuria" Guggenheimissa on koska totalitaarinen yhteiskunta ei siedä mitää ylimääräistä, ei edes kulttuuria. Kulttuurihan on aina talouden "ylijäämää", kerskaa.

      Poista
    3. Matkustaisiko kukaan sinne Albaniaan sitten sen hienon kansainvälisen taiteen näyttelyn vuoksi kun saman voisi samantien mennä kokemaan New Yorkiin tai Pariisiin tai Berliiniin tai vaikka sinne Madridiin?

      Ja julkista rahaa nuo laitokset tuntuvat tarvitsevan niin aloittamiseen kuin ylläpitämiseenkin, ja Guggenheimin kohdalla on huomioitava myös lisenssin kalleus eli roimasti korkeampi ylläpito. Ja kyllä, se on silloin kaikilta muilta pois.

      Noin muuten en muutenkaan ymmärrä kulttuurilaitoksia joiden keskeinen raison d'etre on turismi: lapsiprostituutiokin houkuttaisi turisteja jos se siitä on kiinni.
      Itse asiassa turismikulttuurista on kokemuksiakin, kun asuin Barcelonassa...aiemmin minulla oli tapana käydä suht usein kuuntelemassa pikkuklubeilla marginaalisempien ja tuntemattomampien artistien keikkoja mutta Barcelonassa esittävät taiteet oli suunnattu erityisesti turisteille, niinpä siellä esiintyivät Madonna, Radiohead jne mutta yritäpä löytää jostain paikka jossa esiintyvät katalonialaiset muusikot. Teatteria enemmän harrastavat tutut kommentoivat samaa, kaupungissa ei ole ruohonjuuritason kulttuuria. Tästä johtuen Barcelona oli epäilemättä kiva kaupunki käydä mutta mainettaan nuivempi kaupunki asua...

      Poista
    4. Niinpä - mutta ei Barcelona ole edes kiva paikka käydä (enää). Syyskuun alussa siellä oli paljon turisteja ettei sekaan mahtunut. Vaikka snobit halveksivat erilaisia aurinkorannikkoja, monessakin mielessä niihin kohdistuva tursimi on paljon "terveellisempi" ilmiö kuin tukkia vanhat kaupungit, Barcelona, Berliini, Venetsia jne.

      Poista
    5. No niin, laitetaan Guggenheimin mustat möhkäleet Hankoniemelle, GANGUT satametristen pylväiden päälle, ylös korkeuksiin lavalle, niin näkyisivät kauas Gotlantiin ja Pietariin! SE olisi jotain josta puhuttaisiin :-)
      hh

      Poista
    6. Itse asiassa se sopisi parhaiten Kotkaan missä vahnha kantasatama on jo nyt eräänlainen kulttuurisatama - ja analogia Bilbaoonkin on merkittävä.

      Poista
    7. Niinpä sopisi, olisi kuin Alexandrian majakka, voisi ikkunoista tiirailla Suursaarta! Melkein saat ääneni! hh

      Poista
  9. Olet Kyösti hyvässä vauhdissa ...

    Ja minä olen hyvin samaa mieltä kanssasi.

    Taiteella ei ole kotimaata. Arvostan siis taiteessa universaalisuutta.

    Taide on keino taistella barbaareita vastaan ja pysyä hengissä vaikeissa oloissa. Minusta taiteeseen satsaus ei mene koskaan hukkaan.

    Myös laitoksiin, palvelutaloihin, sairaaloihin kaikille osastoille, varsinkin psykiatrisille, pitäisi saada korkeatasoista taidetta seinille, puhumattakaan kouluista. Jos lapsilla olisi jotain kohottavaa katseltavaa, ei vain kello valkoisella seinällä ja omat askartelut, niin kukaties myös heidän asenteensa kouluun ja aikuisiin muuttuisi arvostavampaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perimmäinen probleema lienee siinä ettei ketään voi pakottaa lukemaan eikä katsomaan. Kirjoja ei kukaan "vahingossa" lue, mutta taulua, veistosta, taloa jne. itse kukin katselee vaikkei taidetta juhlallisesti ajatteliskaan, sen tähden kuvilla on niin iso merkitys. Ei ehkä maailman muuttamiseen mutta ihmisen mielen tyynenä pitämiseen.

      Poista
  10. Hmm. Siteeraan Kavafista: Barbaarit tulevat!

    Bilbao on varmaan hieno. Kun rupesin miettimään keitä ulkomaantaiteilijoita olen viime aikoina nähnyt, niin tässä lista: Anselm Kiefer, Alice Neale (vai Neele), Henri Cartier Bresson. Ynnä kesällä Venäjän taiteen klassikot (joo, Aivazovski ja Repin, muun muassa). Nämä olivat nyt kahden viime vuoden aikana. Ja olen nähnyt siis Suomessa.

    Kiefer oli ehkä hienoin nähty, viime keväänä, niinkin epätodennäköisessä paikoissa kuin Mänttä (Serlachius) ja Vaasa (Tikanoja). Kumpikin noista ei-helsinkiläisistä on muuten alkujaan paikallisia patruunoita ja vimmattuja mesenaatteja.

    Hyvä taide ei ole riippuvainen taiteilijan kansallisuudesta. Se on riippuvainen ympärillä olevasta yhteisöstä, eli mikä merkitys taiteelle annetaan ja ennen kaikkea: annetaanko taiteilijoille mahdollisuus tehdä työtään. Tuo viime mainittu on ainakin tässä maassa suurimmaksi osaksi edelleen hoitamatta.

    Mielestäni aika sivistymättömän yhteisön merkki. Eikä valoa ole näkyvissä.

    VastaaPoista
  11. Äh, siis Mänttä ja Vaasa ovat epätodennäköisiä, eikä niin että Kiefer olisi ollut kummassakin paikassa.. Sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kiefer oli todella vaikuttava Mäntässä, joten Bilbaossa riitti vilkaista saliin jossa "kiefereitä" esiteltiin.

      Poista
  12. Älkääs nyt omiko Guggenheimia muualle, KOuvola on sen varannut. Meillä on painettu "Guggenheim Kouvolaan" -T-paitojakin.

    Kukaan keskustelijoista ei ole puhunut Tervon kirjamessupuheesta.
    Tästä:
    http://messukeskushelsinki.fi/press-release/jari-tervon-avajaispuhe-helsingin-kirjamessuilla-27-10-2016/
    Se on minusta suurelta osin hyvä.
    "Suomalainen politiikka on joutunut maahanmuuttokammoisten panttivangiksi." - Niin on, kärjistäen!
    "Joko ihmisoikeuksia kunnioitetaan tai sitten ei" - Totta, ei voi kunnioittaa toisten oikeuksia vähemmän kuin toisten. Vertaa George Orwellin Eläinten vallankumous.
    Ja se, että pakolaiset on ulkoistettu Turkille, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia, on myös ihan totta. Turkki on siitä kumma maa, että siellä mukavilla, ahkerilla, reiluilla ihmisillä on karmea hallitus.
    Iso miinus Tervon puheessa on Sipilä-paran haukkuminen jälkijunassa. Tervo oli varmaan tehnyt puheen aikaisin eikä korjannut, vaikka kaikki tietävät, että Sipilä selitti itsekin kiireellä kirjoitettua blogiaan, siis sitä, että ei olisi pitänyt "yhdistää" (vai lukijako se yhdistää?)yksittäistä ryöstömurhaa ja vihajärjestön nimissä kuoliaaksi potkimista. Tervo ei koskaan malta luopua mistään hyvältä kuulostavasta. Sama on kirjoissakin, liikaa vitsiä ja juonenkiemuraa muutoin hyvissä romaaneissa.
    Toinen miinus on niputtava päättäjien moittiminen siitä, että eivät lue kaunokirjallisuutta. Kyllä monet lukevat, varmaan keskimäärin enemmän kuin muut kansalaiset.


    VastaaPoista
  13. En epäile Tervon hyvää tarkoitusta, ehkä vilpitöntä, ehkä vain trendiin sopivaa, mutta yritin Hannu Sala esimerkillä kuvata kuinka "hyvä" ja "pahan" käsittäminen muuttuu ajan kuluessa ja, jos voi sanoa, liberaalisuuden ja suvaitsevuuden lisääntymisen mukana.

    Siis varovaisesti ajetellen: ei ihmisoikeuskaan (toisin kuin Tervo väittää), siitä vallitseva käsitys, ole mikään kiveenhakattu, selvästi määriteltävissä oleva matemaattinen "kaava", eikä varsinkaan se että ihmisoikeuksien erilaisia puolia ja sävyjä toteutetaan erilaisissa yhteisöissä ja eri tilanteissa eri aikoina ehkä eri tavalla.

    Jokaisella pitää olla ihmisoikeus, ylevästi sanottu mutta entä sitten... miten siitä pidetään konkreettisessa tilanteessa huolta?

    Kuuntelin äsken aika fiksua keskustelua Yleltä missä kaksi pohdiskelijaa, toinen teologi, olivat valmiita "hylkäämään" Unescon suvaitsevuusmääritelmän, koska se on niin ylevä (ehkä ylhäältä alaspäin katsova) eikä ota huomioon, että arkitilanteessa ei aina voi tuomita sitä joka yrittää tukeutua vanhaan eikä hypi riemusta kun kulttuuri moninaistuu ja monikulttuurisuus valtaa alaa. Siis, ei monikulttuurisuus ole jotakin mikä aina ja kaikkialla ylittää arjessa elävän ihmisen toiveet oman elämänsä sujumisesta. Jos jokus sanoo että "vanha" Suomi oli hyvä yhteisö, ei sanojaa pidä noin vaan huutaa "rasistiksi". Ehkäs se oli, ehkä ei.

    Mainitussa keskustelussa päädyttiin siihen, että pitäisi puhua enemmänkin erilaisuuden sietämisestä kuin suvaitsemisesta, koska sietäminen sanana ottaa huomioon, että ehkä en pidä tuosta erilaisuudesta mutta yritän silti elää sen kanssa.

    Ja vielä, otettiin esimerkiksi eduskunta (parlamentti); siellä mikään puolue ei halua periaatteessa "sietää" kilpailevia puolueita, vaan jokainen pyrkii siihen että on aina tai ainakin ehdottomasti enemmistö, mutta koska tämä ei ole mahdollista, toisia siedetään ja omaa asiaa edistetään vain keskustelemalla, sanan argumentteihin luottaen. Ylen keskustelijat sanoivat että tässä juuri "suvaitsevaisuus" toimii oikealla tavalla. Saa siis olla eri mieltä, ihan aidosti. (Sitähän Tervon puheista ei aina saa esille.)

    (Liikaa lainausmerkkejä... mutta olkoon. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasisti-sana on liian kevyesti heitelty kuten mm. narsisti ja psykopaatti.
      Ei se ole rasisti, joka pitää entisestä ja pitäisi mielellään kaiken entisellään, mutta se on joka sanoo, että jotkut ihmiset ovat etnisen taustansa takia vähempiarvoisia ja heitä voi siksi kohdella huonosti. Mielestäni.

      Poista
    2. Juuri noinhan ne menee. Sivistystä osoittaa se kun pystyy "sietämään" (niin kuin nuo viisaat aamulla pohtivat) naapuriaan vaikka ei tykkäisikään, ja sehän tarkoittaa että sietää myös sen että ihmiset periaatteessa ovat täysin ja mahdollisimman paljon myös käytännössä tasa-arvoisia.

      Poista