[Maailma muuttuu,jo vain]
![]() |
Kyösti Salovaara 2015. |
Ollakseni
triviaali: helppoihin kysymyksiin on helpompi vastata kuin
vaikeisiin.
Jos
esimerkiksi tiedustellaan, että kauanko päivä tästä vielä
lyhenee ja ilta pimenee, niin vastaan että runsaan kuukauden tai
että katsopa almanakasta, kyllä se siellä kerrotaan.
Mutta
jos kysyt miten demokratia liittyy sananvapauteen ja päinvastoin, ja
että voiko demokratiaa olla ilman sananvapautta ja päinvastoin,
kehotan kääntymään asiantuntijoiden puoleen ja muistutan, että
asiantuntijoita on monenlaisia, joten kannattaa epäillä vastausta,
jos sellaisen saa.
Arkipäivän
viisastelija saattaa tuhahtaa kysymyksen asettelulle: yhtä hyvin
voisit kysyä miksi yöllä on pimeämpää kuin päivällä ja että
onko kauas pidempi matka kuin lähelle ja jos on, niin miksi.
Sanoilla
voi leikkiä, vaikka ajatus on hölynpölyä.
Tuon
pellon... takana auringon väistyvät säteet. Kävelijä pysähtyy
ja siristää silmiään ja aprikoi kynnöspellon reunassa, että
mitäköhän tuohon ensi keväänä istutetaan, kauraa vai
sananvapautta, vehnää vai demokratiaa.
Jos kaikki
olisi ennalta määrättyä tai jos kaikki toistuisi samanlaisena yhä
uudestaan ja uudestaan, ei kai tarvitsisi miettiä demokratiaa eikä
sananvapaudellekaan olisi käyttöä, kysyntää.
Ludwig
Wittgensteinilla on tästä (tai siis jostakin samansuuntaisesta)
hieno lause, jota en väistä olkaa kohauttamalla: ”Tahdonvapaus on
siinä, ettemme voi tällä hetkellä tietää tulevia tekojamme.”
Jos
tietäisimme tulevaisuuden täsmällisesti, meillä ei olisi tahdon
eikä sitä mukaa edes sanan vapautta. Edelleen ajatusta kehitellen:
jos tietäisimme tulevaisuuden täydellisesti, meillä ei voisi olla
demokratiaa, sillä demokratia liittyy tiedolliseen epävarmuuteen ja
siitä tehtäviin johtopäätöksiin. Utopiayhteiskunnassa ei
demokratiaa tarvita eikä se siihen mahdu, koska utopian pitää olla
täydellinen.
Demokratiaa
ei kukaan esitäkään utopiana, koska se toisaalta on jo ja toisaalta se
on täynnä ristiriitoja mitä tulee ”oikeisiin tekoihin”,
”tietoihin” ja ”arvoihin”.
Kielipeliä
ei ehkä kannata viedä pidemmälle, semminkään kun me emme ole
wittgensteineja, ainakaan minä en ole, joten totean tylysti Ralf
Dahrendorfia lainaten, että demokratia on vain eräs
hallitsemisen muoto eikä mikään kansan tunteiden kylpylä.
Tarvitaan päättäjiä johtamaan ja niitä jotka äänestävät
päättäjät pallilta takaisin todellisuuteen.
Informaatio
ja sananvapaus – vapaus sanoa ja kuunnella, oikeus olla sanomatta
ja kuuntelematta – kaikesta päätellen mahdollistavat
hallitsemisen ja hallittuna olemisen, mutta hallitseminen tiettävästi
onnistuu myös muuten, vaikka sana ei olisikaan vapaa eikä
informaatiota olisi tarjolla, tiedossa.
Ennen kuin
menen sananvapauden hintaan, pari tuoretta lainausta sananvapaudesta.
Helsingin
Sanomat haastatteli 4.11 Elina Grundströmiä, josta tulee
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja ensi vuoden alussa.
Grundström
oli huolestunut sananvapaudesta. Siihen kohdistuu monia uhkia.
Laadukas journalismi on vaarassa. Väärää tietoa jaetaan
tarkoituksella. Piilevästi kaupallinen informaatio syö journalismin
uskottavuutta.
Media on
murroksessa. Ilmainen ei ole ilmaista.
”Hieman
toivoisin suomalaisilta sellaista ajattelua”, Grundström sanoi,
”että jos näin pienellä kielialueella halutaan turvata median
toimintaedellytykset, niin silloin siitä suomenkielisestä mediasta
kannattaa maksaa.”
Grundströmin
mielestä laadukas journalismi on yksi tae demokratian toimivuudelle.
Muutamaa
päivää myöhemmin (9.11) samassa lehdessä harmiteltiin
mainoseurojen valumista ulkomaisille nettitoimijoille; puolet netin
mainostuloista menee Googlen ja Facebookin kaltaisille yrityksille.
Sitä paitsi journalismia rahoittavan mainonnan osuus on kaikkineen
selvässä laskussa.
Jos
journalismia tarvitaan esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen
vallan vastavoimana, siitä pitää olla valmis maksamaan, sanoi
Alman toimitusjohtaja Kai Telanne ja jatkoi: ”Median pitää säilyttää
oma auktoriteettinsa yhteiskunnassa. Se tapahtuu vain niin, että
tehdään sellaista laadukasta journalismia, että kuluttajat ovat
valmiita siitä maksamaan.”
Laatu
maksaa, ei ole ilmaista.
Aina kun
puhutaan demokratiasta ja journalismista, oletetaan että ihmiset
haluavat niitä hintaan mihin hyvänsä tai ainakin halpuutettuna.
Oletetaan
että politiikka kiinnostaa ja että laatujournalismi on kivempaa
kuin hölynpöly. Ajatellaan että ihmisyksilöllä on melkein
pakonomainen ja vähintäänkin synnynnäinen tarve viisastua ja sivistyä.
Todellisuus
saattaa olla raadollisempi.
Ilmaisen
netin makuun päässeet kuluttajat eivät ehkä haluakaan enää
maksaa ns. laatujournalismista. Kenties he eivät usko, että
sellaista on olemassakaan. Miksi pitäisi vaivata päätään jos
helpommallakin pääsee? Eikö myös koululaitos ole menossa siihen
suuntaan ettei mitään tarvitse oppia pakolla? Riittää kun koulussa
viihtyy, että siellä on kivaa ja yhteisöllisyyden tunne kehittyy
ja voimistuu. Laskeminen ja pänttääminen on vanhanaikaista,
lukutaidollakaan ei ole niin väliä kunhan otsikot tabletin ruudulta
”havaitsee”.
Em.
Dahrendorf kirjoitti vuonna 1990 kirjeen puolalaiselle ystävälleen
yrittäen selittää tälle mitä tapahtuu kun siirrytään
totalitaarisesta järjestelmästä länsimaiseen demokratiaan. Ystävä
oli surun vallassa huomattuaan, että siinä missä kommunistisessa
järjestelmässä arvostettiin hyvää taidetta ja korkealaatuisia
elokuvia, länsimaista kapitalismia ei näytä moinen kiinnostavan
lainkaan.
”Pidän
näkemystänne arvossa”, Dahrendorf sanoi, ”mutten silti voi
yhtyä päätelmiinne. Tiettyyn rajaan saakka totalitaaristen
hallitusten alaisina elävien ihmisten mieltymys kulttuuriin oli
korviketta muille haluille, joiden noudattaminen oli heiltä
kielletty. Kun paine hellittää, he innostuivat roskalehdistä ja
hampurilaisista ja tiskikoneista ja kiiltävistä moottoripyöristä
ja aurinkolomista Espanjassa.... Vaikka hallituksenne jatkaisikin
'hyvien' filmien tuotannon ja 'klassikkokirjojen' tukemista, ihmiset
taitaisivat silti katsella mieluummin romanttisia nyyhkyfilmejä tai
lukea roskaa tai luopua lukemisesta kokonaan.”
Nyt 25
vuotta myöhemmin, Dahrendorfin ajatuksen voisi lähettää Suomessa
Grundströmille ja Telanteella ja haikeana todeta, että ehkä
hekin kaipaavat sellaista ”yhtenäisyyden ajan” yhteiskuntaa jota
ei enää ole, johon ei enää ole mahdollisuutta palata, vaikka
Suomi ei Puolan tavoin olekaan koskaan ollut totalitaarinen
epädemokratia.
Haluan
kuitenkin uskoa, että Grundström ja Telanne ovat oikealla asialla;
että sananvapaus liittyy demokratiaan, että jälkimmäistä ei voi
olla ilman edellistä ja että sananvapaus edellyttää
korkeatasoista, kriittistä ja laadukasta journalismia.
Journalismista
pitää siis maksaa.
Niinpä
laskin omat ”mediakuluni”.
Kyösti Salovaara 2015. Demokratia pursuaa kohta lattialle. |
Melko
tarkalleen maksan vuodessa lehtien ja sähköisen median
tilausmaksuja noin 1200 euroa, oikeastaan enemmän, sillä tuohon summaan pitäisi (ainakin filosofisesti) lisätä n. 480 euroa "inframaksuja" joita tarvitaan, että voin tehokkaan laajakaistan kautta katsella mm. maksukanavan jalkapalloa ja Eurosportin pyöräilyä HD-lähetyksinä.
Riittääkö "mediamaksuni" takaamaan laadukkaan journalismin tulevaisuuden? Kuinka monta
vähintään tällaista tilaajaa tarvitaan? Pitäisikö minun ja
muiden tilata enemmän turvataksemme sananvapauden edellytykset?
Mihin tuota pulittamaani mediamaksua tulisi verrata? Onko se
paljon vai vähän? Jos muistelen keväällä kuollutta äitiäni,
niin hänen eläkkeensä oli kuukaudessa 250 euroa vähemmän
kuin mitä maksan (vuodessa) lehtien lukemisesta ja telkkarin
katsomisesta.
Mitä
sitten saan 1200 eurolla?
Maksan
näistä: Helsingin Sanomat, Demokraatti, Suomen Kuvalehti, Kanava,
Parnasso, Ruumiin kulttuuri, Yle (pakkovero) ja MTV:n urheilukanava. ”Ilmaiseksi”
seuraan päivittäin netissä mm. Ilta-Sanomia, The Guardiania,
BBC:tä, The New York Timesiä (maksumuurin takaa) ja El Paisia.
Maailma
muuttuu – entä sitten?
Journalismin paino (kg) ja vetoisuus (l)
Jos tarkastelee pelkästään tuota tilausmaksujen osuutta, 1200 euroa, niin sillähän saisi esimerkiksi:
Noin 171 oluttuoppia Helsingin keskustan baareista tai 240 Malmilta TAI
Vähintään 600 kg marinoituja broilerin reisikopia supermarketista TAI
Noin 850 litraa bensaa jolla ajan autollani noin 14 200 km TAI
Lennot edestakaisin Malagaan vähintään neljä kertaa vuodessa.
Noin 850 litraa bensaa jolla ajan autollani noin 14 200 km TAI
Lennot edestakaisin Malagaan vähintään neljä kertaa vuodessa.
_________________________________________________________________
Ralf Dahrendorf: Huomisen Eurooppaan. (Reflections on the Revolution in Europe, 1990.) Suom. Anna Salo. Kirjayhtymä, 1991.)
Ludwig Wittgenstein: Tractatus Logico-Philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. (1922.) Suom. Heikki Nyman. WSOY, 1971.