torstai 6. helmikuuta 2014

Nimet nimiä, kirjat kirjoja, elämääkin

[vastauksia haasteeseen]



Kuva: Jaakko Salovaara 2013.



Marjatta (Marjatan kirjaelämyksiä) haastoi vastaamaan kysymyksiinsä kirjojen nimillä.
     Oletuksena kaiketi on, että oman elämänsä voi kuvitella paljastuvan kirjahyllystä. Niin kuin se tekee. Ainakin vihjaillen.
     Toinen asia on, että kuinka pitkälle itse kukin haluaa paljastua.
     Hyllyään voi siis mittailla ihan huvikseen, leikillisesti, järkevästi, vakavasti, eksyttäen tai vihjaillen, jopa huvittuneesti. Jopa huvittuneena kaikesta siitä mitä kaikkea on kirjahyllyynsä hankkinut. Hyllyä ei pääse pakoon.
     Ajattelin olla leikkisä.
     Ei onnistunut.
     Joskus arki painaa ihmisen parrelleen ja silloin hymy tuntuu pakotetulta, enemmänkin irvistykseltä. 
     Naurettavan totinen minä!
     Siitä huolimatta onnellisuutta ei pidä unohtaa, vaikkei se perässä kannatakaan juosta. Parempi olla paikallaan ja etsiä läheltä. Oppia havaitsemaan. Tai miten tuo Kafka sanoikaan sattuvammin etsimäni ajatuksen:
     ”Teoreettisesti on olemassa täydellinen onnen mahdollisuus: Uskoa tuhoamattomaan ja olla siihen pyrkimättä.”


Siis kysytään. Siis vastataan. 
     Ollaan kuin ei oltaisikaan. Kotkan poikii ilman siipii.
     Kysymyksiin saa tarttua kuka tahansa, missä tahansa, milloin tahansa.
     Sillä...
     Niin hylly vastaa kuin sinne huutaa:

1 Oletko mies vai nainen? Ajan mies.
2 Kuvaile itseäsi! Ihminen, sielunsa kaltainen.
3 Mitä elämä sinulle merkitsee? Sano minulle milloin juna lähti
4 Kuinka voit? Mustaa naurua.
5 Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi! Kämppä.
6 Mihin haluaisit matkustaa? Berlin Alexanderplatz.
7 Kuvaile parasta ystävääsi! Kovaksikeitetty nainen.
8 Mikä on lempivärisi? Punainen huone.
9 Millainen sää on nyt? Sateisen maan kuningas.
10 Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Yön tuoksu.
11 Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Uiva ooppera.
12 Millainen on parisuhteesi? Yksinäisyys ja uhma.
13 Mitä pelkäät? Kuolemankello.
14 Päivän mietelause. Tartu tilaisuuteen.
15 Minkä neuvon haluaisit antaa? Katso naamion taa.
16 Miten haluaisit kuolla? Pitkät jäähyväiset.

Kirjailijat nimien takana: 
Malcolm Bradbury, Claes Andersson, James Baldwin, Sherwood Anderson, Alpo Ruuth, Alfred Döblin, Peter Cheyney, August Strindberg, Nicolas Freeling, Andrea Camilleri, John Barth, Erno Paasilinna, John Dickson Carr, Saul Bellow, Outi Pakkanen, Raymond Chandler.

(Teksti on ajastettu tiistaina 4.2.2014)

4 kommenttia:

  1. Kiitos Ajan mies! Tiesin, että sinulla tästäkin syntyy tavallista tasokkaampi kirjoitus ja jotakin muuta kuin pelkkää hupia. Ei totisuus ole sen huonompaa kuin leikkisyyskään.

    VastaaPoista
  2. Tykkään kovasti lukea näitä. Minäkin osallistun, kunhan saan muuton jne pois alta! (Ja kiva kuva!).

    VastaaPoista