Dyynien aika

[muutoksen muuttumattomuus]

                                                                                                     Kyösti Salovaara 2016.

Koillisesta käyvä tiukka pasaatituuli siirtää dyynien hiekkaa vuodessa 2-5 metriä länteen. Arvioidaan että liike pysähtyy noin viidensadan vuoden päästä.

    Ihmisen silmä ei huomaa liikettä. Tuskin valokuvastakaan pystyy erottamaan muutoksen: kumpujen kasvun ja tuhon, siirtymisen paikasta toiseen, pienien kanjonien ja uusien väylien avautumisen.

    Dyynien aika on muuttumaton muutos.

    Elämä taitaa olla samanlaista, isossa mittakaavassa, kaukaa nähtynä, mutta onneksi kukaan meistä ei ole niin kaukana tarpeeksi pitkään tätä katsomassa.

    Muutoksen muuttumattomuuden oivaltaminen saattaisi masentaa.

Jokin aika sitten kirjoitin, että viisaat ajattelijat ovat kauan sitten esittäneet kaikki merkittävät ajatukset, siis antiikin ajoista Raamatun kautta Shakespeareen.

    Mutta ilmaisivatko he myös sen mikä ihmisessä on vähemmän kunniakasta, vähemmän hyveellistä? Kuulimmeko heidän suustaan myös kaikkein pahimmat ja ilkeimmät ajatukset? Jos kuulimme, uskoivatko he kuitenkin hyvään? Että murhenäytelmässäkin on opetus oppia, sovitus sopia, uhraus joka kannattaa tehdä, koska niin ilma puhdistuu? Velvollisuus, hurskaus, uskollisuus, uhrautuminen!

    Enkä tällä tarkoita sitä että Shakespeare, esimerkiksi, kehtasi vääristellä Rikhard III:n hahmon niin vääntyneeksi, että siitä kuvasta tuli ajan oloon valheellinen totuus.

    Päältä katsoen näyttää, että ihminen on pitkään tiennyt mitä hyveet tarkoittavat; miten hyvässä valtiossa pitää hallintoa hoitaa ja ihmisen parasta vaalia. Myös murhenäytelmän säännöt on tiedetty, mutta näkökulma on aina sovituksen ja uhrautumisen muistavaa, pyhittävää.

    Kun luin C.J. Sansomin muhkean Matthew Shardlake -dekkarin Itsevaltias, missä kirjailija taitavasti ja historiantutkijan väsymättömällä uteliaisuudella kuvaa vuoden 1541 tapahtumia Yorkissa, jonne Henrik VIII teki mahtavan kuninkaankiertueen kukistaakseen lopullisesti pohjoisen kapinan ja voittaakseen entiset vanhakirkolliset kapinalliset puolelleen (ja uskonpuhdistuksen puolelle), tajusin kuinka suuri ristiriita oli sen välillä mitä hyveistä tiedettiin ja miten raaka, ahne ja kunniaton elämä pilkkasi niitä joka päivä Yorkshiren mutaisilla teillä ja kylissä syksyllä 1541.

    Hyveiden tietämisestä ei siis suoraan seurannut hyvä elämä.

    

Sansomin kuva Henrik VIII:n julmuudesta saattaa olla kärjistetty, ikään kuin korjausliike Shakespearen vääristämään kuvaan Rikhard III:sta, mutta vallan ja poliitikan ja omaisuuksien kahmimisen hillitön ”pahuus” lienee kovaa faktaa. Englantilainen yhteiskunta kävi prosessia, josta vasta myöhemmin siilautui pahin pois ja jäljelle jäi ”demokraattisten” hyveiden hallintomalli – mitä se sitten kaikkineen tarkoittaakin.

    Vähän naiivisti todeten: hyvä ajatus muuttuu teoiksi vasta kun teknologinen ja aineellinen todellisuus antaa siihen mahdollisuuden. Pelkkä ajatteleminen ei muuta maailmaa. Tarvitaan olotila joka mahdollistaa kaikille ihmisille vapauden ajatella ja toimia ilman totalitaarista komentoa ja pelkoa siitä, että väärä sana väärässä paikassa johtaa kidutuskammioon, niin kuin väärä mielipide Henrik VIII:n aikana johti Towerin piinapenkkiin.

    Kun Henrik VIII kävi Yorkissa syksyllä 1541 armahtamassa entiset kapinalliset, kaupungin virkamiehet ja maa-aateliset, hän tajusi että heistä oli hyötyä Tudorien uudella hallinnolle, siitä riippumatta mitä he olivat tehneet muutama vuosi aikaisemmin puolustaessaan katolista regimeä. Sansomin romaanin muuan hienoimmista yksityiskohdista kuvaa kuinka Yorkin kirkoista revitään viime tipassa katolisen ajan upeutta ilmaisevat lasimaalauksetkin irti, jotta Henrikin silmään ei osuisi entisen hallinnon väärä-uskonnollinen pohjavire.

    Kyynistä tai ei, virkamiehiä ei kannata koskaan vaihtaa olivatpa he palvelleet millaista hallintoa tahansa. Tämä tajuttiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen; Länsi-Saksan nousu perustui vanhan, natsiajan virkamiesten lojaalisuuten uudelle hallinnolle. Itä-Saksassa tähän ei niinkään uskottu joten demokratiaa piti odotella kymmeniä vuosia.

    Ironista on sekin etteivät amerikkalaiset, jotka yleensä hallitsevat historian lukemisen hienoudet, Irakissa muistaneet sen enempää Henrik VIII:n kuin Saksankaan kokemuksia.

                                                                                                    Kyösti Salovaara 2016.

Koillisesta käyvä tiukka pasaatituuli muokkaa dyynejä eikä kukaan tiedä tarkalleen millaisessa maisemassa ylihuomenna eletään.

    Hyvistä ja pahoista ajatuksista johtuu miettimään suomalaisenkin yhteiskunnan rakennetta.

    Yhtäällä ovat suvaitsevaiset, eliitti joka uskoo että ettei maailmassa ole mitään muuta kuin antiikin ajoista kertynyt hyvyys, idea paremmasta maailmasta. Tämä idea on niin väkevä, että kaikki ihmiset, varsinkin ne jotka eivät hyvän ideaa ymmärrä, pitää pakottamalla pakottaa noudattamaan sitä.

    Toisaalla ovat ne jotka eivät suvaitse mitään, antieliitti, jonka mielestä jokainen ihminen on faktisesti paha, täynnä egoistista ilkeyttä ja ahneutta. Suvaitsemattomien mielestä kenenkään ei pidä ajatella toisin. 
    Eliitti ja antieliitti kohtelevat yksilön ajatuksenvapautta yhtä kaltoin.

    Näiden ääripäiden väliin jää ihmismassa, joka hiekkadyynien tavoin ajautuu pasaatituulen työntämänä eteenpäin itsekään tietämättä missä mäki muuttuu notkoksi ja missä avautuu väylä kahden kumpareen välistä eteenpäin.

    Henrik VIII:n piti matkustaa vihamieliseen Yorkshireen sairaan kehonsa vaivoja säästämättä saadakseen kapinahenkisten kansanjohtajien tuen puolelleen. Nykymaailmassa riittää että presidentti tai pääministeri pitää televisiossa puheen: lopusta huolehtii irrationaalinen media, virallinen ja se epävirallinen. Johtajien pilkkaaminen ei ole pelkästään sallittua vaan jopa toivottua: "mehän" heidät valtaan nostettiin!

    Nykysuomessa kukaan ei tiedä etukäteen kuka tukee ketäkin ja millä hinnalla. Mieli muuttuu hetkessä ennen kuin pasaatituuli ehtii kääntyä tai vaimentua illan koittaessa. 

    Dyynien reunalla kävellessä hiekkaa lentää silmiin.

    Viisas kääntää selän, rohkea puree hammasta ja kääntyy koilliseen.

_____________________________________________________________________

C.J. Sansom: Itsevaltias. (Sovereign, 2008.) Suom. Ilkka Rekiaro. Otava, 2015, 2016.

PS. 13.2.2016
Kirjoittaja miettii asioita uudestaan vuorovetten paljastamalla hiekalla:

                                                                                                                         S.I. 2016.
Ajatusten tasapainottamista?