Arvotonta menoa

 [Rose is a rose is a rose is a rose.]

Kyösti Salovaara, 2023.

Sen joka tällä hetkellä haluaa ansaita rahaa on pidettävä varastossa myyntikelpoisia tavaroita, mutta näytelmät ja runot ovat myyntikelvottomia tavaroita, joilla ei voi ansaita rahaa. Proosassa on rahan runous! Kirjoittakaa proosaa, niin minä maksan teille vaikka minkälaisia palkkioita.

-   Muuan saksalainen kustantaja 1880-luvulla

Vaalikeskusteluissa puhuttiin kulttuurista luksustuotteena. Nyt siitä ollaan tekemässä luksustuotetta, johon kaikilla ei ole varaa.

- Parnasson tuottaja Karo Hämäläinen Helsingin Sanomissa 20.6.2023

Kirjallisuuskatsauksemme perusteella kirjat havaitaan myös useimmiten luksushyödykkeeksi. Luksushyödykkeen tulojousto on korkea eli kysyntä nousee enemmän kuin suhteellisesti tulotason kasvaessa. Luksushyödykkeiden kulutus usein lisääntyy kuluttajan varallisuuden kasvaessa.

- EY Economic Advisory, taloustieteellinen vaikutusarviointi, lehtien ja kirjojen arvonlisäveron laskeminen nollaan prosenttiin, loppuraportti Medialiitto ry:lle 31.5.2022.

Amerikkalainen Gertrude Stein julkaisi 110 vuotta sitten runon Sacred Emily, josta löytyy tuo kuuluisa rivi ”Rose is a rose is a rose is a rose”. 

    Stein (1874-1946) asui 1900-luvun alusta Ranskassa. Hänen salonkiinsa Pariisissa kokoontui modernisteja taiteen ja kirjallisuuden piiristä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen oltiin ”kadotettua sukupolvea”, joka kuitenkin menestyi taiteessa ja kirjallisuudessa vallan erinomaisesti.

    Oltiinko siis Pauli Hanhiniemen sanoin ”eksyneitä vilusia perkeleitä”?

    En tiedä. Steinin säkeestä kuitenkin tuli elämää suurempi. Mitä tarkoittaa kun sanotaan ”ruusu on ruusu on ruusu on ruusu”? Vai tarkoittaako se mitään muuta kuin nokkelaa sanaleikkiä? Ja mistä suunnasta säe pitää lukea, vasemmalta oikealle vai sisältä ulospäin? Tai pitäisikö siihen lisätä ”matemaattista” formulointia? Vaikkapa näin: ((ruusu on ruusu) on ruusu) on ruusu.

     Entäpä jos kirjoitan että ”alv on alv on alv on alv”?

Johdatus päivän aiheeseen kuulostaa vinksahtaneelta. Mitä tekemistä runolla on arvonlisäveron (alv) kanssa?

    Mutta tuo Steinin säe kertoo siitä kuinka merkitykset muuttuvat; siitä kuinka ”asia” muuttuu symboliksi, joka itsessään on toisen asian symboli. 

    Suomessa on neljä arvonlisäverokantaa. Yleinen kanta on 24 %, joka koskee pääosin kaikkia tavaroita ja palveluja. Alennettu 14 % verokanta koskee mm. sapuskaa ja ravintolapalveluita. Kirjoista, kulttuuripalveluista, lääkkeistä ja majoituspalveluista maksetaan 10 % alv:n mukaisesti ja sitten on nollaprosentin verokanta, joista valtio ei saa eikä ota veroa.

    Petteri Orpon hallitus aikoo nostaa joitakin madallettuja arvonlisäverokantoja. Useimmat ekonomistit ovatkin sitä mieltä ettei madallettuja arvonlisäverokantoja kannattaisi pitää, ei edes ruokatarvikkeille. 

    Mutta kulttuuriväki on tietysti toista mieltä. Kun oma lehmä ammuu ojassa, ei muiden maantiellä liikkujien tarpeet ja toiveet kiinnosta. Nyt on piru merrassa.

     Inhimillistä, myönnän.

Kulttuurikeskustelu nostaa pinnalle primitiivisiä tunteita. Tosin nykyään kaikki keskustelut tekevät sitä.

    Helsingin Sanomissa kauhisteltiin 20.6 Pia Parkkisen artikkelissa kirjojen ja kulttuuripalvelujen mahdollista alv-prosentin nostoa 14 prosenttiin. Sehän tarkoittaa lopullista kuolemansuudelmaa kirjoille ja konserteille, artikkelissa maalailtiin. On ennen kuulumatonta, artikkeli lainasi Parnasson tuottajaa, kirjailija Karo Hämäläistä, jos valtio saa yhdestä painetusta kirjasta enemmän veroa kuin kirjailija saa palkkiota. Neljän prosenttiyksikön alvin korotus tappaa painetun kirjallisuuden Suomesta vähitellen jos ei heti. Niinköhän?

    Toki Hämäläinen oli arviossaan varovainen. Eihän kukaan tiedä miten alvin korotus lopulta vaikuttaa kirjojen hintaan. Kun kampaamoliikkeiltä aikanaan poistettiin alv, niin juuri yksikään parturi ei laskenut hintoja. Miksi alvin korotus vaikuttaisi täysimittaisesti toiseenkaan suuntaan?

    Eniten Hesarin jutussa ärsytti älyllinen populismi - siis se josta älyllisyys puuttuu. Mitä tekemistä valtiolla on sen kanssa kuinka paljon kustantaja maksaa kirjailijalle kirjan kirjoittamisesta? Ei kerta kaikkiaan mitään, koska sehän on kustantajan ja kirjailijan välinen sopimus, ei kirjailijan ja valtion.

    ”Kulttuurisodassa” kaikki perustelut ovat sallittuja ja mahdollisia. Sillä keinoin oman lehmän saa vivuttua ojasta pellolle.

Kyösti Salovaara, 2023.

Tätä kulttuurikeskustelun kohinaa on hyvä verrata viimevuotiseen tutkimukseen, jossa arvioitiin kuinka paljon 10 prosentin alvin poistaminen kokonaan vaikuttaisi kirjojen myyntiin. Tutkimuksen teetätti Medialiitto. Siinä, tutkimuksessa, käsittääkseni todella tutkittiin perinpohjin, myös ulkomaisia tutkimuksia ja kokemuksia peilaten miten alvin mahdollinen poistaminen vaikuttaisi mm. kirjojen myyntiin ja kuka siitä hyötyisi ja kuka ei.

    Yhteenvetona arvioidaan, että jos kirjoilta poistetaan alv kokonaan, niin alennuksesta n. 30 % siirtyy kirjan hintaan. Ja tuon ansiosta kirjojen myynti lisääntyy 0,9 %. Ei kuulosta mullistavalta. Jos 10 prosenttiyksikön laskemisen vaikutus on noin vähäistä, niin kuinka vähän 4 prosenttiyksikön nosto vaikuttaisi?

     Mutta sitäkin mielenkiintoisempaa oli tutkijoiden käsitys siitä ketkä kirjojen hintojen alennuksesta hyötyvät (kustantajien ja kauppiaiden lisäksi).

    Tutkimuksessa todetaan, että kirjan kauppahinnan alentaminen hyödyttää eniten ja melkein pääasiassa korkeapalkkaisia, hyvin koulutettuja ihmisiä, siis niitä jotka muutenkin ostavat kirjoja.

    ”Luksushyödykkeiden kulutus usein lisääntyy kuluttajan varallisuuden kasvaessa”, tutkijat kirjoittavat. ”Näiden tulosten perusteella tuloluokalla saattaa olla merkittävä vaikutus siihen, mitkä kuluttajaryhmät kuluttavat kirjoja eniten. Lisäksi aiemman kirjallisuuden perusteella esimerkiksi kirjojen alv-alennukset hyödyttävät enemmän niitä eniten kuluttavia kuluttajaryhmiä, eli suurituloisia ja korkeakoulutettuja. Suomessa kirjojen alv-alennus hyödyttäisi siten eniten ylempiä toimihenkilöitä ja korkeakoulutettuja.”

    Tämä on selkeää ja loogista puhetta, mutta nykyisessä kulttuurikeskustelussa on tabu väittää, että hyvin toimeentulevat ja koulutetut käyttävät kulttuuripalveluja enemmän kuin pienituloiset ja kouluttamattomat. Politiikassa ei myöskään hyväksytä ajatusta, että ne jotka nyt maksavat suurimman osan julkisista veroista, saisivat jotakin ”spesiaalia” maksamiensa verojen bonuksena.

    Kertauksena: jos kirjojen alvia nostetaan, se tekee eniten kipeää hyvätuloisille koulutetuille ihmisille. Eikö tämä täytä nykyisen kulttuuripuheenparren toiveita tasa-arvosta paremmin kuin hyvin?

Helsingin Sanomien haastattelussa Karo Hämäläinen vertasi kirjojen hintoja ja kirjailijoiden palkkioita aivan kuin kirjalla olisi joku kiinteä hinta.

    Niinpä minä tutkailin muutaman myynnissä olevan ja sattumalta valitun kovakantisen romaanin hintaa kolmessa eri verkkokaupassa.

    Seppo Jokisen dekkari Pahasti tehty maksaa Prismassa 19,90 e, Suomalaisessa kirjakaupassa 27,95 e ja Adlibriksessä 16,90 e. Vastaavasti Risto Isomäen jännäri Viimeinen erämaa maksaa Prismassa 24,90, Suomalaisessa 29,95 ja Adlibriksessä 25,80. Ja kolmantena Jarkko Sipilän romaani Kahdesti tapettu maksaa Prismassa 19,90, Suomalaisessa 27,95 ja Adlibriksessä 16,90.

    Kirjalla on siis monta hintaa. 

    On älyllistä velttoutta väittää, että alv-prosentin suuruus vaikuttaa jollakin yhdellä ja ennustettavalta tavalla kirjan hintaan, samalla unohtaen sen että kirjoja saa nyt ja vastaisuudessakin ostettua monenlaisilla hinnoilla, kauppiaasta riippuen. Sitähän markkinatalous tarkoittaa.

     On tietysti hemmetin harmillista, jos tai kun kirja ei pärjää kilpailussa edes varakkaiden ja koulutettujen sieluista eikä pysty kilpailemaan muiden vapaa-ajan ”viettelysten” kanssa.

     Keskiviikkona Yle kertoi että Helsingin keskustan terasseilla oluttuoppi maksaa 9-13 euroa. Parilla oluella saisi siis hyvän tai huonon romaanin.

      Sekin on tiedossa, että Suomi on täynnä kesäfestivaaleja, joissa päivälipun hinta on noin 100 euroa ja kolmen päivän lippu maksaa jotain 200 euroa - eikä festivaalivieraista ole pulaa.

Miksi tosiasioita on vaikea tunnustaa ja tunnistaa? Miksi kulttuurikeskustelussa niin usein etsitään ”ystäviä” ja ”vihollisia”, niitä joiden arvot ovat OK ja niitä joita ei kannata ottaa keskusteluun edes mukaan? Miksi asiat eivät pysy asioina? 

    Hans Rosling sanoi kirjassaan Faktojen maailma (2018), että meillä on hyvin vahva ”kuiluvaisto”, jonka johdosta hyväksymme helposti harhakäsityksiä, esimerkiksi sen että rikkaiden ja köyhien välillä on ikuinen juopa. 

    Kuiluvaisto johtuu Roslingin mukaan siitä, että ”ihmisillä on vahva dramaattinen viehtymys binaariseen ajatteluun, perustarve jakaa asiat kahteen erilliseen ryhmään, joiden välissä ei ole mitään muuta kuin tyhjä kuilu”.

    ”Teemme mielellämme kahtiajakoja”, Rosling päätteli. ”Hyvä vastaan paha. Sankarit vastaan pahikset. Meidän maamme vastaan muut.”

    Journalistit ovat tarinankertojia, Rosling sanoi. 

    Ruusu on ruusu on ruusu on ruusu, kirjoitti Gertrude Stein 110 vuotta sitten.

Kyösti Salovaara, 2023.