Aidat ja seipäät

 [ja aidalla istujat]

Kyösti Salovaara, 1974.

Enso Gutzeitin Kotkan tehtaat
talvella 1974.
Tulevaisuus näytti hyvältä, elämä ihanalta.

Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen

toinen virkkaa niin kuin itselleen.

-   Lauri Pohjanpää

Musta tuntuu toisinaan et me kaikki ollaan eksyneitä vilusia perkeleitä ...

 - Pauli Hanhiniemi

Kyllä, melkein vastuutonta on lainata Pohjanpään melankolista runoa juhannusviikolla helteiden helliessä.

    Mutta lainaan silti. Jotenkin tuon runon tunnelma sopii maanantaina käytyjen Kultarantakeskustelujen lopputulemaan. Maailma on kylmä paikka ja koleammaksi muuttuu, kenties.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistön perinteiset ”kesäpäivät” pidettiin nyt Helsingissä Presidentinlinnassa, koska kesäpaikka Naantalissa on remontissa. 

    Tänäiset keskustelut olivat mielestäni erinomaisia, avoimia ja uusia avauksia hakevia. Ei jankutettu eikä sorruttu eri mieltä olevien parjaamiseen. Siis ihan harvinaista nykyisessä identiteettihöpötyksessä. 

    Kun mieli on avoin ja kun se tunnistaa tosiasiat, johtopäätöksetkin voivat olla avoimia ja jopa optimistisia synkästä maailmantilanteesta huolimatta. En kuitenkaan uskalla väittää, että Presidentinlinnassa oltiin optimistisia kesän kääntyessä toiselle puoliskolleen.

Sunnuntain avauspuheenvuorossaan Sauli Niinistö esitti tärkeimmät huomionsa. Maailmassa on tänään paljon, ellei ihan enemmistönä ”aidalla istujia”, jotka eivät saa päätetyksi mihin rintamaan kannattaa liittyä. Suurin osa maailman valtioista ei ole Venäjän vastaisissa sanktioissa mukana.

    Ns. länsimailla on siis sieluja puolelleen voitettavana. Sekä Afrikassa että idässä.

    Toinen Niinistön tärkeä huomio liittyi arvoihin: meidän pitää hyväksyä tosiasia että monessa yhteiskunnassa on erilaiset arvot kuin Suomessa. Meidän tulee tajuta miltä kantilta noissa maissa elämää ja politiikkaa katsotaan. Meidän on tehtävä yhteistyötä myös niiden kanssa, joilla on erilaiset arvot, vaikka pitäisimmekin omia arvojamme ylivertaisina ja universaaleina.

    Entinen pääministeri ja nykyinen tutkija Alexander Stubb kertoi osuvan anekdootin Afrikasta. Hän oli tavannut afrikkalaisen johtavan poliitikon joka sanoi: Kun kiinalaiset tulevat kaupunkiimme, saamme sairaalan, sataman, rautatien ja koulun. Kun eurooppalaiset tulevat tänne, saamme moraalisaarnan.

    Näin arvokeskustelun polarisoituminen länsimaissa heijastuu myös ulospäin ja heikentää lännen kilvoittelua kehittyvien maiden sieluista. 

Kyösti Salovaara, 2021.

Johtavan tietoturvayhtiön konttori modernissa talossa.
Mutta missä savupiiput?

Kurkikin jo lähti, toinen sanoi toiselle aidalla istuessaan.

    Tässä virkkeessä on kosolti symboliikkaa, sekä Suomen asemaan että hyvinvoivaan tulevaisuuteen katsottaessa, mutta myös hienoa kielen ilmaisukykyä.

     Pohjanpää siis kirjoittaa, että moni muukin on lähtenyt, ei vain kurjet. Kuinka hyvin tekoälykielimalli osaa ”ymmärtää” suomenkielessä tuon vivahteen? Teknologiakeskustelussa maanantaina Withsecuren tietoturvaguru Mikko Hyppönen väitti, että tekoälyapparaatti puhuu parempaa Suomea kuin hän itse puhuu. Tämä voi muodollisen kielen kannalta pitää paikkansa, mutta Hyppönen ymmärtää mitä sanoo, kun taas tekoälyalgoritmi on vain ”ymmärtävinään”. Tekoäly ei pysty aidosti arvioimaan hyvää ja pahaa, toisin kuin Ruoholahdessa työskentelevä Hyppönen.

    Mutta muuten Hyppönen ja muut keskustelijat tekivät oleellisisia huomioita yhä teknisemmäksi muuttuvasta maailmanmenosta ja Suomen suhteesta tuohon muutokseen.

    Hyppönen muistutti että Helsingissä ryhdyttiin siirtymään kaasuvaloista sähkövaloihin noin 150 vuotta sitten. Tänään emme pystyisi elämään ilman sähköä. Ja noin 30 vuotta sitten Internet aloitti maailman sitomisen yhdeksi kyläksi ja hävitti rajat. Hyppönen väitti, että tekoäly aiheuttaa samanlaisen kumouksen elämässä kuin minkä sähkö aiheutti 150 vuotta sitten.

    Hyppösen dystooppinen ennustus kuului: kun tänään sähköjen katkeaminen kaataa netin, niin muutaman kymmenen vuoden päästä netin (ja tekoälyapparaattien) kaatuminen kaataa sähköverkot, ja silloin modernissa yhteiskunnassa ei mikään toimi, ei kerta kaikkiaan mikään.

   Entä sitten Euroopan asema teknologian vallankumouksessa?

   "Missä Eurooppa on hyvä?" juontaja kysyi. 

   ”Sääntelyssä”, Hyppönen vastasi sarkastisesti. Sen me osaamme, ja sillä estämme euroopplaisen teknologiajohtajuuden mahdollisuudet. Toisin ilmaisten: ”’Kurkikin jo lähti’, veljelleen toinen virkkaa niin kuin itselleen.”

Onko 150 vuotta minkä tahansa teknologisen kehityskaaren maaginen mitta?

    Helsinki sai sähkövalon 150 vuotta sitten.

    Hans Gutzeit perusti 151 vuotta sitten Norjan sahan Kotkansaarelle, Kymijoen suistoon. Alkoi paperin ja puun vallankumous Suomessa.

    Mutta vallankumous syö lapsensa. Eikä rahalla ole isänmaata. Siltä puuttuu omatunto.

    ”Kutsetti” kasvoi Kotkasta ja Kymenlaaksosta. Viime viikolla StoraEnso, Gutzeitin perinnön omistaja, ilmoitti sulkevansa Sunilan sellutehtaan, siitä huolimatta että siellä on kehitelty puusta synnytettyä raaka-ainetta auton akkuihin tärkeiden maamineraalien korvaajaksi. "Kotkalainen" vihreän siirtymän projekti viedään Ruotsiin.

    Kapitalisti ei ole lojaali, koska rahalla ei ole isänmaata.

    Paperilla ja puulla on loistava menneisyys Kotkassa ja Kymenlaaksossa.

    Tulevaisuus loittonee hyvää vauhtia. Nykyään Gutzeitin perintöä yrittää Kotkassa vaalia itävaltalainen Kotkamills, joka osti StoraEnson Kotkan tehtaat muutama vuosi sitten.

    ”Kutsettikin jo lähti”, huokaillaan Sapokan rannoilla ja Sunilassa.

Kyösti Salovaara, 2018.

Kotkamillsin tehtaat Kotkansaarella.
Purjelaivan takilan läpi näkyy Sunilan sellutehtaan piippu.