Jokainen on jokainen

 [ja päiväkin pulkassa]

Kyösti Salovaara, 2023.

Kaupungissa näkee historian
yhdellä katseella.

Emäntä-loppuiset ammattinimikkeet herättävät suomalaisissa eniten tasa-arvokysymyksiä.

- Helsingin Sanomat, 1.7.2023

Emäntä on tyypiltään harvinainen johdos ikivanhasta äitiä tai emoa merkitsevästä sanasta emä. Suomen kirjakielessä emäntä on esiintynyt Uppsalan evankeliumikirjasta ja Agricolasta alkaen.

- Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja, 2004.

Yleisperiaatteena on hyvä, että pyritään käyttämään termejä, jotka kaikki voivat kokea hyviksi.

- Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) johtaja Leena Nissilä Helsingin Sanomissa 1.7.2023

Palomies kuoli sammuttaessaan mielenosoittajien sytyttämiä autoja, pidätettyjen määrä laski viime yönä.

- otsikko Helsingin Sanomissa 3.7.2023.

”Henkkahan on poikamiestyttö? Eikö?”

- Jussi Vares, 2023.

Luonnollinen kieli, meidän puhuma ja kirjoittama, ei ole suljettu järjestelmä vaan avoin. Täydellisen, yksikäsitteisen sanakirjan ja kieliopin luominen on mahdotonta. Tänään kirjoitettu on ylihuomenna vanhentunutta. Sanoilla on merkityksiä ja vivahteita.

    Todellisuus on totta, mutta kaikki mitä siitä voi sanoa, on sanottava sanoilla ja lauseilla. Tietysti kielikin on totta ja todellisuus, vaikka sanoilla ja lauseilla pystyy valehtelemaan, muuttamaan valkean mustaksi ja veden värit.

    Kun sanat vaikenevat, todellisuus häipyy.

    Mutta toisaalta todellisuus on olemassa sanomattakin. Eikö vaan?

    Eivät sanat sitä muuta. Sanojen kieltäminen ei hävitä todellisuutta.

    Ja kuitenkin sanoja "kielletään", aivan kuin todellisuus muuttuisi sillä keinolla. Samalla tavalla kaadetaan patsaita, jotka on pystytetty aikoja sitten. Toiveena on, että kun Leninin patsas viedään romuvarastoon, Neuvostoliitto ihmisoikeusrikoksineen katoaa historian kartalta, ja kun Kolumbuksen patsas kaadetaan, Amerikan löysikin joku muu.

     Modernin ihmisen päiväunia.

Miksi tasa-arvovaltuutettu (jämställdhetsombudsmannen) kuvittelee, että hävittämällä kielestä sukupuolta ilmaisevat ja sukupuoleen viittaavat sanat yhteiskunnassa toteutuu parempi tasa-arvo?

    Onko biologinen tosi epätasa-arvoinen? Voiko luonnontieteellinen fakta olla yhteiskunnallisesti valhetta?

    Kieli on kommunikaatiota, tiedon ja tunteen välittämistä. Samalla se avaa todellisuuden. Kieli ei kuitenkaan synny hetkessä vaan hetkistä. Se on tulvillaan historiaa, viittauksia jotka tunnistamme ja viittauksia joiden alkuperästä meillä ei ole aavistustakaan. Kieli elää mutta pysyy ennallaan. Sanojen merkitykset muuttuvat symboleiksi. Tiedämme mitä sana tarkoittaa vaikka emme enää tiedä miksi se jotakin tarkoittaa. Kun päivä on pulkassa, missä se muka on? Tiedämme mitä tarkoitamme vaikka emme tiedä miksi tarkoitus tulee ymmärretyksi.

    Kielipeli on hauskaa, semminkin kun se paljastaa todellisuutta vähän kerrallaan ja jotakin myös minusta ja sinusta.

Ludwig Wittgenstein kirjoitti, että emme voi ajatella mitään epäloogista, koska silloin meidän täytyisi ajatella epäloogisesti.

    Eihän tuo voi pitää paikkaansa, maallikko huokaisee.

    Media täyttyy epäloogisen puheen kohinasta.

    Mutta Wittgenstein varmaankin ajatteli lauseita (ajatuksia) matemaattisina ilmaisuina. Tässä mielessä lauseet ovat aina loogisia, mikä ei tarkoita että niillä ei voisi vääristellä tai valehdella.

    No, Metsähallitus on päättänyt ettei Suomessa ole enää jokamiehenoikeutta. Sen tilalle tulee jokaisenoikeudet. Asia ei muutu, vaikka sanat muuttuvat. Jokaisella suomalaisella on metsässä jokaisen oikeudet!

    Eihän tuo voi pitää paikkaansa. Ei minulla ole metsässä samoja oikeuksia kuin maan omistavalla. Olemme jokaisia mutta emme ole jokainen.

    Täyttääkö Metsähallituksen jokaisenoikeus kielenkäytön idean? Että kieli kuvaa todellisuutta, ja että kommunikaatio on ymmärrettävää?

    ”Lause on todellisuuden kuva”, määritteli Wittgenstein. ”Jos näet ymmärrän lauseen, tunnen sen esittämän asiaintilan. Ja lauseen ymmärrän, vaikkei sen merkityssisältöä olekaan minulle selitetty.”

    Ookoo! 

    Ymmärsitkö?

Kyösti Salovaara, 2023.

Roomalainen silta El Burgon kaupungissa
oli 2000 vuotta sitten tärkeän kulkuväylän varrella.
Yhä se on kaunis.

Kyösti Salovaara, 2023.

Moderni elämänmuoto tarvitsee modernin sillan.
Cádizin silta on kaunis omassa komeudessaan ja
funktiossaan.

Miksi ”esimies” on "kielletty" sana?

    Tasa-arvovaltuutettu (jämställdhetsombudsmannen) Rainer Hiltunen perusteli esimies-sanan negatiivista luonnetta Helsingin Sanomissa heinäkuun alussa näin: ”Esimies terminä kuvastaa valta-asetelmaa. Miehet olivat ennen pomoja, joten muutos on termissä ollut erityisen tarpeen.”

    Hiltunen ei huomaa miten kieli muuttuu kun sanoista tulee symboleja. "Esimies" tarkoittaa arkikielessä ”pomoa” ottamatta kantaa pomon sukupuoleen. Jokainen tietää että esimiehinä toimii sekä naisia että miehiä ja ilmeisesti myös joitakuita muita, ja näillä ”pomoilla” on enemmän tai vähemmän valtaa työyhteisössään. Jos ja kun sana muutetaan ”esihenkilöksi”, se ei muuta pomon asemaa eikä tehtävän luonnetta millään tavalla. Tasa-arvo ei lisäänny sanoja mulkkaamalla.

   Helsingin Sanomat kirjoitti myös: ”Paras esimerkki on Hiltusen mielestä palomiehen vaihtuminen pelastajaksi. Entinen palomies oli sananakin suppea, koska se kertoi vain osan siitä työstä, jota pelastajat tekevät.”

    Mutta hei, samalla kun kaikki palomiehet ovat ”pelastajia” eivät kaikki ”pelastajat” ole palomiehiä. Alussa lainaamassani Hesarin uutisessa toimittaja on tajunnut hienosti tämän eron. Traagisessa tilanteessa kuoli nimenomaan palomies, tulipalojen sammuttamisen asiantuntija eikä esimerkiksi ensihoitaja tai lääkäri. Tarkka ilmaisu välittää informaation yksiselitteisesti.

    Samassa Hesarin arikkelissa Kotuksen johtaja Leena Nissilä sanoi, että hävittämällä kielestä ”esimiehen” ja ”emännän” kaltaiset sanat, päästään kieleen jota kaikki pitävät ”hyvänä”.

    Mutta eihän niin tapahdu. Kun kieltä kalibroidaan sotaisten mielipidejohtajien ideologian ehdoilla, niin muiden, niiden jotka arvostavat kieltä myös historiallisen todellisuuden ilmentymänä pitää antaa periksi ja ryhtyä käyttämään merkityksistä ja vivahteista siivottua kieltä. Kun kielen abstraktio nostetaan riittävän korkealle, se ei ilmaise mitään - tai ilmaisee mitä tahansa. 

    2020-luvulla tasa-arvo saa uudenlaisen ilmeen. Tasa-arvoista on vain se minkä  mielipidejohtajien vähemmistö määrittelee tasa-arvoiseksi. Kielen vivahteita pelätään. 

Kun minä kuulen sanan ”emäntä” ja ”isäntä” tunnen oloni turvalliseksi: kuulen välittämisen, huolenpidon, voiman joka puolustaa heikoimpia.

    Mutta nykyhetkessä noita sanoja karsastetaan - ja niiden käyttöä tasa-arvovaltuutettu ja kieltä säätävä kielentutkija ehdottavat vältettäväksi -  koska sanat viittaavat äitiin ja isään, naiseen ja mieheen. Jostakin syystä Suomessa vuonna 2023 biologinen tosi on yhteiskunnallinen ”valhe”. "Nainen" ja "mies" heitetään kielen roskakoriin. 

    Kaisa Häkkinen kuvaa hienosti ”emännän” ja ”isännän” sanahistoriaa etymologisessa sanakirjassaan. Emäntä on emon kaltainen, isäntä on isän kaltainen. ”Sekin mahdollisuus on esitetty”, Häkkinen kirjoittaa, ”että isäntä olisi suoraa lainaa indoiranilaisista kielistä, mahdollisesti hieman nuoremmasta iranilaisesta kielimuodosta kuin edellä mainittu isä, mutta äännehistoriallisesti aivan tarkkaa esikuvaa sille ei ole tarjolla.”

    Sukupuolettomassa Suomessa ei kaivata (eikä tarvita) äidin hellää huolenpitoa eikä isän turvallista läsnäoloa. Viranomaiset pitävät kaikista huolta tasapuolisesti, virka-ajalla, virkahenkilön tunteettomuudella.

Rakennettu ympäristö on täynnä viittauksia historiaan. Usein kaupunkikuva on sekava, esteettisesti ristiriitainen, jopa kammottava.

    Tästä huolimatta monet ajattelevat, että historian pitää näkyä kaupungissa; että rumakin on joskus ollut kaunista; että poliittisista suhdanteista huolimatta vanhoilla rakennuksilla on oma arvonsa, siitä riippumatta miten niiden kytkeytyminen syntyhetkensä yhteiskunnalliseen todellisuuden nykynäkemyksellä arvotetaan.

    Uspenskin katedraali rakennettiin Katajanokalle 1862-1868. Siitä kivenheiton päähän valmistui Alvar Aallon piirtämä Enso-Gutzeitin pääkonttori 100 vuotta myöhemmin (1962).

    Komeita rakennuksia? Rakennuksia jotka eivät esteettisesti sovi oikein millään tavalla samaan kortteliin. Pitäisikö jompikumpi rakennuksista purkaa vai kenties molemmat, jotta kaupunkikuva heijastaisi vain 2020-luvun arvoja?

    Kielen rosoisuutta pelkäävien esimerkkiä noudattaen molemmat rakennukset tulisi purkaa. Ne eivät sovi vallitsevaan arvoidentiteettiin. Uspenskin katedraali on ikään kuin vanhentunut sana ”emäntä” 1800-luvulta ja Aallon valkoinen pääkonttori on kuin ”esimies” 1960-luvulta.

    Mutta onneksemme molempia rakennuksia suojelee kielen pakkomodernisoijia viisaampi ymmärrys. Ymmärrys joka tajuaa, että kaupunkikuvan sekava estetiikka on sittenkin arvokasta pinnallisesta ristiriidasta huolimatta tai ehkä juuri siksi.

    

Kyösti Salovaara, 2023.

Kirkko ja konttori,
sadan vuoden välissä on vain muutama metri.