[vai häviääkö se voittamalla?]
 |
| Kyösti Salovaara, 2025. Ocean Drive, South Beach, Miami. |
Yhdysvalloissa enemmistöllä on siis suunnaton valta ja lähes yhtä suuri mielipiteen valta. Kun enemmistö on kerran muodostanut kantansa johonkin kysymykseen, ei enää oikeastaan mikään pysty pysäyttämään sitä tai hidastamaan sen kulkua niin, että se kuuntelisi valituksia.
Seuraukset ovat tuhoisia ja vaarallisia.
- Alexis de Tocqueville, 1835.
Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.
- Ludwig Wittgenstein, 1921.
Historiallinen kehitys on tosi hidasta.
Joskus kestää vuosisadan
päästä viisikymmentä vuotta taaksepäin.
- Paavo Haavikko, 1973.
Demokratia on eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansanomaisten tuntojen kylpylä.
- Rald Dahrendorf, 1990.
Sattumaa ei suinkaan ole, että ainoat tällä vuosisadalla jossakin määrin yleisönsuosion saaneet universaalisten historioiden kirjoittajat ovat olleet Spengler ja Toynbee, jotka kuvailivat länsimaiden arvojen ja instituutioiden rappeutumista ja hajoamista.
- Francis Fukuyama, 1992.
Me tunnistamme Trumpin tai Vladimir Putinin kaltaisissa johtajissa merkkejä menneisyyden diktaattoreista. Me näemme taloudellisen ahdingon johtavan kerta kerran jälkeen samaan poliittiseen tyytymättömyyteen. Siitäkin huolimatta historia on muutakin kuin väistämättömän toiston alue: se on kenttä, joka tuottaa myös jatkuvasti uudenlaisia merkityksiä ja normeja.
- Timo Miettinen, 2024.
Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Yhtä ennustetaan, muuta sukeutuu. Huominen on arvaamaton, yllättävä ja kuitenkin melkein samanlainen kuin tämä päivä.
Yksi yrittää yhtä, toinen pyrkii toiseen ja se mikä toteutuu, ei ole kenenkään yksittäisen toimijan sanelemaa.
Kirjoitin tämän pakinan otsikon tiistaina. Halusin varmistaa etten keskiviikkona esiinny jälkiviisastelijana. Otsikko viittaa demokratiasta käytävään keskusteluun, siihen että pelätään demokratian rapautuvan, tuhoutuvan, muuttuvan sisäsyntyisesti joksikin toiseksi.
Otsikko siis viittaa tavalla tai toisella myös Yhdysvaltain presidentinvaaliin. Mutta se viittaa myös yhteiskunnalliseen polarisoitumiseen, joka koskettaa yhä useampia länsimaisia yhteiskuntia.
Otsikkoni ”kaksimielisyys” syntyi El Paísiin tilastollisia ennusteita laativan tekniikan tohtorin Kiko Llanerasin ”vaaliennusteista”. Toisin kuin Suomessa tai Englannissa media uskotteli (toivoi) vaalien voittajaksi Kamala Harrista, Llaneras päätteli laskelmissaan viime viikkoina, että Donald Trumpin voitto on todennäköisempää kuin Harrisin. Tiistaina Llaneras kirjoitti, että Trumpin todennäköisyys voittaa oli 51 %, kun se toissaviikolla oli 54 %.
Llaneras ei laskenut pelkästään vaalikyselyiden tulosten keskiarvoja vaan otti huomioon myös vedonlyöntilastoja ja simuloi erilaisia mahdollisuuksia eri osavaltioiden vaalituloksesta. Tiistaina hän selvensi mitä todennäköisyys tarkoittaa. Jos pidettäisiin 100 vaalit, niin Trump voittaisi niistä 51 ja Harris 49. Mutta sitä Llaneras ei yrittänytkään ennustaa, että kumpi todella voittaa, koska se saattaisi osua kumman tahansa kohdalle.
Eikä oleellista tänäisessä pakinassa ole, kuka voittaa ja kuka ei, koska aiheena on demokratia.
Demokratian kriisistä on alettu puhua, ja demokratian tulevaisuudesta huolestua, kun poliittisen valtavirran reunoille on ilmestynyt puolueita, jotka eivät tyydy ennalta arvattavaan ja sovittuun politiikkaan. Ensin niitä ilmestyi oikealle, viime aikoina myös vasemmalle.
Kuuluuko demokraattiseen ajatteluun kaikenlaisten ajatusten ja pyrkimysten sietäminen? Niidenkin joiden koetaan jopa uhkaavan demokratiaa? Voiko demokratia johtaa autokratiaan? Totalitääriseen yhteiskuntaan? Saako demokratia kieltää itsensä demokraattisella päätöksellä? Ja jos saa, tarkoittaako se demokratian loppua?
Vaikeita kysymyksiä.
Sitä paitsi demokratia on sellaisenaan enemmän tai vähemmän häilyvä ”idea”. Se on kansanvaltaa, parlamentarismia, mutta voiko se olla myös suoraa toimintaa tai jopa anarkiaa? Eikä kukaan kai pitänyt Saksan demokraattista tasavaltaa (DDR) demokratiana.
Ralf Dahrendorf palaa kirjassaan Huomisen Eurooppaan (1990) Yhdysvaltain alkujuurille ja lainaa yhtä Yhdysvaltojen perustajaa ja neljättä presidenttiä James Madisonia (1751-1836), jonka mielestä edustuksellisuus on yksi valtion oikeutuksen suojatoimi. ”Madison oivalsi jo varhain, että erilaiset kansanäänestykset (plebiscitum ja referendum) voivat saada tyrannivaltaan viittaavia seurauksia. Myös koko on suojatoimi. Vähemmistöt ovat uhanalaisempia pienissä kuin suurissa yhteiskunnissa.”
Madisonin ideana oli, että kun yhteiskunta pirstoutuu moneen osaan, etupiiriin ja kansalaisten luokkaan, eivät enemmistön intressit uhkaa yksilöiden tai vähemmistöjen oikeuksia.
 |
| Kyösti Salovaara, 2022. Onko demokratia rakennus vai idea? |
Onko niin että demokratia sellaisenaan irrottaa ja vapauttaa kansalaiset toistensa vahtimisesta pirstomalla yhteiskuntien ahtaita normirakenteita samaan aikaan kun se luo demokratian toiminnalle tarvittavat konkreettiset instituutiot ja organisaatiot?
Jotain tällaista ranskalainen Alexis de Tocqueville kirjasi ylös Amerikan matkaltaan. Vuonna 2006 suomennettu teos Demokratia Amerikassa (alkuteokset vuosilta 1835 ja 1840) sisältää herkullisia kiteytyksiä mm. demokratiasta ja sananvapaudesta.
”Mitä tasa-arvoisemmiksi olot käyvät ja mitä heikommiksi yksilöt muuttuvat, sitä helpommin he jättäytyvät virran vietäviksi”, Tocqueville kuvasi yksilön suhdetta lehdistöön. ”Silloin heidän on vaikea pitää yksin kiinni muiden hylkäämästä mielipiteestä.” Tocquevillen mielestä sanomalehdestä tulee vallankäyttäjä, eräänlainen yhdistys, samaan aikana kun ihmisistä tulee tasa-arvoisempia.
Entäpä tämä raadollisen pelottava huomio:
”Elinolojen muuttuessa tasa-arvoisemmiksi ilmaantuu yhä suurempi joukko ihmisiä, jotka eivät ole niin rikkaita eivätkä niin mahtavia, että he paljonkaan vaikuttaisivat kaltaisensa kohtaloon… He eivät ole kenellekään velkaa eivätkä oikeastaan odota mitään keneltäkään. He tottuvat pitämään itseään aina erillisinä ja haluavat kuvitella, että heidän kohtalonsa on kokonaan heidän omissa käsissään.
Näin jokainen ihminen demokratian ansiosta unohtaa isovanhempansa, kadottaa jälkeläisensä ja irtautuu aikalaisistaan. Demokratia saa ihmisen jatkuvasti vetäytymään itseensä sekä sulkeutumaan lopulta kokonaan omaan yksinäiseen sydämeensä.”
Edellisestä saattaisi päätellä, että Tocqueville oli todellinen ennustajaukko, joka näki kristallipallostaan pitkälle tulevaisuuteen, ihan 2000-luvulle asti.
Ehkä niin.
Mutta parempi tulkinta lienee, että yhteiskunta, demokraattinen käytäntö ja ihminen ylisummaan ovat muuttuneet vajaassa 200 vuodessa paljon vähemmän kuin luulemme tai pelkäämme niiden muuttuneen.
Kun demokratiaa koetellaan, pessimistit valtaavat tiedotusvälineiden, tutkimuslaitosten ja politiikan ”puhujakorokkeet”.
Helsingin Sanomien kyselyn mukaan 82 % suomalaisista toivoi Kamala Harrisin voittoa. Mutta suomalaisilla ei ollut äänioikeutta Amerikassa. Nyt monet ajattelevat, että kyllä jenkit ovat pässinpäitä. Ehkä ovat, mutta millä perusteella suomalainen pitää itseään muita viisaampana? Suomalaisten omahyväinen, moralistinen kopeus sai lommon kylkeensä, kun nyt kerrotaan, että Trump keräsi huomattavasti ääniä latinoilta, naisilta ja nuorilta.
Ruben Stiller kysyi Ylellä perjantaiohjelmassaan akatemiatutkija Timo Miettiseltä, mikä on lopulta demokratian ydin. Miettinen vastasi, että sitä eivät ole sittenkään demokratiassa tarvittavat instituutiot ja organismit vaan nimenomaan demokratian mahdollisuus luoda erilaisia tulevaisuuksia.
Demokratia ei tarkoita ennalta määrättyä vaan avointa ja joskus myös arvaamatonta tulevaisuutta.
 |
| Kyösti Salovaara, 2024. |
Minulle on tullut viime aikoina yhä useammin mieleen eräs yksinkertainen termi, jota demokratia edellyttää - hyväntahtoisuus.
VastaaPoistaIhmisten ja ryhmittymien toisilleen osoittamaa hyväntahtoisuutta on vähentänyt yksilöllistyminen, joka tekee ihmisestä kärsimättömän ja lokeroivan.
Ei ne olekaan enää (vain) suomalaiset, jotka ovat sisäänpäinvetäytyviä, vaan ihmiset kaikkialla hyvinvoivissa maissa. Yhteisessä tilassa ei tutustuta toisiin vaan oman puhelimen yksilöllisesti valittuun maailmaan. Kun demokratian edellyttämä hyväntahtoisuus katoaa, niin vahvatkin demokratiat alkavat luisua sekasortoon tai diktatuuriin päin.
Hyvä huomio. Aito hyvätahtoisuus ja suvaitsevaisuus sekä toisenlaisuuden sietokyky (kaikkia eikä kaikkea tarvitse rakastaa) lienevät yhteisön perushyveitä. On myös sanottu (antiikista moderniin filosofiaan) että ihmisyksilölle on erittäin tärkeää saada yhteisöltöön hyväksymistä. Tässä nykyisessä maailmassa tuntuu ettei kukaan hyväksy ketään.
PoistaJultetiin eräillä illallisilla äskettäin Hesarin palkkaaman Ville Rannan "pilapiirroksista". Ketään ne eivät huvita; tuntuvat katkerilta ja muita ihmisiä aidosti pilkkaavilta. Karilla aikanaan, kaikesta toispuoleisuudesta huolimatta oli silti pilke silmäkulmassa, ja tuota hyväntahtoisuutta. Rannan piirrokset henkivät pahantahtoisuutta.
Kyllä Karillakin oli ilkeilyä, sellaista mistä hänet tänä päivänä canceloitaisiin oitis, esim somalivitsejä (musta mies satuilee ja pöydän takana maahanmuuttovirkailija sopertaa itkuntyrskeensä seasta "turvapaikka myönnetty") ja naisiin kohdistuvaa pilkkaa (kuvassa kaksi osaa teoria ja käytäntö, teoriaosassa naisen mannekiinisääret ja käytäntöosassa neljä naista, länkisääri, pihtikinttu, elefanttijalka ja luinen ruipelosääri).
PoistaKarin poliitikkokuvat olivat lempeämpiä kuin Ville Rannan. Karilla oli hymyä mukana, ja poliitikot olivat vain mielissään, jos pääsivät Karin hahmoiksi. Riikka Purra ei takuulla halua Ville Rannan pilapiirroksia itsestään omaan työhuoneeseensa.
Myös Rannalla on Karin tavoin hyviä osumia ajan ilmiöihin, kuten eräs, jossa naapuri solvaa toista mitä pahimmin ja sitten äkkiä hoksaa, ai ei nyt ollakaan somessa, hyvää päivää naapuri.
Pidän Rannan tämänpäiväisesta HS:n pilapiirroksesta, jossa ihmiset kääntyvät ongelmineen kullalta hohtavan Messias-Trumpin puoleen. Luen sen kritiikkinä Trumpin lahkolaissaarnaajatyyliseen kampanjaan. Voi sen tietysti lukea myös Trumpin kannattajien tyhmyyden osoituksena. Joukosta erottuu Elon Musk, joka aikoo hallita maailmaa.
Rannalla ei ole, ainakaan vielä, viimeisteltyjä hahmoja, kuten Karilla, jonka hahmot olivat kivan pelkistettyjä.
Minä yllätyn yhä uudelleen siitä, miten kirjasomessakin välillä halutaan lukea toisen sanoja tahallaan ja tarkoituksella väärin ymmärtäen. Riidanhalu voittaa hyväntahtoisuuden.
Minä kun kirjoitan pitkästi, niin huomaan joskus kommentteja, joista käy ilmi, että kommentoija ei ole viitsinyt lukea kirjoitustani, vaan kertoo uutena asioita, joita olen juuri tekstissä kertonut. Ei tulisi silloin mieleenkään kivahtaa, että luehan nyt se teksti, vaan vastata niin, ettei toinen huomaa mokanneensa.
Semmoista nolaamista ja kärttyisyyttä olen huomannut. Ja toisaalta ei saisi vertailla ja kritikoida ilmiöitä, esim somealustoja, koska kaikki personifioidaan ja koetaan jonkun vähättelynä.
Ja pyrkimyshän on, heh, istua virtuaalisena lukupiirinä takkatulen ääressä.
Anteeksi kommentin pituus.
PoistaEi pituus minua haittaa, päinvastoin.
PoistaNo, tulkinta on aina katsoja/lukijan silmissä.
Otin Ville Rannan esille, koska kirjoitit hyväntahtoisuudesta ja siitä että se kuuluu demokratian ideaan.
Ville Rannan piirroksissa ei ole mitään hyväntahtoista: sanoisin että hän ei ole pilapiirtäjä vaan vihapiirtäjä, jonka viha ja ihmisten halveksiminen näkyy kuvien vihaisessa viivassa.
Kun Ranta aloitti Hesarin piirtäjänä, ihmettelin miksi moinen piirtäjä on valittu lehteen, joka pääkirjoituksissaan ja johtavien kolumnistien kirjoituksissa paasaa suvaitsevuudesta ja arvoliberaalisuudesta. Eihän Ranta (so. hänen kuvansa) suvaitse ketään, jonka poliittinen ajatusmaailma on SDP:stä oikealle. Tai ehkä kuvien vihan viiva kulkee SPD:n keskellä.
Tämä ei tarkoita etteikö poliitikkoja ja puolueita tai hallitusta saisi kritisoida. Ja miksei, kenties Ranta on hyvä kritisoija, vaikka minusta vastenmielinen onkin. Minulle Ranta on eräänlainen julkinen koulukiusaaja, jonka pääuhrina on Riikka Purra ja tämän puoluetoverit ja sitten jossain määrin Orpo orpoine ajatuksineen. Olen aina ajatellut, että hyvä karikatyyri näyttää myös kohteensa hyvät puolet. Rannan kuvissa niitä ei ole: Purran kuva on hirviön kuva. Niinpä Ranta ei piirrä karikatyyrejä vaan hirviöitä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin Ranta. Se on synneistä pahin.
Tämän päivän kuva ei minusta kritisoi Trumpia vaan hänen äänestäjiään ja sitä mukaa demokratiaa. Ranta halveksii ääliöitä jotka äänestivät ääliötä.
Eilisissä tv:n keskusteluissa tuli hyvin ilmi, että vaikka monet asiantuntijat selkeästi suhtautuvat Trumpiin tunteellisen vihamielisesti, niin melkein kaikki totesivat, että amerikkalainen työväestö äänestää Trumpia, koska haluavat parempaa elämää. Ja tuli ilmi, että demokraatit ovat kadottaneet kosketuksen työläisiin ja tarjoavat ainoastaan identiteettipolitiikan pelastusta ihmisille, jotka haluavat leipää ja asuntoja.
Näin ollen: Ranta pilkkaa amerikkalaista työläistä, latinoja ja lähiöiden naisia, nuoria miehiä.
Sekin on sallittua. Mutta minusta se on vastenmielistä, eikä oikein sovi laatulehden sivuille, mutta laatulehti on linjansa valinnut.
Sanotaan vaikka näin (tämä hölmö puheenparsi), että Karilla oli pääsääntöisesti lempeyttä ja Rannalla on pääsääntöisesti vihaa. Olet oikeassa. Vihainen söherö viiva - totta.
PoistaKävin muuten tänään Kouvolan taidemuseon laajassa sarjakuva-aiheisessa näyttelyssä 'Kuumat kuplat -nykysarjakuvan monet muodot'. Ai että siellä oli joillakin hieno kynänjälki. Kuopion taidemuseossa on rinnakkaisnäyttely 'Ruutujen kapina'.
No, se viivasta.
Katsoin vaalien alla dokkarisarjan Jaakko Keson Amerikka. Siinä toistui ihmisten hätä, kun kaikki on kallistunut, bensa, ruoka jne.
Se sarja kertoo paljon. Toiseksi viimeinen osa, olikohan 6. on liikuttava, kun siinä tavataan vanhoja amerikansuomalaisia.
Amerikka ei ole ollut "great" enää pitkään aikaan. Se oli sitä meidän nuoruudessa vielä.
Mielenkiintoistahan tuossa USA:n tilanteessa on, että kansantalouden kannalta - makrotaloudessa - Yhdysvalloissa menee todella hyvin ja vallitsee melkein täystyöllisyys. Yksilöiden taloudet sen sijaan monilla kuralla.
PoistaHS 50 vuotta sitten tänään tuo mieleen 1970-80-luvun Suomen. Suomen pankki antoi marraskuussa 1974 ohjeen ettei luottoja saisi oikeastaan antaa kansalaisille eikä varsinkaan kulutukseen. Muistan itse kuinka vaikeaa, melkein mahdotonta, oli saada asuntolainaa v. 1978 kun oltii ostamassa asuntoa Tapiolasta.
Silloin Suomessa päähuomio oli makrotaloudessa, osittain kai siksi ettei Suomella ollut varaa maksaa ulkomailta tuotavia tavaroita. Ja inflaatio oli voimakasta. Rahan liikettä piti vahtia Mauno Koiviston johdolla.
No, mitäs Suomi tänään tekee? Illan uutinen: joku koulu kieltää Händelin musiikin 1700-luvulta koska siinä on kristillisiä viittauksia!
Jos minä olisin diktaattori, määräisin ko. koulun rehtorin jalkapuuhun senaatintorille kuukauden ajaksi, jouluun asti. Karvahattua saisi pitää päässään pakkaspäivinä.
Ihan totta! Mielensäpahoittaja jalkapuuhun vaan.
PoistaMiten pitkälle tämä näitten yliherkkien loukkaantujien touhu oikein menee! Ja meneehän se, jos annetaan mennä. Kun ei ole oikeita ongelmia, niin sitten väännetään turhasta.
Samat ihmiset, joiden mielestä lapsi ei saa "altistua" millekään meidän valtauskonnon kuvastolle edes (joulukuuseen tähden sijaan kukka, enkelin sijaan lauluun keiju), vievät sitten ulkomailla innoissaan lapsiaan tutustumaan muiden uskontojen pyhiin paikkoihin. Miksi kristinuskoon ei saisi tutustua, ja onhan sitä nyt kaikkialla. Pussissako ne aikovat lapsiaan kasvattaa, hoh hoijaa...
ihan kuulostaa joltain Kovan viikon ilta -sketsiltä tuo Händelin kieltäminen.
Kyllä elämänkatsomustiedossakin esitellään kaikki isot uskonnot. Itse opetin sitä ainetta kymmenen vuotta ja käytin uskonnonopen kanssa samoja videoita, joilla esiteltiin juutalaisuus, kristinusko, islam, hindulaisuus ja buddhalaisuus. Koulun päivänavauksissa ei saanut rukoiluttaa eikä käännyttää mihinkään aatteeseen, mutta se nyt on itsestään selvää.
Ja palataksemme Ville Rantaan, niin se unohtui sanoa, että hän kyllä sivaltelee armotta joka puolelle, kuten tämän päivän kuva osoittaa. Hih!
Onhan se ironista, että koulu esiintyy uuden sivistymättömyyden lipunkantajana.
PoistaJoo, tuo uusin Ranta-piirros ihan hyvä.
Katselin Hesarin vanhoja lehti marraskuulta 1974 ja siellähän Karilla melkein joka päivä piirros. Eräässä kuvassa kaikki toimijat olivat pettyneitä eli kuvassa jokainen poliittinen johtaja (kommareista tietysti sekä enemmistö että vähemmistö) valittivat ettei todellisuus anna sitä mitä pitäisi. Ja kuvassa on tietysti myös rantojen mies, joka valittaa kun Alko nosti hintoja (nosti muuten 30 % kerralla).
En ole koskaan ollut Kari-fani (päinvastoin), mutta kyllä noissa vastaansanomatta kaikki yhteiskunnan toimijat, tavallinen kansakin, pääsee satiirin keskipisteeseen - ja kuitenkin vähän hellästi katsottuna.
kyösti, marjatta
VastaaPoistaolen seurannut ville rannan saamia twitter-kommentteja ja huomannut että ihmiset hiiltyvät säännöllisesti hänen aiheistaan. samaan hengenvetoon he muistelevat kaihoisina kari suomalaista.
en usko että pilapiirtäjä voi olla pilapiirtäjä, jos hän ei rassaa ihmisten sietokykyä. objektiivinen asenne nististää huumorin. kari esimerkiksi tykkäsi tölviä luonnonsuojelijoita ja paljastaa heidän kaksinaismoralistisia asenteitaan.
ville rannan riikka purrasta luonnehtima kuva on minusta näköinen. siinä raadellaan satiirin voimin sitä purraa, jonka mielestä politiikan ei pidä perustua empatialle. empatian kelvottomuus politiikassa näkyy siinä miten ranta piirtää purran suun.
ps. olisi kiva tietää miten kari olisi riikan karrikoinut. karin piirroksissahan naiset ovat yleensä miehiä tyhmempiä, paitsi elma kutiainen, jonka mies on vaimoaan pöhkömpi.
Niinpä, aikakaudet eivät ole veljiään. Karin - jota en todellakaan ole koskaan fanittanut vaan enemmänkin, vaan olen entisinä aikoina, muiden vasemmistolaisten tavoin, pitänyt häntä oikeistolaisena öykkärinä - kuvia kun nyt katselee, niin niissä karikatyyrit olivat stereotyyppisiä mutta eivät oikeastaan kohdetta, ihmisyksilöä loukkaavia. Siis siksi että piirros yleisti, ei etsinyt naamion takaa "pahaa" ihmistä. On varmaankin liioiteltua sanoa, että Kari jotenkin rakasti kohteitaan. Äskettäin oli, Hesarissa (?) kuva 50 vuoden takaa, jossa yksi Karin "pilkkaamia" demari- ja solmiomiehiä eli Kalevi Sorsa lahjoitti Karille oman leveän solmionsa.
PoistaJos, niin kuin tuot meri hyvin esille, Ville Ranta näkee Purran täysin epäempaattisena ihmisenä, siis jonkinlaisena politiikan ja elämän hirviönä, Purra ei kenties menisi samaan kuvaan Rannan kanssa, hymyillen ja vaikkapa huulimaalipuikkonsa piirtäjälle lahjoittaen.
Minä en kyllä usko, että Purrakaan on täysin paha ihminen (vaikka en persuja koskaan äänestä).
Ranta sanoo uusimmassa Demokraattilehdessä (SDP:n aikakauslehti), että hän loukkaa ihmisiä, jopa läheisiään, piirroksissaan. Mutta lohduttaa itseään ajatuksella, että pilapiirroksen tehtävänä on aiheuttaa reagointia.
Tämä loukkaaminen on juuri tätä aikaa, joten miksei pilapiirtäjäkin menisi siihen mukaan. Mutta samaan aikaan valitellaan, että eri mieltä olevat toimijat eivät osaa erottaa asioita ihmisistä; ja sanotaan että eri mieltä oleminen ei tee toisesta ihmisestä huonoa ihmistä.
En oikein tiedä onko kysymys objektiivisuuden ajatuksesta tai sen hylkäämisestä. Tulee mieleen uusi ajatus, ihan tässä tätä kirjoittaessa, että onkohan nykyisessä vihamielisyyden politiikassa kysymys siitä, että kaikki psykologisoidaan; että kun ihminen on eri mieltä, niin hänen psyykkeessään täytyy olla jotain mätää. Vaikka kaikki tietävät - tai ainakin monet - että mitään yhtä totuutta ei yhteiskunnallista asioista ole olemassa.
Joten heitän pont blank hypoteesin: kun Kari edusti objektiivista satiiria (vain sillä on merkitys mitä näemme ihmisten tekevän), niin Ranta edustaa psykologista satiiriia: kun ihminen tekee jotain, sen täytyy johtua hänen pahasta luonteestaan, jota piirros sitten kuvaa.
Epäilemättä Rannan ote aiheuttaa enemmän reaktioita. Mutta jääkö monikaan kuvan katsojan hyrisemään hyvällä tuulella ajatellen: olipa hyvin tiivistetty tuonkin poliitikon hommat?
kyösti
VastaaPoistakiitos pohtivasta kommentistasi. on ilo lukea sujuviksi jäsenneltyjä ajatuskulkujasi.
karilla oli erilaisia kärjekkäitä konservatiivisia näkemyksiä, jotka eivät olleet korjattavissa, mutta niihinkin pujahti helposti jokin hellä yksityiskohta. eli siinä mielessä ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että "kari jotenkin rakasti kohteitaan." olen kanssasi samaa mieltä myös siinä, että hän ei etsinyt naamion takaa "pahaa" ihmistä. käyttäisin karin kohdalla jopa sellaista sanaa kuin hyvänsuopainen.
hän osasi käyttää hyväkseen meidän ihmisten inhimillistä tarvetta samaistua tarvitsemiimme esikuviin ja aatteisiin. pilapiirtäjäthän on rakennettu niin, että ne piiskaavat jotakin määrättyä epäkohtaa. pidän tavattomasti sellaisista kuvista, joiden kohteena on henkilökohtainen tai yhteiskunnallinen tyhmyys kaikissa sen muodoissa.
ville rannan piirroksissa on hiukan toinen sävy mutta hänelläkin on hyvä silmä yhteiskunnallisille paradokseille. hän on yhdessä haastattelussa sanonut, että purra on hänen lempihahmojaan: "hän on sellainen paha pikku-myy, joka antaa paljon mahdollisuuksia karikatyristille."
aika näyttää miten purran karikatyyrille käy. uskon että se pui itsensä tyhjiin viimeistään sitten, kun riikan sisältä löytyy pieni altruisti.
Jos hovinarri "piiskasi" isäntäänsä ja kävi dialogia tämän kanssa, niin mediassa vaikuttava pilapiirtäjä kaiketi piiskaa päättäjiä käyden dialogia näiden kanssa mutta myös kuvia lukevan/katsovan yleisön kanssa, jolloin päättäjä, vaikkapa ministeri, saa kokea painetta vähintään kahdesta suunnasta, eikä oikein voi vastata tai puolustautua kumpaankaan suuntaan. Kun sanotaan, että metsästäjä kuuluu saalilleen, niin koskeeko tämä myös satiirikon ja satiirin kohteen välistä suhdetta?
PoistaToivottavasti Ranta ei "sääli" kansaakaan, meitä siis. Ja kun tyhmyydestä puhutaan, niin aikamoisen satiirin ansaitevat suomalaiset, joiden mielestä lottovoitto on sekä helpoin että moraalisesti oikeutetuin tapa rikastua.