Huonoja hyviä

[ja hyviä huonoja uutisia]

Helsingin Sanomat 31.12.2023

Maailman jakaminen kahteen selvästi erottuvaan puoliskoon on yksinkertaista ja vaistomaista mutta myös dramaattista, koska se vihjaa konfliktiin, ja me teemme sitä koko ajan, ajattelematta. Journalistit tietävät sen. He esittävät tarinansa kahden vastakkaisen kansan, näkemyksen tai ryhmän konflikteina… Journalistit ovat tarinankertojia.

-  Hans Rosling: Faktojen maailma.

Kielteisen tekemiseen meidät on vasta velvoitettu; myönteinen on jo annettu meille.

- Franz Kafka: Mietelmiä synnistä, kärsimyksestä, toivosta ja oikeasta tiestä.

Vanhan vuoden väistyessä ja uuden pilkottaessa täkin alta media ryhtyi pesemään uutisiaan. 

    Sillä taitaa vähän omatunto kolkuttaa kun niin monta huonoa uutista on vuoden mittaan tullut painetuksi ja digipöydälle pannuksi.

    Sekä Helsingin Sanomat että Yle keräsivät hyviä uutisia vuoden 2023 varrelta. Niitä löytyi.

    Kyynikot toki väittävät ettei ”hyviä uutisia” ole olemassakaan, koska hyvän kertominen ei ole uutinen. Olemassaolo on hyvää sellaisenaan, kertoopa siitä julkisesti tai ei. Olemassaolevan tilan järkyttäminen on sitä vastoin uutinen, ja koska se järkyttää, se on huono uutinen. Kukapa haluaisi omaa tilaansa järkyttää.

Myönteinen on meille annettu, leukaili Franz Kafka. Kielteiseen pitää ryhtyä.

    Olen joskus lukenut, että negaatio sisältää enemmän informaatiota kuin myönteinen. En tiedä onko noin ja että olenko asian ymmärtänyt oikein.

    Mediaa seuraamalla niin voisi ajatella, mutta asiassa on toinen puolensa, tuo Hans Roslingin kuvaama ihmisen vaistomainen pyrkimys jakaa maailma kahtia, minuun ja muihin, meihin ja heihin, suomalaisiin ja kiinalaisiin, pitkiin ja pätkiin, lihaviin ja laihoihin, fiksuihin ja tyhmiin ja lopulta jalkapallon kannattajiin ja niihin jotka eivät ymmärrä hyvän urheilun päälle.

    No, jos mennään informaatioon, niin lause ”tänään ei sada vettä” ilmaisee enemmän kuin ylimalkainen ”tänään on poutapäivä”. Tai ainakin se ilmaisee säätilan tarkemmin kuin ”poutapäivä” monenlaista keliä luvatessaan.

    Täsmällinen ilmaisu ei ole epämääräistä.

Meillä on uutisista ja journalismista sinisilmäinen käsitys. Uskomme että uutinen on aina puolueeton, neutraali kuva jostakin mitä on tapahtunut, jostakin mitä kerrotaan jossakin ajatellun ja puhutun.

   Näin tehdessä unohtuu, että uutisen takana on ihminen, journalisti tai naapuri, joka kuulemma näki kun kissa juoksi puuhun.

   Mutta niin kuin Rosling sanoo ja kokemuksesta tietää, journalismi kertoo tarinoita, joissa pitää olla draamaa. Ja draama syntyy binaarisesta ajattelusta, konfliktien kuvaamisesta, niiden etsimisestä kissojen ja koirien avulla.

    Olemme lukeneet laatulehti New York Timesin hermostuneen huomatessaan, että tekoälyohjelmalle on ”opetettu” lupaa kysymättä miljoonia rivejä lehden artikkelimateriaalia. Moinen tietysti loukkaa ja varsinkin riistää lehden henkistä pääomaa, jota se on kerännyt vuosikymmeniä.

    Jokin aika sitten olin lukevinani (en muista mistä, anteeksi), että kun tekoälyohjelmalle esitettiin yhteiskunnallisia kysymyksiä, sen vastaukset olivat selkeästi vasemmistolaisia. Kyynikko kysyy: mistä se oli oppinut vasemmistolaiseksi? 

    Kyynikko vastaa itselleen: lukemalla laatulehtiä!

HS nettilehti 29.12.2023

HS printtilehti 30.12.2023

Kun uutinen kertoo jotakin, myös ilmaisulla on merkitystä. Uutisen muotoa ei voi täysin erottaa sen sisällöstä, substanssista. Muoto on myös sisältöä. Sanojen valinta ei ole puolueetonta, koska puolueettomia lauseita on vähän, jos lainkaan.

    Otan konkreettisen esimerkin.

    Viime perjantaina Helsingin Sanomat julkaisi nettilehdessään taloustoimittaja Alex af Heurlinin uutisartikkelin työeläkkeiden vuodelle 2024 tulevista korotuksista. Netissä artikkeli otsikoitiin raflaavasti: Eläkkeiden ostovoima kasvaa ensi vuonna kohisten.

    Seuraavana päivänä sama artikkeli julkaistiin printtilehdessä otsikolla Eläkkeiden ostovoima kasvaa ensi vuonna tuntuvasti.

    Netissä uutisjournalismi korosti vastakkainasettelua palkansaajat (joiden ansiot eivät kasva kohisten) vs. eläkeläiset, joilla menee liiankin hyvin.

    Printtilehdessä pantiin sordinoa otsikointiin kenties - jos salaliittoteoriaa haluaisi viljellä - siksi että nettiä lukevat nuoret (työssäkäyvät) ja printtiä vanhat (eläkeläiset). Haluttiin olla mielin kielin molemmille ryhmille.

    Mutta oleellisinta on, että itse artikkelissa Alex af Heurlin kertoi kokonaan toisenlaisen tarinan, eli sen kuinka eläkkeiden ostovoima laski pitkän aikaa ja vasta nyt inflaatiokorjauksen myötä saavutetaan monta vuotta sitten vallinnut ostovoiman taso.

   ”Ensi vuodesta on tulossa siis suhteellisesti hyvä eläkkeensaajille”, Alex af Heurlin kirjoitti. ”Eläkeläisten ostovoiman kehityksessä ei ole kuitenkaan hurraamista, jos tarkastelee asiaa neljän viime vuoden ajalta. Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan ainoastaan pienituloisimpien eläkeläisten ostovoima on noussut oleellisesti vuoden 2019 jälkeen. Pienituloisten, alle tuhat euroa kuukaudessa tienaavien ostovoima on ensi vuonna arviolta 4,5 prosenttia suurempi kuin vuonna 2019. Keskituloisilla ja suurituloisilla eläkeläisillä ostovoima noussee ensi vuonna käytännössä 2019 tasolle. Eläkeläisten ostovoima notkahti varsinkin vuonna 2022. Indeksitarkistukset jäivät tuolloin maltillisiksi, koska ne tehtiin vuoden 2021 maltillisten inflaatiolukemien perusteella.”

    Kenen pussiin Hesarin toimitus arveli pelaavansa vääristellessään otsikoinnilla af Heurlinin asiallisen ja neutraalin artikkelin substanssia?

Uutiset ovat uutisia ja kelit myös. Pipo päässä ei parane kävellä paljain jaloin.

   Eilen keskiviikkona kerrottiin, että Ruotsissa mitattiin kovempia pakkasia kuin Suomessa.

   Onko Ruotsi taas Suomea parempi?

   Vai onko se hyvä uutinen, että Suomessa on lämpimämpää?

   Voiko pakkasuutisen kokea myönteisenä tai kielteisenä?

   Jos voi, onko se hyvä huono uutinen vai huono hyvä?

Kyösti Salovaara, 1.1.2024.

Kireän pakkasen panema suomalainen maisema -
hyvä vai huono uutinen?