25 haukkaa

 [ja 5 härkää]

Kyösti Salovaara, 2026.

Antikvaarikauppiaiden kirjakatu Cuesta de Moyano, Madrid.

Ulkopuolelta katsottuna hänen touhunsa näytti varmaankin maaniselta, ikään kuin hän olisi hermoromahduksen partaalla, ja niin hän ehkä olikin.

- Stefan Ahnhem: Sukupolvi nolla. 2025.

P alaan lauseen alkuun. Siinä se seisoo. Sanoja peräkkäin.

    Opimme vähitellen. Sanat eivät ole tarkkoja, yksikäsitteisiä. Mutta eivät kuvatkaan ole.

    Optimisti toivoo, että sana on niin kuin se kirjoitetaan. Pessimisti pelkää, että juuri niin, niinhän se ei ole.

    Sanan läpi näkyy todellisuus. Kirjat ovat sanoja pullollaan.

M uistan erään filosofisen pohdiskelun Aku Ankka –lehdestä. Muistan koska luin lehteä satunnaisesti, silloin tällöin, hyvin harvoin.

    Miksi lintu laulaa? lehdessä kysyttiin.

    Ehkä se itkee, ehkä se nauraa, kuului vastaus.

    Tai ehkä se muuten vaan laulaa.

M iksi presidentti Donald Trump vaahtoaa?

    Johtuuko se sanoista, joilla sanotaan enemmän kuin mihin niistä on? Vai todellisuudesta, johon sanat eivät pysty?

    Amerikka on iso, mutta sanana ”valhe”, kirjoitti Buenos Airesissa syntynyt ja Madridissa asuva kirjailija Martín Caparrós muutama päivä sitten El País -lehden kolumnissaan.

M e valehtelemme itsellemme koko ajan, koska viisisataa vuotta sitten eräs hyvin kasvatettu mies valehteli. Tai heitä oli kaksi, Caparrós kertoo.

    Nuorempi miehistä, Firenzen tienoilla v. 1454 syntynyt Amerigo Vespucci kirjoitteli 1500-luvun alussa kiehtovasti omista ja Kolumbuksen tutkimusmatkoista. Hän kirjoitti Kolumbuksen löytämästä mantereesta niin hienosti, että saksalais-ranskalainen kartografi, ensimmäinen maapallon kartan laatinut Martin Waldseemüller nimesi uuden mantereen Amerigon mukaan. Ja eurooppalaiset ihastuivat Amerikka-nimeen, vaikka espanjalaiset puhuivat pitkään Uudesta Intiasta.

    Kaksi miestä valehteli, ja kun valhetta toistaa riittävän monta kertaa siitä tulee totuus. Tai eihän se valhe ollut, faktisesti, koska uudella mantereella ei ollut nimeä, jota olisi voinut käyttää. Tai kukaan ei kysynyt ihmisiltä jotka siellä asuivat.

    Ei ole varmaa kävikö Amerigo Vespucci koskaan Amerikassa, mutta hän osasi kirjoittaa. Se riittää – joskus. Sanoista syntyy maaginen tosi.

    Martín Caparróksen mielestä häneltä itseltään ja hänen kaltaisiltaan ”varastettiin” koko manner viimeistään silloin kun englantilaiset siirtokunnat julistivat itsensä itsenäiseksi ja antoivat maalleen nimen Amerikan Yhdysvallat. Sen jälkeen Amerikka tarkoitti Yhdysvaltoja eikä oikeastaan lainkaan Argentiinaa ja muita mantereen eteläisiä valtioita. Keitä argentiinalaiset olivatkaan?

    Caparrós kirjoittaa salaa humoristisesti. Niin ymmärrän, luulen.

    Tietysti hän oikeassa. Jokainen meistä tietää, mitä ”amerikkalainen unelma” tarkoittaa ja millaisia ovat ”amerikanraudat”. Unelmat eivät todellakaan ole argentiinalaisia eivät amerikanraudat brasilialaisia.

    Espanjalainen ja espanjankielinen huumori on joskus groteskia. Toisella tavalla älykästä kuin vaikkapa englantilainen

J os kaksi miestä kauan sitten saavutti ”valehtelemalla” näin paljon, mitä kolmas herra nyt sitten yrittää? Pannako paremmaksi?

    Kun Donald Trump ryhtyi kaavailemaan Grönlannin haltuunottoa, kaikkialla kauhistuttiin. Mutta oliko hän oikeastaan uudella asialla?

    Grönlanti-keskustelussa ei yksikään toimittaja muistanut tanskalaista Vallan linnake -sarjaa, jonka neljäs tuotantokausi kertoi melkein samanlaisen tarinan kuin mihin Trumpin narratiivi nyt perustuu.

    Muutama päivä sitten Vallan linnakkeen luoja ja käsikirjoittaja Adam Price muisteli The Guardianissa sarjan neljättä tuotantokautta vuodelta 2022. Siinä Grönlanti oli pääosassa. Sieltä oli löytynyt öljyä, joka aiheutti kansainvälisen sotkun. Mukana kiistelemässä öljystä olivat tanskalaiset, saaren oma väki itsenäisyyspyrkimyksineen, luonnonsuojelijat ja ennen kaikkea kanadalainen öljy-yhtiö, jota luultiin venäläisten bulvaaniksi, mutta joka paljastui lopulta kiinalaisten hankkeeksi vallata Grönlanti.

    Oliko Trump ihan asialinjalla väittäessään, että Grönlanti ajautuu Kiinan ja Venäjän syliin ellei Amerikka puutu asioihin?

    Price toki kauhistelee Trumpin aikeita ja toteaa, että hänelle olisi naurettu, jos hän olisi sijoittanut USA:n presidentin valtaamaan Grönlantia Vallan linnakkeen neljännellä tuotantokaudella.

    Mutta ehkä viides tuotantokausi, jota ei tarvitse filmata, paljastaa fiktion vahvan otteen elämästämme ja sanoista, joiden totuutta emme tiedä.

Kyösti Salovaara, 2026.

Madridissa kävellessään tajuaa, että kaupunki ei ole tasainen vaan rykelmä mäkiä, joita noustaan ylös ja laskeudutaan alas.

    Kaupungin keskusta sijaitsee oikeastaan kahdella mäellä.

    Lännen puolella on keskusta kuninkaanlinnoineen, oopperoineen ja vanhan kaupungin kapeine katuineen. Idän puolelle on suurenmoinen Retiron puisto ravintoloineen ja puistokäytävineen.

    Mäkien väliin jää komea puistobulevardi Paseo del Prado, jonka eteläpäässä sijaitsee Madridin päärautatieasema ja modernin taiteen museo, ja jonka varrelta löytyvät kaupungin kuuluisat museot Prado, CaixaForum ja Thyssen-Bornemisza.

    Paseo del Pradon ja Retiron välissä, kadun eteläpäässä sijaitsee viime vuonna sadatta vuottaan juhlinut 200 metrin mittainen antikvaarien ja vanhojen kirjojen kauppiaitten Cuesta de Moyana. Kirjakojut ja kävelykadulle esille pannut kirjatiskit ovat avoinna vuoden jokaisen päivänä. Myös viime lauantaina, jolloin lämpötila Retirolla keskipäivän aikaan oli 5 astetta.

    Mutta kirjat!

    Päällisin puolin silmäiltynä suuri osa espanjankielisistä kirjoista on tietokirjoja kaikenlaisista asioista.

    Kirjat ovat täynnä sanoja ja lauseita.

    Niistäkö totuuden löytää, jos riittävästi sanoja lukee?

J os lähtee autolla Malagásta Madridiin, noin 550 kilometrin reitti kulkee Granadan ja Jaénin kaupunkien ohi Valdepeñasin viinikaupungin vieritse La Manchan tasangot halkaisten Madridiin.

    Viime perjantaina suhteellisen hyvässä kelissä laskimme matkan varrelta 25 haukkaa ja viisi Veterano-härkää. Linnut olivat haara-, tuuli- ja hiirihaukkoja. Granadan ja Jaénin seuduilla tien varsia ja mäkien rinteitä peittävät loputtomat oliivipuulehdot. Niillä main haukkoja ei juuri näkynyt, mutta kun päästiin Castilla-La Manchan avarille peltoaukeamille, haukkoja oli runsaasti, haarahaukat ilmassa lekotellen ja hiirihaukat aitojen päällä saalista vaanien.

    Vuonna 1956 graafikko Manolo Prieto suunnitteli Osborne-yhtiölle sen Veterano Jerez brandyn ikoniseksi tunnukseksi tien varsille rakennettavat peltiset härkäsilhuetit. Tänään näitä härkiä on jäljellä (Wikipedian mukaan) 92. Suurin osa niistä sijaitsee Andalusian, Castilla-La Manchan ja Castile y Leónin alueilla.

    Perjantaina bongasimme 5 härkää!

J aarittelen. Olen siis olemassa.

    Fiktion ja toden välissä on sanoja, jotka ovat totta ja valhetta, mutta jotta en liioittelisi korjaan: sanat ovat ”totta” ja ”valhetta”.

    Onko Amerikka sanana joutunut myrskyn silmään?

    Presidentti Trump on ainakin herättänyt kaikki maailman antiamerikkalaiset toimittajat, tutkijat ja poliitikot vannomaan ettei ”amerikkalaista unelmaa” ole enää olemassa, jos koskaan on ollutkaan. Yksi ja toinen ”erkkituomioja” nousee piilostaan julkisuuteen viisastelemaan ettei Amerikka eikä Nato ole Suomen ystävä.

    Sanokaa minun sanoneen: Suomessa monet maan alle piiloutuneet voimat odottavat vesi kielellä sitä hetkeä, kun taas päästään YYA-henkiseen Venäjä-kumppanuuteen.

    Maailma muuttuu niin kuin Martín Caparrós vihjaa: Kolmas mies jatkaa kahden valehtelijan aloittamaa Amerikka-nimen väärinkäyttöä ja sillä on seurauksensa.

    Sääli Amerikkaa!

    Antiamerikkalaisten kuoron unisonossa en laula.

Kyösti Salovaara, 2026.

Veterano-härkä maisemassaan. Castilla-La Mancha.