Sanat sanoissa

[ajatukset ajatuksissa]

Kyösti Salovaara, 2023.

Porukoita piitsillä.

Tiedemiehiä kiinnostavat itse asiassa suoritukset. Niinpä he keskittyvät siihen saavatko he tehtyä jotakin. He eivät koskaan pysähdy kysymään pitäisikö heidän tehdä jotakin. He määrittelevät moisen harkitsemisen epätarkoituksenmukaiseksi.

-   Michael Crichton

Eikö laiva, joka on kerran lähtenyt matkaan,

                    kerran myös palaa?

- Po Chü-i

Joskus tuntuu, että sanat kuluvat, että ne menettävät ilmaisuvoimansa, että merkitykset haalistuvat kuin narulle unohdettu kirjopyykki.

    Tätä ei lainkaan paranna , että sanoja aletaan tehtailla tekoälyroboteilla, päinvastoin nehän eivät ymmärrä mitä merkitys tarkoittaa.

    Jotkut tiedemiehet sanovat ettei siitä mitä tiedemies "näkee" atomeissa ja partikkeleissa voi päätellä mitään kuun olemassaolosta. Kun kuuta ei katso, sitä ei ole olemassa.

    Ajatus ajatuksessa kiehtoo: vain se on, mille löydämme sanoja. 

Kun oikein yrittää ymmärtää, turhautuu. Jos lyö ajattelemisen laimin, turhautuu. Jos höpöttää omiaan, turhautuu.

    Aika usein lehtiä lukiessa turhautuu. Varsinkin kun huomaa, että kaikki toistuu ajasta aikaan. Keskustelut jotka käytiin 1970-luvulla palaavat kuin matkaan lähtenyt laiva. Eikö yhteiskunta, ihmiset yli sukupolvien opi mitään, eikö mikään pysy muistissa?

   Muistojen bulevardille kyllä riittää soitettavaa. Danke! Gracias! Kiitos ja kumarrus!

   Madridilaisessa El País -lehdessä kirjailija Use Lahoz kirjoitti yksinäisyydestä. Kaikkihan me tiedostamme, että yksinäisyys on modernin yhteiskunnan psykologis-fyysinen ongelma, tai että monet ihmiset kokevat sen sellaiseksi. Sinkkutalouksia on sekä Suomessa että Espanjassa valtavasti.

    Lahozin esseessä yllätti huomio, että yksinäisyyden kokemus on todella moderni kokemus. Lahoz kirjoitti että 1500- ja 1600-luvuilla ei juuri kukaan ollut ”yksinäinen”, koska ihmisillä ei ollut yksityisyyttä, omaa elämää siinä missä meillä on, jokaisella. Tuolloin yksin oleminen oli etuoikeus.

    Lahoz sanoo, että Robinson Crusoe vietti 28 vuotta erakkona kaukaisella saarella Daniel Defoen romaanissa (1719) eikä romaanissa kertaakaan sanota, että Crusoe tuntisi itsensä yksinäiseksi. Ja vuonna 1667 englantilainen sanakirja määritteli yksinäisyyden ”yksin vaelteluksi”.

    Sanat toki ovat vain sanoja.

    Mutta niissä on ajatuksia, ajatuksissa.

Vanhat keskustelut palaavat yhtä yllättävästi kuin kauan sitten merille lähtenyt laiva, josta ei ole kuultu mitään vuosiin ja vuosikymmeniin.

    Sami Itani ponnistautui Helsingin Sanomien kolumnissaan (13.6) huomaamaan, että viihde on vallannut ihmisten mielen ja että korkeasta koulutustaustasta huolimatta nuoret aikuiset ylikäyttävät viihdettä eivätkä osaa hakeutua taiteen piiriin.

    Itanin mielestä on siis viihdettä ja taidetta eivätkä ne missään kohtaa toisiaan.

    Eihän noin subjektiiviseen uskomukseen kannattaisi puuttua, mutta paremman puutteessa puutun. Hieman pirullisesti hymyillen.

    Itanin jargon kulki aika lailla 70-luvun luokkataistelukiihkoilijoiden ajatusten mukaisesti. Itani väitti että viihde on talouskasvun tuote; että viihde ”ei kyseenalaista” valtarakenteita, että viihde korostaa ihmisen yksilöllisyyttä. Taide sitä vastoin, Itani romantisoi, pyrkii aktivoimaan ihmisen, yhteisesti ja henkisesti. Taiteella ei ole ideologiaa, Itani kirjoitti ja huusi kaikin sanoin sille ideologista selitystä yhteiskunnasta, joka Itanin mielestä on vääränlainen valtarakenteineen ja talousjärjestelmineen. 

    Onneksi minun ei tarvitse vetää viihderomaanin (esimerkiksi) ja taideromaanin (jos sellaisia on) välistä rajaviivaa. Eihän tuollaista rajaviivaa olekaan, kirjoittipa Sami Itani mitä tahansa. Sen sijaan voisin luetella sata jännitysromaania, joissa ollaan tietoisempia yhteiskunnasta ja yhteiskunnan rakenteista, kuin Itanin kaipaamissa taideromaaneissa (jos sellaisia nyt on, korostan.)

    On toki mielenkiintoista lukea rivien välejä. Itania lukiessa voisi päätyä ajattelemaan, että demokratia ja markkinatalous ovat hänelle vieras ajatus; että niiden tilalle tulisi saada jotain toisenlaista, vaikkapa kommunistinen diktatuuri, joka kieltäisi rangaistuksen uhalla ihmisiä viihtymästä. Maailmanparantajan käsittelyssä ihmisyksilöstä tulee ideologian uhri. 

No, annetaan sanojen viekotella edelleen ajatuksiin.

    Ilkka Tuomi kirjoitti hänkin Hesarin pääkirjoitusaukeaman mielipidekolumnissa (3.6). Tuomen ajatuksenjuoksu oli vähintään yhtä kummallinen kuin em. Itanilla, mutta aivan toiseen suuntaan. Kun Itani vannoi tiedostavan taidekokemuksen nimeen, Tuomi uskoo tekoälyyn, joka vapauttaa ihmisen ajattelusta ja oppimisesta.

    Vanhentunut koululaitos opettaa sisältöjä, joita tekoälyihminen ei kaipaa. Ei tarvitse tietää Pultavan taistelusta mitään eikä sitä millainen luku piin likiarvo on. Ei tarvitse osata tilata Italiassa pizzaa italiaksi eikä englanniksi, koska tekoälyappi hoitaa kaikki hommat puolestamme, kunhan ihminen tietää mitä pizza tarkoittaa ja miltä se maistuu. 

    Mutta tietääkö hän jos sisällöt puuttuvat ihmisen päästä?

    Tätähän Ilkka Tuomi ei kirjoitetuksessaan huomannut: on asioita joita vain ihminen tietää ja tuntee, sisältöjä siis.

    ”Mitä koulussa pitäisi oppia tekoälyn aikakaudella?”, Tuomi kysyi. Ja vastasi itselleen: ”Kysymys on tärkeä mutta harhaanjohtava, jos koulutus määritellään sisältöjen hallinnan ja niitä mittaavien tulosten avulla.”

    Tässä sitten Ilkka Tuomen uusi uljas ihminen: ”Sisältöjen oppimisen sijaan tekoälyn aikakaudella koulutuksen tavoitteena on oltava ihmisen toimijuuden vahvistaminen. Se tarkoittaa erityisesti kykyä asettaa ja toteuttaa ihmisen tärkeinä ja arvokkaina pitämiä tavoitteita… Osaaminen ei sijaitse oppijan päässä, eikä sitä sieltä kannata etsiä.”

    Sanat siis sanoissa, ajatukset ajatuksissa.

     Miten ihminen voi tehdä tulevaisuutta, jos hänelle ei ole mitään suhdetta sen sisältöihin? Millainen ihminen saadaan kun hänen kokemuksensa todellisuudesta ja kulttuurista ja sapuskoista ja vaatteista korvataan digitaalisella apparaatilla, joka kertoo kysyttäessä ihmiselle mitä hänen ympärillään on? Miten käyttää tekoälyä, jos ei tiedä mitä sanat tarkoittavat? Jos ei tiedä mikä sanan suhde on sen ilmaisemaan sisältöön? 

    Ehkä jonakin päivänä lapsi kysyy: ”Isä, miksi sedällä on housut jalassa? Isä, miksi setä pitää kättä taskussaan? Isä, onko jäätelö hyvää?”

    Isä kaivaa kännykän taskustaan, ja kysyy tekoälyltä.

 

    

Kyösti Salovaara, 2023.


Katoavia sisältöjä!