[vai häviääkö se voittamalla?]
 |
| Kyösti Salovaara, 2025. Ocean Drive, South Beach, Miami. |
Yhdysvalloissa enemmistöllä on siis suunnaton valta ja lähes yhtä suuri mielipiteen valta. Kun enemmistö on kerran muodostanut kantansa johonkin kysymykseen, ei enää oikeastaan mikään pysty pysäyttämään sitä tai hidastamaan sen kulkua niin, että se kuuntelisi valituksia.
Seuraukset ovat tuhoisia ja vaarallisia.
- Alexis de Tocqueville, 1835.
Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.
- Ludwig Wittgenstein, 1921.
Historiallinen kehitys on tosi hidasta.
Joskus kestää vuosisadan
päästä viisikymmentä vuotta taaksepäin.
- Paavo Haavikko, 1973.
Demokratia on eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansanomaisten tuntojen kylpylä.
- Rald Dahrendorf, 1990.
Sattumaa ei suinkaan ole, että ainoat tällä vuosisadalla jossakin määrin yleisönsuosion saaneet universaalisten historioiden kirjoittajat ovat olleet Spengler ja Toynbee, jotka kuvailivat länsimaiden arvojen ja instituutioiden rappeutumista ja hajoamista.
- Francis Fukuyama, 1992.
Me tunnistamme Trumpin tai Vladimir Putinin kaltaisissa johtajissa merkkejä menneisyyden diktaattoreista. Me näemme taloudellisen ahdingon johtavan kerta kerran jälkeen samaan poliittiseen tyytymättömyyteen. Siitäkin huolimatta historia on muutakin kuin väistämättömän toiston alue: se on kenttä, joka tuottaa myös jatkuvasti uudenlaisia merkityksiä ja normeja.
- Timo Miettinen, 2024.
Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Yhtä ennustetaan, muuta sukeutuu. Huominen on arvaamaton, yllättävä ja kuitenkin melkein samanlainen kuin tämä päivä.
Yksi yrittää yhtä, toinen pyrkii toiseen ja se mikä toteutuu, ei ole kenenkään yksittäisen toimijan sanelemaa.
Kirjoitin tämän pakinan otsikon tiistaina. Halusin varmistaa etten keskiviikkona esiinny jälkiviisastelijana. Otsikko viittaa demokratiasta käytävään keskusteluun, siihen että pelätään demokratian rapautuvan, tuhoutuvan, muuttuvan sisäsyntyisesti joksikin toiseksi.
Otsikko siis viittaa tavalla tai toisella myös Yhdysvaltain presidentinvaaliin. Mutta se viittaa myös yhteiskunnalliseen polarisoitumiseen, joka koskettaa yhä useampia länsimaisia yhteiskuntia.
Otsikkoni ”kaksimielisyys” syntyi El Paísiin tilastollisia ennusteita laativan tekniikan tohtorin Kiko Llanerasin ”vaaliennusteista”. Toisin kuin Suomessa tai Englannissa media uskotteli (toivoi) vaalien voittajaksi Kamala Harrista, Llaneras päätteli laskelmissaan viime viikkoina, että Donald Trumpin voitto on todennäköisempää kuin Harrisin. Tiistaina Llaneras kirjoitti, että Trumpin todennäköisyys voittaa oli 51 %, kun se toissaviikolla oli 54 %.
Llaneras ei laskenut pelkästään vaalikyselyiden tulosten keskiarvoja vaan otti huomioon myös vedonlyöntilastoja ja simuloi erilaisia mahdollisuuksia eri osavaltioiden vaalituloksesta. Tiistaina hän selvensi mitä todennäköisyys tarkoittaa. Jos pidettäisiin 100 vaalit, niin Trump voittaisi niistä 51 ja Harris 49. Mutta sitä Llaneras ei yrittänytkään ennustaa, että kumpi todella voittaa, koska se saattaisi osua kumman tahansa kohdalle.
Eikä oleellista tänäisessä pakinassa ole, kuka voittaa ja kuka ei, koska aiheena on demokratia.
Demokratian kriisistä on alettu puhua, ja demokratian tulevaisuudesta huolestua, kun poliittisen valtavirran reunoille on ilmestynyt puolueita, jotka eivät tyydy ennalta arvattavaan ja sovittuun politiikkaan. Ensin niitä ilmestyi oikealle, viime aikoina myös vasemmalle.
Kuuluuko demokraattiseen ajatteluun kaikenlaisten ajatusten ja pyrkimysten sietäminen? Niidenkin joiden koetaan jopa uhkaavan demokratiaa? Voiko demokratia johtaa autokratiaan? Totalitääriseen yhteiskuntaan? Saako demokratia kieltää itsensä demokraattisella päätöksellä? Ja jos saa, tarkoittaako se demokratian loppua?
Vaikeita kysymyksiä.
Sitä paitsi demokratia on sellaisenaan enemmän tai vähemmän häilyvä ”idea”. Se on kansanvaltaa, parlamentarismia, mutta voiko se olla myös suoraa toimintaa tai jopa anarkiaa? Eikä kukaan kai pitänyt Saksan demokraattista tasavaltaa (DDR) demokratiana.
Ralf Dahrendorf palaa kirjassaan Huomisen Eurooppaan (1990) Yhdysvaltain alkujuurille ja lainaa yhtä Yhdysvaltojen perustajaa ja neljättä presidenttiä James Madisonia (1751-1836), jonka mielestä edustuksellisuus on yksi valtion oikeutuksen suojatoimi. ”Madison oivalsi jo varhain, että erilaiset kansanäänestykset (plebiscitum ja referendum) voivat saada tyrannivaltaan viittaavia seurauksia. Myös koko on suojatoimi. Vähemmistöt ovat uhanalaisempia pienissä kuin suurissa yhteiskunnissa.”
Madisonin ideana oli, että kun yhteiskunta pirstoutuu moneen osaan, etupiiriin ja kansalaisten luokkaan, eivät enemmistön intressit uhkaa yksilöiden tai vähemmistöjen oikeuksia.
 |
| Kyösti Salovaara, 2022. Onko demokratia rakennus vai idea? |
Onko niin että demokratia sellaisenaan irrottaa ja vapauttaa kansalaiset toistensa vahtimisesta pirstomalla yhteiskuntien ahtaita normirakenteita samaan aikaan kun se luo demokratian toiminnalle tarvittavat konkreettiset instituutiot ja organisaatiot?
Jotain tällaista ranskalainen Alexis de Tocqueville kirjasi ylös Amerikan matkaltaan. Vuonna 2006 suomennettu teos Demokratia Amerikassa (alkuteokset vuosilta 1835 ja 1840) sisältää herkullisia kiteytyksiä mm. demokratiasta ja sananvapaudesta.
”Mitä tasa-arvoisemmiksi olot käyvät ja mitä heikommiksi yksilöt muuttuvat, sitä helpommin he jättäytyvät virran vietäviksi”, Tocqueville kuvasi yksilön suhdetta lehdistöön. ”Silloin heidän on vaikea pitää yksin kiinni muiden hylkäämästä mielipiteestä.” Tocquevillen mielestä sanomalehdestä tulee vallankäyttäjä, eräänlainen yhdistys, samaan aikana kun ihmisistä tulee tasa-arvoisempia.
Entäpä tämä raadollisen pelottava huomio:
”Elinolojen muuttuessa tasa-arvoisemmiksi ilmaantuu yhä suurempi joukko ihmisiä, jotka eivät ole niin rikkaita eivätkä niin mahtavia, että he paljonkaan vaikuttaisivat kaltaisensa kohtaloon… He eivät ole kenellekään velkaa eivätkä oikeastaan odota mitään keneltäkään. He tottuvat pitämään itseään aina erillisinä ja haluavat kuvitella, että heidän kohtalonsa on kokonaan heidän omissa käsissään.
Näin jokainen ihminen demokratian ansiosta unohtaa isovanhempansa, kadottaa jälkeläisensä ja irtautuu aikalaisistaan. Demokratia saa ihmisen jatkuvasti vetäytymään itseensä sekä sulkeutumaan lopulta kokonaan omaan yksinäiseen sydämeensä.”
Edellisestä saattaisi päätellä, että Tocqueville oli todellinen ennustajaukko, joka näki kristallipallostaan pitkälle tulevaisuuteen, ihan 2000-luvulle asti.
Ehkä niin.
Mutta parempi tulkinta lienee, että yhteiskunta, demokraattinen käytäntö ja ihminen ylisummaan ovat muuttuneet vajaassa 200 vuodessa paljon vähemmän kuin luulemme tai pelkäämme niiden muuttuneen.
Kun demokratiaa koetellaan, pessimistit valtaavat tiedotusvälineiden, tutkimuslaitosten ja politiikan ”puhujakorokkeet”.
Helsingin Sanomien kyselyn mukaan 82 % suomalaisista toivoi Kamala Harrisin voittoa. Mutta suomalaisilla ei ollut äänioikeutta Amerikassa. Nyt monet ajattelevat, että kyllä jenkit ovat pässinpäitä. Ehkä ovat, mutta millä perusteella suomalainen pitää itseään muita viisaampana? Suomalaisten omahyväinen, moralistinen kopeus sai lommon kylkeensä, kun nyt kerrotaan, että Trump keräsi huomattavasti ääniä latinoilta, naisilta ja nuorilta.
Ruben Stiller kysyi Ylellä perjantaiohjelmassaan akatemiatutkija Timo Miettiseltä, mikä on lopulta demokratian ydin. Miettinen vastasi, että sitä eivät ole sittenkään demokratiassa tarvittavat instituutiot ja organismit vaan nimenomaan demokratian mahdollisuus luoda erilaisia tulevaisuuksia.
Demokratia ei tarkoita ennalta määrättyä vaan avointa ja joskus myös arvaamatonta tulevaisuutta.
 |
| Kyösti Salovaara, 2024. |
