maanantai 26. marraskuuta 2012

Istuin kasvot menosuuntaan päin


Jumalten puhetta sivulla 123





Tiedän. Nyt poikkean säännöstä. Vielä ei ole torstai.
     Onko sattumaa sittenkään olemassa, mietin sunnuntaina kun takerruin Derrickuksen virittämään meemi-ansaan. Ympäröikö kohtalo meitä joka askeleella?
     Jumalten ideamaailma? Kopioituva ajattomuus?
     Samalla kun maailma muuttuu, kun ihmisten teot muuttuvat, rakennettu ympäristö muuttuu, kukat puhkeavat ja sitten lakastuvat, kun lunta sataa ja sitten se sulaa - samalla kun kaikki muuttuu on jotakin ikuista mikä ei muutu, ja sitähän tiedekin yrittää jäljittää, ihan Platonin hengessä.
     On totuuksia minusta riippumatta, ikuisia ja pysyviä vaikka en tietäisikään mitä ne ovat.


Derrickus siis viritti Meemi-tehtävän Villa Derrickeria -blogissaan sunnuntaina.
     Meemi-tehtävä kuuluu näin:

     1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä
         hyvänsä.
     2. Avaa kirja sivulta 123.
     3. Lue kuudes lause.
     4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera.
     
     Derrickus täsmensi tehtävää edelleen:

”Meemi, jonka täten ristin nimellä S123/L6-meemi, näyttää olleen varsin virkku suomen kielellä vuonna 2006 ja kohotelleen taas arasti päätään vuoden 2008 aikana. Käsittelyssäni se mutatoitui pikkuisen ja sai mukaan viidennen portaan Kirjoita lause myös tekstisi otsikoksi, mutta mutaatiosta ei tarvitse välittää, sillä emme halua olla monimutkaisia: amebaa on aina siistimpi käsitellä kuin monisoluista levää, kuten herra Darwin jo 1800-luvulla opetti. Ja tehtävänannon journalihan tarkoittaa mitä tahansa julkaisuareenaa, esimerkiksi juuri blogia.”

     En voinut vastustaa kiusausta. Tein työtä käskettyä. Sunnuntaiaamuna klo 11.25 lähetin Villa Derrickeriaan kommentin:

       "Istuin kasvot menosuuntaan päin."
        Arne Dahlin romaanista Jälkijäristys jota olen
        lukemassa sivulla 130.
        Hitto, ihan kuin sattumanvarainen lause kertoisi
        jotakin, siis enemmän!

     Kirjan hakeminen oli helppoa koska istuin nojatuolissa jonka vieressä lasipöydän alahyllyllä oli kirjapino jonka päällimmäisenä Arne Dahlin dekkari Jälkijäristys. Dahlin kirjan alla oli Antony Beevorin teos Toinen maailmansota, mutta Dahl tuli valituksi, sääntöjen mukaan.
     Nyt tuo lause – Istuin kasvot menosuuntaan päin – on  pakinani otsikkona.
     Tehtävä täytetty.


Mutta hetkinen.
     Meemi-tehtävä jäi askarruttamaan mieltä. Miten kuudes lause lasketaan? Mikä on sivun ensimmäinen lause? Se joka mahdollisesti jatkuu edelliseltä sivulta 122 vai se joka kokonaisuudessa alkaa sivun 123 ensimmäisenä lauseena?
     Sitäkin voisi miettiä mitä "lauseella" tarkoitetaan, mutta aika hyvältä tuntuu ajatus, että otetaan ensimmäinen virke, onpa siinä kuinka monta lausetta tahansa.
     Surffailin netissä etsiskelemässä sääntöön tarkennusta.   Meemiä oli kierrätetty kotimaassa ja muualla, vanhin pikaisesti löytämäni oli vuodelta 2005. Englantilaisissa kirjauksissa se esiintyi myös muodossa, että julkaistaan kolme lausetta kuudennesta lauseesta alkaen.
     Sunnnuntaina illalla laitoin tarkentavan kysymyksen Villa Derrickeriaan.
     Derrickus ehdotti, että lauseen ensimmäisestä verbistä riippuen otetaan edelliseltä sivulta jatkuva virke tai sitten ei. Hdcaniksen ohje kuitenkin kuulosti täsmällisemmältä ja helpommalta noudattaa:

        "Minä taas laskin lauseen (tai tässä tapauksessa
        virkkeen) alusta, eli se puolikas lause sivun alussa
        sivuutettiin tylysti. Toisaalta jos kuudes lause olisi 
        jatkunut seuraavalle sivulle niin se olisi kelvannut (ja
       jos sivulta ei olisi löytynyt kuutta lausetta niin olisin
       napannut seuraavan kirjan). "

  Katso tästä Hdcaniksen lause.    
     Uuden ohjeen mukaan tarkistin Arne Dahlin romaanin kuudennen virkkeen sivulta 123. Näin se nyt kuului: "Se luiseva nainen istahti minun viereeni."
     Hemmetti! Hyvästi filosofia!
     Jumalat taitavat nauraa minulle.


Siten jäin meemi-ansaan, ja mieleen tuli että mitä jos otan kirjahyllystäni kymmenen romaania ja kirjaan niistä tehtävän mukaisesti kuudennet lauseet.
     Syntyykö sillä tavalla viisasta jumalpuhetta? Aforismiproosaa?
     Jumalten valintaa ei kuitenkaan pidä itse mestaroida, ei pidä kalibroida kohtaloaan.
     Ei siis ole sopivaa etsiskellä kirjoista mukavia tai filosofisia lauseita. Totuus ei voi perustua minun valintaani. Siinä pitää olla sattuman hipaisu. Lopputulos on valmiina.
     Kun en keksinyt järkevää satunnaisgeneraattoria kirjojen valitsemiseen (olisin tietysti voinut valita vaikka keskimmäisen hyllyrivin joka kuudennen kirjan...), päätin vain valita hyllyä katselemalla kymmenen erilaista romaania.
     Mutta varmuuden vuoksi – etten tehtävän kuluessa lipsuisi opportunismiin – kirjoitin valituksi tulevat kirjojen nimet etukäteen lehtiöön. Vasta sitten ryhdyin lukemaan mitä jumalat sanovat sivulla 123.
     Kirjoitin lehtiööni kymmenen kirjailijan kymmenen romaania:
     Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset. John le Carré: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. Peter Cheyney: Kovaksikeitetty nainen. James Jones: Täältä ikuisuuteen.
F. Scott Fitzgerald: Yö on hellä. Erica Jong: Tekisit jotain elämällesi. Jörn Donner: Jakob ja kylmä rauha. Piers Paul Read: Erään suvun tarina. Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8. Philip Roth: Miehen muotokuva.
     Sitten kirjojen tykö.


Ollakseni arvoituksellinen, kunnioittaakseni kohtaloa, antaakseni jumalille referoimattoman puheenvuoron, en kerro mistä kirjasta kukin virke tulee. Lauseet puhukoot puolestaan, totuuksia ja vivahteita joita on ehkä mahdoton ymmärtää, vaikka tietysti yritän tahollani.
     Sen verran sohaisen jumalten dialogia, että järjestän virkkeet oman mieleni mukaisesti. Mutta tämäkin järjestys saattaa olla ennalta päätettyä, vaikka en tiedä sitä. Kenties en voi vastustaa ”oikeaa” järjestystä.
     Jumalten dialogi sivulla 123, sen kuudennessa lauseessa menee näin:

     "Mutta sitä hän ei olisi ikinä tehnyt, jos olisi tiennyt, että Janine työskenteli meidän puolellamme, sillä hänen olisi pitänyt ymmärtää, että minä olisin helposti haistanut koiruuden."
     "Meidän on koetettava päättää joka päivä, mihin meillä on varaa."
     "Laivastolla on viisi tai kuusi."
     "Sitä te kaikki haluatte."
     "He tapasivat eräässä pubissa St. John's Woodissa, oli vielä toukokuuta, puoli kuudelta eräänä ankeana päivänä, ja puisto oli tyhjä."
     "Sitten odottamatta noustiin pöydästä – se hetki jolloin vieraat oli uskaliaasti kohotettu pelkän seurallisen yhdessäolon yläpuolelle, tunteen harvinaisempaan atmosfääriin, oli ohitse ennen kuin se ennätettiin epäkunnioitettavasti mainita, ennen kuin he olivat puoliksikaan tajunneet että se oli koittanut."
     "Ketter rupesi vihaamaan minua, Monica rupesi rakastamaan minua ja Lydia hyväksyi minut viimein pelastuskeinonaan."
     "Hän väitti että minua riivasivat eläimelliset halut, todelliselle isänmaanystävälle armottomat."
     "Virnistin hänelle."
     "Kahdeksan vuoden jälkeen meidän avioliitossamme oli täsmälleen yhtä paljon läheisyyttä kuin yhden yön jutussa."


Virnistin!
     Epäuskoisesti.
     Ja jumalat nauravat.




Ps.
Ihmisen selitys, 3.12.2012.
Kirjailijat sitaattien mukaisessa järjestyksessä: Cheyney, Donner, Read, Jones, le Carré, Fitzgerald, Roth, Tikkanen, Chandler, Jong.

12 kommenttia:

  1. Tämä kirjoituksesi on minulle kunnia. Kiitos.

    Olen lukenut kolme jumalten dialogin kymmenestä kirjasta, mutta silti en tunnista lausujaansa yhdestäkään vuororepliikistä. En onnistu lunttaamaan omastakaan kirjahyllystäni, meillä kun on eri ladontaversiot sekä Donnerin ("Varsin usein kävi niin, että kaikki venäläiset jutut ladottiin suurisuuntaisesti, mutta silti etusija annettiin kaikenlaisille pikku-uutisille ruotsalaisseuduilta.") että Tikkasen ("Toinen laukaus ohitti oikealta, ja senkin hän näytti oksalla ja hyppäsi sitten alas suojaan.") teoksesta.

    Minä en osaa tulkita dialogin viestiä, mutta olenhan opiskellut S123/L6-oppia vasta alle 45 tunnin ajan. Jos sinäkään et saa enempää eväitä kokoon, neuvoisin kysymään herra Caniin kantaa asiaan. Oma ehdotukseni on, että haalit kokoon vielä 42 lausetta, kirjoitat ne kortteihin ja viet pakan ennustajalle, joka saa hoitaa homman.

    Aku Ankan höpsismi on yksinkertaisempaa, mutta S123/L6-filosofia on sofistikoituneempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman kirjan eri painokset todellakin tuovat tähän sattuman jumalallisuuteen oudon ulottuvuuden.

      Onkohan se sitä dekonsruktiota? Postmodernia hälyä? Vai piileekö siinäkin jotakin syvempää?

      En kuitenkaan usko että Platonin jumalat tykkäisivät dekonstruktiosta - elleivät sitten aavistaneet että niin tulee käymään. Siis tykkäisivätkin.

      Täytyy tuumailla laitanko ennen seuraavaa pakinaa (itsenäisyyspäivän tietämissä) tänne yhden kommentin lainausten alkuperästä. (Jos saan sen vielä selville!)

      Poista
    2. Tajusin vasta palattuani tänne, että löytyyhän kirjahyllystäni kolmaskin kymmenikköön kuuluva kirja. Painos tuskin on sama mutta ladontaversio on, joten nyt osaan yhdistää Fitzgeraldin "Yön" oikeaan jumalrepliikkiin.

      Vastauksena filosofianhistorialliseen pohdintaasi väittäisin, että S123/L6 edustaa käännettä nimenomaan Nietzschestä versoneeseen ajatteluun - antinietzscheläistä käännettä: jumalat eivät olekaan kuolleet vaan piileskelevät kirjojen S123/L6-lauseissa. Varmasti Platonin jumalat osasivat ennakoida Niezschen kaatumisen S123/L6:n myötä ja tykkäsivät jo etukäteen.

      Tuumailuusi vastaukseksi kannustan sinua ehdottomasti lisäämään tänne uusia kirjoituksia niin nopeasti kuin suinkin mahdollista! Tieto kääntymisestäsi S123/L6-filosofiaan saattaisi vaarantaa maineesi länsimaalaisen rationalismin mallikelpoisena edustajana, joten tämän tekstin paikka on aivan muualla kuin etusivusi paraatipaikalla. Niin raakaa se on! Oma, arveluttavan elitistinen "Korkeakulttuuri"-tekstini sai seisoa prestiisipaikalla blogisssani yli kaksi viikkoa, mutta nyt se on onnekseni melkein piilossa jo, kun eteen on tullut sentään kaksi tekstiä. Kummasti parantaa yöunia, olen huomannut.

      Poista
    3. Niin että jos olisi hakemassa jotakin rationalistien oppituolia, tästä poikkeamasta S123-filosofiaan saattaisi olla haittaa ja se olisi ruma läiskä muuten komeassa CV:ssä?

      No, täytyy toivoa että satunnainen lukija katsoo otsikkoa ja sulkee istunnon pääteltyään etteivät katekismuksen opit kiinnosta.

      Minun piti muuten laittaa jutun viimeiseksi virkkeeksi (se olisi ainakin järkeä) jotain tämmöistä: "Muuten olen sitä mieltä että kaikkien kirjojen ystävien pitäisi ryhtyä kampittamaan suunniteltua Helsingin keskuskirjastoa, johon tulee sauna ja hälytilaa ja jossa kirjoille annetaan vain kolmasosa palatsin tilasta."

      Sitä paitsi, elleivät meemit olisi vietelleet, olisin kirjoittanut pakinan otsikolla "Kirjan ortodoksinen puolustus".

      Taikauskoisesti voisi tietty ajatella että tämäkin sitä oli, mutkan kautta.

      Poista
    4. Kysymykseesi vastaukseksi toistan vain aiemmasta repliikistäni: niin raakaa se on!

      Tuota Helsingin keskuskirjastoa on taidettu arvostella siitäkin, että se syö kaupungin kirjastobudjetista suuren osan, ja pelkona on lähikirjastojen näivettyminen kirjanhankintavarojen vähenemisen myötä. Mutta kirjastolaitos totta kai trendistyy ajan mukana sekin...

      Fitzgeraldin Yö on hellä on muuten saanut hämmästyttävän monta suomennospainosta. Omani vuodelta 1996 on niistä viides. Kritisoitakoon suomentaja Pentti Saarikoskea siitä, että hän ei ole uudelleenkääntänyt alkulauseena toimivaa otetta Keatsin "Oodista satakielelle", sillä alkukielinen lukeminen paljastaa, että romaanin nimi Yö on hellä siteeraa nimenomaan tuota Keats-otetta.

      Poista
    5. Minulla on vuoden 1975 painos, ja siinä kyllä Keats suomennettu (vaikkei Keatsia mainita!).

      Painoksessa lukee "lopullisesta laitoksesta", mikä kai harhaa sillä tämä on Malcolm Cowleyn jälkikäteen räätäätlöimä laitos eikä se mikä ilmestyi kirjailijan eläessä.

      Helsingin apulaiskaunpunginjohtaja sanoi että keskuskirjastossa voi kokeilla mutta lähiökirjastoissa ei. Kirjastoja on ollut vuodesta 2600 eaj. Kokeiltu on. Muuta kokeilua ei (minun mielestä) tarvita kuin lisää hyllyjä ja niille kirjoja.

      Poista
    6. Kirjoitin Keats-sitaatista vähäsen epätarkasti. Viittaan siis alkusitaatin ensimmäiseen säkeeseen "jo luonasi! Oi, yössä lempeässä". En muista, miten tulin joskus epäilleeksi tuota säettä, joten tarkistin sen alkukielisestä versiosta (Keatsin "Oodin satekielelle" 35. säe / http://www.bartleby.com/101/624.html), jossa säe kuuluu näin: "Already with thee! tender is the night." Fitzgerald on siis lainannut nimen romaanilleen suoraan tuosta Keatsin runosta, mutta Saarikoski ei suomennoksessaan pannut asiaa näkyville vaan mahdollisesti käytti runon aiempaa suomennosta sellaisenaan.

      Kiitos tarkennuksestasi siihen, mitä "lopullinen laitos" tässä yhteydessä tarkoittaa. Toivottavasti tulos ei ole sentään yhtä paha kuin vakaumuksellisen antisemiitin Elisabeth Nietzschen tapauksessa hänen toimittaessaan lopullisia laitoksia velivainajansa teoksista.

      Kirjastolaitosta trendistetään ahkerasti ympäri Suomea nykyjään. Formaatti mielletään kai liian vanhaksi näinä moderneina aikoina. Niinhän sitä kävi MTV3:n Onnenpyörällekin, että se päätettiin lopettaa, koska se oli ollut huippusuosittu jo liian monta vuotta.

      Poista
    7. Huh!

      Heitin tuon Cowley-jutun ulkomuistista - se on totta mutta se taitaa olla liikaa sanottu että "Cowleyn räätälöimä".

      Katselin nyt asiaa Matthew J. Bruccolin kirjoittamasta Fitzgerald-elämäkerrasta Some Sort of Epic Grandeur (1981), ja Penguinin pokkarista, jossa on Cowleyn esipuhe. Suomennos perustunee tuohon laitokseen. Siinä romaanin aikatasot menevät kronologisesti, toisin kuin vuonna 1934.

      Oleellista että vuoden 1934 "alkuperäisessä" romaanissa tarina kerrottiin osin takautumien kautta.

      Kun kirjasta ei tullut niin suurta (kaupallista) menestystä kuin F. toivoi, hän vuosien mittaan pohti oliko lukujen järjestys väärä (jotkut arvostelijat olivat sitä moittineet) ja kirjeissä kustannustoimittajalleen Perkinsille ehdotti, että tarina laitettaisiin kulkemaan kronologisesti.

      Tämän Cowley sitten toteutti. Bruccolin mielestä, jos oikein ymmärrän, vuoden 1934 laitos kuitenkin on "parempi".

      Oikeastaan on aika kummallista että suomennos on tehty tuon myöhäisemmän laitoksen perusteella.

      Poista
    8. Ai niin -

      yksi lisäys vielä; jos sinulla tai kenellä tahansa jota tällaiset asiat kiinnostavat, on Kultahatun (The Great Gatsby) englanninkielinen painos, niin kun sen mottoa (fiktiivisen runoilijan runo) vertaa suomennoksen runoon, niin siinä vasta on ihmettelemistä: mihin kääntäjä on oikein pyrkinyt "lyyrisyydellään" häivyttäessään alkuperäisen tekstin pointit?

      Poista
    9. Yöstä oli tarkoitus tulla "hyvä, hyvä, hyvä", ja kaikkien piti sanoa, että siitä tuli "hyvä, hyvä, hyvä, hyvä".

      Vertailin Kultahatun alkutekstiä ja suomennosta '90-luvun puolivälissä. Kääntäjä näkyy sijoittaneen runsaasti luovaa tulkintaa varsinkin säkeen "If you can bounce high, bounce for her too" suomennosversioon. Tuolloin 15 vuotta sitten, ajalla ennen internetiä, yritin muistaakseni hakea lisätietojakin runoilija Thomas Parke D'Invilliersistä. Selityksesi kertoo, miksi yritykseni oli turha.

      Poista
  2. Kun lauseita irrottelee asiayhteydestään niin kaikenlaista nousee mieleen..."Se luiseva nainen istahti minun viereeni" kuulostaa minusta memento mori -lauseelta, se luiseva nainen istuu meidän kaikkien vieressä. Joku muu voi nähdä lauseen toisin.

    Omalaatuisiin tapoihini kuuluu lukea lehtihoroskooppeja silloin kun niitä tulee vastaan (luen aika harvoin lehtiä joissa niitä julkaistaan). Ei sillä että uskoisin niitä, tuskinpa niiden kirjoittaminen perustuu edes astrologiaan vaan niitä poimitaan täysin hatusta.
    Mutta satunnaisuudessaan ne silti toimivat hyvinä ponnahduslautoina lateraaliseen ajatteluun. Tänään Iltis kertoo minulle että "Kysyt itseltäsi kysymyksiä, joita olisi voinut pudottaa jo vuosia sitten. Aika on nyt tarpeeksi kypsä. Tiedät, mitä kohti olet menossa ja mitä haluat." Mitkä kysymykset? Aika on kypsä mihin? Mitä kohti olen menossa? Kuka on tumma muukalainen ja mitä hän tekee elämässäni? Vastaukset pitävät huolen itsestään, kysymykset pitää löytää.

    Sitä voi tarkastella että miten ja kuinka hyvin valittu lause kuvaa kirjaa josta se on poimittu. Toisaalta jos laajennetaan otosavaruutta vaikkapa kymmeneen kirjaan niin kohteeksi tuleekin kirjasto ja sen yhdistävä tekijä, eli kokoaja. Ja otoksen kasvaessa tarkentuu kuvakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - tuon "luisevan naisen" tulkitset erinomaisesti.

      Ihmisellä kaiketi on melkein pakonomainen tarve järjestää elämän epämääräinen sattumanvaraisuus ja tarkoituksettomuus dramaattisten kohokohtien ja syvempien merkityksien tarinaksi ja tarinoiksi.

      Niin kuin sanot: elämän yksityiskohdat nähdään vastauksena kysymyksiin, joita kukaan ei ole koskaan edes esittänyt. Ja kun kysymyksiä alkaa kehitellä, kaikelle syntyykin tarkoitus.

      Hah! Pitäisikö olla vakavasti kevyt vai kevyesti vakava? Kevyt kevyt tuntuisi turhan pinnalliselta.

      Poista