Onks tietoo

 [On mutta mistä sulle saataisiin?]

Kyösti Salovaara, 2022.

Yli puolet suomalaisista arvioi, että poliitikkojen kansalaisille antama tieto on luotettavaa, selviää Elinkeinoelämän valtuusukunnan (Evan) arvo- ja asennetutkimuksesta.

51 prosenttia vastaajista kertoi pitävänsä poliitikkojen antamaa tietoa luotettavana. Käsitys luotettavuudesta nousi viime syksystä 26 prosenttiyksikköä. Kyseessä on mittaushistorian korkein lukema.

- MTV-uutiset, 19.7.2022.

Koska kenelläkään ei ole täydellistä tietoa todellisuudesta, ei kenenkään pitäisi tieteellisin perustein väittää tietävänsä, mikä mahdollisista teoista on ehdottomasti paras.

- Yrjö Ahmavaara, 1976.

Mitä tieto on? Mitä sana merkitsee? Mitä kuva kertoo?

    Siinäpä kysymyksiä.

    Yhteistä kysymyksille on, ettei niihin voi vastata yksikäsitteisesti, yhdellä sanalla, kuvalla, tiedolla. Oikeastaan tieto ja sana ja kuva sijaitsevat kysymyksen sfäärin ulkopuolella, kuin valmiina annettuina: ota ja käytä.

    Älä ihmettele. Sanoista syntyy lauseita. Tiedoista pääsee totuuden lähteelle. Kuva kertoo paljon, kunhan se ei esitä sellaista mitä ei ennalta tiedä.

    Ollakseni kesässä, saivartelen.

Kiviä kääntelemällä löytää saunamummoja.

    Minkä alta tieto paljastuu?

    Olen lueskellut - en lukenut - Markus Lammenrannan teosta Johdatus tieto-oppiin (Gaudeamus, 2022). Lammenranta on teoreettisen filosofian dosentti. Johdatus tieto-oppiin on haastava, melkein käsittämätön maallikolle. Kirja onkin tarkoitettu yliopistossa filosofiaa opiskeleville. On kohtuullista, että heidän pitää päätä vaivata.

    Lammenrannan kirjan vaikeus syntyy tietenkin esityksen kohteesta: tiedosta. Se on melkein määrittelemätön ”asia”. Tiedosta puhutaan paljon sen enempää ajattelematta, mitä tiedolla tarkoitetaan. Ollaan tietävinään. Kuin ei oltaisikaan.

    Tieto-oppia pidetään yleisesti normatiivisena tutkimusalana, Lammenranta toteaa. ”Se ei tutki sitä mitä uskomme, vaan sitä mitä meidän pitäisi uskoa.”

    Mutta, kuten Lammenranta jatkaa: ”Melkein kaikki filosofit ovat sitä mieltä, että tieto vaatii totuutta. Emme voi tietää mitään, mikä ei ole totta. En voi tietää, että kuu on juustoa, koska se ei ole.”

    Silti ihmiset usein ovat tietävinään, että ”juustoa” se on.

Sanon suoraan: en yritä jäljentää pakinaani Lammenrannan teoksen monisyistä loogis-kielitieteellis-filosofista apparaattia tiedon olemuksen ymmärtämiseksi. Lammenranta käy esimerkein läpi tiedon filosofien ja filosofien tietämisen historiat ja muodot.

     En pysty nopeasti hahmottamaan filosofien mietteitä enkä Lammenrannan teosta; olen liian kärsimätön, haluaisin soveltaa lukemaani heti käytäntöön, ja Lammenrannan esittämät formuloinnit ovat usein "umpinaisia", kuin matematiikan lauseet jotka eivät suoraan kerro lauseen ulkopuolisesta todellisuudesta mitään.

    Käsitetasolla luulen ymmärtäväni joitakin perusasioita. Kuten sen, että ”tieto on jotakin sellaista, joka kytkee mielemme todellisuuteen.” Myös seuraava kuulostaa erinomaisen järkevältä: ”On myös hyvä, että uskomuksemme vastaavat tosiasioita, koska viime kädessä meitä kiinnostavat juuri tosiasiat. Totuus on kiinnostavaa vain siksi, että se kytkee meidät tosiasioihin.”

    Kun tieto liittyy tosiasioihin ja valaisee totuutta, siitä on hyötyä. Vaikka tiedon määritelmää ei ymmärtäisi eikä ajattelisi. Mutta jos ajattelee, ei ehkä pääse irti.

    Filosofit ovat pitkään yrittäneet miettiä tieto-opin kolmea keskeistä kysymystä. Mitä tieto on? Miksi tieto on arvokasta? Miten tieto on mahdollista?

    Lammenrannan mukaan filosofit ovat 2500 vuotta yrittäneet ratkaista näitä kysymyksiä, eikä yksimielisyyttä edelleenkään ole. ”Ei voi sanoa, että filosofien näkemykset olisivat edes lähentyneet toisiaan.”

    Luonnontieteissä sitä vastoin näkemykset lähestyvät totuutta, ja kun se saavutetaan, tieto (todellisuuden jokin "kohta") on yksikäsitteisesti määritelty. Vai pitääkö sanoa, että tiedon kuvailema tosiasia on yksikäsitteisesti hyväksytty tosiasiaksi.

Kyösti Salovaara, 2022.

Kun tieto määritellään niin kuin se määritellään, alussa oleva lainaus MTV:n uutisista paljastaa ettei tutkimuksen tekijä EVA eikä siihen vastanneet ihmiset ole tienneet mitä tiedolla tarkoitetaan.

    Jos poliitikot esittävät jotakin, mihin ei voi luottaa, ei se ole tietoa vaan uskomuksia arvoista ja haaveita niiden toteuttamiseksi. Kuu ei ole juustoa, vaikka meijerimies niin tahtoisi ja kansa tykkäisi juustosta. Jos poliitikko sanoo velkaa tuloksi, hän valehtelee ellei ole filosofi, joka tietää, että toisen velka on toisen tulo.

    Tämä kuulostaa semanttiselta niuhottamiselta, myönnän, mutta ei ole olemassa väärää tietoa, koska tieto on vain sellaista mikä liittyy tosiasiaan ja totuuteen. Toki on olemassa uutisia ja valeuutisia, mutta ei valetietoa, ei siis tässä filosofisessa, muodollisesti määritellyssä mielessä.

    Yksi tiedon ”tietämisen” ongelma tietysti johtuu siitä, että emme ymmärrä miksi joku ”asia” on totta vaikka tiedämme että se on. Se vaan on. Lammenranta ottaa esimerkiksi lauseen ”Kaikki punaiset esineet ovat värillisiä”, jossa totuus näyttää perustuvan pelkästään sanojen merkityksiin.

    Maallikko saattaa tähän kommentoida, että onhan meille lapsesta pitäen opetettu, että erilaiselta näyttävät samanlaiset esineet ovat värillisiä ja että punainen on yksi väreistä, joka näyttää meistä kaikista (paitsi värisokeista) samanlaiselta.

    Filosofi kommentoi edellistä ajatuksen kuljetusta kysymällä, että onko punaisia esineitä oikeasti olemassa jos osa ihmisistä ei näe niitä punaisena eikä empiirisesti voi todeta tuollaisen värin olemassaoloa. Jos värit ovat vain ihmisen mielessä, niin missä ne ovat? Entä esineet joiden erilaisuutta värien sanotaan esittävän?

Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta, Lammenranta korostaa.

    Hän lainaa Bertrand Russellia, joka pohti filosofian arvoa. ”Filosofiaa ei tule tutkia minkään tiettyjen sen antamien vastausten takia, koska mitään tiettyjä vastauksia sen kysymyksiin ei yleensä voida tietää tosiksi”, Russell kirjoitti Lammenrannan lainaamassa teoksessa The Problems of Philosophy (1912). Joten Russell jatkoi: ”Sitä tulee pikemmin tutkia sen esittämien kysymysten takia, koska nämä kysymykset laajentavat käsitystämme siitä, mikä on mahdollista, rikastuttavat älyllistä mielikuvitustamme ja vähentävät dogmaattista varmuuttamme, joka sulkee mielemme spekulaatiolta, mutta ennen kaikkea siksi, että maailmankaikkeuden mahtavuus, jota filosofia pohtii, tekee myös sitä pohtivasta ihmismielestä mahtavan ja kykenevän yhdistymään maailmankaikkeuteen, mikä muodostaa sen korkeimman hyvän.”

    Riittääkö siis että kysyy?

    Onko esitetty kysymys jo sellaisenaan eräänlaista ”tietoa”? Johdatusta tosiasioihin ja totuuteen? Mahtavuuden portaille?

    Sitä paitsi, voiko sellaisia kysymyksiä esittää mihin ei ole vastauksia, vaikka juuri nyt, tässä hetkessä, kukaan ei osaakaan vastata?

Sitä tässä kyllä jää miettimään, että mistä tietää että kuu ei ole juustoa, kun ei ole itse päässyt maistamaan.

    Sekin askarruttaa, että mistä voi tietää maapallon olevan pyöreä, vaikka ei ole itse jaksanut kävellä sen ympäri. Vai pitääkö tässä uskoa kieleen, sanan merkitykseen. Jos kerran sanotaan, että elämme maapallon pinnalla, niin kaipa se pallona on pyöreä eikä littana kuin muurinpohjapannulla paistettu lettu.

    Filosofit näyttävät laskevan paljon, ellei kaikkea, kielen varaan. Aivan kuin kieli olisi ollut ennen kaikkea muuta. Jos ei puhuttuna eikä kirjoitettuna, niin ideana kuitenkin. Siis totuuden idean kuvana.

    Tätä selitystä en usko. Kuulostaa Platonin ajatukselta.

    Ehkei sitä olekaan, koska keksin sen juuri tässä juuri nyt.

Kyösti Salovaara, 2022.