Tuulen ja sateen määrääminen

 [utopiaa vai dystopiaa?]

Kyösti Salovaara. Trier, 2019.
Historian merkittävin takatukka?

On tarpeen oppia ohjaamaan säätä, sääntelemään tuulta ja lämpöä samoin kuin nyt säännellään jokia, siirtelemään pilviä ja määräämään harkinnan mukaan sateet ja selkeä sää, lumi ja helle.

    - Marxismin-Leninismin perusteet. Oppikirja.

Meidät luotiin elämään paratiisissa, paratiisi määrättiin palvelemaan meitä. Meitä koskevaa määräystä on muutettu; se että näin on tapahtunut myös paratiisia koskevan määräyksen suhteen, jätetään sanomatta.

    - Franz Kafka: Keisarin viesti.

1950-luvun Neuvostoliitossa Karl Marx oli maanpäällinen jumala, jonka Johannes Kastajana toimi V.I. Lenin ja jonka Messias, meidän Vapahtajamme, oli totta kai toveri Stalin… Ehkä vain tyhmä voi nähdä Marxin syylliseksi vankileirin saaristoon, mutta ikävä kyllä näitä typeryksiä riittää.

    - Frances Wheen: Karl Marx.

Historia on siitä mukavaa, että sitä voi lukea monella tavalla eikä sinne, menneisyyteen tarvitse kuitenkaan palata.

    Ikävämpi juttu on, että historia ohjailee meitä ja yhteiskuntia sekä hyvässä että pahassa.

    Toisaalta olisi stressaavaa jos kaikki – ei siis pelkästään kaikki vaan kaikki kaikki - pitäisi aloittaa kerran vuodessa tyhjältä pöydältä. Tuollainen todellisuus kuulostaisi dystopialta - tai murmelin päivältä.

    On siis edettävä kapeaa käytävää menneisyyden ja tulevaisuuden puristuksessa. Kun menneisyyksiä on objektiivisesti vain yksi, tulevaisuuksia on potentiaalisesti useita.

On kivaa (ja toisinaan pelottavaa) lukea menneisyydessä kirjoitettuja ennustuksia tulevaisuudesta. Ennustukset kertovat enemmän ajastaan kuin tulevaisuudesta. Ne ovat unelmia ja painajaisunia.

    Itsenäisyyspäivänä Helsingin Sanomien 50 vuotta sitten -palstalla kerrottiin uudesta kodinkoneesta, automaattisesta kahvinkeittimestä otsikolla Kahvinkeitin - elintasolelu vai emännän apu? Asiantuntijat pitivät sitä vuonna 1970 turhana kapistuksena, ylellisyystavarana, jota tavallinen ihminen ei tule tarvitsemaan. "Ne joilla on varaa, voivat sellaisen mainiosti ostaa."

    Toisenlaista ääripäätä ennusti O.W. Kuusisen johtaman neuvostoliittolaisen asiantuntijaryhmän oppikirja Marxismi-Leninismistä. ”Eteneminen kohden kommunistisen sivistyksen hohtavia huippuja tulee aina synnyttämään ihmisissä epätavallista tahdon ja järjen voimaa, luovaa innostusta, rohkeutta ja elävöittävää tarmoa”, 1950-luvulla kirjoitetun oppikirjan viimeisessä virkkeessä luvataan.

    Tuossa kirjassa ennustettiin ihmisen järjen kasvamista aina niin pitkälle, että jopa luonnonlait ja luonnon ilmiöt otetaan ihmisen hallintaan.

    Kirjan loppusivuilla luetellaan tavoitteet luonnon kahlitsemiseen. Moiset haaveet nyt luettuna naurattavat ensin, mutta sitten ne alkavat pelottaa.

Kyösti Salovaara, 2019.
Karl Marx ohjaa liikennettä
 Trierissä, lounaissaksalaisessa
 syntymäkaupungissaan Mosel-joen varrella.

Karl Marxin (1818-1883) suhde monenlaisiin ”opetuslapsiin” on problemaattinen. Semminkin kun Marxin kirjoituksia on luettu tieteellisinä asiakirjoina, joiden nojalla voi perustaa valtioita ja yhteiskuntajärjestelmiä.

    ”Marxin oppi on kaikkivoipa, sillä se on oikea”, sanoo V.I. Lenin em. Marxismin-Leninismin oppikirjan motossa.

    Tuo kuulostaa kehäpäätelmältä.

    Oliko Leninin ja Stalinin luoma kommunistinen ”diktatuuri” marxilainen yhteiskunta sillä perusteella, että se julisti olevansa marxilainen yhteiskunta?

    Marx ja hänen kaverinsa Friedrich Engels kirjoittivat kapitalismista ja sen ihmisiä sortavasta luonteesta paljon ja syvällisesti. Mutta piirsivätkö he myös utopiayhteiskunnan täsmällisen rakennuskaavan?

    Kun olen lukenut Marxia, olen löytänyt perusteluja ihmisen vapauttamiselle luonnon ja yhteiskunnan kahleista. Yksilön vapaus tulee esille, voimakkaasti julistaen tai rivien välistä tihkuen yhä uudestaan Marxin sarkastisissa ja ironisissa kirjoituksista. Toki hän kirjoittaa kapitalismin korvaamisesta työväenluokan ohjaamalla tasa-arvoisella yhteiskunnalla, mutta en löydä Marxilta sellaista ajatusta, että uudessa yhteiskunnassa kollektiivi vaatisi yksilöä luopumaan vapaudestaan kollektiivin hyväksi. Päinvastoin Marx on melkein anarkisti kirjoittaessaan, että ”kommunistisessa yhteiskunnassa ei ole taidemaalareita vaan pelkkiä ihmisiä, jotka muun ohessa harjoittavat maalaustaidetta.”

    Modernissa yhteiskunnassa on paljon Marxin utopiaa, jos kohta ammattikuntien rajat ja reviirit ovat yhä korkeita ja vaikeasti romutettavia. Marx ei tietenkään aavistanut, kuinka monimutkaiseksi teknologis-sosiaaliseksi apparaatiksi kapitalismi kehittyy ja kuinka paljon spesiaalitietoja siinä työskentelevältä ihmiseltä vaaditaan.

Oliko Marx itse asiassa enemmän renessanssityyppinen taiteilija kuin yhteiskuntatieteilijä tai ekonomisti?

    Tällaisen tulkinnan esittää mainion Marx-elämäkerran (1999. Suom. Otava, 2000.) kirjoittanut Frances Wheen.

    Wheen sanoo, että ”Marxin köyhyyden määritelmä on yhtä paljon hengellinen kuin talouspoliittinenkin, aivan kuten Kristuksen vastaava”. Wheenin mielestä Marxin Pääoma ”ei ole tieteellinen hypoteesi eikä edes taloustieteellinen tutkimus” vaan pikemminkin taideteos. Marx kutsui Pääomaa kirjoittaessaan sitä taideteokseksi, vaikka tunnusti ettei ole vielä yltänyt pyrkimiinsä taiteellisiin tavoitteisiin.

    Wheelan luonnehtii Pääomaa ”veijaritarinaksi”: ”Pääoma on täynnä mitä erilaisempia luokituksia, syllogismeja, paradokseja ja metafysiikkaa, teorioita ja oletuksia, mitä oudoimpia selityksiä ja suoranaista hullutteluakin.”

    ”Tehdäkseen oikeutta kapitalismin sijoiltaan nyrjähtäneelle logiikalle Marx tuuppaa tekstinsä täyteen - joskus ihan upoksiin saakka - ironiaa ja vielä sellaista, jonka vain harva lukija on kuluneiden yli sadan vuoden aikana ironiaksi tajunnut”, Wheelan huomauttaa. Yksi näistä harvoista on amerikkalainen kirjallisuusmies Edmund Wilson, joka julisti Marxin ”vuosisadan ehdottomaksi pilkkakirveeksi sitten Swiftin”.

    Ironian ironia häikäisee.

    Voiko valtakunnan perustaa ironiselle ja satiiriselle taideokselle niin kuin Lenin kuvitteli voivansa?

O.W. Kuusinen ja työryhmä:
Marxismin-Leninismin perusteet.
Oppikirja. 
Karjalan ASNT:n Valtion Kustannusliike.
Petroskoi, 1960.

Näin pääsemme Otto Wille Kuusisen työryhmän tulevaisuuden haaveisiin.

    Seuraavalle saa nauraa. Itkeäkin sopii. Usko ihmisen ja tieteen järkeen on tietysti lohduttavaa, jos kohta pelottavaa.

    Marxismin-Leninismin oppikirjassa lainataan huipennuksena neuvostoliittolaista tiedemiestä akateemikko V. A. Obrutševiä, joka tarkoin harkittuaan kirjoitti listan siitä mitä ihmisillä on oikeus odottaa tieteeltä.

    Obrutševin mielestä on tarpeen:

    - pidentää ihmisen ikää keskimäärin 150-200 vuoteen, hävittää tarttuvat taudit ja vähentää ei-tarttuvat vähimmäismäärään, voittaa vanhuus ja väsymys, oppia saamaan ihminen jälleen henkiin sattuman aiheuttaessa ennenaikaisen kuoleman;

    - alistaa ihmisen palvelukseen kaikki luonnonvoimat, Auringon ja tuulen energia sekä maanalainen lämpö, ottaa atomivoima käyttöön teollisuudessa, liikenteessä ja rakennustöissä, oppia varastoimaan energiaa hyödyllisesti ja toimittamaan sitä mihin tahansa ilman johtoja;

    -ennustaa ja tehdä lopullisesti vaarattomiksi luonnonmullistukset: tulvat, hirmumyrskyt, tulivuorten purkaukset ja maanjäristykset;

    -valmistaa tehtaissa kaikkia Maassa tunnettuja aineita aina kaikkein monimutkaisimpia – valkuaisaineita - myöten, samoin myös luonnossa tuntemattomia aineita: timantteja kovempia, suurempaa kuumuutta kestäviä kuin tulenkestävät tiilet, vaikeammin sulavia kuin wolfram ja osmium, joustavampia kuin silkki ja kimmoisempia kuin kumi;

    -kehittää uusia eläinrotuja ja kasvilajeja, jotka kasvavat nopeammin ja antavat enemmän lihaa, maitoa, villaa, viljaa, hedelmiä, kuituja ja puutavaraa kansantalouden tarpeisiin;

    - kaventaa, muokata elinkelpoisiksi ja ottaa käyttöön karuja alueita, soita, vuoria, autiomaita, taigaa, tundraa ja kenties meren pohjaakin;

    - oppia ohjaaman säätä, säätelemään tuulta ja lämpöä samoin kuin nyt säännellään jokia, siirtelemään pilviä ja määräämään harkinnan mukaan saateet ja selkeä sää, lumi ja helle.

Ironisen, säälivän, ylemmyydentuntoisen tai paheksuvan naurun/itkun keskeltä on syytä huomata, että monet akateemikko Obrutševin haaveista on 1950-luvun jälkeen toteutettu, tosin länsimaissa eikä edesmenneessä Neuvostoliitossa.

    Eräänlaista ”yli-ihmisen” toiminnallista ironiaa löytää myös modernista luonnnonsuojelusta, missä ihminen puuttuu melko huolettomasti evoluutioon ja mestaroi luontoa omien mieltymyksiensä mukaan. Kaikkivoivassa ”viisaudessaan” ihminen poistaa luonnosta ”vieraslajeja”, vaikka muuten vannoo kunnioittavansa diversiteettiä. Samoin luonnonsuojelu pyrkii "väkivaltaisesti" puuttumaan niiden eläinten olosuhteisiin, jotka ihmisen mielestä kuvastavat aitoa, muuttumatonta luonnontilaa.

    Esimerkiksi merikotkien suojelu ja niiden ruokkiminen on koitunut toisten eläinlajien kohtaloksi, kun merikotkia yllättäen on enemmän kuin luonnon tasapainoon sopii. Kohta pitääkin suojella muita lintuja merikotkien ”terrorilta”. Puuttuessaan biosfäärin prosessiin, ihminen ajautuu loputtomaan luonnon ”korjailuun”.

    Elämä tehdään haaveista ja unelmista. Niissä ihminen on melkein kuin Jumala. Kukaan ei tiedä kuinka monta kertaa Jumala on erehtynyt, mutta sen tiedämme, että ihminen erehtyy yhä uudestaan rakentaessaan utopiaansa.

Kyösti Salovaara, 2019.
Kiinan valtion lahjoittama pronssipatsas
pystytettiin Trieriin Karl Marxin
 syntymän 200-vuotispäivän
kunniaksi.