Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mainonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. marraskuuta 2015

Sananvapaus 1200 eurolla

[Maailma muuttuu,jo vain]


                                                                                                    Kyösti Salovaara 2015.


Ollakseni triviaali: helppoihin kysymyksiin on helpompi vastata kuin vaikeisiin.
    Jos esimerkiksi tiedustellaan, että kauanko päivä tästä vielä lyhenee ja ilta pimenee, niin vastaan että runsaan kuukauden tai että katsopa almanakasta, kyllä se siellä kerrotaan.
    Mutta jos kysyt miten demokratia liittyy sananvapauteen ja päinvastoin, ja että voiko demokratiaa olla ilman sananvapautta ja päinvastoin, kehotan kääntymään asiantuntijoiden puoleen ja muistutan, että asiantuntijoita on monenlaisia, joten kannattaa epäillä vastausta, jos sellaisen saa.
    Arkipäivän viisastelija saattaa tuhahtaa kysymyksen asettelulle: yhtä hyvin voisit kysyä miksi yöllä on pimeämpää kuin päivällä ja että onko kauas pidempi matka kuin lähelle ja jos on, niin miksi.
    Sanoilla voi leikkiä, vaikka ajatus on hölynpölyä.
    Tuon pellon... takana auringon väistyvät säteet. Kävelijä pysähtyy ja siristää silmiään ja aprikoi kynnöspellon reunassa, että mitäköhän tuohon ensi keväänä istutetaan, kauraa vai sananvapautta, vehnää vai demokratiaa.


Jos kaikki olisi ennalta määrättyä tai jos kaikki toistuisi samanlaisena yhä uudestaan ja uudestaan, ei kai tarvitsisi miettiä demokratiaa eikä sananvapaudellekaan olisi käyttöä, kysyntää.
    Ludwig Wittgensteinilla on tästä (tai siis jostakin samansuuntaisesta) hieno lause, jota en väistä olkaa kohauttamalla: ”Tahdonvapaus on siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.”
    Jos tietäisimme tulevaisuuden täsmällisesti, meillä ei olisi tahdon eikä sitä mukaa edes sanan vapautta. Edelleen ajatusta kehitellen: jos tietäisimme tulevaisuuden täydellisesti, meillä ei voisi olla demokratiaa, sillä demokratia liittyy tiedolliseen epävarmuuteen ja siitä tehtäviin johtopäätöksiin. Utopiayhteiskunnassa ei demokratiaa tarvita eikä se siihen mahdu, koska utopian pitää olla täydellinen.
    Demokratiaa ei kukaan esitäkään utopiana, koska se toisaalta on jo ja toisaalta se on täynnä ristiriitoja mitä tulee ”oikeisiin tekoihin”, ”tietoihin” ja ”arvoihin”.
    Kielipeliä ei ehkä kannata viedä pidemmälle, semminkään kun me emme ole wittgensteineja, ainakaan minä en ole, joten totean tylysti Ralf Dahrendorfia lainaten, että demokratia on vain eräs hallitsemisen muoto eikä mikään kansan tunteiden kylpylä. Tarvitaan päättäjiä johtamaan ja niitä jotka äänestävät päättäjät pallilta takaisin todellisuuteen.
    Informaatio ja sananvapaus – vapaus sanoa ja kuunnella, oikeus olla sanomatta ja kuuntelematta – kaikesta päätellen mahdollistavat hallitsemisen ja hallittuna olemisen, mutta hallitseminen tiettävästi onnistuu myös muuten, vaikka sana ei olisikaan vapaa eikä informaatiota olisi tarjolla, tiedossa.


Ennen kuin menen sananvapauden hintaan, pari tuoretta lainausta sananvapaudesta.
    Helsingin Sanomat haastatteli 4.11 Elina Grundströmiä, josta tulee Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ensi vuoden alussa.
    Grundström oli huolestunut sananvapaudesta. Siihen kohdistuu monia uhkia. Laadukas journalismi on vaarassa. Väärää tietoa jaetaan tarkoituksella. Piilevästi kaupallinen informaatio syö journalismin uskottavuutta.
    Media on murroksessa. Ilmainen ei ole ilmaista.
    ”Hieman toivoisin suomalaisilta sellaista ajattelua”, Grundström sanoi, ”että jos näin pienellä kielialueella halutaan turvata median toimintaedellytykset, niin silloin siitä suomenkielisestä mediasta kannattaa maksaa.”
    Grundströmin mielestä laadukas journalismi on yksi tae demokratian toimivuudelle.
    Muutamaa päivää myöhemmin (9.11) samassa lehdessä harmiteltiin mainoseurojen valumista ulkomaisille nettitoimijoille; puolet netin mainostuloista menee Googlen ja Facebookin kaltaisille yrityksille. Sitä paitsi journalismia rahoittavan mainonnan osuus on kaikkineen selvässä laskussa.
    Jos journalismia tarvitaan esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen vallan vastavoimana, siitä pitää olla valmis maksamaan, sanoi Alman toimitusjohtaja Kai Telanne ja jatkoi: ”Median pitää säilyttää oma auktoriteettinsa yhteiskunnassa. Se tapahtuu vain niin, että tehdään sellaista laadukasta journalismia, että kuluttajat ovat valmiita siitä maksamaan.”
    Laatu maksaa, ei ole ilmaista.


Aina kun puhutaan demokratiasta ja journalismista, oletetaan että ihmiset haluavat niitä hintaan mihin hyvänsä tai ainakin halpuutettuna.
    Oletetaan että politiikka kiinnostaa ja että laatujournalismi on kivempaa kuin hölynpöly. Ajatellaan että ihmisyksilöllä on melkein pakonomainen ja vähintäänkin synnynnäinen tarve viisastua ja sivistyä.
    Todellisuus saattaa olla raadollisempi.
    Ilmaisen netin makuun päässeet kuluttajat eivät ehkä haluakaan enää maksaa ns. laatujournalismista. Kenties he eivät usko, että sellaista on olemassakaan. Miksi pitäisi vaivata päätään jos helpommallakin pääsee? Eikö myös koululaitos ole menossa siihen suuntaan ettei mitään tarvitse oppia pakolla? Riittää kun koulussa viihtyy, että siellä on kivaa ja yhteisöllisyyden tunne kehittyy ja voimistuu. Laskeminen ja pänttääminen on vanhanaikaista, lukutaidollakaan ei ole niin väliä kunhan otsikot tabletin ruudulta ”havaitsee”.
    Em. Dahrendorf kirjoitti vuonna 1990 kirjeen puolalaiselle ystävälleen yrittäen selittää tälle mitä tapahtuu kun siirrytään totalitaarisesta järjestelmästä länsimaiseen demokratiaan. Ystävä oli surun vallassa huomattuaan, että siinä missä kommunistisessa järjestelmässä arvostettiin hyvää taidetta ja korkealaatuisia elokuvia, länsimaista kapitalismia ei näytä moinen kiinnostavan lainkaan.
    ”Pidän näkemystänne arvossa”, Dahrendorf sanoi, ”mutten silti voi yhtyä päätelmiinne. Tiettyyn rajaan saakka totalitaaristen hallitusten alaisina elävien ihmisten mieltymys kulttuuriin oli korviketta muille haluille, joiden noudattaminen oli heiltä kielletty. Kun paine hellittää, he innostuivat roskalehdistä ja hampurilaisista ja tiskikoneista ja kiiltävistä moottoripyöristä ja aurinkolomista Espanjassa.... Vaikka hallituksenne jatkaisikin 'hyvien' filmien tuotannon ja 'klassikkokirjojen' tukemista, ihmiset taitaisivat silti katsella mieluummin romanttisia nyyhkyfilmejä tai lukea roskaa tai luopua lukemisesta kokonaan.”
    Nyt 25 vuotta myöhemmin, Dahrendorfin ajatuksen voisi lähettää Suomessa Grundströmille ja Telanteella ja haikeana todeta, että ehkä hekin kaipaavat sellaista ”yhtenäisyyden ajan” yhteiskuntaa jota ei enää ole, johon ei enää ole mahdollisuutta palata, vaikka Suomi ei Puolan tavoin olekaan koskaan ollut totalitaarinen epädemokratia.


Haluan kuitenkin uskoa, että Grundström ja Telanne ovat oikealla asialla; että sananvapaus liittyy demokratiaan, että jälkimmäistä ei voi olla ilman edellistä ja että sananvapaus edellyttää korkeatasoista, kriittistä ja laadukasta journalismia.
    Journalismista pitää siis maksaa.
    Niinpä laskin omat ”mediakuluni”.

                                                       Kyösti Salovaara 2015.
Demokratia pursuaa
kohta lattialle.

   Melko tarkalleen maksan vuodessa lehtien ja sähköisen median tilausmaksuja noin 1200 euroa, oikeastaan enemmän, sillä tuohon summaan pitäisi (ainakin filosofisesti) lisätä n. 480 euroa "inframaksuja" joita tarvitaan, että voin tehokkaan laajakaistan kautta katsella mm. maksukanavan jalkapalloa ja Eurosportin pyöräilyä HD-lähetyksinä. 
    Riittääkö "mediamaksuni" takaamaan laadukkaan journalismin tulevaisuuden? Kuinka monta vähintään tällaista tilaajaa tarvitaan? Pitäisikö minun ja muiden tilata enemmän turvataksemme sananvapauden edellytykset? Mihin tuota pulittamaani mediamaksua tulisi verrata? Onko se paljon vai vähän? Jos muistelen keväällä kuollutta äitiäni, niin hänen eläkkeensä oli kuukaudessa 250 euroa vähemmän kuin mitä maksan (vuodessa) lehtien lukemisesta ja telkkarin katsomisesta.
    Mitä sitten saan 1200 eurolla?
    Maksan näistä: Helsingin Sanomat, Demokraatti, Suomen Kuvalehti, Kanava, Parnasso, Ruumiin kulttuuri, Yle (pakkovero) ja MTV:n urheilukanava. ”Ilmaiseksi” seuraan päivittäin netissä mm. Ilta-Sanomia, The Guardiania, BBC:tä, The New York Timesiä (maksumuurin takaa) ja El Paisia. 


Maailma muuttuu – entä sitten?


PS:
Journalismin paino (kg) ja vetoisuus (l)

Edellä esitettyä, mediaan käyttämääni euromäärää katsellessa tulee väistämättä mieleen kysymys: Olenko vähän vai paljon hullu? Pitäisikö ryhtyä säästämään - journalismin tulevaisuudesta piittaamatta?

Jos tarkastelee pelkästään tuota tilausmaksujen osuutta, 1200 euroa, niin sillähän saisi esimerkiksi:

Noin 171 oluttuoppia Helsingin keskustan baareista tai 240 Malmilta TAI
Vähintään 600 kg marinoituja broilerin reisikopia supermarketista TAI
Noin 850 litraa bensaa jolla ajan autollani noin 14 200 km TAI
Lennot edestakaisin Malagaan vähintään neljä kertaa vuodessa.


_________________________________________________________________

Ralf  Dahrendorf: Huomisen Eurooppaan. (Reflections on the Revolution in Europe, 1990.) Suom. Anna Salo. Kirjayhtymä, 1991.)
Ludwig Wittgenstein: Tractatus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. (1922.) Suom. Heikki Nyman. WSOY, 1971.