Lehteviä

 [hyvin sanottu, ajateltu]

Kyösti Salovaara, 2022.
Ken sillan ylittää aikoo, ensimmäisen askeleen ottakoon.

Loppujen lopuksi kaikki päätökset ovat poliittisia. Sellaista demokratia käytännössä on. Hallitaan kansan tahdon mukaisesti. Kansansankareiden kimppuun käymisestä ei hyödy kukaan. Kaikkien kiukku vaan kasvaa.”

- John Verdon: Syntipukki, 2018.

Vuosi vaihtuu kohta.

    Mikä vaihtuu kohta?

    Vai onko aika filosofinen näkymä, jota ei parane selittää. Aika kulkee, jos on kulkeakseen entropiaa kohti.

    Metaforana vanha vuosi heittää varjonsa uuden varpaille.

    Entropiasta en nyt haasta.

Joulunaikaan Helsingin Sanomissa julkaistiin useita juttuja, joissa ”asia” sanottiin hyvin.

    Tartun niihin reunasta. Ratsastan lainahevosella. Vertauskuvana.

    Aloitan F.E. Sillanpäästä, joka jouluaattona 1938 julkaisi Suomen Sosialidemokraatissa Joulukirjeen diktaattoreille. Nyt se julkaistiin uudestaan jouluaaton Hesarissa.

    Sillanpää määritteli kirjeessään diktaattorit näin: ”Mahtavin teistä haluaa – anteeksi: käskee – itseään puhuteltavan toveriksi ja kun hän on myös teistä verisin, niin on tuossa toveri-nimityksessä hyvä annos sitä senpuoleista huumoria. Toinen teistä haluaa olla johtaja – tai suomeksi oikeammin johdattaja – ja kolmas suorastaan il duce.”

    Sitten Sillanpää ennusti, että Stalinin, Hitlerin ja Mussolinin valtakausi on hetken päästä pelkkää tomua:  ”Kun teidän suurten ja lahjakkaitten kansojenne hämärä unissakävijäkausi on ohi, olette tekin ohi. Esiin tulevat ne, jotka eivät ole antaneet itseään hämätä, vaan ovat säilyttäneet puhtaana korkean inhimillisyyden kipinän. Se on vaatinut taistelua ja monet ovat kaatuneet ja menehtyneet teidän ’valtanne’ käsiin. Tai oikeammin vain heidän maallinen tomunsa on menehtynyt. Sillä teidän valtanne ei ylety maan tomua korkeammalle.”

    Joulukirje päättyy jalon ihmisen voitontahtoon: ”Näen silmissäni teidän pilkalliset ilmeenne; meidän jouluhymnimme on teidän mielestänne hyttysen ääntä teidän pauhinanne rinnalla. Mutta me puolestamme tiedämme, että meidän kantaa korkeammalle kuin teidän ja me vahvistamme itsessämme sitä vakaumusta, että voitto kerran on meidän. Meidän, joiden tunnuslauseen suuri saksalainen omasta puolestaan kerran on kiteyttänyt sanoiksi: Jalo ihminen olkoon, avulias ja hyvä.”

    Ehkä Sillanpää vetosi kansalaisiin, jotka sallivat diktaattorin itseään johtaa.

Pitäisikö tänään kirjoittaa samanlainen joulukirje diktaattoreille, joita yhä hääräilee maapallolla, toiset lähellä, toiset kaukana?

    Vai onko niin ettei herätystä tarvita samalla tavalla kuin 1930-luvulla Saksassa, Neuvostoliitossa ja Italiassa? Vuoden 2022 diktaatorit eivät osaa lukea.Ovatko heidän alistamansa valveilla? Tai herätettävissä - ehkä ei, ehkä kyllä. No, kenties Venäjä-Neuvostoliitto on ikuinen poikkeus. Ratkaisematon tapaus.

    Luulenkin että totaalitaarinen komento on aivan toisaalla, paljon pehmeämpänä kuin Sillanpään kirjeen aikoihin, huomattavasti piilotetumpana ja ikään kuin vaarattomampana.

    Tai niin me luulemme.

    Joten jatkan Hesarin lainaamista.

Lontoossa asuva Helsingin Sanomien teräväsanainen Annamari Sipilä kirjoitti jouluaattona hyvin pohditun kolumnin otsikolla Orpo sanoi sen ääneen.

    ”Pään sisällä alkoi villi ajatuslaukka”, Sipilä aloitti. ”En ymmärrä, miksi Kaikkonen jää isyysvapaalle juuri nyt, kun hän voisi jäädä vasta vaalien jälkeen. Meillä on Nato-prosessikin kesken, ja Kaikkosella on siitä kaikki tieto! Miten meidän nyt käy? Hukka perii, jos ei karhu!”

    Sitten Sipilä ”heräsi” ja pelästyi ajatuksiaan, eihän noin saa ajatella: ”Naisasianaisena ja muutenkin edistyksellisenä henkilönä en tietenkään ikinä paljastaisi kenellekään kerettiläistä ensireaktiotani. Näinä yhden oikean ajatuksen aikoina on osattava pitää suu supussa. ”

    Petteri Orpo ei osannut pitää suutaan kiinni, ottaa huomioon somen vihavimmaisuutta. ”Orpon virhe oli selvä: hän sanoin ääneen sellaista, mitä saa ajatella vain hiljaa itsekseen", Sipilä jatkoi. ”Ei niin, että en haluaisi toivottaa puolustusministerinä kunnostautuneelle Kaikkoselle hyvää isyysvapaata. Totta ihmeessä haluan. Sen, että vanhemmat haluavat hoitaa omia lapsiaan, ei vain pitäisi olla lähtökohtaisesti uutisarvoista. Naiset ovat hoitaneet tenaviaan iät ja ajat.”

     Sipilä on tietenkin oikeassa - ja Orpokin sai ajatella mitä ajatteli – mutta somen pehmeästi ojentavaa ”diktatuuria” ei sovi suututtaa. Hesarin kommentoijat eivät tietenkään ymmärtäneet terävästi argumentoivaa Sipilää. Vielä vähemmän some ymmärsi Orpon ääneenajattelua.

   Joten Orpokin otti opiksi ja mukautui virtuaalivaltakunnan "totalitaariseen" ajatuspiiriin.

Suomalaiset ovat hyviä ihmisiä.

    Paljon parempia kuin melkein kukaan missään. Tosin pitkänmatkan juoksijoilla ja mäkihyppääjillä menee huonosti, mutta sekin on selitettävissä.

    En ole koskaan fanittanut entistä pääministeri Esko Ahoa. No, en ole oikeastaan fanittanut ketään muutakaan, paitsi itseäni.

    Mutta Hesarissa joulupäivänä julkaistu Ahon haastattelu Suomen ja Euroopan Kiina-riippuvuudesta oli ”täyttä rautaa”. Siis ajatuksien näkökulmasta. Haastattelun toimitti Veli-Pekka Lehtonen. Hyvin tehty.

   ”Ahon mielestä häntä arvostelevat eivät ymmärrä asioita”, Lehtonen kirjoitti. ”’Nämä ihmiset’, Esko Aho sanoo. ’He eivät ymmärrä paria asiaa. Ensinnäkin he unohtavat sen, että olemme helkkarin pieni maa.’”

    Ja sitten, Aho jatkaa: ”Toiseksi unohdetaan se, että maailma ei ole täynnä demokratioita ja markkinatalouksia. Meidän on kuitenkin pakko olla tekemisissä senkin maailman kanssa, jolla on eri säännöt.” 

    Sen jälkeen Aho sanoi, että riippuvuuksista ei kannattaisi hohkata jos ei ymmärrä mitä riippuvuus tarkoittaa. (Oliko tässä piikki Sanna Marinille?) ”Vaikkapa uusiutuvan energian teknologiassa Kiinan asema on hallitseva. Sähköautoilu ei lisäänny kuvitellulla tavalla ilman kiinalaisia raaka-aineita.”

    Aho on tosin hieman väärässä: mineraalit eivät ole riippuvuusongelman ydin vaan Kiinan teknologinen ylivertaisuus.

    Lehtonen kirjoittaa, että Esko Ahon mielestä nykyään keskustelu riippuvuuksista, ja yhteiskunnallisista asioista yleensä, on mustavalkoista. Syyllisen Aho löytää sosiaalisesta mediasta: ”Siellä maailma pelkistyy, on vain hyviä ja pahoja… Sellainen maailma, jossa olisi vain hyviä ja huonoja ihmisiä ja ratkaisuja, olisi hieno. Sellaista maailma ei ole koskaan kuitenkaan ollut eikä koskaan tule olemaan. Jos sitä ei pieni maa ymmärrä, sille voi käydä helposti huonosti.”

Lehteviä ajatuksia on mukava lukea.

    Ajateltuja ajatuksia on mukava pohtia. Itse asiassa ei somen yksioikoisuus, mustavaltoisuus eikä laumahakuisuus ole asian pihvi. Ongelma tulee siitä, että laatumediakin seuraa somea kuin hai laivaa ja politiikot seuraavat molempia ja pelkäävät kaikkea mikä saattaisi erottaa heidät muista poliitikoista. Konformismin ikävä yhdenmukaisuus.

    Vanha vuosi heittää varjonsa uuden varpaille.

    Sillanpään, Sipilän ja Ahon ajatuksissa kaareutuu horisonttiin jotakin oleellista, huomioon otettavaa ja kalloon talletettavaa. Jos sillan aikoo ylittää, pitää ottaa ensimmäinen askel. Sitten toinen.

Kyösti Salovaara, 2022.
Roomalaiset rakensivat siltoja, teitä. Ottivat askeleita.
"Puente Málaga" El Burgossa helpotti matkaa Málagasta Rondaan ja
siitä sitten Via Augustalle, roomalaiselle valtatielle itäisestä
Espanjasta Atlantin rannalle.