Lounas Barbatessa

[arvottamisen sietämätön keveys]

Kyösti Salovaara, 2022.
Lounas kolmelle Barbatessa.
Makrillia ja ibéricoporsasta kahdella tavalla.

Tässä ovat vuoden parhaat ravintolat

Mitkä ravintolat tekivät vaikutuksen vuonna 2022? HS:n ravintolakriitikot listasivat parhaat ravintolaelämykset.

- Otsikko Helsingin Sanomissa 28.12.2022

HS:n kriitikko valitsi: Tässä on kymmenen vuoden parasta elokuvaa

HS:n elokuvatoimittaja ja -kriitikko Juho Typpö listasi mielestään kymmenen parasta vuonna 2022 ilmestynyttä elokuvaa.

- Otsikko Helsingin Sanomissa 29.12.2022

Keittiömestarin niksi tekee tästä parhaan koskaan maistamasi janssoninkiusauksen

Janssoninkiusaus on erinomainen uudenvuodenaaton ruoka.

- Otsikko Helsingin Sanomissa 29.12.2022

HS valitsi vuoden 2022 parhaat videopelit

Pitkään odotettuja aarteita ja yllättäviä tarinoita: Tässä ovat vuonna 2022 julkaistujen videopelien 10 parasta. 

- Otsikko Helsingin Sanomissa 1.1.2023

Viime keskiviikkona söin lounaan Atlantin rannalla Barbaten pienessä kaupungissa.

    Se oli paras ikinä Barbatessa syömäni lounas. Málagasta on Barbateen ajomatkaa noin 200 km.

    Kuinka rohkenen heittää näin varman ja ehdottoman arvion? Millä kriteerillä arvotan yhtä ruoka-annosta (tässä tapauksessa se oli secreto ibérico) joihinkin toisiin verrattuna?

    Arvottaminen on nyt helppoa: en ole koskaan aikaisemmin käynyt Barbatessa.

    Reissu suuntautui Barbateen hetken mielijohteesta Tarifassa käydessä. Tarifa sijaitsee Gibraltarin salmen kapeimmassa kohdassa. Se on Euroopan mantereen eteläisin kohta. Kun Tarifian niemen kärjessä seisoo, voi kuvitella pitävänsa vasenta jalkaa Välimeressä ja oikeaa Atlantissa Afrikan suuntaan katsellessa.

    Valon rannikko Tarifasta Barbateen kerää luokseen kovassa tuulessa surffaavia rantapummeja maailmalta. Atlantilta tuulee aina. 

    Paitsi viime keskiviikkona. Barbaten rannan kävelyraitti hehkui valoa ja lämpöä. Olisiko ruoka voinut maistua ”huonolta”? 

Kaikkea arvotetaan. Laitetaan järjestykseen. Jopa sapuskaa, josta monessa paikassa maailmaa on pula. Ja kun sapuskaa arvioidaan, kiinnitetään huomiota myös lautaselle asetetun estetiikkaan. Ruoka-annoksella pitää myös olla esteettinen ilme - näin hyvinvoivat ja hyvin syövät länsimaalaiset ruokahemmot kirjoittavat.

    Hyvä on parempaa kuin huono.

    Huonoimmasta on pitkä matka parhaimpaan.

    Onko asioiden ja tavaroiden ja kulttuurituotteiden priorisointi ihmiseläimen yksinoikeus? Arvottaako metsässä juokseva jänis pensaiden ja puiden luomaa esteettistä kuvaa? 

    Selityksiä saattaa keksia. Oikeita vastauksia tuskin löytää.

    Voisi ajatella, että joskus aikaisemmin elitiin ja rahvaan väliin tarvittiin kaiken sorttisia ”selittäjiä” jotka kertoivat ihmisille mikä on oikeaa, mikä väärää, mikä kaunista ja mikä rumaa. Näin siksi että ihmiset piti saada käyttäytymään niin kuin hengellinen papisto yhtäällä ja kulttuurinen ”papisto” (kriitikot ja toimittajat) toisaalla halusivat.

      Tänään on toisin.

Kyösti Salovaara, 2022.
Risottoa Málagassa.

Kyösti Salovaara, 2022.
Lammasta Rondassa.

Medialla on tapana julkaista vuoden päättyessä listoja menneen vuoden ”parhaista” romaaneista, elokuvista, musiikkikappaleista, ravintoloista, pizzoista, konserteista, videopeleistä jne.

     Arviot puetaan objektiiviselta vaikuttavaan kehykseen. Arvioiden perusteluja ei kuitenkaan vakioida mitenkään. Elokuva on hyvä ja paras, kun sen kokija keksii jonkin perustelun sille, että se on paras. Eri filmien kohdalla perustelut muuttuvat, mutta sekin kuuluu asiaan. Jos kerran taideteokset ovat ”erilaisia”, miksi perustelujen, arvottamisen pitäisi olla vakioitua?

    Kun esimerkiksi Helsingin Sanomat julkaisee aukeaman kokoisen artikkelin vuoden parhaista dekkareista, ei niitä arvota yksi ja sama lukija vaan Hesarin kriitikot kukin tahollaan valitsemalla vaikkapa yhden ”parhaan” dekkarin. Ehkä kriitikko ei toista dekkaria ole edes lukenut, mutta se ei haittaa.

    Toissavuonna, 2021, Suomessa julkaistiin 831 uutta kaunokirjallista painettua teosta, joista 447 kotimaista proosaa ja 320 käännettyä proosaa, loput olivat runoja ja näytelmiä.

    Kun kriitiikko tekee listan vuoden 10 parhaasta romaanista, onko hän lukenut 831 romaania? Kun kriitikko tekee listan 2000-luvun kymmenestä parhaasta suomalaisesta romaanista, onko hän lukenut noin 10 000 suomalaista romaania? Kun kriitikko tekee listan kymmenestä parhaasta Suomessa ikinä painetusta romaanista, onko hän lukenut vaikkapa 100 000 romaania?

     Epäilen että ei ole. Kriitikko luottaa kuulopuheisiin.

Arvottamisessa ei ole mitään vikaa sinänsä.

    Se on hauskaa kunhan sitä ei ota liian tosissaan, eikä naapurin tekemää arviointia pidä lukea Jumalan sanana. Jos naapuri on eri mieltä romaanin tai pizzan mausta, häntä kannattaa kuunnella. Ehkä hän löytää romaanista tai pizzasta jotakin mitä et itse löytänyt.

    Mutta kukaan toinen ihminen, ei edes Suomen johtava gurmeekokki, kuka se sitten onkaan, pysty millään järkevällä argumentilla kumoamaan minun kokemustani jonkin ravintolan pizzasta tai toisen ravintolan kala-annoksesta. Jos ne maistuivat hyviltä, ne olivat sitä absoluuttisesti.

    Melkein huvittaa, kun joku porukka julkaisee arvion että jossakin suomalaisessa ravintolassa on Euroopan parhain napolilaistyylinen pizza.

    En tiedä kuinka monta italilaistyyppistä ravintolaan ja pizzeriaa Euroopassa on. Italiassa niitä kuulemma on 63 000. Oletetaan leikillään että Euroopassa on 500 000 pizzeriaa. Olkoon jokaisen pizzerian listalla kymmenen erilaista pizzaa (tosielämässä niitä on enemmän).

    Kun pizzakriitikko julistaa jonkun ravintolan jonkin pizzan Euroopan parhaaksi, hänen on täytynyt syödä ainakin yhden kerran 5 miljoonaa pizzaa.

    Söikö?

Kyösti Salovaara, 2022.
Napolilaiseen tyyliin Torreblancassa.

Kyösti Salovaara, 2022.
"Eteläafrikkalaista" kalaa andalusialaisessa chiringuitossa.

Lounas Barbatessa Atlantin rannalla, auringon helliessä ja sapuskan maistuessa, oli hieno kokemus. 

    Sitä ei oikeastaan kannata jakaa palasiksi. Kokonaistunne ratkaisee.

    Kulttuurin arvottamisessa on usein kysymys samasta asiasta: siitä miltä konsertti tai romaani tai runo kokonaisuutena tuntuu, epämääräisenä ja alitajuisena mielentilan entiteettinä.

    Jälkeenpäin on tietysti kiva erotella kokemuksen palasia ja lukea yksityiskohtaista faktaa siitä mitä on mahdollisesti kokenut.

    Esimerkiksi tämä entinen "tonnikalakaupunki" Barbate Cádizin maakunnassa Andalusiassa lähellä Trafalgarin niemeä ja suuren meritaistelun paikkaa oli aikoinaan Francisco Francon lomapaikka. Kaupungin nimi muutettiin vuonna 1950 muotoon Barbate de Franco, ja vasta noin 20 vuotta diktaattorin kuoleman jälkeen (1998) kaupunki sai alkuperäisen nimensä takaisin.

    Mielenkiintoista!

    Vaikuttaako tuo tieto siihen miltä makrilli ja porsas maistuivat viime keskiviikkona Barbaten rantaraitilla hehkuvan atlanttisen auringon valossa?

    Jätän kysymyksen kellumaan intuitiivisten ajatusten laineille.

Kyösti Salovaara, 2022.